Nykyään tuntuu, ettei alkoholia pääse pakoon missään, ainakaan näin nuorena. Olin kerran mukana eräiden poliittisten nuorten kokouksessa -> illat armotonta ryyppäämistä, opiskelijoiden illanviettoissa alkoholi nyt tietenkin on aina osana. Tuntuu, etten millään löydä mitään porukkaa, johon soveltuisin, koska en käytä alkoholia. En viitsisi aina olla se, jonka limsalasia ihmetellään ja kauhistellaan. Ajattelin jo jotain uskonnolista ryhmääkin (olen ollutkin sellaisessa tapahtumassa mukana, ehtoollisviini jotenkin vielä menee :)) mutta ei sekään, ikävä kyllä, tuntunut olevan minun juttuni. Mitä voin siis enää tehdä? Yhden asian ainakin olen päättänyt: absolutismistani en luovu.
Missä voi olla luonnollisesti ilman alkoholia?
absolutisti-nuori
131298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuulostaa upealta ehdottomuutesi ja kunnioitan suuresti päätöstäsi olla ilman alkoholia - todella!
Niin, missä voi olla luonnollisesti ilman alkoholia, siinä? Elävät kalat uivat vastavirtaan. Laita sana kierteämään ja liittykää yhteen kaikki absolutistit, sillä kyllä teitä muitakin on, aivan varmasti. Ja pidä pääsi.
Kirkko ei ollenkaan hullumpi paikka tutustua. Nuoria aikuisia löytyy erilaisista srk-ryhmistä, aivan normaaleja fiksuja ihmisiä, kuten sinäkin.
Ehtoollisen saa myös alkoholittomana. Tsemppiä etsintään!!!
Itse olen vain yksin kaiket päivät eikä tule mistään suunnasta minkäänlaisia paineita alkaa juomaan. Absolutistiksi en tosin itseäni kutsuisi, mutta ei vain ole mitään tarvetta juoda.
Uskontoihin en aio koskaan seota, ne ovat pelkkää kusetusta.
Mulla ei ole ryyppyseuraa :D
Muuten varmaan joisin.
Luonnollisesti voi olla varmaan sellasten ihmisten seurassa jotka ymmärtää... Itsestäänselvyys kai... Mutta hankaluus onkin siinä, mistä niitä löytää...
Mullakin samoja ongelmia. Seurakuntajuttujakin kokeilin pari vuotta, PLÄÄÄÄH... Ei ollut mun juttuni, vaikka ns. uskovainen henkisellä tasolla olenkin.
Itellä vaikeuttaa viel se, että pidän asioista, joiden "lieveilmiöihin" alkoholi valitettavasti kuuluu. Löydä siinä nyt sitten seuraa, kun alkoholi ei maistu mut ei kelpaa seurakunnan rukouspiirit tai "heppatyttöjututkaan..." Hmmmph.
On vaikeeta löytää seuraa konsertteihin tai kaupungille hillumaan muumilimun voimalla...
Kuin omaa viestiäni olisin lukenut, niin osuvasti kirjoitit.
Sun pitäs liittyy meitsin sekoilevaan glaaniin. Me ei alkoholilla lotrata muuten kylläkin joudutaan tilanteisiin joita ei normaali ihmisten elämässä ilmene.
Oletteko larppaajia????
Anteeksi harhaan johtavien termieni käyttö. Olen lähinnä ihan vaan joku taiteilija kaheli joka kiertää kavereitten kanssa vanhalla pösöllä ympäri suomea sekoilemas
Kyllä varmasti lähtisin :D
Ahaah kiinnostuitko. Sanot vaan mistä hyppäät kyytiin, niin hidastetaan vähäsen.
Samanlaisia mielipiteitä täältäkin suunnasta löytyy. Tosin itse olen sellainen "kotihiiri" (henkilö, joka viihtyy parhaiten neljän seinän sisällä), joten muiden tekemisistä en ole niin kovin tietoinen. Ainakin minulla on nykyajan nuorista (vaikka itsekin kuulun nuorisoon, niin yleistän ehkä liiankin rankasti) sellainen mielikuva että heillä kuluu janoon muutakin kuin vettä. Eikä ihan vähääkään..
Itse olen ollut kerran ehtoollisella, siis silloin kun ripille pääsin, ja sen jälkeen ei ole ehtoollisviiniäkään tullut juotua. Jumalaan tietenkin uskon, muttei Herra varmaan haluaisi humalaisia taivaaseen? ^_~
Neuvoja tilanteeseesi en oikein osaa antaa, mutta yrittää voisin. Kokeile löytää itsellesi jokin sellainen ryhmä, jota kiinnostaa jokin muukin asia kuin ryyppäily (ja kyseinen asia olisi sinullekin mieleinen), niin pystyisitte porukalla sitten kuluttamaan aikaa siihenkin. Esimerkiksi yhteinen harrastus tai vastaava.
Jos itselle mieluisaa porukkaa tosin löydy, niin ei tietenkään kannata mihinkään itseään väkisin yrittää sovittaa. Mutta tärkeimpänä asiana pitäisin sitä ettet luovu arvoistaisi ja mielipiteistäsi, älä luovuta ja koeta jaksaa. ^^
Kun riittävästi pyrkii johonkin, niin kyllä jotain yleensä tapahtuu.
Yksin täällä vaan kökötän kotona koneella..