Kiander on ensimmäinen, joka sanoo, että suomalaiset joutuvat mahdollisesti talouskriisin maksumiehiksi. Onhan se nyt aivan varmaa, että suomalaiset joutuvat maksamaan, koska ei ole mahdollista, että Suomi jäisi jotenkin kriisin ulkopuolelle. Viikkotolkulla on toitotettu kuinka Suomessa ei nähdä kriisin vaikutuksia. Hyviä tilanteen ja menneiden tapahtumien analyysejä on kuultu, mutta sellaista ennustetta, joka olisi pitänyt paikkansa edes viikon ei ole kuultu. Ei edes tai ei ainakaan sellaisten suusta, joiden pitäisi parhaiten tuntea Suomen taloutta ja sen liikkeitä, eli valtionvarainministeriössä. En haluaisi vaikuttaa negatiiviselta, mutta pelkään, että tähänastiset paperitehtaiden lopettamiset ja muu globalisaatiotouhu on ollut pientä verrattuna siihen, mitä meillä on edessä.
Vielä me maksetaan.
2
361
Vastaukset
- timppanen
Maksettu jo islannin seikkailuissa. Moni säästäjä menettänyt rahansa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051109
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt611072Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144818- 65705
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103601Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89591- 53557
- 78551
- 39528