Natottajien

NATO pommitti yli sata afgaanisiviiliä hengiltä tänään, koska he vielä uskaltavat vieljellä huumeita ilman että amerikkalaismafia sai siitä osaansa.

Naton räyhännobelisti Ahnesaari, Stubbin ja muiden kahjojen johdolla yrittävät saada Suomenkin osallistumaan noihin syyttömien siviilien tappamiseen, että jenkit saisivat koko huumebisneksen itselleen.

Toinen on öljybisnes, missä vielä hangoittelee Venäjä vastaan, ja tuolle hangoittelijalle on Suomen avulla saatava sota käyntiin, jolloin pannaan kaikki natomaat sotimaan heidän vankilarikollisten rinnalla, mafiapomojen seuratessa sivusta, ja keräten sitten rikkaudet itselleen.

Mutta tuossa touhussa menee ainakin kolmasosalta, jopa puolelta maapallon väestöstä henki.
Eihän sillä tietenkään ole mitään merkitystä kunhan ahneet rikolliset ovat vain saaneet haluamansa.
8123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

......

Äänestä
  • Onneksi löytyy NATO, jonka puitteissa demokratiaan uskovat eurooppalaiset valtiot voivat antaa osansa tämän maan hätää kärsivien ihmisten auttamiseksi.

    Erityisesti naisten osa on Afganistanissa ollut surkuteltava. Raipparuoskalla pahoinpitelyt ja maahan hautaamisen jälkeen kivittämiset ilman huntua liikkuneille ovat olleet Talebanin hallinnossa arkipäivää.

    Saamme olla kiitollisia, että on edes taho, jolla riittää uhrimieltä näiden kovia kokeneiden auttamiseksi heidän toivottomassa tilanteessa .

    Häpeän suomalaisia moukkia, kepuloismaista itsekkyyttä ja ahdasmielisten hengen itaruutta, joka ilmenee yllä olevan avaajan ajatuksenjuoksussa.

    Äänestä

  • sen enempää kuin loinenkaan, vaan ihmisystävällisemmän, ja rauhanomaisemman maailman puolesta puhuja.
    Jos heitä nimitetään mielenvikaisiksi kommunistipummeiksi, nin lunastan jäsenkortin heti.
    Kokkarit ottavat nyt siipeensä ja pahasti Ahtisaaren ja Stubbin lausuntojen johdosta, ja minä olen yksi, joka äänestää keskustaa aivan varmasti tulevissa vaaleissa.
    Hävitköön tai voittakoon puolue, se ei minua sen jälkeen kiinnosta, mutta sen ihmisläheinen politiikka on saanut minut ratkaisuni tekemään.
    Vihreät ovat demukommareita, ja jonkulaisia poliittisia jäännöseriä, jotka pössyttelevät iitsekkin railakkaasti.
    Greenpeace on myöskin , ihme kylläkin, myöskin hämärärahoituksella toimiva jenkkien käsikassara joten sekään ei ole minun linjaani.

    Siispä olen reilusti agraalipuolueeksikin sanotun Keskustan kannattaja ainakin tällähetkellä, koskapa huomenna voi jo olla nälkä.
    maailmassa on nyt sodan ilmapiiri, sillä muuten ei rahoitusongelmalle saada kapitalistien mieleistä ratkaisua.
    Pörssien täydellinen romahtaminen on jo nyt melkoisen varmaa, sekä maailman pankijärjestelmät menee uusiksi, joissa ilmeisesti, ei ole muita kuin jokaisen maan oma virallinen pankki. Siis yksi valtion omistama pankki.
    Ei valtio, eli me yhteiskuntana olla velvollisia maksamaan vastuuttomien rikollisten rötöksiä.

    Jos tämä on kommunismia niin sittenpähän on, mutta olkoon järjestelmän nimi mikä tahansa, kunhan se ei toimi sossudemareiden tai muiden äärioikeistojen tyyliin, vaan on aidosti tasapuolisempi, niin silloin minä sitä puolustan.

    Tällä hetkellä ainoastaan persut ja keskusta ovat jotain sinne päin.

    Äänestä

  • kirjoitella, mutta sinä siltikin kirjoittelet.
    Ja jatkuvasti.

    Äänestä

  • Taisto Mähönen kirjoitti:

    Onneksi löytyy NATO, jonka puitteissa demokratiaan uskovat eurooppalaiset valtiot voivat antaa osansa tämän maan hätää kärsivien ihmisten auttamiseksi.

    Erityisesti naisten osa on Afganistanissa ollut surkuteltava. Raipparuoskalla pahoinpitelyt ja maahan hautaamisen jälkeen kivittämiset ilman huntua liikkuneille ovat olleet Talebanin hallinnossa arkipäivää.

    Saamme olla kiitollisia, että on edes taho, jolla riittää uhrimieltä näiden kovia kokeneiden auttamiseksi heidän toivottomassa tilanteessa .

    Häpeän suomalaisia moukkia, kepuloismaista itsekkyyttä ja ahdasmielisten hengen itaruutta, joka ilmenee yllä olevan avaajan ajatuksenjuoksussa.

    nähdä, kenet seuraavaksi käyttävät hyväkseen.
    Senkö vuoksi huntupakko pitäisi poistaa.
    Minusta tuo huntupakko, ei nyt niinkään ole mikään pakko, eikä mitenkään ihmisarvoa loukkaava asia, vaan eräänlainen pukeutumistyyli, jolla saadaan säästymään myöskin kosmetiikkateollisuudelle menevät rahat parempaan käyttöön.
    Monet Suomessakin, kyllä mielelään käyttäisivät huntua, jos kehtaisivat.

    Se suojaa monelta vaivalta, ja on ikäänkuin tasa-arvoistava tekijä pikemminkin, kuin tasa-arvoa rajoittava tekijä.

    Mutta siitä annattava tuomio on väärin, jos se muka noin on.
    Olen liikkunut kyllä noissakin maissa, ja tavannut hunnottomiakin naisia, mutten ole koskaan nähnyt heitä kivitettävän.

    Minusta pitäisi eduskunnassa kieltää myöskin tuolla perusteella punaisten vaatteiden käyttö.

    Äänestä

mahotonta meininkiä.....

Äänestä
  • sanontoja olemassa, mutta totuus on suunnilleen noin.
    Mistä sinä sitten luulet noiden tappelevan ja "politikoivan".
    En ole milläänlailla pessimismiin vaipunut, vaan haluanpa ihmisten avaavan silmänsä noiden kaksinaamaisten politiikkojen tarkoitusperien suhteen.
    he ovat vain juoksupoikia todellisten jusettajien hierrarkiassa.

    Keskusta kuitenkin ajattelee muutakin, kuin että massa on helpoimmin hoideltavissa yhdessä kasassa.
    Siis samaan sumppuun pantuna.
    Ihmiselle on luitenkin loppujen lopuksi muu paljon tärkeämpää, kuin ikuinen toisten hyvinvoinnin rikastuttaminen saamatta siitä muuta kuin rippeet itselleen.

    Eihän täydellistä tasa-arvoa ole olemassakaan, mutta nyt ilmeisesti nykyiset järjestelmät ovat kaatumassa, omaan mahdottomuuuteensa.
    Eli ei isokaan voi aina vain suureta, samoin kuin pienikään pienentyä häviämättä.

    Ei tuo ole miksikään maailmanlopun kiroukseksi tarkoitetu, van siksi, että nyt on vihdoinkin systeemien muututtava.
    Sanoisiko, että on vahdin vaihdon aika.
    Mutta mieluumminhan tietenkin nuo hörhöt tapattaa muita, kuin myöntävät virheensä.

    Äänestä

jotain tonne päin.
Ei hassumpi huomiointi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RÄYHÄNLIIKE kirjoitti:

NATO pommitti yli sata afgaanisiviiliä hengiltä tänään, koska he vielä uskaltavat vieljellä huumeita ilman että amerikkalaismafia sai siitä osaansa.

Naton räyhännobelisti Ahnesaari, Stubbin ja muiden kahjojen johdolla yrittävät saada Suomenkin osallistumaan noihin syyttömien siviilien tappamiseen, että jenkit saisivat koko huumebisneksen itselleen.

Toinen on öljybisnes, missä vielä hangoittelee Venäjä vastaan, ja tuolle hangoittelijalle on Suomen avulla saatava sota käyntiin, jolloin pannaan kaikki natomaat sotimaan heidän vankilarikollisten rinnalla, mafiapomojen seuratessa sivusta, ja keräten sitten rikkaudet itselleen.

Mutta tuossa touhussa menee ainakin kolmasosalta, jopa puolelta maapallon väestöstä henki.
Eihän sillä tietenkään ole mitään merkitystä kunhan ahneet rikolliset ovat vain saaneet haluamansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu