Kun talous taas on romahtanut,niin nyt ei saa tehdä samaa virhettä enää uudelleen.Mikäli on elänyt yli varojensa,niin maksakoon velkansa muille.Pankkeja ja yksityisiä ei verorahoilla saa tukea.Tukeminen merkitsee rosvoamisen sallimista.Me sivistyneet ja työllä hankittujen varojemme mukaan elävät ihmiset emme suostu ylivelkaisten ja ahneiden hullutuksia enää maksamaan.Tämä tiedoksi myös Matti Vanhaselle.Turha suunnitella talletustemme ryöstöä.
Ylivelkaantuneet
vastuuseen
4390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"valinneet". Eihän ole voinut olla kenellekään porvaripuolueita äänestäneelle epäselvää millainen meinikin tulee olemaan. Totta kai kansalta rahat kavereille ja heidän "peliensä" tukemiseen - eihän kansan kuitenkaan voi muuta kuin olla "hyvin hyvin vihaisia", eihän noista perkeleen tumpuloista ja loisista pääse eroon millään - onhan se nähty, "pumpsahtavat" pintaan kun on kansa päässyt vähänkin jaloilleen edellisen ryöstön jäljiltä, niin tulevat uudestaan tekemään vuosikymmenen "tulonsiirron" pelureille.
Ylivelkaantuneet ovat olleet maksumiehinä ennenkin. Lainojen korot ovat korkeat. Lainaraha on erittäin kallista mutta usein välttämätöntä pienituloiselle kodinostajalle tai yksityisyrittäjälle.
Kasinotaloudessa keinottelijat joutuvat säännöllisin väliajoin hiukan luopumaan ylisuurista osaketuotoistaan eli "papereiden" ansiottomasta arvonnoususta.
Työntekijät tekevät pienllä palkalla työtä yrityksille, valmistavat erilaisia hyödykkeitä kotimaan ja ulkomaiden tarpeisiin.
Yritykset myyvät nämä hyödykkeet hyvällä voitolla. Voitoista maksetaan yritysjohdon optiot ja palkat, yritysjohto ottaa omansa yhä useammin pääomatuloina alhaisen verotuksen vuoksi.
Voitoista maksetaan osinkoja yrityksen osakkeita ostaneille. Viime vuonna yrityksillä meni erittäin hyvin ja voitoista maksettiin ennätyssuuret osingot. Osinkotulojen verotusta on samaan aikaan pienennetty.
Olisiko yritysten pitänyt varautua tulevaan lamaan ja satsata tuotekehitykseen tai osaavien työntekijöiden palkkoihin osinkojen sijasta?
Palkansaajilla meni vastaavasti viime vuonna kaikkein kehnoimmin.
Yritykset ovat luoneet ylisuurien osinkojen muodossa "kuplan", joka aina tasaisin välein puhkeaa ja tapahtuu pörssiromahdus.
Pörssiromahduksessa ovat pankit mukana aiheuttajina ja kärsijöinä. Antolainaus on ollut katteetonta ja liiallista, lainoja ei pystytä laman johdosta kotiuttamaan.
Jotkut ovat sijoittaneet rahojaan pankkien sijoitustileille, vaikka tuotto on ollut pienempi, minimoidakseen mahdolliset sijoitusriskit pörssiromahduksen varalle.
Pääministeri ilmoitti, että suomalaisten säästäjien sijoitukset turvataan 50.000 euroon asti. Nyt jokainen pankkisijoittaja kävi tietysti hajauttamassa säästönsä siten, että kussakin pankissa on korkeintaan se 50.000 euroa. Eivät säästäjät mitään menettäneet edellisen pörssiromahduksenkaan aikana.
1990 alun laman aikana Suomen valtio pelasti pankit konkurssilta ja jätti suomalaiset pankkien velalliset velkavankeuteen. Surullista on, että lainojen takaajat joutuivat myös vähintään 15 vuoden velkavankeuteen samoin kuin lainanottajat. Monet suomalaiset menettivät kaiken omaisuutensa - jäljelle jäi vain valtavat velat.
Osakkeet ja muut arvopaperit ovat pian pörssiromahduksen jälkeen entisessä arvossa, kasinotalous kunnossa ja sijoitukset tuottavat entistä enemmän. Nämä sijoitustuotot ja optiot, joista veroja juuri maksella tulevat - arvaapa mistä?
Tallettajat menettivät devalvaatiossa 60% talletuksen arvosta.On se jotain.
Paljonko tallettajat ovat vuosien saatossa saaneet velallisten maksamaa korkoa? Pienyrittäjät, jotka joutuvat usein toimimaan velkapääomalla rahoittavat myös lähes verottomia sijoitustuottoja.
Onko pankkien antolainauksessa jotakin mätää - koska yhä useammat (usein nuoret) turvautuvat netistä saataviin pikavippeihin, joiden käsittelykulut ja todelliset korot ovat käsittämättömän suuret jopa satoja prosentteja?
Pikaluottoyritysten toiminta olisi heti saatava valvontaan! Se on yhteiskunnan edun mukaista.