Nyt vasta huomattiin kotona, että kanavat olisi pitäny virittää uudelleen ennen tätä päivää, muuten telkkari pimenee. Nyt meille sitte kävi niin, elikkä telkkarista ei näy mitään. Mitenkä saan kanavat uudelleen viritettyä nyt tässä vaiheessa kun telkkarista ei näy enää mitään.?
kanavien uudelleen virittäminen?!
halojaa
111311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinulle on vain tehty kepponen. Sinun pitää selvittää, kuka sen teki.
Eli joku vei tai irrotti SCART-, antenni- tai virtajohtosi.
Eipäs ! ku ihan lehessä kuule luki tosta että kanavat pitää virittää ennen tätä päivää, tai muuten telkkari pimenee. Että löytyykös muita neuvon antajia ? (:
Mutta sinähän kirjoitit ensin, että telkkarisi olisi pimentynyt. Siis pimentynyt eli ei mitään kuvaa, ei edes lumisadetta.
Mutta jos kerran näet valikot ym. niin eihän se ole mitään pimentynyt.
Mistä lehdestä olet saanut tiedon, että juuri ennen tätä päivää olisi pitänyt kanavat virittää uudestaan? Mitä siinä oli kerrottu? Esim. sivulla http://www.digitv.fi/ ei ole asiasta mitään.
Epäilen, että antennisignaalissa tai sen digiboksiin on sinulla ongelmia. Eli vika on antennissa tai antennijohdossa. Vika voi tietysti olla digiboksissasikin. Ja vika on vain sattumalta tullut nyt.
Voit testata toisilla antennijohdoilla. Jos ei auta, testaa toisella digiboksilla tai testaa omalla digiboksillasi kaverin luona (sellaisen kaverin luona, jolla on saman tyyppinen boksi eli joko antenni- tai kaapelidigoboksi).
Siis joo lumisadetta näkyy jos en laita digiboksia päälle, mutta digiboksin ku laitan päälle ni ei näy mitää muuta ku ne perusvalikot, mutta en saa viritettyä uudestaa niitä kanavia.. Nii ja siis etlarissa luki että lahden alueella on muutettu taajus eriksi kun mikä on ollu, ja että pitää virittää kanavat uudestaan ennen maanantaita tai muuten ei näy kuvaa, nyt ei siis näy kuvaa enkä saa kanaviakaan laitettua.On siis oltava ilman (:
Asun myös itse Lahden alueella ja viritin ne mielestäni ihan oikein. Eli siis tehdasasetusten palautus ja sitten sillä haulla uudelleen? Menee hermo tohon pätkivään kuvaan!!
Auttaisi paljon jos kertoisit onko kyseessä digiboksi vai digi TV ja mikä merkki ja malli.
Mutta yleensä siis MENU napilla aletaan, sieltä löytyy ASENNUS tai vastaava, sieltä ensin etsitään kohta "tehdasastusten palautus", tehdään se ja sen jälkeen etsitään kohta "kanavahaku" ja tehdään automaattinen haku.
Aivan, anteeksi. Kyseessä digiboksi siis.
Jep, kaikki noi tein siihen tehdasasetusten palautukseen asti, mutta sitte ku tulee se kanavahaku siitä suoraa ni se ei löydä mitää. Ainoastaa urheilukanava ja voice näkyy, että en sitte tiiä mikä siinä mättää :S hitto.
Tuolla lailla kavavien uudelleenviritys tehdään. Kirjoitit huomanneesi että "olisi pitäny virittää uudelleen ennen tätä päivää" niin mistä sellainen ohje tuli ja miksi pitää eli mitä muutettiin ? Kerrotaanko siinä ohjeessa millä kanavalla mitäkin nyt tulee ? Jos niin viritä käsin oikein.
Mun vanha Medion piti tehdä niin että tehdasasetusten palautuksen jälkeen sähköt irti tepselista ja muutama minuutti sähköttä. Sen jälkeen päälle ja antoin sen touhuta itsessään niin löysi kanavat.
"Aivan, anteeksi. Kyseessä digiboksi siis."
Hieno homma. Tämä selventi asiaa. Nyt varmasti kaikki osaavat neuvoa kuinka digiboksiisi viritetään kanvat.
Etlarissa luki semmonen ohje, jonka huomasin sitte vasta, ja siis siinä ei lukenu muuta ku että pitää virittää uudestaa ennen maanantaita tai muuten ei näy telkkari ollenkaa.. Mutta kyllä se pitäis tietysti vieläki pystyä virittämää uudestaa ja yhellä tutulla sain viritettyäki mut toi mun kotona oleva on jotenki monimutkasempi.. Pitää koittaa tota sun ohjetta (: kiitokset neuvosta !
Mielestäni ne voi virittää vieläkin. Jos ei muuten, poista vanhat kanavat/alusta kovalevy ja sitten vaan automaattisella haulla.