hei,
tässä yksi tarina lähipiiristä. Olipa kerran suuri lapsiperhe, on äiti ja isä. Äiti oireilee, hänellä on vakavia mielenterveysongelmia. Lapset kärsivät, mies kärsii mutta äiti ei hakeudu hoitoon. Häntä ei laiteta hoitoon, ketään ei kai voi pakottaa. Äidillä ei omasta mielestä ole mitään vikaa, kaikki muut ovat hänen mielestään vähintäänkin hulluja. Vuodet vierivät, lapset aikuistuvat - ja oireilevat kukin omalla tavallaan. Tämän tarinan lapset kuitenkin perustavat omia perheitään, ja pystyvät elämään melkein tasapainoista elämää. Tästä äidistä tulee isoäiti. Mutta isoäiti ei ole muuttunut miksikään, paitsi muuttunut vielä ilkeämmäksi muita kohtaan. Nyt tämä isoäiti on jo vanha. Isoäidin luona ei käy ketään. Kukaan ei uskalla käydä, joku ehkä on yrittänyt mutta vierailuista jää aina paha mieli. Isoäiti on "sairastanut" ja valmistautunut kuolemaan yli 50v mutta vielä hänellä on voimaa katkeroitua ja kitkeä katkeruutta ympärillensä. Yksi ihminen voi hajottaa kokonaisen perheen, puoli sukua. Kunpa meillä olisi ollut normaali isoäiti.
tässä yksi tarina lähipiiristä. Olipa kerran suuri lapsiperhe, on äiti ja isä. Äiti oireilee, hänellä on vakavia mielenterveysongelmia. Lapset kärsivät, mies kärsii mutta äiti ei hakeudu hoitoon. Häntä ei laiteta hoitoon, ketään ei kai voi pakottaa. Äidillä ei omasta mielestä ole mitään vikaa, kaikki muut ovat hänen mielestään vähintäänkin hulluja. Vuodet vierivät, lapset aikuistuvat - ja oireilevat kukin omalla tavallaan. Tämän tarinan lapset kuitenkin perustavat omia perheitään, ja pystyvät elämään melkein tasapainoista elämää. Tästä äidistä tulee isoäiti. Mutta isoäiti ei ole muuttunut miksikään, paitsi muuttunut vielä ilkeämmäksi muita kohtaan. Nyt tämä isoäiti on jo vanha. Isoäidin luona ei käy ketään. Kukaan ei uskalla käydä, joku ehkä on yrittänyt mutta vierailuista jää aina paha mieli. Isoäiti on "sairastanut" ja valmistautunut kuolemaan yli 50v mutta vielä hänellä on voimaa katkeroitua ja kitkeä katkeruutta ympärillensä. Yksi ihminen voi hajottaa kokonaisen perheen, puoli sukua. Kunpa meillä olisi ollut normaali isoäiti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Äiti ei hyväksy apua - tosi tuttua...
Kun olin lapsi äitini oli (ja on yhä) mielenterveysongelmainen: fyysisesti väkivaltainen, vainoharhainen, rajoittava, kahlitseva, sairaalloisen omistushaluinen, omaa elämää elämätön, mitään tekemätön - ei tee kotona mtn, ei käy töissä.. Äiti oli ongelmainen, mutta ei hyväksynyt apua, vaan sulki kaiken entistä tiukemmin onnettomien kulissien taakse, kielsi esim. lapsiaan hakemasta apua, siis lasten omiin ongelmiin. Äiti oli ainoa aikuinen perheessä eikä kukaan ulkopuolella tiennyt/välittänyt.
Lopputulos: 2 näkyvästi ja pahasti mieleltään järkkynyttä lasta (itsemurhayrityksiä, ainakin toisella erittäin näkyvät ja pahat pakko-oireet)ja 2 väsynyttä ja varmasti jotenkin vaurioitunutta taakan kantajaa. Ne hetket, kun en ajattele lapsuuden perhettäni, ovat jotenkuten onnellisia. Ne hetket kun ajattelen, olen ahdistunut ja pelkään itsekin sairastuvani. Oloni helpottui suuresti, kun en ole ollut yli puoleen vuoteen yhteydessä äitiini eikä hän minuun. Tiedän, että hän on yksin, mutta sitä saa mitä tilaa. Teot (en maininnut suinkaan kaikkea) olivat niin pahat, että olen tyytyväinen ratkaisuuni. Suosittelen välien katkaisua muillekin, jos siihen on syytä. Kun harkittu päätös on tehty, syyllisyys siitä, ettei tee mieli nähdä, on kerralla pois. Ja sanokaa syy reilusti hullulle sukulaisellenne.