Taisteluhanska

Politiikka on luokkataistelua, ei itsetarkoitusta kuin porvaristolle. Siihen sopeutumien on aina käden ojentamista. Ideologia kokoaa joukkoja, puolesta ja vastaan ja siitä väliltä, jos on kyvyttömyyttä määrittää itselleen "mikä minä olen".

Luokkataistelijan ja luokkataistelupuolueen tulee tämä ymmärtää ja toimia myös siten. Maailmassa voi tietoa saada luotettavasti vain tieteen avulla, joten vaikka maailmankatsomukselle voidaan antaa vapaus olla olemassa, tulee silti ottaa järki käyttöön. Tieteellisen maailmankatsomuksen kehittäminen on oleellinen osaa luokkataistelua, siihen tulee osallistua, eikä sitä tule laistaa minkään sortin maailmankatsomuksen merkillisyyden nojalla.

En ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa, sekö, että tulee antaa porvaristolle oikeus pitää luokkaansa yllä vapauden nimissä, jota vapautta he eivät tunnusta muille ja jossa vapaudessa ei ole järjen häivää. Onhan porvarillinen vapaus ollut aina sortoa ja vääryyttä vähempiosaisia kohtaan, joten toivoa sopii, että edes luokkatietoiset voisivat olla niin luokkatietoisia, että uskaltaisivat tarttua taisteluhanskaan.

Hannu Rainesto
711338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

on yhteisten asioiden hoitoa, ei taistelua ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Porvarillinen vapaus on paljon suurempaa kuin sosialistinen, porvarillisen vapauden huomaa joka päivä eikä sitä rajoita juuri mikään. Saat sanoa mitä vaan, saat ajatella mitä vaan, saat osoittaa mieltäsi, saat tehdä mitä vaan lain puitteissa, saat matkustaa mihin vaan, saat kuulua mihin vaan ja saat itse päättää omat rajasi. Sosialismissa sen sijaan rajoitetaan ajattelua, ilmaisua, julkaisuja, matkustusta, yhteisöihin kuulumista, mielenilmaisua ja yleensä kaikkea mikä vapauden puitteissa on porvariyhteiskunnissa mahdollista.

Nämä rajoitteet on tähän mennessä nähty jokaisessa sosialismin kokeilussa, jotka ainakin osin juuri näistä syistä ovat menneet pyrstölleen.

Pahinta on se, että aina vaan löytyy sokeita jotka haluavat kävellä alas jyrkänteen reunalta kuten Rainesto ja muut osaston komut ja sen henkiset.

Äänestä
  • Aloittaja

    Yhteisten asioiden hoitoa vai, no miksi sitten hoidatte vain omiamnne ja kapitalistien asioita.

    Meillä on 20 % kansasta kusessa ja te yksin hoidatte asioita porvarit, mikä mättää, järkikö puuttuu vai valheetko ovat vieneet kaiken aikanne.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    olen ottanut kantaa jo tuolla muualla joten lue se sieltä.

    Henkilökohtaisestihan ei kenenkään asioita hoideta joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, politiikassa pyritään kohtuulliseen tulokseen ja ihmisille jätetään myös omaa vastuuta olemisestaan. Valtaosa kansasta ei halua yhteiskunnan puuttuvan koko elämäänsä määräämällä kaikesta mikä on sallittua. Tämän tulet taas huomaamaan kunnallisvaaleissa. Valtakunnallinen saaliinne äänistä tulee jäämään alle prosentin, veikkaan luokkaa 0,2%. Saat siihen laskea SKP:n ja KTP:n äänet yhteen. Siitä voit laskea todella itsensä kusessa oleviksi luulevien määrän.

    Äänestä

  • Aloittaja

    niittyar kirjoitti:

    Onko tämä nyt myös Kokoomuksen tai Kepun virallinen kanta, että Suomessa 2008 kusessa olevien määrä lasketaan SKP:n ja KTP:n äänimäärästä, kuten sanot?.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Onko tämä nyt myös Kokoomuksen tai Kepun virallinen kanta, että Suomessa 2008 kusessa olevien määrä lasketaan SKP:n ja KTP:n äänimäärästä, kuten sanot?.

    Kuin sinä Rainesto. Meinaat että yhteiskunta on
    ryöstänyt noilta 20 prossalta tulevaisuuden?

    Nimittäin tässä kohtaa mättää Raineston utopia
    ja todellisuus pahemman kerran.

    Miten se omavastuu omista asioista on sisään kirjoi-
    tettu väitteeseesi?

    Ei mitenkään.

    Viinan juonnin voi lopettaa vaikka heti, sossun
    täditkin kiittää kun on selväpäisiä asiakkaita.

    Seuraavaksi voi pyrkiä kuntoutukseen ja kun
    tukkakin on aamuisin kammattu voi saada vaikka
    töitä!

    Teikäläisen uskonnon hölmöimpiä piirteitä on
    yleisen tason valhe jota monistatte yksinkertais-
    tettuna totuutena.

    Vaikka se ei sitä ole.

    Missä maailmassa on yhteiskunta jossa on sama
    elintaso kuin Suomessa ja sen tarjoilee yhteiskun-
    ta ilman että yksilön tarvitsee laittaa rikkaa
    ristiin?

    Aatamin ja Eevan paratiisissa?

    Yhteiskunnan tuki ja yksilön vastuu itsestään.

    Siinä on kombinaatio joka voi toimia.

    Vastuuttomat yksilöt ja kaikki vastuu siirrettynä
    yhteiskunnalle ei toimi.

    Eikä tarvitsekaan. Te kommarin paskat riekutte
    valheeseenne kietoutuen ja ette tyhmyyttänne
    ymmärrä että täyspäiset ihmiset tietävät ja tun-
    nistavat paskapuheenne.

    Siksi sitä kannatustakaan ei tule.

    Tähän täytyy vielä lisätä inha ominaisuutenne
    haukkua tavallisia asiansa hoitavia ihmisiä
    emootio köyhiksi porvareiksi!

    Rainesto puree maksajan kättä kaikin keinoin ja
    ihmettelee tyhmyyttään miksi maksaja kyllääntyy
    Raineston pukkaamaan verbaali paskaan!

    Raineston maailmassa pääasia on negaatio eikä
    innovaatio yhteiskunnan edun kannalta.

    Ei viitsi kannattaa moista jossa köyhätkin syövät
    lopulta pakkasen panemia kaalin päitä.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Onko tämä nyt myös Kokoomuksen tai Kepun virallinen kanta, että Suomessa 2008 kusessa olevien määrä lasketaan SKP:n ja KTP:n äänimäärästä, kuten sanot?.

    koska en ole Kokoomukselta enkä Kepulta kysynyt. Minä puhun omista mielipiteistäni jotka syntyvät niistä asioista joita luen, kuulen ja näen. Omiin mielipiteisiini en tarvitse minkään auktoriteetin siunausta, olen joko oikeassa tai väärässä ja sen arviointi lienee kuulijan tai lukijan tehtävä. Omasta mielestäni teen varsin loogisia päätelmiä asioiden suhteesta toisiinsa. Tämä logiikka ei tietysti ole "tiedettä" mutta veikkaan sen paremmaksi ja vaivattomammaksi tavaksi jokapäiväisessä elämässä.

    En tainnut sanoa mitään todella kusessa olevista vaan niistä jotka tuntevat siinä olevansa, sekin on arvostelu- ja arvotuskysymys eikä edes aivan yksiselitteinen. Samalla rahamäärällä toinen pärjää ruhtinaallisesti ja toinen kuvittelee kituvansa. Kyse on arvoista ja tavoista. En tällä halua sanoa, että pienituloisilla on liian tai tarpeeksi suuret tulot, vaan sen, että asia ei ole yksioikoinen. Aina pitää ottaa myös huomioon, kun puhutaan normaaleista ihmisistä, jokaisen oma vastuu itsestään. Yhteiskunnan voi vaatia korkeintaan avustavan ei elättävän. Eläkkeet ovat asia erikseen, niissä olisi alapäässä tarkastamisen paikkaa.

    On tehty laskelma joka osoittaa, että Suomessa omavaraiseen elämiseen tarvitaan n. 1800€/kk. Tätä summaa ei tienaa puoletkaanmeistä. Jokaisen pelkän kansaneläkeläisen tulot ovat n. 500€/kk ja työttömäksi varastoidun kait n. 300€/kk jos ei ole ammattiliiton avustiksen piirissä.

    Tämä siis näin, mutta porvari vain vähättelee. Äänestäkää porvaria, saadaan kapina nopeammin, oikein nopeasti, jos Kokoomuslaista porvaria, tyhmää ja erityisen itsekästä!

    veronpidätyksen. Antamasi summa tuntuu varsin suurelta/henkilö, kun lasken perusmenoni päädyn paljon pienempään summaan. Taitaa taas olla komujen laskuopilla tieteellisesti laskettu.

    Missähän ja millaisessa asunnossa tuo yksilö aikaansa vietti kotonaan, noin esimerkiksi?

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    ...tunne käsitettä "vero". Runkkuparran aapiskirjassa ei moista asiaa tunneta. Runkkuparran aapiskirja kertoo miten kaikki varastetaan kansalta ja verotettavaa ei jää. Ja Runkkuparran orjathan ei veroa kommunismin paratiisissa maksa.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    On tehty laskelma joka osoittaa, että Suomessa omavaraiseen elämiseen tarvitaan n. 1800€/kk. Tätä summaa ei tienaa puoletkaanmeistä. Jokaisen pelkän kansaneläkeläisen tulot ovat n. 500€/kk ja työttömäksi varastoidun kait n. 300€/kk jos ei ole ammattiliiton avustiksen piirissä.

    Tämä siis näin, mutta porvari vain vähättelee. Äänestäkää porvaria, saadaan kapina nopeammin, oikein nopeasti, jos Kokoomuslaista porvaria, tyhmää ja erityisen itsekästä!

    Työttömyyspäivärahaa maksetaan yksinäiselle henkilölle 1.1.2008 alkaen 24,51 euroa eli noin 700€/kk ei 300€/kk jota väitit ja lapsista saa lisää. Kansaneläke on yksinäiselle 558,46€/kk jos muita tuloja on alle 49€/kk.

    Tuo eläkehän ei ole ainoa tulo monellekaan vaan sen lisäksi saadaan tukea ainakin asunnon vuokraan joka parantaa elämän ja asumisen laatua.

    Kansaneläke on tarkoitettu vain vähimmäistoimeentuloon, suurin osa eläkkeelle jääjistä on nykyään työeläkkeen saajia jotka yleensä ovat suurempia. Tosin pieniin työeläkkeisiin saa lisäystä kansaneläkkeestä aina 1100€/kk työeläkkeeseen asti.

    Kuka muuten sen 1800€/kk on laskenut?

    Äänestä

  • Aloittaja

    niittyar kirjoitti:

    veronpidätyksen. Antamasi summa tuntuu varsin suurelta/henkilö, kun lasken perusmenoni päädyn paljon pienempään summaan. Taitaa taas olla komujen laskuopilla tieteellisesti laskettu.

    Missähän ja millaisessa asunnossa tuo yksilö aikaansa vietti kotonaan, noin esimerkiksi?

    Kuten viestistäsi näkee, haet jo kovaa vayhtia vähättelyä asialle, sen sijaan, että arvioisit, miten noilla summilla voi täällä elää.

    ""On tehty laskelma joka osoittaa, että Suomessa omavaraiseen elämiseen tarvitaan n. 1800€/kk. Tätä summaa ei tienaa puoletkaanmeistä. Jokaisen pelkän kansaneläkeläisen tulot ovat n. 500€/kk ja työttömäksi varastoidun kait n. 300€/kk jos ei ole ammattiliiton avustiksen piirissä.

    Tämä siis näin, mutta porvari vain vähättelee. Äänestäkää porvaria, saadaan kapina nopeammin, oikein nopeasti, jos Kokoomuslaista porvaria, tyhmää ja erityisen itsekästä! """

    Äänestä

  • Aloittaja

    niittyar kirjoitti:

    Työttömyyspäivärahaa maksetaan yksinäiselle henkilölle 1.1.2008 alkaen 24,51 euroa eli noin 700€/kk ei 300€/kk jota väitit ja lapsista saa lisää. Kansaneläke on yksinäiselle 558,46€/kk jos muita tuloja on alle 49€/kk.

    Tuo eläkehän ei ole ainoa tulo monellekaan vaan sen lisäksi saadaan tukea ainakin asunnon vuokraan joka parantaa elämän ja asumisen laatua.

    Kansaneläke on tarkoitettu vain vähimmäistoimeentuloon, suurin osa eläkkeelle jääjistä on nykyään työeläkkeen saajia jotka yleensä ovat suurempia. Tosin pieniin työeläkkeisiin saa lisäystä kansaneläkkeestä aina 1100€/kk työeläkkeeseen asti.

    Kuka muuten sen 1800€/kk on laskenut?

    Näin te kerrotte itsestänne kaiken, pikkuhiljaa. Se ei kuitenkaan poista sitä, että tarkoituksenne on vähätellä Ihmistä ja puolustaa järjestelmää, kapitalistien riistojärjestelmää.

    No nythän se alkavan suurlaman myötä selviää sadoilletuhansille suomalasille porvatolloillekin, että kuka ne rahat oikein heiltä ryöstää.

    HR: Työttömyyspäivärahaa maksetaan 22 pv/kk ja kussakin kuussa on 30 pv.

    HR: Riippuu puolison tuloista, asunnon koosta jne..

    HR: Miksi vähimmäistoimeentuloon, sen tarkoituksen tulee olla elämisen edellytysten täyttäminen, ei köyhyydessä eläminen. Oletko aivan kahjo?
    Työeläke syö kansaneläkettä, syöden lopulta sen kokonaan.
    Maataloustuet ovat moninkertaiset, vaikka maalaiset elävät ilmaisella ruualla jota voivat omistamillaan pelloilla tuottaa. Jaetaan kaikille maata niin voidaan tuottaa omat vihannekset ja yrtit, silloin ei tarvitse myöskään maksaa maalaisille tukiaisia. Jotka tukiaiset ovat yli puolet EU:n kaikista tuista.

    Kuka muuten sen 1800€/kk on laskenut?
    HR: Muuttaako se jotenkin laskelmaa, miksi tuo laskelma ei kelpaa ilman tekijää. Miksi yrität kiertää selvän asian, laske itse niin huomaat..

    "On tehty laskelma joka osoittaa, että Suomessa omavaraiseen ...."

    Siis kuka on laskenut, milloin ja missä on dokumentoituna?? Nyt pitäisi lykätä linkkiä asian vahvistamiseksi - taitaa olla tyhjästä paha nyhjästä.

    Vai onko juttusi taas puhdasta puppua ja kommunistista propagandaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    antikommunisti kirjoitti:

    Asian voi laskea aivan itse, jos on syytä epäillä. Ossat vissiin laskea asian vaikkapa ostoskori/ tarvittava päivittäinen energiamäärä suhteen. Työministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö,eikä haliituksemme osaa, mutta väitän, että ei ole vaikeaa.

    Asumiskulut, vesi, sähkö, TV, lääkeet, liikkuminen, vaatteet nämä nyt on ainakin laskettava keskimääräisen kulutuksen mukaan. Lisäksi tulisi laskea kuluvien tavaroiden uusinataminen, sekä nettikulut ja satunnaisille menoille tulee varata myös osansa.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Näin te kerrotte itsestänne kaiken, pikkuhiljaa. Se ei kuitenkaan poista sitä, että tarkoituksenne on vähätellä Ihmistä ja puolustaa järjestelmää, kapitalistien riistojärjestelmää.

    No nythän se alkavan suurlaman myötä selviää sadoilletuhansille suomalasille porvatolloillekin, että kuka ne rahat oikein heiltä ryöstää.

    Työttömyyspäivärahaa maksetaan yksinäiselle henkilölle 1.1.2008 alkaen 24,51 euroa eli noin 700€/kk ei 300€/kk jota väitit ja lapsista saa lisää. Kansaneläke on yksinäiselle 558,46€/kk jos muita tuloja on alle 49€/kk.

    HR: Työttömyyspäivärahaa maksetaan 22 pv/kk ja kussakin kuussa on 30 pv.

    Tuo eläkehän ei ole ainoa tulo monellekaan vaan sen lisäksi saadaan tukea ainakin asunnon vuokraan joka parantaa elämän ja asumisen laatua.
    HR: Riippuu puolison tuloista, asunnon koosta jne..

    Kansaneläke on tarkoitettu vain vähimmäistoimeentuloon, suurin osa eläkkeelle jääjistä on nykyään työeläkkeen saajia jotka yleensä ovat suurempia. Tosin pieniin työeläkkeisiin saa lisäystä kansaneläkkeestä aina 1100€/kk työeläkkeeseen asti.
    HR: Miksi vähimmäistoimeentuloon, sen tarkoituksen tulee olla elämisen edellytysten täyttäminen, ei köyhyydessä eläminen. Oletko aivan kahjo?
    Työeläke syö kansaneläkettä, syöden lopulta sen kokonaan.
    Maataloustuet ovat moninkertaiset, vaikka maalaiset elävät ilmaisella ruualla jota voivat omistamillaan pelloilla tuottaa. Jaetaan kaikille maata niin voidaan tuottaa omat vihannekset ja yrtit, silloin ei tarvitse myöskään maksaa maalaisille tukiaisia. Jotka tukiaiset ovat yli puolet EU:n kaikista tuista.

    Kuka muuten sen 1800€/kk on laskenut?
    HR: Muuttaako se jotenkin laskelmaa, miksi tuo laskelma ei kelpaa ilman tekijää. Miksi yrität kiertää selvän asian, laske itse niin huomaat..

    on huomioitava, ettei tukia ja korvauksia olekaan tarkoitettu kuin avustamaan siirtymäkaudella seuraavaan paikkaan töihin. Ihmisen tulee ensisijaisesti, jos ei ole terveydellisiä esteitä, hankkia elantonsa itse ja samalla osallistua yhteiskunnan ylläpitoon veroja maksamalla.

    Vaikka otetaan nuo 22 pv niin silti päädytään reilun 500€ summaan eikä 300 joten vieläkin sinun kannassasi on huomattava laskuvirhe.

    Jos puoliso elättää ja maksaa asunnon on aivan oikein, ettei avustusta makseta voihan perheessä olla koti-isä tai -äiti. Minullakin oli kotiäiti aikoinaan eikä hän saanut minkäänlaista avustusta. Kun 3 poikaansa pääsivät sopivaan ikään hän alkoi taas käydä pätkätöissä ja nämä pätkät tehtiin 60 ja 70 luvuilla joten eivät ne mikään uusi ilmiö ole.

    Jos maataloustukia ei maksettaisi niin ruuan perushinta olisi varsin paljon korkeampi ja maatalous maassamme loppuisi lyhyeen, niitä ei voi verrata mihinkään muuhun maksettuun etuuteen vaan jokainen on käsiteltävä erikseen. Eikä maajussi mitään ilmaista ruokaa syö vaan saman hintaista kuin sinäkin vai luuletko, että maitotilallinen vain juo maitoa, vehnän viljelijä rouskuttaa vehnän jyviä ja pottumaan omistaja pelkkiä pottuja? Kyllä ne särvintä käyttävät aivan kuin sinäkin. On pelkkää kateutta ja ymmärtämättömyyttä syyllistää maanviljelijöitä joksikin parasiiteiksi. Tosin jonkinlaista harkintaa voisi harrastaa sivutoimiviljelijöiden kuten Nallen ja vastaavien kohdalla, heidän maansa olisivat enemmän tarpeen muille päätoimisille viljelijöille ansion lisäksi. Kyllä nykyajan maanviljelijä tekee varmasti sen 8 tuntisen jos aikoo pärjätä.

    Tuet ja peruseläkkeet ovat vain perustoimeentuloon koska ei haluta olla kannustamatta ihmisiä omaan toimintaan. Omavastuu toimeentulosta on tärkeämpi kuin yhteiskunnan ja näin on parempi. Yhteiskunnan tulee olla aktivoiva ja siksi on hyvä jos aktiivihenkilön toimeentulo on parempi kuin passiivin. En itse ole koskaan ollut mikään Wäinä-tuloinen vaan varsin kohtuullisesti ansaitseva, silti kohtuullistamalla kuluni olen pärjännyt mielestäni varsin hyvin. Minulla on riittänyt varoja aikoinaan purjehdukseen ja nyt matkailuun haluni mukaan. Niin kauan kuin jaksan harrastan sitä ja sitten kiikkustuoliin ja mahdollisesti vanhustentaloon hoitoon jos aktiiveja elinpäiviä riittää.

    Laskijalla ja laskutavalla on merkitystä uskottavuuden kannalta, uskon voivani esitellä esimerkin sekä 1000€ riittävyyteen ja 5000€ niukkuuteen jos haluan. Ennen kuin voi arvostella pitää tietää perusteet joita et nähtävästi ole valmis ilmoittamaan. Olen tosin siitä samaa mieltä, että 1800€ nettoeläkkeellä pärjäisin jo varsin hyvin, mistähän sen saisin?

    Ei minun menneisyydessäni ole salattavaa, joten voin vallan hyvin käyttää kokemuksiani esimerkkinä siitä huolimatta, että joku minut saattaa niistä olettaa tunnistavansa. Onko sinulla salattavaa?

    Jokainen suomalainen palkan- työttömyyskorvauksen tai eläkeen nauttija maksaa veroja, mutta omistaja ei. Joten ole löpisemästä surkeaa moraalihöpinääsi.

    Jokainen haluaa hankkia itse elantonsa, mutta yksityinen omistusoikeus estää sen.
    Täällä ei ole neliömetriä jolle voi laittaa viljelmänsä. Koska omistavaluokka on ahne ja estää sen Ihmisten enemmistöltä, poliisin, armeijan oikeulaitoksen ja hallinon keinoin. Te olette surkeus, teidät tulee luokkana hävittää, te olette onnellisuuden ja hengissäpysymisen este! Niin saatana älyttömän ahne ja itsekäs luokka, omistavien luokka....

    Omistava luokka pitää omistamattomat omistamattomina, se on strategia, jolla turvataan työvoima, busines, markkinat jne... Jos sinulla ei ole älyä sitä ymmärtää, etkä minua usko, kysy joltakin muulta, jolla on edes pätkä älyä.

    Tässä seuraavassa on merkittävä filosofinen ongelma, minusta jopa oikeistolainen fasistinen väittämä. ""Tuet ja peruseläkkeet ovat vain perustoimeentuloon koska ei haluta olla kannustamatta ihmisiä omaan toimintaan.""

    Siinä sanotaan, että eläke on väliaikainen tai pitkäaikaistyöttömyys on väliaikaista tai niiden niukkuudesta seuraavat sairaudet ovat väliaikaisia.

    Mistä luulet suomalaisten mielenterveysongelmien juontavan "heijastuvan", perseestä vai? Ei, kyllä ne heijastuu aivan suoraan siitä elämästä jota täällä joudutaan elämään. Mitähän elämää täällä eletään, kommunismia vai kapitalismia?

    Eläke on perustoimeentulo jolla tulee elää, kuten myös työttömyyskorvaus, koska ei ole olemassa mitään väliaikaista elämää. On vain täyttä jokapäiväistä elämää, jossa perustarpeet tulee tyydyttää! Mikä perkele teidät porvarit laittaa puhumaan moista paskaa, että elämässä on väliaikaisia elämisen hetkiä, kuten siirtyminen eläkkeelle.

    Tiedätkö mitä laki sanoo työttömälle ja eläkkeellä olevalle, joka saa muita tuloja?
    Koska latelet lukuja ja typeriä viisauksia on sinun pakko olla virkamies, ei täällä muita yhtä surkeita otuksia liiku, kun virkamies Capot, polttouunin luukun nostajat, jotka opiskelevat kuuliaisina tämän natsivaltiomme/hallintomme lainsäädännön ulkoa.

    omistaja ei maksa veroja? Kaikki maksavat, tosin eivät välttämättä tuloveroa mutta löytyy kiinteistövero, tuloksesta maksettava vero ym. Kyllä kaikki jotain veroa maksavat jos heillä jonkinlaista ansiota tai muuta tuloa on.

    Ei omistava luokka mikään ahne ole vaan noudattaa globaalisti varsin vakiintunutta käytäntöä. Minäkään en kuulu maata omistavaan luokkaan lukuun ottamatta asunto-osakkeiden välityksellä omistamaani pihatilkkua jossa ei viljellä mitään. En silti koe maanviljelijöiden minua sortavan tai riistävän. Uskon, että jokainen halukas voi vuokrata peltotilkun viljelyä varten jos sen haluaa tehdä. On aivan sama vuokraako sen yhteiskunnalta vai viljelijältä. Ainahan joku sitä hallitsee, joko jyväjemmari tai kolhoosi.

    Meinasi jäädä sanomatta, että asunto-osakeyhtiö maksaa kiinteistöveroa jonka maksuun siis omistavana luokkana osallistun eläkeverotuksen lisäksi. Pankin pienistä koroistakin verot on maksettava, taitaa olla vielä aika suuri vero koska on muistaakseni 28% hyvin pienestä tulosta. Jos on vaikka 10k€ säästö ja 4% korko niin liekö tulo luokkaa 400€/v ja kuin tuon jaat kuukausille niin menee alle neljän kympin kuukaudessa joten vero on tosi kova verrattuna progressiiviseen valtionveroon.

    En ihan tarkkaan tiedä mitä tarkoitat omistavalla luokalla, minä omistan asunto-osakkeita jotka oikeuttavat minut asumaan kotona, omistan polkupyörän ja osan kahdesta autosta. Olenko minä omistavaa luokkaa joka rajoitan sinun vapauttasi? Onhan siinä vielä jotain pientä omistusta kuten onki mutta ne jääkööt salaisuudeksi kun joku väitti minun paljastavan sieluni näissä kirjoituksissani. Työllä ja säästäväisyydellä olen asuntoni tienannut enkä ole valmis sitä sosialisoimaan halvalla mutta tietysti jos hinnasta sovitaan niin? kuka tietää.

    Vanhuus- ja sairaus/työkyvyttömyyseläke ei ole väliaikainen mutta muut periaatteessa ovat ellei sitten työkyvyttömyys ole väliaikainen. Eikä vanhuuseläkkeellä olo estä työntekoa jos työ kiinnostaa. Työttömyyseläke ainakin taitaa estää suuremmat ansiot.

    Väitteeni eivät ole fasistisia jos olet joskus oikeasti lukenut mitä fasistinen tarkoittaa vaan rationaalisia eli käytännöllisiä. Parasta on itse hommata toimeentulonsa ja avustukset ovat vain hätätapausta varten ei pysyviä järjestelmiä. Jokaisen on velvollisuus pitää itsensä työkunnossa jos terveys ei estä. Tällä esteellä en tarkoita juoppoutta enkä krapulaa vaan todellista sairautta tai puutetta.

    Mielenterveysongelmat alkavat sinun höpinöistäsi ja pubien tiskeiltä, eivät työstä. Täällä voi elää aivan rauhallista elämää ilman sen suurempaa meteliä, niin minäkin olen tehnyt. Täällä voi tehdä toisten järjestämää palkkatyötä tai omia hommiaan aivan vapaasti. Pitää vain olla työhön aktiivisesti paneutuva niin kyllä töitä riittää, sen olen huomannut omalta kohdaltani. Perusluonteeltani olen laiskahko mutta työ on aina kiinnostanut oli se sitten millainen hyvänsä. Eikä ole yli 40v aikana montaakaan kertaa kuulunut lisävauhtiin kehoituksia.

    Olen todella ollut jonkin aikaa virkamiehenä mutta varsin teknisissä tehtävissä. Polttouunin olen nähnyt vieraillessani Dachaun keskitysleirillä Saksassa lähellä Müncheniä ja olihan niitä useampiakin mutta sen parempaa kokemusta minulla ei niistä ole. Virkamiehenhän on noudatettava lakeja ja määräyksiä tai hän ei toimi oikein. Miten mahtaa olla sosialistimaissa? miten virkamiehet siellä tehtäviinsä mahtavat suhtautua? Kokemukseni mukaan varsinkin poistuttaessa maasta (NL) olivat kovinkin pikkutarkkoja kun kuvittelivat meidät nähtävästi salakuljettajiksi.

    Tuo nimittely jota harrastat ei oikein kuulu sivistyneelle kommunistillekaan ja sivistyneenä ja viisaana tunnut itseäsi pitävän. Opettele myös sisäsiistit tavat niin saatat pärjätä paremmin.

    Turha saivarrella, olen ollut mukana, kun omistaja kiersi kymmenen miljoonan myynnin tulon verot ja edes verottaja ei asiasta kiinnostunut.

    Oikeus ei ottanut asiaa käsittelyyn jne..

    Elämme kapitalismissa, elämme rikoksen keskellä, elämme murha aallon harjalla!!!

    No alkaa totuus sinuakin kiinnostaan, kun ei paskanpuhumisella selviä...

    Maailman kaikkien aikojen rappioittavin järjestelmä, kapitalismi kouristelee, sairaalat täyttyy kuolevista, mielisairaista ja pahoinpidellsyistä...

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    No alkaa totuus sinuakin kiinnostaan, kun ei paskanpuhumisella selviä...

    Maailman kaikkien aikojen rappioittavin järjestelmä, kapitalismi kouristelee, sairaalat täyttyy kuolevista, mielisairaista ja pahoinpidellsyistä...

    PISTE, PISTE, PISTE!

    Haluan kuulla Erikoisnero HR:n perustelut sille, että miten on mahdollista, että Työnjakoon perustuva talousjärjestelmä eli VAIHDANTATALOUS eli KAPITALISMI voi Raiskata.
    Ymmärtääkseni IHMINEN raiskaa eikä TALOUSJÄRJESTELMÄ, mutta miten on asia käytännössä Vallankumousiskuri ja Erikoisnero HR ja Kumppanit?

    KIVIMESTARI

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    No alkaa totuus sinuakin kiinnostaan, kun ei paskanpuhumisella selviä...

    Maailman kaikkien aikojen rappioittavin järjestelmä, kapitalismi kouristelee, sairaalat täyttyy kuolevista, mielisairaista ja pahoinpidellsyistä...

    kurjia kapitalismi sen enempää raiskaa kun sosialismikaan. Olosuhteet ympäristössä ovat muuttuneet siten, ettei vanhat keinot enää päde.

    Afrikkalaisille on viety nykyajan lääketiedettä mutta sivistys on jäänyt puolitiehen. Lääketiede auttaa yhä useamman elämään, missä sinänsä ei ole pahaa, mutta sen vuoksi väestö kasvaa nopeammin mitä tuotanto pystyy ruokkimaan ja soppa on valmis. Poliittisesti lisäksi suuri osa maista on aivan sekaisin eikä siinä auta vasemmistolaisuus eikä oikeistolaisuus vaan rauha ja kaikki aseet auroiksi. Konkurssipesämaiden keisarit ja kuninkaat, presidentit mukaan lukien, esiintyvät komeat koppalakit päässä ja Mersuilla ajaen vaikka valtakunnan kassa on tyhjä. Järkeä siellä tarvittaisiin, se olisi jo aika hyvä alku.

    Mikä tarve sinulla on esitellä typerää naiviuttasi? Ketä oikein edustat, sillä ei kaltaistasi typeryyttä voi edustaa kuin tehtävään palkattu.

    En viitsi sinua opettaa siirtomaa vallasta, joten opettele itse, jos siten osaat nostaa ajatteluasi porvarillisessa seurassasi. Sillä porvari toverisi eivät auta sinua kuin ahneuden filosofissaan....

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Turha saivarrella, olen ollut mukana, kun omistaja kiersi kymmenen miljoonan myynnin tulon verot ja edes verottaja ei asiasta kiinnostunut.

    Oikeus ei ottanut asiaa käsittelyyn jne..

    Elämme kapitalismissa, elämme rikoksen keskellä, elämme murha aallon harjalla!!!

    siitä mitä myydään. Eikä se myyntihinta välttämättä kaikki "voittoa" ole. Verottaja on, ja niin pitääkin olla, kiinnostunut vain verollisesta myynnistä.

    Voithan sinäkin myydä vaikka asuntosi voitolla asuttuasi siinä kaksi vuotta sen omistukseesi tulon jälkeen.

    Se mihin 10 miljoonan myyntituloihin sinä viittaat en tiedä enkä voi niitä arvostella tuntematta asiaa tarkemmin. Ei kannata heittää esimerkkiä jota ei kuitenkaan tuo esiin perusteineen ja joka esimerkki ei ole yleisesti tiedossa.

    Jos siinä myynnissä on rikos tapahtunut on sinun syytä tehdä rikosilmoitus, sillä siitä selvitään.

    Asia on laitettu tutkintaan, mutta jätetty huomioimatta. Miksi, siksi koska olemme luokkayhteiskunnassa, jossa on luokkaoikeus. Onko se niin perkeleen vaikea ymmärtää, vissiin on.
    Asioiden, yksityisten asioiden yksityiskohtainen käsittely on kielletty julkisuudessa syyteen saamisen uhalla. Joten julista kaikki yksityiseksi niin ne ovat aina suojassa.... Taitaa olla yksi luokkaoikeuden perusäännöistä, jota kyllä noudatetaan ja taatusti tinkimättä.

    Porvarit teillä on luihu yhteiskunta ja hallinto!

    on tässä syynä vaan joku konkreettinen muu asia. Sitä et sitten voine ilmaista koska jutusta menisi henki ja innoitus.

    Luokkaoikeus on järjestelmässämme tuntematon käsite joten se ei voi olla syy mihinkään, se on ainoastaan sinun näkemyksesi.

    Siis mikä oli alkuperäinen tutkimatta jättämisen oikea syy? kansan kielellä ei komuslangilla. Jos et kerro henkilöitä (itseäsi tietysti lukuun ottamatta) niin tuskin saat syytettä mutta teet asiasi ymmärrettäväksi.

    Jos asioita ei halua perustella niin on parasta jättää myös niihin viittaaminen pois, ainakin henkilöille joilla ei välttämättä ole tietoa asian alkuperäisistä olosuhteista. Asian arvioiminen jonkun heiton perusteella on mahdotonta ja saattaa saada aikaan väärinkäsityksiä joita sinäkin halunnet välttää.

    Miten voi mies olla aina väärässä, etkö ymmärrä objektiivisen ja subjektiivisen eroa?. Niiden ero on siinä, että toinen on olemassa meistä riippumatta ja toinen vain meistä riippuen.

    Mietippäs nyt sitten, onko olemassa omistavia ja heille työtä tekeviä, työvoimaansa myyviä vai ei?

    No niin, siis on.. tämä tarkoittaa, että on olemassa yhteikuntaluokat, vaikka porvaristo olisi kuinka asiasta välittämättä.

    Koska luokat muodostuvat omistajista joilla on pääomat ja siten valta niin he sanelevat maan lait, säännöt ja hegemonia. Koska heillä on siihen valta, tämä taasen tarkoittaa, että he sanelevat myös sen, mitä oikeus ajattelee. Näin oikeudesta tule eluokkaoikeutta.

    Turha kuvitella etten pystyisi asiaa määritteleeen kymmenillä eri tavoilla.

    Miksi lopettaa tuo luokkajako noin lyhyeen? Onhan meillä kissan, koiran tai muun lemmikin omistajia joilla on tietysti myös omat luokkansa.

    Mitä jos minä nollasta lähtenyt olen säästellyt hieman ja omistan osakkeita yhdessä firmassa niin kumpaan luokkaan kuulun? noin sinun laskujesi mukaan.

    Omistaahan se töihin menijäkin ainakin sen oman työvoimansa jota se myy parhaaseen mahdolliseen hintaan. Eikö hän se riistäjä ole, koska ei tee ilmaiseksi?

    Sinun selityksesi Hannu kelpaavat vain puuceehen loppusiivoukseen, ainakin siltä osin kuin yrität kommunismia puolustella. Muutoin varmaan olet aivan fiksu kaveri mutta olet saanut aika pahan päähänpiintymän josta sinun olisi päästävä eroon jotta elämäsi helpottuisi.

    Edelleen, turhaa pyristelyä, kun on jo koukku mahassa. Ensin luokat kielletään ja siiten laajennetaan kaikki luokiksi, jopa koirat, kissat ja marsu, siinä teillä on hienoa porvarimetodiikkaa jota sopii selittää muillekin.

    Luokkamääritelmä tulee näköjään taasen uusia, että muistaisit sen edes hetken. Sinuna minä tulostaisin tämän nyt ja pistäisin johonkin näytön viereen.

    luokka > Luokiksi kutsutaan suuria ihmisryhmiä, jotka eroavat toisistaan sen mukaan

    1. mikä paikka niillä on historiallisesti määräytyneessä
    yhteiskunnallisen tuotannon järjestelmässä
    2. mikä on niiden suhde tuotantovälineisiin
    3. minkälainen on niiden osuus työn yhteiskunnallisessa
    organisaatiossa
    4. millä keinoin ja missä määrin ne saavat sen osan
    yhteiskunnallisesta rikkaudesta, joka on niiden käytettävissä.

    Luokat ovat siis sellaisia ryhmiä, joista toinen voi anastaa itselleen
    toisen työn tulokset niiden erilaisen aseman vuoksi tietyssä
    yhteiskunnallisessa talousmuodossa.
    --------------------------
    Määrittelyä voisi purkaa kysymällä vaikka
    - ovatko kapitalistiluokka ja työväenluokka ajattomia?
    - onko niillä sama oikeus tuotantovälineisiin?
    - kuka tekee työt ja kuka päättää?
    - mihin palkkaus tai tulo perustuu?

    luokkajako > Ihmiset suhde tuotantovälineisiin määrää heidän objektiivisen asemansa yhteiskunnassa ja se heidän luokkansa. HR Kts. luokkataistelu

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Miksi lopettaa tuo luokkajako noin lyhyeen? Onhan meillä kissan, koiran tai muun lemmikin omistajia joilla on tietysti myös omat luokkansa.

    Mitä jos minä nollasta lähtenyt olen säästellyt hieman ja omistan osakkeita yhdessä firmassa niin kumpaan luokkaan kuulun? noin sinun laskujesi mukaan.

    Omistaahan se töihin menijäkin ainakin sen oman työvoimansa jota se myy parhaaseen mahdolliseen hintaan. Eikö hän se riistäjä ole, koska ei tee ilmaiseksi?

    Sinun selityksesi Hannu kelpaavat vain puuceehen loppusiivoukseen, ainakin siltä osin kuin yrität kommunismia puolustella. Muutoin varmaan olet aivan fiksu kaveri mutta olet saanut aika pahan päähänpiintymän josta sinun olisi päästävä eroon jotta elämäsi helpottuisi.

    Joten laitan tämän tähän.

    Tuolla luokkamäärittelyllä halusin vain näyttää miten hassua tuo luokkiin jako on.

    Myös tuo sinun listasi on hupaisa.

    Millainen suhde sinulla on tuotantovälineisiin? Omistan kaikki ostamani kuten lapion ja kottikärryt, meinasin unohtaa moottorisahan ja siimaleikkurin. Vasara ja jakari löytyvät myös muun pikkukaman lisäksi. Jos tarkoitat paperitehdasta niin sellaista minulla ei ole enkä edes halua.

    Millainen on niiden osuus työn yhteiskunnallisessa organisaatiossa? Työn yhteiskunnallista organisaatiota ei ole kovin helppoa edes hahmottaa vaan työ on pilkkoutunut tarpeellisiksi sektoreiksi jotka sitten tarpeen mukaan kasvavat tai häviävät.

    Millä keinoin ja missä määrin saamme rikkautemme yhteiskunnalta? emme lainkaan vaan joudumme työskentelemään kaiken varallisuuden eteen. Yhteiskunnalla ei ole mitään rikkautta jota me emme sille anna. Yhteiskuntahan vaan vallitsee ja luo olosuhteet toiminnalle keräten vero-nimisiä palkkioita tästä hyvästä niistä tuloksista joita toiminta tuottaa. Ainoat joita yhteiskunta pääsääntöisesti avittaa ovat sosiaalitoimiston asiakkaat. He saavat varallisuutensa yhteiskunnalta. Eläkeläisetkin saavat tulonsa eläkeyhtiöiltä paitsi ehkä valtioneläkeläiset.

    Kapitalistitkin tekevät työtä, joten hekin siinä mielessä kuuluvat työväenluokkaan. Kaikki tekeminenhän on työtä niin hitsaaminen kuin sijoitussuunnittelukin. Meillä on kaikilla oikeus omistaa tuotantovälineitä joten meillä on kaikilla oikeus niihin. Jos ei ole varaa koko tehtaaseen niin monista myydään pieniä siivuja eli osakkeita, niitä vastaan jopa maksetaan vuosittain osinkoa jos yhtiö on tuottanut tulosta, suosittelen kokeilemaan kapitalismia minikoossa. Me kaikki teemme työtä paitsi vaikkapa minä kun olen jo työni tehnyt ja vetäytynyt eläkkeelle. Palkkaus perustuu joko tehtäväkuvan mukaiseen tai aikapalkkaan. Tuloja taas voi saada monin tavoin, vaikka pokerista tai pajatsosta.

    Luokkataistelu terminä on jo pois muodista, se ei oikein sovi enää Suomen työläisiin. Suurin osa siitä työstä jota ennen pidettiin oikeana työnä kuten raskaat metallin- ja puunjalostustyöt tulevat vähenemään ja työt muuttuvat yhä enemmän toimistoissa ja kotona tehtäviksi. Jättäisin luokkajakodinosauruksen jo biologisen museon aulaan näytille ja alkaisin suunnitella uutta, jos itsestäänkorjaantuvakapitalismi ei kelpaa.

    Äänestä

tyhmä komukin tietää että jos tietäisit jostain jotain niin puhuisit toisella tavalla. ymmärrätkö muuten itsekään mitä kirjoitat?

Äänestä

nyt tulee valkotakkiset

Äänestä

kaikkien HUOM kaikkien ihmisten hyvinvointia eikä vähentää (kaikille sama kurjuus) niinkuin te siellä vasemmalla ajattelette. eikö olekin yksinkertaista ja helppoa!

Äänestä
  • vaatii myös osaamista mitä vasureilla ei yleensä ole. osaaminen on muutakin kuin että tietää kummasta päästä kirvestä pidetään kädessä. poikkeuksena tietenkin hannu joka vastaa kymmentä insinööriä ja DI:tä (ainakin omien sanojensa mukaan). jos hannu oikeasti tietäisi jotain tekniikasta tai olisi muuten kouluttautunut paljon sirolaopiston ulkopuolella niin pitäisi varmaan pienempää suuta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kapitalisti on sitä yrittänyt jo 500 vvuotta ilman tuloksia ja huutaa lisää aikaa. Oetteko liian tyhmiä, ymmärtääksenne rikostanne?

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Kapitalisti on sitä yrittänyt jo 500 vvuotta ilman tuloksia ja huutaa lisää aikaa. Oetteko liian tyhmiä, ymmärtääksenne rikostanne?

    ...viiteensataan vuoteen ei elintaso ole parantunut? Ja kaikki muut paitsi rainesto ovat rikollisia.

    Kommunistinen tiede ja dosentti Rainesto... stand-up-komiikkaa parhaimmillaan!

    HEIPPA, HEIPPA, HEIPPA!

    Minusta Marxismi-Leninismin ja Sotakommunismin rikokset ovat vähintään tuhatyksi kestaa pahempia ja kauheampia kuin Saksan Kansallissosialistien.

    Minun tietojeni mukaan sekä V.I.LENIN, GENERALISSIMUS JOSIF STALIN ja Erikoisiskuri LAVRENTI BERIJA olivat sekä Saatanisteja että Kannibaaleja.

    Mitä tähän tietoon sanoo Vallankumousiskuri ja Erikoisnero HR ja Kumppanit?

    Terveisin KIVIMESTARI.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Kapitalisti on sitä yrittänyt jo 500 vvuotta ilman tuloksia ja huutaa lisää aikaa. Oetteko liian tyhmiä, ymmärtääksenne rikostanne?

    PUOLUE, PUOLUE, PUOLUE!

    Minusta Marxismi-Leninismin ja Sotakommunismin rikokset ovat vähintään tuhatyksi kestaa pahempia ja kauheampia kuin Saksan Kansallissosialistien.

    Minun tietojeni mukaan V.I.LENIN, GENERALISSIMUS JOSIF STALIN ja Erikoisiskuri LAVRENTI BERIJA olivat sekä Saatanisteja että Kannibaaleja.

    Mitä tähän tietoon sanoo Vallankumousiskuri ja Erikoisnero HR ja Kumppanit?

    Terveisin KIVIMESTARI.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kysyjä X kirjoitti:

    ...viiteensataan vuoteen ei elintaso ole parantunut? Ja kaikki muut paitsi rainesto ovat rikollisia.

    Kommunistinen tiede ja dosentti Rainesto... stand-up-komiikkaa parhaimmillaan!

    Jos elintasoa mitataan köyhyyden määrällä maailmassa niin elintaso ei ole kasvanut. Onko muitakin mittareita kuin köyhän köyhyys??

    Se, että rikas rikastuu, ei lisää köyhien elintasoa.

    Tee koe, ota kaksi tyhjää pönttöä, lisää toisen pönttöön vettä ja katso lisääntyyke se myös siinä toisessa. No mitä koe osoittaa??

    Koe osoittaa, että porvariston väite siitä, että annetaan rikkaille kaikki niin saamme itsekin vaurautta on pelkää paskaa pulinaa..

    Äänestä

Natsitkin perustelivat aatettaan tieteellisellä maailmankatsomuksella. Samaa roskaa eri paketissa on kommunismi ja kansallissosialismi.

Äänestä
  • Kansallissosialistitkin ottivat talouselämän tiukkaan valtion kontrolliin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olet väärässä typerys! Kaikella te yritätte itseäänne kusettaa, mutta olkaa hyvä vain, ei edes se emne teillä perille.

    Suunsoittajia ja runkkareita tulee tässä samalla todistettua, mitä enemmän teitä kuuntelee.

    Fasismi on objektiivinen mahdollisuus kapitalismissa/porvarismissa, mutta ei kommunismissa, joka poissulkee ko. mahdollisuuden.
    Ymmärrätkö mikä on objektiivine, meistä riippumaton?

    Lopputulos on molemmissa sama. Paljon pistetään porukkaa kylmäksi ja maasta tulee totaalitäärinen valtio jossa ei ole vapautta eikä ihmisoikeuksia (=maanpäällinen helvetti). Kommunismi on aatteena hieno mutta ei toimi missään. Käytännössä se johtaa aina massamurhiin ja pienen eliitin diktatuuriin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    miehinenMIES kirjoitti:

    Voi sinua tolloa ja sinun filosofiaasi, ei ole paljoa toivoa sinullakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Voi sinua tolloa ja sinun filosofiaasi, ei ole paljoa toivoa sinullakaan.

    ...porvarijauhot suussa. Elikkä porvari ruokkii kommarit - KIRJAIMELLISESTI!

    Karl Marx heräsi henkiin ja päätti pitää puheen Neuvostoliiton radiossa. Hän pyysi lupaa Brezhneviltä:
    - En voi luvata yksin, sanoi Brezhnev. – Meillä on kollektiivinen päätöksenteko!
    - Minä rukoilen Teitä arvoisa puoluesihteeri! Aion sanoa vain yhden virkkeen.
    - Olkoon menneeksi, sanoi Brezhnev. Ole hyvä.
    - Kaikkien maiden proletaarit, pyydän syvästi anteeksi

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Voi sinua tolloa ja sinun filosofiaasi, ei ole paljoa toivoa sinullakaan.

    MOLSKIS!

    Te Herra HR kirjoititte:"Voi sinua tolloa ja sinun filosofiaasi, ei ole paljoa toivoa sinullakaan."
    Muuten tarkoititteko Te HR itseänne ja muita Marxismi-Leninismin sontaan ja saastaan uskovia hihhuleita ja sekopäitä?

    MOLSKIS, MOLSKIS, MOLSKIS.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Olet väärässä typerys! Kaikella te yritätte itseäänne kusettaa, mutta olkaa hyvä vain, ei edes se emne teillä perille.

    Suunsoittajia ja runkkareita tulee tässä samalla todistettua, mitä enemmän teitä kuuntelee.

    Fasismi on objektiivinen mahdollisuus kapitalismissa/porvarismissa, mutta ei kommunismissa, joka poissulkee ko. mahdollisuuden.
    Ymmärrätkö mikä on objektiivine, meistä riippumaton?

    MOLSKIS, MOLSKIS, MOLSKIS!

    Ymmärrättekö TE HR sitä, että mitä tarkoittaa REALISMI, IDEALISMI ja Filosofinen MATERIALISMI ja myös, että mitä tarkoittaa SUBJEKTIVISMI ja OBJEKTIVISMI ja myös sen, että mitä on USKONTO ja FILOSOFIA sekä TIEDE?

    Onko Änkyräleninisteille ja Telaketjustalinisteille edelläoleva kysymys täysin käsittämätön?

    Minun vastaukseni on se, että he eivät tajua Filosofiasta hölkäsen pöläystä, sillä pelkkä APUKOULUTASO ei riitä Filosofisten ja Tieteellisten Mallien ja Teorioiden alkeelliseenkaan tajuamiseen.

    Minusta jo Filosofian Harrastajan pitää osata lukea, kirjoittaa ja laskea ainakin välttävästi eli YNNÄLASKU ja TAVAUS pitäisi onnistua ainakin jotenkuten.

    Tervehdys KIVIMESTARI.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Voi sinua tolloa ja sinun filosofiaasi, ei ole paljoa toivoa sinullakaan.

    Hannu, miehisenMIEHEN analyysihän natsasi hyvin kohdalleen. Näinhän se on ainakin aina käynyt ja miksei kävisi taas jos koetetaan.

    Sinun ymmärryksesi Hannu alkaa pettää etkä osaa vetää loogisia johtopäätöksiä ympäristön tapahtumista.

    Äänestä

  • miehinenMIES kirjoitti:

    Lopputulos on molemmissa sama. Paljon pistetään porukkaa kylmäksi ja maasta tulee totaalitäärinen valtio jossa ei ole vapautta eikä ihmisoikeuksia (=maanpäällinen helvetti). Kommunismi on aatteena hieno mutta ei toimi missään. Käytännössä se johtaa aina massamurhiin ja pienen eliitin diktatuuriin.

    Voisitko valistaa meikäläistä, että missä marxismi-leninismin noudattaminen on käytännössä johtanut, kuten väität: ”aina massamurhiin ja pienen eliitin diktatuuriin.”? Minulla ei ole tällaista tapausta tiedossani.

    Äänestä

  • VAPAA KULKURI! kirjoitti:

    MOLSKIS!

    Te Herra HR kirjoititte:"Voi sinua tolloa ja sinun filosofiaasi, ei ole paljoa toivoa sinullakaan."
    Muuten tarkoititteko Te HR itseänne ja muita Marxismi-Leninismin sontaan ja saastaan uskovia hihhuleita ja sekopäitä?

    MOLSKIS, MOLSKIS, MOLSKIS.

    koska ei osaa. Se tehtailija on palkannut siihen sihteerin!

    Äänestä

  • oikeesti kirjoita kirjoitti:

    koska ei osaa. Se tehtailija on palkannut siihen sihteerin!

    on ilmoittanut aiemmin ilmoittanut vastaavansa kymmentä insinööriä ja diploomi-insinööriä.

    Äänestä

  • setä kertoo ja selostaa kuvat kirjoitti:

    Voisitko valistaa meikäläistä, että missä marxismi-leninismin noudattaminen on käytännössä johtanut, kuten väität: ”aina massamurhiin ja pienen eliitin diktatuuriin.”? Minulla ei ole tällaista tapausta tiedossani.

    Tarkoitatko, että marxismi-leninismiä ei ole missään eikä koskaan sovellettu käytäntöön ja näin toverin "miehinenMIES" kysymys olisi väärin asetettu?

    Olet terävä kaveri silloin kun kommunistien hirmutöitä pitää puolustaa.

    Kalle väittääkin näin:
    "Kommunismi on aatteena hieno mutta sen toimivuutta ei ole onnistuttu testaamaan missään. Käytännön sovellutusyritykset ovat johtaneet aina massamurhiin ja pienen eliitin diktatuuriin."

    Tätä Kallen väitettä et pysty kumoamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    KIVIMESTARI! kirjoitti:

    MOLSKIS, MOLSKIS, MOLSKIS!

    Ymmärrättekö TE HR sitä, että mitä tarkoittaa REALISMI, IDEALISMI ja Filosofinen MATERIALISMI ja myös, että mitä tarkoittaa SUBJEKTIVISMI ja OBJEKTIVISMI ja myös sen, että mitä on USKONTO ja FILOSOFIA sekä TIEDE?

    Onko Änkyräleninisteille ja Telaketjustalinisteille edelläoleva kysymys täysin käsittämätön?

    Minun vastaukseni on se, että he eivät tajua Filosofiasta hölkäsen pöläystä, sillä pelkkä APUKOULUTASO ei riitä Filosofisten ja Tieteellisten Mallien ja Teorioiden alkeelliseenkaan tajuamiseen.

    Minusta jo Filosofian Harrastajan pitää osata lukea, kirjoittaa ja laskea ainakin välttävästi eli YNNÄLASKU ja TAVAUS pitäisi onnistua ainakin jotenkuten.

    Tervehdys KIVIMESTARI.

    Asiassa ei olemitään epäselvää, miten oma laitasi, kun niin kovasti kyselet?

    Änkyräleninistit ja telaketjustalinistit eivät ole homogeeninen joukko, joten siellä on monen moista tieteenfilosofian tuntijaa. Tietämisen tasot siis vaihtelevat yleensä sen mukaan mikä on koulutus, koska koululaitos vasta tutkijatasolla antaa oikeaa metodi opetusta. Tämäkin tietysti sille alla 40% jotka yliopistoihin pyrkivistä sinne sisään pääsevät. Heistä alle 10% valmistuu tutkijoiuksi..
    Tämäkin oppi annetaan tietysti luokkaluonteisesti, jottei liika ymmärrys pääsisi kukoistamaan.

    Filosofiakin tulee jakaa eri lohkoihin sen suhteen, mikä on niiden käsitys filosofian peruskysymyksestä.
    Tieteen filosofian suhteen, metodien tulisi olla yhtäpitäviä, mutta eivät nekään sitä teille idealisteille ole.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kysyjä X kirjoitti:

    ...porvarijauhot suussa. Elikkä porvari ruokkii kommarit - KIRJAIMELLISESTI!

    No tee tuo testi ja todista väitteesi..
    Testi:

    Vaurastumistesti

    Tehdään koe, otetaan kaksi tyhjää pönttöä pöydälle, lisätään toisen pönttöön vettä ja katsotaan samalla lisääntyykö vesi myös siinä toisessa pöntössä. Voimme myös punnita pönttöjä samalla, kun testiä tehdään. No mitä koe osoittaa??
    Koe osoittaa, että porvariston väite siitä, että annetaan rikkaille kaikki varallisuus, sijoittamiseen ja taloudellisen toiminnan luomiseen, niin saamme itsekin vaurautta, on pelkää paskaa pulinaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    VAPAA KULKURI! kirjoitti:

    MOLSKIS!

    Te Herra HR kirjoititte:"Voi sinua tolloa ja sinun filosofiaasi, ei ole paljoa toivoa sinullakaan."
    Muuten tarkoititteko Te HR itseänne ja muita Marxismi-Leninismin sontaan ja saastaan uskovia hihhuleita ja sekopäitä?

    MOLSKIS, MOLSKIS, MOLSKIS.

    Jos minä kirjoitan "Voi sinua tolloa..." tarkoittako se silloin minua?

    Äänestä

  • KIVIMESTARI! kirjoitti:

    MOLSKIS, MOLSKIS, MOLSKIS!

    Ymmärrättekö TE HR sitä, että mitä tarkoittaa REALISMI, IDEALISMI ja Filosofinen MATERIALISMI ja myös, että mitä tarkoittaa SUBJEKTIVISMI ja OBJEKTIVISMI ja myös sen, että mitä on USKONTO ja FILOSOFIA sekä TIEDE?

    Onko Änkyräleninisteille ja Telaketjustalinisteille edelläoleva kysymys täysin käsittämätön?

    Minun vastaukseni on se, että he eivät tajua Filosofiasta hölkäsen pöläystä, sillä pelkkä APUKOULUTASO ei riitä Filosofisten ja Tieteellisten Mallien ja Teorioiden alkeelliseenkaan tajuamiseen.

    Minusta jo Filosofian Harrastajan pitää osata lukea, kirjoittaa ja laskea ainakin välttävästi eli YNNÄLASKU ja TAVAUS pitäisi onnistua ainakin jotenkuten.

    Tervehdys KIVIMESTARI.

    Ymmärrättekö TE KIVIMESTARI sitä, että "mitä tarkoittaa REALISMI, IDEALISMI ja Filosofinen MATERIALISMI ja myös, että mitä tarkoittaa SUBJEKTIVISMI ja OBJEKTIVISMI ja myös sen, että mitä on USKONTO ja FILOSOFIA sekä TIEDE?"

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    No tee tuo testi ja todista väitteesi..
    Testi:

    Vaurastumistesti

    Tehdään koe, otetaan kaksi tyhjää pönttöä pöydälle, lisätään toisen pönttöön vettä ja katsotaan samalla lisääntyykö vesi myös siinä toisessa pöntössä. Voimme myös punnita pönttöjä samalla, kun testiä tehdään. No mitä koe osoittaa??
    Koe osoittaa, että porvariston väite siitä, että annetaan rikkaille kaikki varallisuus, sijoittamiseen ja taloudellisen toiminnan luomiseen, niin saamme itsekin vaurautta, on pelkää paskaa pulinaa.

    Toveri Rainesto on nyt väärillä jäljillä

    Kaksi pönttöä pöydässä on silloin kun kaksi kommaria
    ruotii syntyjä syviä.

    Kuten sosialismin täydellistä mahalaskua globaalis-
    ti!

    Ei varallisuutta kenellekään ANNETA!

    Viisaat miehet ja naiset saa sitä aikaan omalla
    työllään.

    Risto Siilasmaa, Jari Sarasvuo, Einari Widgren,
    Nalle Wahlroos, Jalo Paananen, Raimo Sonninen
    ja monet muut.

    Höpö Rainesto voisi aikansa kuluksi laskea paljon-
    ko ovat työläisille palkkoja ja sosiaali etuuksia
    makselleet.

    Tulee paskan pulinallekin viitekehystä.

    Raineston pulinalle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    T Urpo kirjoitti:

    Oliko testi liian vaikea, olisit kysynyt lisä neuvoja niin ei olisi tarvinnut avata suutaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Oliko testi liian vaikea, olisit kysynyt lisä neuvoja niin ei olisi tarvinnut avata suutaan.

    MOLSKIS, MOLSKIS, MOLSKIS!

    Te Kaikkien Alojen Erikoisnero HR kirjoititte:"Oliko testi liian vaikea? Olisit kysynyt lisää neuvoja, niin ei olisi tarvinnut avata suutaan."
    Tarkoittaako edelläoleva PÄÄSTÖ sitä Arvon HR, että Te ette tiedä sitä, että mitä NEUVO tai NEUVOT tarkoittavat?
    Jos ja kun TE HR olette sellaisen Saastan ja Sontatunkion kuin MARXISMI-LENINISMI "Edistyksellinen SAARNAMIES", niin kai Te Ökyisäntä HR voitte tyhmälle Kivimestarille havannollisesti suorastaan Rautalankamallina kertoa sen, että mitä tarkoittaa Arkimaailmassa TYÖVÄENLUOKKA, kuka siihen kuuluu ja millä perusteella.

    KIVIMESTARI

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Oliko testi liian vaikea, olisit kysynyt lisä neuvoja niin ei olisi tarvinnut avata suutaan.

    Testisi on kommarin logiikalla laadittu ja siten
    toimimaton.

    Kuten kommunismikin.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    No tee tuo testi ja todista väitteesi..
    Testi:

    Vaurastumistesti

    Tehdään koe, otetaan kaksi tyhjää pönttöä pöydälle, lisätään toisen pönttöön vettä ja katsotaan samalla lisääntyykö vesi myös siinä toisessa pöntössä. Voimme myös punnita pönttöjä samalla, kun testiä tehdään. No mitä koe osoittaa??
    Koe osoittaa, että porvariston väite siitä, että annetaan rikkaille kaikki varallisuus, sijoittamiseen ja taloudellisen toiminnan luomiseen, niin saamme itsekin vaurautta, on pelkää paskaa pulinaa.

    Tuo kokeesi näyttää meille sen nk "tieteesi" tason. Jo pelkkä oletus on väärä, ei rikkauksia anneta kenellekään jos lottovoittajia ei lasketa. Rikkaudet saadaan perimällä tai työnteolla. Saattaa löytyä muitakin keinoja mutta löytäminen tai saaminen jonkun antamana lienee aika harvinaista.

    Tosielämässä on myös aina yhdistävä letku jokaisen yhteiskunnan pöntön välillä joka sinun esimerkistäsi puuttui. Me kaikki olemme tavalla tai toisella riippuvaisia muista yhteiskunnan jäsenistä.

    Jonkun täytyy hallita varallisuutta joko yksityisten tai yhteiskunnan ja yksityisten hallitsemana se on osoittautunut tehokkaammaksi kuin yhteiskunnan. Se, että se jakaantuu epätasaisesti on tosiasia ollut kaikissa yhteiskuntakokeiluissa, siitä ei päästä eroon missään järjestelmässä.

    Jos tehdään toinen koe, noin vain mentaalisesti (rahan puutteen vuoksi). Annetaan miljoona kymmenelle arvalla valitulle ihmiselle ja katsotaan vuoden kuluttua paljonko kelläkin on tilillä. Mitä veikkaat Hannu, moniko on kasvattanut pääomaa, moniko on tuhlannut? Onko kellään enää täyttä pääomaa jäljellä? Tämä ajatusleikki tulee opettamaan sinulle, ettei ole luokatonta yhteiskuntaa jos sitä ei pakoteta eli ei anneta oikeastaan mitään vapauksia vaan kaikki tehdään ohjesäännön mukaan jossa lukee sekin montako paskapaperia saa käyttää yhdellä WC käynnillä.

    Vaikka kaikki saavat saman mahdollisuuden niin jokainen käyttää sen omalla tavallaan vapaassa yhteiskunnassa. Tämä ei tietystikään päde maailmassa siinä mielessä, että kaikki eivät saa sitä miljoonaa vaan lähtökohdat poikkeavat toisistaan. Monet pärjäävät hyvin vaikka lähtevät käytännössä nollasta ja moni omaisuuden perinyt menee hautaan köyhänä. Elämän taidot ovat tärkein omaisuus mitä ihmisellä voi olla, pitää osata sopeutua vallitsevaan ja tämä vapaa yhteiskunta on siinä parempi kuin kovin rajoitettu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    T Urpo kirjoitti:

    Testisi on kommarin logiikalla laadittu ja siten
    toimimaton.

    Kuten kommunismikin.

    Siis liian vaikea testi porvarille!
    No älä huoli ja masennu, tulee vain kuluja, ei se Sauli Niinistökään osannut täyttää työttömien jokapäiväistä työtön työtön, työtön... paperia.

    Sauli on päättämässä asioistamme, mene sinäkin, niin saadaan kaksi Saulia.

    Huonoakin huonompi sepustus, huomaat heti, jos luet testin selostuksen, ennen kuin testaat. Testi kuvaa sitä kuinka porvaristo puolustaa kapitalismia. "Anna rahasi meille, anne ne tukiaisina, anna ne verohelpotuksina, anna niiden pääomien tulla luoksemme, anna meidän hoitaa rahaliikenne ja ottaa lisä-arvo pääomaksemme, niin me saamme teidätkin rikastumanna. (""Antakaa minun hallita valtion rahavarantoa, niin en välitä kuka säätää lait.
    (M. A. Rotschild)"") """

    Tee nyt testi uudelleen, mutta ole tarkempi. Tarkista, että pönttöt ovat tyhjiä ja mieluusti punnitse ne. Tarkista myös niiden eheys ja millaisella alustalla ne ovat, lasilevy varmaan olisi sopiva.
    Ulkopuolinen valvoja saataa olla myös tarpeen, sillä jos huomaat veden alkavan nouseen toiseenkin purkiin, tulee sille olla todentaja. Testi tulee tällöin toistaa puolueettomassa ympäristössä. Testin verifiointi on tärkeää...
    Pönttöjen koolla ei ole väliä, kunhan sopivat päähän, kun testi on tehty.

    tuon kokeen epätieteelliseksi tai Marxilais-Leninistisen huuhaan joukkoon. Se ei käy edes vitsistä joka jo antaisi sille edes jonkinlaisen arvon.

    Arvellen tuon tieteellisen kokeesi taustaa niin voin kertoa, että jos kaikki ovat yhtä köyhiä ei mikään lisää minkään yksilön hyvinvointia siinä joukossa mutta jos yhdellä on huomattavasti paremmin hän voi ainakin periaatteessa palkata niitä muita tekemään työtä ja siten jakaa sitä varallisuutta työtä vastaan. Muiden suhtautumisesta toimintaan taas johtuu se miten paljon kukakin siitä hyötyy. Vähän rahaa kerättyään joku muukin joukosta saattaa alkaa taloudellista toimintaa omaan laskuunsa ja palkata saman joukon jäseniä jolloin syntyy kilpailua joka edelleen nostaa hyvinvointia jos se oikein hoidetaan. Joku taas laittaa ansionsa restauranttilinjalle ja jää ainiaaksi riippuvaiseksi noista muista jotka sen liiketoiminnan aloittivat.

    Kilpailu estää alkuperäisen yrittäjän monopoliaseman ja siten tasaa yhteiskunnan kehitystä. Tämähän on normaali ja toimiva käytäntö suurimmassa osassa maailmaa ja ilman sitä olisivat vieläkin kärryn pyörät kulmikkaita. Se ei myöskään ole riistoa, koska eihän niillä köyhillä ole mitään riistettävää vaan se on taloudellista liiketoimintaa, joka ajan mittaan vaurastuttaa koko yhteiskuntaa.

    Näinpä huomaat pönttöesimerkkisi olevan aika pöntön.

    Väität tuossa, että rikaus lisää kaikkien rikautta. Missä todisteesi, miten se tapahtuu, miksi ei ole jo tapahtunut?

    Väität myös että köyhyys pysyy aina köyhyytenä?
    Miten edellinen väittämäsi korreloi tähän jälkimmäiseen? Eikö rikkaus siirrykkään rikkailta köyhille?

    Todistat tuolla, että rikkaus ei lisää köyhien vaurautta, et todella mitään muuta.

    Älä ole nolo porvari tollo vaan opettele ymmärtään asioita niiden oikeasta perustasta nostaen...

    vaurautta. Tietysti se alku varakas pysynee varakkaampana kuin muut mutta tarjoutuvien työtilaisuuksien vuoksi myös muiden työhön osaa ottavien vauraus tulee nousemaan. Ilman jonkun vaurauttahan olisi pelkkää köyhyyttä jaettavana.

    Köyhyyttähän on kahdenlaista, suhteellista ja absoluuttista. Afrikassa on absoluuttisen köyhiä (myös muualta löytyy kehitysmaista)kun pitää tulla toimeen perheineen alle 2$ päivässä. Suomen sosiaalitoimistossa käyvät köyhätkin saavat enemmän ja EU mittarilla köyhinä pidetään muistaakseni alle 60% keskitulosta ansaitsevia. Jos keskitulo on korkea niin rima köyhyyteen myös, jolloin sinne sopii varsin mukavasti pärjäävääkin porukkaa. Tällöin tosin joku saattaa tuntea itsensä köyhäksi suhteessa ympäristöön vaikka maailmanlaajuisesti ajatellen on yli keskituloinen.

    Myös rikkaus on varsin suhteellinen ja provosoiva käsite, mikä se raja on mielestäsi? Olisi parempi sanoa varakas jota voi käyttää jo hyvinvoivasta henkilöstä jolla ei ole päivittäisiä rahahuolia. Puhutaan myös luonnonrikkauksista ja vaikkapa moottoreiden kyseessä ollen seoksen rikkaudesta, joten sana rikas tai rikkaus eivät oikein sovi muutoin kuin aivan erityistapauksissa. Jos vaikka Mikrosoftin perustaja Bill olisi rikas niin kuka meillä Suomessa olisi vertailukelpoinen, en usko että monikaan vaikka varakkaita löytyy.

    Tästä huomaat, että saadaksesi tekstisi helpommin tajuttaviksi olisi syytä lopettaa tuo kommunistinen liioitteleva esitystapa ja pysyä ihan arki-ilmaisussa. Muutoin edelleen vaikutat nololta kommari tollolta joka ei ole opetellut ymmärtämään asioiden oikeita perusteita.

    Vauraus luo vaurautta, koska se keskittää sitä, mutta todellinen vaurauden luominen on yksin työvoiman luovuttamisesta kiinni. Yksikään maakokkare ei malmiksi muutu ilman työvoimaa...

    Kerro myös, miten se keskittyvä vaurus siirtyy rikkaalta köyhälle, kun pönttötesti ei pysty sitä näyttämään?
    Se me tiedetään, miten köyhien varallisuus siirtyy rikkaille, mutta siis toisinpäin...

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Siis liian vaikea testi porvarille!
    No älä huoli ja masennu, tulee vain kuluja, ei se Sauli Niinistökään osannut täyttää työttömien jokapäiväistä työtön työtön, työtön... paperia.

    Sauli on päättämässä asioistamme, mene sinäkin, niin saadaan kaksi Saulia.

    Työttömyyskin on vähentynyt että se siitä.

    Menet sinäkin töihiin niin kuin muutkin aikuiset
    miehet.

    Vaikka kurssille kouluttautumaan bussikuskiksi.

    Niistä on joka kaupungissa pulaa.

    Ei se voutikaan ihan kaikkea vie.

    Saulia ei teikäläisen kannata paljon mollata.

    Olette aivan eri sarjaa.

    Saulin sarja on ylempänä.

    Luulen että niistä papruista joita Sauli on näh-
    nyt ja täytellyt ei teikäläiseltä tulisi täytet-
    tyä yhtäkään.

    Laittelit taas paskaa kun asia lopahti.

    Tuliko tieteellisyytesi rajallisuus vastaan?

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Vauraus luo vaurautta, koska se keskittää sitä, mutta todellinen vaurauden luominen on yksin työvoiman luovuttamisesta kiinni. Yksikään maakokkare ei malmiksi muutu ilman työvoimaa...

    Kerro myös, miten se keskittyvä vaurus siirtyy rikkaalta köyhälle, kun pönttötesti ei pysty sitä näyttämään?
    Se me tiedetään, miten köyhien varallisuus siirtyy rikkaille, mutta siis toisinpäin...

    Tuo käsityksesi työstä ja sen tuloksesta on kovin yksisilmäinen. Ei se vauraampi henkilö hyödy mitään vauraudestaan jos se ei voi osaa siitä vaihtaa joko tavaraan tai palveluksiin. Näiden muodossa se leviää, se vauraus, ympäristöön tehköön se sinun maakokkareesi mitä hyvänsä. On myös niin, että yleensä se varattomampi ei pysty itsenäisesti hommaamaan itselleen töitä vaan odottaa jonkun muun sitä hänelle keksivän. Näin ollen molemmat hyötyvät toisistaan.

    Se sinun pönttötestisi on todellinen pönttötesti ja osoittaa sen tieteesi tason. Kuten edellä osoitin niin tavara ja palvelut kulkevat sinun kielelläsi alhaalta ylös ja varallisuus niissä puitteissa ylhäältä alas. Jos köyhillä olisi varallisuutta niin eivät ne köyhiä olisikaan, sanoisi entinen poliisimestari, joten ei sitä köyhien vaurautta siirry minnekään. Ei niin varakkaiden mahdollisuus lisätä vaurauttaan on palvelujen tarjoamisessa jossain muodossa sille vauraammalle osalle.

    Yksi lisäpointti löytyy vielä siitä miten kukin hoitaa sitä saatua vaurautta, toinen pystyy sitä kerryttämään lisää ja toisella se menee kurkusta alas ja haihtuu savuna ilmaan. Myös tämä pitää huomioida kun arvostellaan miten vauraus jakautuu yhteiskunnassa.

    En halua rajoittaa puheoikeutta mutta fiksu ihminen ei käytä sellaisia ilmaisuja joihin sinä olet ryytynyt. Uskon tietäväni sen tavan tulevan kommunistisista julkaisuista, ainakin niissä jotka olen nähnyt on moista itsekorostavaa kielenkäyttöä. Niissä kuvitellaan jotenkin oltavan muiden yläpuolella joten ei tarvitse välittää mitä sanoo tai kirjoittaa. Henkilöstä joka ei sitä uskoa tunnusta ne näyttävät tyhmiltä ja sivistymättömiltä eivätkä ainakaan tieteellisiltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8746763 kirjoitti:

Politiikka on luokkataistelua, ei itsetarkoitusta kuin porvaristolle. Siihen sopeutumien on aina käden ojentamista. Ideologia kokoaa joukkoja, puolesta ja vastaan ja siitä väliltä, jos on kyvyttömyyttä määrittää itselleen "mikä minä olen".

Luokkataistelijan ja luokkataistelupuolueen tulee tämä ymmärtää ja toimia myös siten. Maailmassa voi tietoa saada luotettavasti vain tieteen avulla, joten vaikka maailmankatsomukselle voidaan antaa vapaus olla olemassa, tulee silti ottaa järki käyttöön. Tieteellisen maailmankatsomuksen kehittäminen on oleellinen osaa luokkataistelua, siihen tulee osallistua, eikä sitä tule laistaa minkään sortin maailmankatsomuksen merkillisyyden nojalla.

En ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa, sekö, että tulee antaa porvaristolle oikeus pitää luokkaansa yllä vapauden nimissä, jota vapautta he eivät tunnusta muille ja jossa vapaudessa ei ole järjen häivää. Onhan porvarillinen vapaus ollut aina sortoa ja vääryyttä vähempiosaisia kohtaan, joten toivoa sopii, että edes luokkatietoiset voisivat olla niin luokkatietoisia, että uskaltaisivat tarttua taisteluhanskaan.

Hannu Rainesto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu