Mopin palstalla osui silmiini nimim. Etsijä:n kiinnostava kirjoitus, joka kirvoitti mieleni tekemään tämän avauksen. Myös tämän palstan keskustelijoille on perusteltua esittää tuo otsikon kysymys, koska suhtautuminen juuri tuohon peruskysymykseen on täälläkin selvästi keskeisesti vaikuttamassa mielipiteisiin joka asiassa.
Mielestäni jokaisella on oma sisäänrakennettu hyväksymis- ja torjuntamekanisminsa suhtautumisessa Raamattuun. Joillakin se on tiukasti sidottu uskoliikkeiden opetuksiin ja toisilla taas vapaammin muodostunut, mutta jokaisella se lienee omanlaisensa. Itse olen kallistumassa jälkimmäisen tulkintavaihtoehdon kannalle. Entä sinä?
Nimim. Etsijä kirjoitti mm.:
>>>>>"Kuinka suhtautua Raamattuun? Käsittääkseni ääripäät tässä suhtautumisessa ovat nämä:
- joko Raamattuun suhtaudutaan tiukan fundamentalistisesti, jolloin Raamattua on itse asiassa pidettävä myös pätevänä luonnontieteen oppikirjana (mitä se tieteen kehityksen valossa ei vuosisatoihin ole enää ollut). Tämän kannan edustajiakin löytyy - mutta ongelmana on, että Raamatun kirjaimellinen tulkitseminen johtaa täysin kestämättömiin ristiriitoihin havaitun todellisuuden ja Raamatun kertomusten välillä
- tai sitten Raamattuun suhtaudutaan kuten mihin tahansa historialliseen teokseen, kieltäen sen kaikkinainen "jumalisuus" ja tutkien sen tekstejä kirjallisuus- kulttuuri- ja historiantutkimuksen keinoin ja tulkiten niitä suhteessa kirjoitushetkellä kulloinkin vallinneeseen kulttuuriympäristöön.
Yllä on esitetty johdonmukaiset kaksi ääripäätä Raamattuun suhtautumisessa. Ongelma on, että heti kun valitaan suhtautuminen noiden ääripäiden välistä, joudutaan jokaisen raamatunkohdan edessä kyselemään vaikeita kysymyksiä:
- "Onko juuri tämä kohta tarkoitettu kirjaimellisesti tulkittavaksi?"
- "Onko Raamattu tässä kohdassa erehtymätön?"
- "Mistä tiedän, että juuri tässä kohdassa Jumala puhuttelee meitä ja haluaa, että tämä asia on ikuisesti juuri näin?"
Mielestäni jokaisella on oma sisäänrakennettu hyväksymis- ja torjuntamekanisminsa suhtautumisessa Raamattuun. Joillakin se on tiukasti sidottu uskoliikkeiden opetuksiin ja toisilla taas vapaammin muodostunut, mutta jokaisella se lienee omanlaisensa. Itse olen kallistumassa jälkimmäisen tulkintavaihtoehdon kannalle. Entä sinä?
Nimim. Etsijä kirjoitti mm.:
>>>>>"Kuinka suhtautua Raamattuun? Käsittääkseni ääripäät tässä suhtautumisessa ovat nämä:
- joko Raamattuun suhtaudutaan tiukan fundamentalistisesti, jolloin Raamattua on itse asiassa pidettävä myös pätevänä luonnontieteen oppikirjana (mitä se tieteen kehityksen valossa ei vuosisatoihin ole enää ollut). Tämän kannan edustajiakin löytyy - mutta ongelmana on, että Raamatun kirjaimellinen tulkitseminen johtaa täysin kestämättömiin ristiriitoihin havaitun todellisuuden ja Raamatun kertomusten välillä
- tai sitten Raamattuun suhtaudutaan kuten mihin tahansa historialliseen teokseen, kieltäen sen kaikkinainen "jumalisuus" ja tutkien sen tekstejä kirjallisuus- kulttuuri- ja historiantutkimuksen keinoin ja tulkiten niitä suhteessa kirjoitushetkellä kulloinkin vallinneeseen kulttuuriympäristöön.
Yllä on esitetty johdonmukaiset kaksi ääripäätä Raamattuun suhtautumisessa. Ongelma on, että heti kun valitaan suhtautuminen noiden ääripäiden välistä, joudutaan jokaisen raamatunkohdan edessä kyselemään vaikeita kysymyksiä:
- "Onko juuri tämä kohta tarkoitettu kirjaimellisesti tulkittavaksi?"
- "Onko Raamattu tässä kohdassa erehtymätön?"
- "Mistä tiedän, että juuri tässä kohdassa Jumala puhuttelee meitä ja haluaa, että tämä asia on ikuisesti juuri näin?"
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suhtaudun hyvin en edes omista , saatikka lueskele moisia tarinoita.
haluaisin elää niin kuin raamatussa sanotaan,mutta en saa rukouksiin vastausta
>>- tai sitten Raamattuun suhtaudutaan kuten mihin tahansa historialliseen teokseen, kieltäen sen kaikkinainen "jumalisuus" ja tutkien sen tekstejä kirjallisuus- kulttuuri- ja historiantutkimuksen keinoin ja tulkiten niitä suhteessa kirjoitushetkellä kulloinkin vallinneeseen kulttuuriympäristöön.
Yllä on esitetty johdonmukaiset kaksi ääripäätä-->>
Miksi pidät objektiivista suhtautumista jonkinlaisena ääripäänä?
tekstinkirjoittajan määrittelemä "ääripää", vaikka voisihan tuo toisen ääripään määritys löytyä vaikkapa satukirjallisuuden puolelta, kuten joku sen ainakin kerran täällä määritteli.
Siinäpä se. Mikähän se objektiivinen suhtautuminen Raamattuun sitten lieneekään, kun uskontomme opetuksella on ainakin jonkinlainen vaikutus meidän itsekunkin ajattelutapaan. Sanos muuta!?
Suurimmat tulkitsia eivät ole koskeneet Raamattuun vuosikausiin.
Tilanne on se, että Raamattu on totta ja Jumalan Sanaa, sekä sen mukaan eläessä säätyy kaikelta pahalta, joten käsittääkseni tässä haukutaan väärä puuta, eli Raamattua. parempi on keskustella siitä, ymmärtääkö kaikki mitä Raamatussa sanotaan.
Miksi syyttä Raamattua, jos on epäselvää seuraavissa kysemyskissä.
- Kastekysymys? Jakaantuu vauvakasteeseen ja Raamatun kertomaan upotuskasteeseen ja eräät jopa kastattavat vesi ripottelulla vauvansa, vaikka siihen ei Raamatulla voi perustella..
- Ylhäältä uudensyntyminen, Jeesuksen mukaan se on edellytys nähdäkseen Isän, ja osa lahkoista jopa kieltää sen olemassa olon.
- Armolahjat, jonka Pyhä Henki antaa, uupuu kokonaan joiltain lahkoilta, onko Pyhä Henki turhanpäiten jossain, vai ei ole ollenkaan, Raamatussa kerrotaan, että Pyhän Hengen kosketus on voimakas, ja ihmiset puhuvat kielillä.
- Jeesuksen Herruuden myöntäminen yleisesti ja suullaan oudoillekin pelastuksen edellytyksenä.
- Evankelioin luonne. Ei ole pelkkää synnin anteeksi antamista, vaan Jumalan tahto ottaa vastaan Hänen lupauksensa ja se on Jeesus Kristus.
- Tuhat vuotinen valatkunta??
- Israelin kansan suhde Jumalaan, että Hänen liittonsa on voimassa ja Israel ja sen kadonneet heimot on Jumalan silmäterä sekä omaisuuskansa.
On näitä, ja osa lahkoista väittää aivan muuta, edes tuntematta Raamattua.
Ei se ole Raamatun vika, jos lahkot oirehtii.,
on vain kaksi tärkeää asiaa, joita pidän totena, ja ne ovat:
- Jumala on (ja Hän on rakkaus)
- Kristus on sovittanut maailman synnit
Mihinkään muuhun raamatussa en uskossani nojaa, vaan jos sydämeni ja omatuntoni ovat yhtä mieltä sen kanssa, mitä raamatussa seisoo, hyväksyn sen.
Noita kahtakaan asiaa en ymmärrä kirjaimellisesti. En usko persoonalliseen Jumalaan, vaan Korkeimpaan voimaan, ja Kristuksen sovitustyön ymmärrän vertauskuvallisesti.
"Mihinkään muuhun raamatussa en uskossani nojaa, vaan jos sydämeni ja omatuntoni ovat yhtä mieltä sen kanssa, mitä raamatussa seisoo, hyväksyn sen."
Näin on minunkin mielestäni luontevaa tehdä. Ihmettelen tässä yhteydessä sitä, että onko jopa mahdollista, että omatuntoa voidaan manipuloida haluttuun suuntaan? Ajattelen nyt vaikkapa tiukan linjan veeälliä, että ilmoittaakohan heidänkin omatuntonsa samat synnit kuin liberaalimmin ajattelevien oatunnot? Vai onko heidän omatuntonsa manipuloitu ja integroitu yhtäpitäväksi kollektiivisen omatunnon kanssa? Vai onko kenties niin, että he eivät yksinkertaisesti kuuntele omatuntoaan?
että uskovaisella on opetettu omatunto. Hänen/heidän oppinsa mukaan se siis koulitaan tietynlaiseksi.
Mutta jos omatunto on Jumalan ääni ihmisen sisimmässä (eikö Luther sano näin?), miten Jumalan ääntä voi koulia? Korni ajatus.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000026559674
Olipa jännä tunne lukea 1 1/2 vuotta vanha ketju aiheesta. Joosuakin oli itse vastannut siihen, mitä täällä kyselee. Aika hassua. ;-)
Sehän oli varsin asiallinen ja "totuudellinen" keskustelu. Vähitellen palautui tuo keskustelu mieleen kun sitä luki.
Taavetilla oli niin outo käsitys asiasta, että en sitä kyllä purematta niele.
Olitko muuten sinäkin tuossa keskustelussa?
Taavetin väite tuntui silloin niin oudolta.
Löysin tuon keskusteluhaulla panemalla siihen "opetettu omatunto". Olin näköjään kirjoittanut sinne yhden viestin, tuon jonka kohdalle linkitin. Hassua tosiaan lukea, mitä joskus on kirjoittanut. Sinä kirjoitit siellä minusta aika viisaasti.
Minulla on kyllä sellainen mielikuva, niinkuin tuosta samasta asiasta olisi käyty silloin myös toinen pitempi keskustelu.
Se, mitä ihmiselle on opetettu oikeana tai vääränä, on mielestäni tuon ihmisen kohdalla opittua moraalia. Omatunto on jossakin syvemmällä, ja se voi kyseenalaistaa juuri tuon opetetun moraalin tai sitten olla sen kanssa yhtä mieltä.
Kun väitetään opetettua oikeaa/väärää omaksitunnoksi, käytetään vain väärää nimitystä. Se on ulkopuolelta saatua kulttuuria, ei OMAAtuntoa.
Pystyykö omatunto sitten kyseenalaistamaan opitun kulttuurin? Kyllä minusta pystyy, jos ihminen vain voi kuunnella sitä tarpeeksi hyvin. Mutta silti, omatunto ON myös kulttuurisidonnainen, ja tämä tekee asian hankalaksi.
Sellaisen asian voisin vielä lisätä, että jostakin syystä vääryys on helpompaa tunnistaa vääryydeksi kuin oikea oikeaksi. Itse ainakin koen näin.
Jos tähän yrittäisi jotakin selitystä löytää, tuonhan voisi ajatella vaikkapa niin, että "syvä" omatunto on rakennettu tunnistamaan juuri väärä, mutta oikean kohdalla omatunto on rakennettu joustavammaksi, koska oikea ei voi koskaan olla väärää, mutta oikealle on monia vaihtoehtoja.
Voisi tietysti ajatella niinkin, että Jumala tuomitsee väärän ja vääryyden yksiselitteisesti omatunnon avulla ja tällä tavalla ohjaa ihmistä etsimään ja tekemään elämässään hyviä ratkaisuja ja oikeita asioita.
Minusta tuo asetelma on alkujaankin väärä. Vaikka suhtautuminen raamatuun olisi jokseenkin fundamentalistinen silti on mahdotonta nähdä että luomiskertomus sinänsä olisi ristiriidassa mailman synnyn kanssa.
Fundamentlistinen raamatun tulkinta ei minusta tarkoita samaa kuin kirjaimellinen. Eikä voi tarkoitaa. Raamatussa on lukuisia vertauskuvia jotka eivät avaudu suoraan lukemalla vaan pitää ymärtää raamattua kokonaisuutena tutkimalla.
Jos taas siirrämme raamatun 1:1 nykyaikaan menemme harhaan poistamalla tekstit ajallisesta viitekehyksestä. Jos vaikka ajatellaan sen aikasta orjuutta niin mikä olisi ollut orjan asema jos hänet olisi vapautettu. Hänellä ei olisi ollut elinmahdollisuuksia lainkaan.
Tai jos naisella ei ollut lapsia hänellä ei ollut myöskään vanhuuden turvaa.
Nainen ei myöskään perinyt omaisuutta eikä hänellä ollut ihmisarvoa. Nainen oli miehen omaisuutta.
Kuitenkin tuossa ajassa Jeesus asetaa naisen tasa-arvoiseksi mihen kanssa. Asettaa erityisen vastuun ja osoitaa naista hekopana astiana. Ettei naista voi kohdella miten tahansa vaan häntä pitää kohdella arvokaasti. Heikompi astia kestää yhtä hyvin kuin paksu jos sitä kohdellaaan sen vaatimalla arvokuudella.
Toisaalta jos luemme raamattua vain vertauskuvina menemme harhaan siinäkin.
Kempelelainen viitaa kastekysymykseen. En sinsäsä ole valmis vääntämään siitä suuntaan enkä toiseen mutta sen tiedän ettei se viimekädessä ole uudelleenkastajille uskon raja. EI ole vaikka heidän ajatuksensa näin ymmärretään.
Ymmärrän toiseltapuolen heidän ajatuksiaan mutta toiselta puolen pelkään sitä vallan käyttämistä ja tekoihein ehdollietettua armoa. Mikä ehkä ei ole heidän ajatuksensa mutta jonka minä kuitenkin ymmärrän niin.
Kastekysymys ei minusta ole koskaan ollut se jolla piirretään Jumalan valtakunnan rajaa vaikka niin onkin kirkohistoriassa tehty kautta aikojen. Vaan ennemminkin se raja näytää piirtyvän siinä mikä on ihmisen suhde Kristukseen sovittajana.
Mikä on Krisutuksen paikka ihmisen elämässä.
Olen fundamentalistinen raamatun lukija siinä mielessä että luoemme sitten vanhaa tai uutta testamenttia Kristuksen paika minusta on kiistaton.
Se joka ei ole löytänyt Kristusta ei ole voinut löytää sisälle Jumalan valtakuntaankaan.