Jäppilä ja muut kyläkoulut säilyvät

Oli hienoa olla Kotkan torilla kun Yle teki sieltä suoraa lähetystä radioon. Ensiksi SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja ilmoitti, että Kotkan kouluverkko on hänen mielestään hyvä näin. Sitten kysyin asiaa Hirvoselta Kokoomuksesta Virtaselta Vihreistä molemmat piti tärkeänä sitä, että syrjäseutuja kehitetään ja kyläkoulut tulee säilyttää.

Kysyin ehdokkailta voivatko he luvata tämän äänestäjille. Kaikki lupasivat. Joten jos Kokoomuksen näkyvä hahmo Pasi Hirvonen ja Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Salminen sekä Seiskaryhmän valtuustoryhmän puheenjohtaja Virtanen radiossa äänestäjille näin lupaa uskon ettei kyläkouluilla ole mitään hätää. Laaja kouluverkkoselvitys on tulossa ja luulen, että virkamiehet valmistelevat sen niin, että taas täytyy kouluverkkoa supistaa. Nyt kun poliittinen tahto on näin vahvaa ettei kouluja tule lakkauttaa on se hieno juttu. Toivottavasti tässä ei ole äänestäjien sumutus kyseessä?

Tosin mikään muu puolue kuin Vasemmistoliitto ei ole laittanut kunnallisvaaliohjelmaansa tavoitetta, että kyläkouluja ei lakkauteta. Mutta kun noin julkisesti puoluejohtajat puolustivat nykyistä kouluverkkoa niin mielenkiinnolla odotan tulevaa. Ja varmasti tulen muistamaan niin Salmisen kuin Hirvosen ja Virtasen sanat.
Perussuomalaisesten kanta on selvä ja minua hirvittää ainoastaan Demarien ja Kokoomuksen mahdolliset ryhmäpäätökset, joilla juntataan lakkautukset läpi.

Nyt kun vaalit ovat lähellä ja ehdokkaat lupaavat vaikka kuun taivaalta tulee koulujen olla aktiivisia. Jäppilässäkin teknisen käsityöluokan remontti on odottanut toteutustaan jo vuosia. Nyt kun Kotkassa vallitsee tälläinen poliittinen tahto kyläkoulujen säilyttämisen puolesta, olisi hyvä aika vaatia remontti tehtäväksi jo ensi vuonna. Ei muuta kun hakemus kaupungille menemään.
Jos joku Jäppiläläinen lukee tämän niin laitahan sana koululle ja kylälle kiertämään, että nyt se remontti voidaan tehdä.




Terveisin: Semi Lommi Kotkan Vasemmistoliitto ry:n puheenjohtaja
9472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kotkan päättäjille otsikossa!

Äänestä

Turhaa kukkumista vasemmistolla, samaa paskasakkia olette kokkareiden kanssa, vihreistä vois jotain ollakkin mut vassarit pettää aina!

Äänestä

Etkö osaa kuin peesata toisia ja tuoda omana ideana toisten asiat esille. Pääsit viime vaaleissa Tiusasen äänillä valtuustoon ja se on näkynyt Tiusasen adjutantti SEMI LOMMI hu hu

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä tämä Jäppiän koulun lakkautus on Kotkan kaupungin virkamiesten idea. Eli en peesaile ketään. Ja kyllä Jäppilän koulua saa muutkin valtuutetut ja puolueet puolustaa. Se on jopa toivottavaa.

    Äänestä

Semi Lommi olet käsittänyt täydellisesti väärin kotiinpäin vedossa. Ei se, jos onkin sekalainen seurakunta ehdokkaita vielä edellytä äänestäjän harhauttamiseen. Kun et seuraa tarkasti vaalien huumassa kaikkien puolueiden virallisia Kotkan paikallisia vaaliohjelmia. Kirjoituksestasi sai sen käsityksen, että Vasemmistoliitto on Kotkassa ainoa puolue jolla on syrjäseutujen koulujen säilyttäminen ohjelmassa. Semi hyvä olen tyytyväinen, että vasemmistoliitto on jälkijunassa tullut PERUSSUOMALAISTEN linjoille tässä koulujen lakkauttamisasiassa ohjelmamme muodossa . Jos Juho ei olisi niin voimakkaasti kesänaikana kirjoitellut Jäppilän koulun säilyttämisen puolesta asia olisi siunattu vähin äänin. Taitaa olla niin, kun asia taas putkahtaa vaalienjälkeen esille puolustajat ovat vähissä vain asialinja puolue pitää sanansa.

Arto Hirvonen 222
Perussuomalaiset

Äänestä
  • Aloittaja

    On hyvä kun toit näkemyksesi esille ja hyvä, että vedetään samaa linjaa kyläkoulu asioissa. Mutta jos Juho on ahkerasti kirjoitellut viime kesänä olen itse ollut liikkeellä jo viime keväänä. Käyppä vaikka lukemassa.
    http://semilommi.ehdokkaasi.fi

    Äänestä

  • Hyvittava tuo Lommi. Miehellä ei mitään omia ajatuksia, vasemmistolainen olevinaan vaan missä vasemmistolainen ideologia, esimerkkejä tuskin tarvitaan, ryssiny on ja monessa päätöksessä!

    Äänestä

  • UPDATE_8913468 kirjoitti:

    On hyvä kun toit näkemyksesi esille ja hyvä, että vedetään samaa linjaa kyläkoulu asioissa. Mutta jos Juho on ahkerasti kirjoitellut viime kesänä olen itse ollut liikkeellä jo viime keväänä. Käyppä vaikka lukemassa.
    http://semilommi.ehdokkaasi.fi

    ...ja ratsastaa persujen satulalla? Ei pari viikkoa ennen vaaleja pidetyillä julkilausumilla osoiteta mitään!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eittämättä kirjoitti:

    Hyvittava tuo Lommi. Miehellä ei mitään omia ajatuksia, vasemmistolainen olevinaan vaan missä vasemmistolainen ideologia, esimerkkejä tuskin tarvitaan, ryssiny on ja monessa päätöksessä!

    Karavaani kulkee ja koirat haukkuu!

    Terveisin Semi Lommi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8913468 kirjoitti:

Oli hienoa olla Kotkan torilla kun Yle teki sieltä suoraa lähetystä radioon. Ensiksi SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja ilmoitti, että Kotkan kouluverkko on hänen mielestään hyvä näin. Sitten kysyin asiaa Hirvoselta Kokoomuksesta Virtaselta Vihreistä molemmat piti tärkeänä sitä, että syrjäseutuja kehitetään ja kyläkoulut tulee säilyttää.

Kysyin ehdokkailta voivatko he luvata tämän äänestäjille. Kaikki lupasivat. Joten jos Kokoomuksen näkyvä hahmo Pasi Hirvonen ja Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Salminen sekä Seiskaryhmän valtuustoryhmän puheenjohtaja Virtanen radiossa äänestäjille näin lupaa uskon ettei kyläkouluilla ole mitään hätää. Laaja kouluverkkoselvitys on tulossa ja luulen, että virkamiehet valmistelevat sen niin, että taas täytyy kouluverkkoa supistaa. Nyt kun poliittinen tahto on näin vahvaa ettei kouluja tule lakkauttaa on se hieno juttu. Toivottavasti tässä ei ole äänestäjien sumutus kyseessä?

Tosin mikään muu puolue kuin Vasemmistoliitto ei ole laittanut kunnallisvaaliohjelmaansa tavoitetta, että kyläkouluja ei lakkauteta. Mutta kun noin julkisesti puoluejohtajat puolustivat nykyistä kouluverkkoa niin mielenkiinnolla odotan tulevaa. Ja varmasti tulen muistamaan niin Salmisen kuin Hirvosen ja Virtasen sanat.
Perussuomalaisesten kanta on selvä ja minua hirvittää ainoastaan Demarien ja Kokoomuksen mahdolliset ryhmäpäätökset, joilla juntataan lakkautukset läpi.

Nyt kun vaalit ovat lähellä ja ehdokkaat lupaavat vaikka kuun taivaalta tulee koulujen olla aktiivisia. Jäppilässäkin teknisen käsityöluokan remontti on odottanut toteutustaan jo vuosia. Nyt kun Kotkassa vallitsee tälläinen poliittinen tahto kyläkoulujen säilyttämisen puolesta, olisi hyvä aika vaatia remontti tehtäväksi jo ensi vuonna. Ei muuta kun hakemus kaupungille menemään.
Jos joku Jäppiläläinen lukee tämän niin laitahan sana koululle ja kylälle kiertämään, että nyt se remontti voidaan tehdä.




Terveisin: Semi Lommi Kotkan Vasemmistoliitto ry:n puheenjohtaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu