Kepuliporukan paskanjauhantapalsta on aina täyteen ripuloitu. Luulis päivisin olevan jotain muutakin tekemistä, töitä esim.
kepulit roikkuu
netissä
388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
porukkaa, mutta demarit eivät ole vielä siihen oppineet.
Kaikenlisäksi he paskovat toisten kotiin.
Eikä siinä vielä kaikki, he myöskään eivät ymmärrä tehneensä väärin.
ovat oman pesänsä jo paskoneet täyteen, ja tekevät sitä nyt kylässä.
Eikä siinäkään vielä kaikki, he ovat myöskin jatkuvina loisina jokapaikassa.
Ruotsi oli kuuskytluvulla hyvä esimerkki demareista, he teettivät työt muilla, ja elättivät itsensä sossutuilla.
No ruotsi onkin köytymään päin hurjaa vauhtia.
ovat vättäneet kaikki sodat, kun ei kukaan ole huomannut niiden olemassaoloa muiden seläntakana.
sellaisia demarit ovat.
Nytkin huutavat natoa apuun, eikä uhkaa näy missään.
Mutta sehän onkin demareiden taka-ajatuksena, että kun saadaan sota, niin luikitaan karkuun, ja tullaan sitten takaisin isännöimään, jos toiset saavat vielä maan pidettyä itsenäisenä.
Silloinhan olisivat maata puolustaneet ilmeisesti jo niin vähissä, että ei olisi edes heille vastusta.
Miten muuten itse joudat tänne eläkeläisten hurujen pariin?
No ruotsi onkin köytymään päin hurjaa vauhtia.
--
Hyi hyi Reinfeldtia.
olevan muutakin asuntoa kuin keskustan saitti, vaikka koska käyt nämä samat törkimykset täällä sahaa.