740 keula

mitä kettua

mikä on volvon keulassa kun naksuu ja paukkuu, vaihdettiin kaverin kanssa ne tukilaakerit kun epäiltiin niitä, kunnossa oliva kuitenkin, pauke on aivan mahdoton kun vekslaa ja kääntelee, ollaan purettu molemmat puolet uudestaan ja uudestaa, vikaa vaan ei löydy, epäiltiin jo sitäkin että olisiko se väärin kasattu, mutta ei me kyllä saada muutenkaan niitä osia sopimaan, on yritetty löytää kuvia netistä, ei vaan löydetä oikeaa versiota, kaikki on silmämääräiseti oikein ja osat kunnossa, kävin katsatuksessa vähän aikaa sitten, kyllä katsastusmies nosteli ja puisteli autoa, otti rengasraudankin ja meni alle, väänteli ja käänteli, ei vaan puhunut mitään, taas se nosti sen ilmaan ja heilutteli, kuulin taas pari naksahdusta, ja katsastaja ei vaan puhu mitään, parin minuutin kuluttua se vissiin kyllästyi siihen kun mitään ei löytynyt, sanoi vaan että hyvä se on, tuu ensi vuonna uudestaan, olisi vaan ollut mukava kuulla mikä hänen mielipide olis ollut tuohon ääneen, en vaan kehdannut kysyä,
kyllä on naapurin isännät ollet viisaita ja sanoneet mulle mikä siinä on vikana, vaan eipä
ole löytyny,
ps. ei ole vika hammastangossa, on tutkittu.
kiitoksia sille joka keksii vastauksen.

14

1933

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kvkj

      Mc perssonien ylälaakeri kuiva. Vastauksia saat kun meet Volvolandia.com

      • joskopa

        syy piilee moottorin tukikumeissa? kolinat sinänsä ei volvossa haittaa, itselläni on peltorin kuulokkeet päässä ja radio täysillä ajon aikana. usein pidän silmätkin kiinni etten oksentaisi katsoessani rumaa kojetaulua, ei muuta mutta sinänsä kusisten ja paskalla fyllattujen penkkien päälle oksentaminen olisi vastoin lain henkeä.

    • JanneK_69

      Jousi saattaa liikkuessaan hangata jousilautasen reunaan ja pitää aikamoista klonksahtelua.

      • mitä kettua

        Perssonin laakerit on uudet, ja rasvassa on.

        Miten se jousi siinä hankaa, kumi siellä on välissä, kunnossa.

        ja eikö se ylälautanen juuri pyöri sen laakerin varassa,

        vaan nyt pittää lähtiä töihin, mietitään..

      • volvo_puranen
        mitä kettua kirjoitti:

        Perssonin laakerit on uudet, ja rasvassa on.

        Miten se jousi siinä hankaa, kumi siellä on välissä, kunnossa.

        ja eikö se ylälautanen juuri pyöri sen laakerin varassa,

        vaan nyt pittää lähtiä töihin, mietitään..

        Ajettaessa autoa onko ohjaus hyvä menee suoraa ei ole raskas käännetäessä.Renkaat kuluvat tasaisesti.Ajettuna pitempi matka kokeilet laakereita eivät lämpiä ja laakerit on kunnossa ei väljyyttä olet katsonut ne vai kuinka.
        Ohjausvaide ja nivelien kunto siellä ei mitään poikkeavaa?.Kuinka vika alkoi teittekö mitään ajovirheitä tai asennushommia sitä ennen.Auton yläpää ylös ja kaveri kääntelee rattia kuuntele missä napsuu tätä kautta tämä äännen aiheuttaja selviää,Joskus kivi jonkun takana jemmassa aiheuttaa näitä ääniä .Mutta epäilen tätä ohjausvaihe hommaa.Kerro kun uutta tetoa selvillä

      • samainen vika???
        volvo_puranen kirjoitti:

        Tarkistappa reaktiotangon kiinnitys.Itselläni oli hiukan samanlainen ongelma ja vikaa ei meinannut löytyä.Olin vaihtanut kumit tankoon ja oli vissiin jäänyt rungonpuolein kiinnitys löysälle.

    • mitä kettua

      Ohjaus on hyvä, menee suoraan kuin luoti, vaikka päästää ratista irti, renkaat oli suorat, ajoin juuri kesärenkaat loppuun, niin olivat tasaisesti kuluneet että.

      Laakerit on kunnossa, on tarkistettu. Ohjaus on jämäkkä, ei näy eikä kuulu väljyyttä, alanivelet vaihdettiin viimekesänä, ja vääntelihän tuo katsatusmieskin niitä, eikä löytänyt mitään.

      Ei ole tömäilty, vika ilmeni eka kerran vajaa vuosi sitten, kun ajoi pakilla ja jarruutti reippaasti niin keulasta kuului kolahdus, sitten eteenpäin ja jarruutus niin sama ääni, se on vaan pahentunut koko ajan, tuntuu että se on isontunut se ääni,
      varsinkin kun ajaa kuoppasta mökkitietä missä pitää vaistellä kiviä ka kantoja,

      Keula on nostettu ilmaan käänelty, väännelty, puisteltu ja revitty voimalla, eikä minkäänlaista ääntä tai väljyyttä kuulu.

      kerro vielä lisää tuosta ohjausvaihteesta, miten sitä kannatais tarkistella, josko sieltä vaikka loytyis jotakin.

      kiitos puraselle

      • volvo_puranen

        Lainaa kirjastosta tai osta itselle tämä kirja suomenkielinen.
        http://www.alfamer.fi/naytatuote.asp?haku=S088

        Sanoit että kuopissa kolisee onko tarkistettu kallistuksen vaimentimen kannakkeen kumiosat on sellaiset puslat Jos pusla rikki niin kolinaa kyllä tulee,Missä kunnossa oli yhdyspultti joka meni siihen etutukivarteen.Kun hommaat sen kirjan katso etupyörätuenta ja ohjaus siellä on ohjauvaihde kuvat .Ohjausvaihde sanotaan sitä ratinakselin päässä olevaa hässäkkään joka kääntelee raidetankoja ja raidetangot kääntävät pyöriä.Mutta sekkaa tämä kallistusvaimennin ensiksi.Helppo homma.Pyörät pois ja jos pohjan suojalevy sekin irti.
        Tukivarren päässä oleva pultti auki ja kallistussenvaimentimen keskikiinnikeet pois ja missä kumi niin uudet tilalle.Laita taikaisin irroitetut osat.Tämä ohje oli 240 kun en ole itse omistanut koskaan 700 sarjaa mutta sama tekniikka näissä on.Ilmoittele kuinka kävi

        Tosin 850, mutta toiminta sama näissä malleissa.
        http://volvospeed.com/Repair/power_steering.pdf

      • volvossa
        volvo_puranen kirjoitti:

        Tosin 850, mutta toiminta sama näissä malleissa.
        http://volvospeed.com/Repair/power_steering.pdf

        jokos vian löysit.Kuten tuolla mainittiin niin ne kallistuksen vakaajan yhdystankojen kunto kantsii tsekata.Ja tosta jousen kolinasta ...on aika yleinen vollessa.osa laittaa sinne jousen alapäähän esim.sopivasta letkusta pätkän.voithan testata et ruiskutat jousen alapuolelle jotain mömmöä ja koeajat ja jos hiljeni niin vika löytyi.

      • kerenny
        volvossa kirjoitti:

        tutkimaan, on ollu kaikenlaista kiirettä tuon leipätyön kanssa, mutta tutkinhan minä sen pirun vielä, samat äänet seillä on vielä tallella,
        katellaan.

    • amatööri

      Selvä juttu! Kierrejousen ylälautasen keskellä on pieni laakeri joka poistaa käännettäessä kitkaa. Se on rikki. Irroita siis koko McPherson-tolppa. Käytä jousenkiristimiä ja sen jälkeen irroita mutteri jousituesta - sen alla rikkoutunut laakeri on. Osta uusi Motonetistä n.30€ ja kokoa. Ongelma hoidettu. Aikaa kuluu 1 - 3 tuntia.

      • mitenkä

        pieni se laakeri on?
        Mikä mutteri on irroitettava jousituesta ja minkä jälkeen?

      • Galinaks

        Jarrusatulan liukulaakerit kulahtaneet väljiksi, aivan selvästii!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6218
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      69
      4105
    3. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      20
      3131
    4. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      34
      3085
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      193
      2908
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      40
      2542
    7. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2469
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      19
      2400
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      150
      1479
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      322
      1477
    Aihe