Norjalaiset

Tietäisikö kukaan Norjalaisten tutkimustuloksista nasta/kitka. Siellähän on alettu verottamaan nasstojen käytöstä ja siirrytty kitkarenkaisiin.
2209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei muuten enään.enen oli 50kr/rengas/vuosi.

Äänestä

on toistaiseksi vain suurimmissa kaupungeissa, Oslossa, Bergenissä ja Trondheimissa. Niissä kyllä kitkarenkaitten osuus on tietysti kasvanut valtavasti tuon veron myötä.

Test Worldin talvirengastesti ajettiin Ivalossa, kai sen tulokset jostain löytyvät suomeksikin kun Tekniikan Maailma oli mukana testaamassa. Tuolla on testituloksia norjaksi, mutta niissä on tietysti aika tavaaminen jos alkaa lähemmin tutkia eri osa-alueita.
http://www.naf.no/Forbrukertester/Dekk/Dekktester/Vinterdekktest-2008/Poengoversikt-vinterdekktest-2008/

Mutta niin kuin VG-lehdessä testitulos tiivistettiin, ei mitään uutta auringon alla: nykyään nastattomat pärjäävät karkeasti ottaen lumella ajettaessa yhtä hyvin kuin nastarenkaat, kuivalla asfaltilla ne hakkaavat mukavuudella ja hiljaisuudella nastat kirkkaasti, mutta jäätiköllä jarrutettaessa kaikki nastarenkaat voittavat kitkat selkeästi. Edelleenkin. Ja jäällä kiihdytettäessä nastojen pito on huomattavasti parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkimustulokset kirjoitti:

Tietäisikö kukaan Norjalaisten tutkimustuloksista nasta/kitka. Siellähän on alettu verottamaan nasstojen käytöstä ja siirrytty kitkarenkaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu