Onnittelut

Karkotit juuri kaksi äänestäjää. Päätökset olit helppo tehdä kun katsoin aamuteeveen esiintymisesi, huh huh kuinka alas demarit voikaan mennä.
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Veronkevennykset palkansaajilta pienemmiksi, Me SDP:ssä osaamme käyttää rahasi paremmin kuin sinä itse. PIMEE PUOLUE.

Äänestä
  • ”Verot seisauttava” Kataisen kakkonen kasvattaa ostovoimaa 3,5 prosenttia

    ”Kansalaisten arki ensi vuonna valoisampi”

    Keskivertokansalaiselle valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) kakkosbudjetti lupaa huomattavaa ostovoiman kasvua, kun verotus kevenee selvästi ilman progression kiristymistä. Myös talousviisaat kiittelevät elvytyspaketin ajoitusta.

    JUHA PÄRSSINEN
    LAMALÄÄKITYS PÄÄLLE. Hallitusryhmien vetäjät eli ns. kvartetti hehkui tyytyväisyyttään päästessään Säätytalolla kertomaan medialle lähes pelkästään hyviä uutisia.
    – Tämä on verot seisauttava budjetti, tiivisti urheiluministeri Stefan Wallin (r.) nasevasti keskustan voimamies Seppo Kääriäisen takavuosien vaalivoittolausuntoa tuunaillen.
    Vielä paremmin ilosanoman ymmärrettäväksi tiivisti kirstunvartija Katainen itse.
    – Tänä vuonna ostovoiman kasvu on 2,5 prosenttia, mutta ensi vuonna tavallisten suomalaisten ihmisten arki on valoisampi kuin tänä vuonna, mikäli valoisuutta mitataan käteen jäävän tulon määrällä, valtiovarainministeri julisti.
    Virallisemmin hallitus luonnehtii veroratkaisujen painopisteinä olevan työllisyyden edistäminen, talouskasvun ylläpitäminen sekä terveellisten elämäntapojen edistäminen ja verotuksen oikeudenmukaisuuden lisääminen.
    Pienituloisia
    muistetaan
    Vaikka veroasteikkoja alennetaan inflaatiotarkistuksen lisäksi kautta linjan noin prosenttiyksiköllä, painotetaan veroalea uuden työtulovähennyksen avulla pieni- ja keskituloisille.
    Oheinen diagrammi esittää mistä on kyse. Pienissä tuloluokissa palkkavero laskee noin 1,4 prosenttiyksikköä, keskituloisilla noin 1,25 ja suurituloisilla noin yhden prosenttiyksikön. Käytännössä työtulovähennys näkyy tuloluokissa 14 000 – 33 600 euroa ja on maksimissaan noin 600 euroa.
    Lisäksi veroasteikkoihin tehdään neljän prosentin tekninen inflaatiotarkistus.
    Kaikkiaan verotus kevenee yhteensä noin 1,5 miljardilla eurolla ja lisäksi muutamaa kymmentä tuhatta eläkeläispuolisoa muistetaan rakenteellisella verouudistuksella. Tänä vuonna väliinputoajaryhmäksi jääneiden eläkeläispuolisoiden (NP 15.2.08) verotus putoaa uudistuksen seurauksena enimmillään työtulojen verotasolle, usein sen allekin.
    Tupakka ylös,
    viina ei vielä
    ”Terveellisten elämäntapojen edistäminen” tarkoittaa etenkin tupakkatuotteiden veronkiristystä.
    Savukkeiden verotus kiristyy ensi vuonna kymmenellä prosentilla, joten savukeaskin hinta nousee keskimäärin 30 sentillä. Sätkätupakan vero kiristyy peräti neljänneksellä, jolloin sätkätupakkapaketin hinta nousee noin 50 sentillä.
    Kokoomus sai budjettineuvotteluissa läpi oman kantansa siitä, että alkoholiveron nostopäätöstä ei tehty ainakaan vielä. Hallitus haluaa käyttöönsä tämän vuoden tilastot kokonaiskulutuksen ja alkoholihaittojen kasvusta sekä matkustajatuonnin kehityksestä ennen mahdollista viinaveron nostoa.
    Elintarvikkeiden arvonlisävero laskee ensi lokakuussa 17:stä 12 prosenttiin ja hallitus aikoo varmistaa alen todella vaikuttavan hintoihin varautumalla edistämään vähittäiskaupan kilpailua. Keinoista hallitus on vielä vähäpuheinen, mutta esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen lienee harkinnassa.
    Suhdannekuopan
    reunoja pitkin
    – Nyt jos koskaan on oikea aika keventää tuloverotusta. Ehkä Suomen ei tarvitse mennä suhdannekuopan yli syvimmän kohdan kautta, tiivisti Katainen budjettinsa makrotaloudellista luonnetta.
    Yhdysvaltain talous on todennäköisesti parhaillaan kuopan pohjalla ja Eurooppa on kokonaisuutena kovaa kyytiä menossa jenkkien seuraksi.
    Suomella voi kuitenkin olla mahdollisuus välttää pahimmat karikot, etenkin jos ostovoima ei hiivu. Tämä edellyttää kuitenkin inflaation nuijimista nykyisestä runsaan neljän prosentin tasosta.
    Siihen on hyvä mahdollisuus, jos Kataisen arviot tuontihintojen ja etenkin öljyn halpenemisesta toteutuvat.
    Elvytysbudjetti sai heti veroratkaisujen julkistamisen jälkeen laajasti kiitosta esimerkiksi Veronmaksajilta ja Keskuskauppakamarilta ja jopa yleisesti demarien talouspoliittiseksi osastoksi leimatun Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander piti veroalea hyvin mitoitettuna ja onnistuneena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urpilaiselle kirjoitti:

Karkotit juuri kaksi äänestäjää. Päätökset olit helppo tehdä kun katsoin aamuteeveen esiintymisesi, huh huh kuinka alas demarit voikaan mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu