Vihdoin ja viimein uskaltauduin itsekin tulla tänne kirjoittamaan. Ensimmäistä kertaa toivon, että joku voisi kommentoida minua ja ajatuksiani, sitä kun ei ikinä kukaan ole tehnyt.
Kun olin lapsi sain hyvin harvoin syödä hampurilaisia tai muuta makeisia. Äitini oli hyvin tarkka terveellisestä ruokavaliosta ja siksi myöskään suolaa ei koskaan lisätty meidän ruokiimme, saati rasvaa. Meille ei myöskään ikinä ostettu mitään mehuja kaupasta, juomana oli ainoastaan rasvatonta maitoa tai vettä.
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, ei äitini mikään tyranni ollut! Hän vain halusi antaa lapsillensa terveellistä ruokaa, minkä toki ymmärrän oikein hyvin.
Voisi luulla, että tuollaisella terveellisellä kotiruokavaliolla myös minusta olisi tullut äitini tapaan suolan ja rasvan välttäjä. Vaan ei niin käynyt. Rakastan epäterveellistä ruokaa ihan yli kaiken. Rasvaiset kanat ja kyljykset, suklaat ja muut makeat, kakut ja leivonnaiset, vanukkaat.. Ajatukseni pyörivät taukoamatta vain niiden ympärillä.
Mittani ovat yleensä 157cm ja 44kg. Se on hieman alakanttiin pituiseltani, mutta ei mitään hälyttävääkään. Minulla on aina ollut ongelmia pituuteni kanssa. Koen, että jos vähänkin tulee ylimääräistä niin se heti näkyy vartalossani selvemmin kuin vaikka esimerkiksi 175cm pitkällä henkilöllä. Tuntuu, että jo 3 kilon nouseminenkin näkyy joka paikassa minulla. Mielestäni lyhyen ihmisen täytyy pitää painostaan paljon tarkemmin huolta kuin pitkän ihmisen.
Ruumiinrakenteeltani olen pieni ja siro, mistä olen ylpeä. Koko pakan kuitenkin laittaa epäjärjestykseen D-kupin rintani, mitkä pilaavat kokonaan vaikutelmani pienuudestani.
Noin kuukausi sitten muistin, että täytän kolmen viikon päästä pyöreitä. En ollut muutamaan vuoteen pitänyt omaksi kunniakseni mitään juhlia, joten ajattelin että tällä kertaa voisinkin ehkä jotkut hipat järjestää. Tiesin lihonneeni muutaman kilon ja kävinkin ostamassa upouuden vaa´an, jotta voisin laihduttaa itseni juhlia varten tuohon tuttuun ja turvalliseen painooni (44kg). Aiempi vaakani ei ollut hieno digitaalinen vaan huijarivaaka, joka näytti aika pari kiloa sinne tänne.
Hankittuani uuden vaa´an säikähdin kovasti. Lukema näytti 46,7kg. Vaikka tiesinkin saaneeni muutaman lisäkilon, sen näkeminen tuntui pahalta. Siltä istumalta alotin normi laihdutustapani, eli näännytyksen. Se tapahtuu niin, että syön korkeintaan 500 kaloria päivässä. Sillä tapaa olen aina laihduttanut ja laihtunut, vaikka uskonkin että kivuttomampiakin keinoja voisi olla. Toisaalta on pakko mennä äärimmäisyyksiin, jotta laihasta saisi vielä laihemman.
En itseasiassa tiedä kirjoitukseni pointtia. Jotenkin vain havahduin tänään täytettyäni 20 vuotta. Olen kamppaillut ruuan kanssa 14-vuotiaasta lähtien. Muutama vuosi sitten painoin pahimmillani 39 kiloa, tosin todella vähän aikaa. Olen pitänyt itseäni aina surkeana syömishäiriöisenä. Paino saattaa tippua ihan hyvään malliin, mutta sitten ruuan himo kuitenkin iskee. Olisi helpotus olla sitten kokonaan syömättä tai edes mennä johonkin muottiin, eikä vain seilailla edes takas.
Tänään ensimmäistä kertaa pelästyin itseäni kunnolla. En painoani vaan mieltäni. En ole kehdannut puoleentoista kuukauteen pukeutua töihini tiukkoihin housuihin, koska olen pelännyt että kaikki huomaavat tuon muutaman kilon painon nousun. Olen pukeutunut ainoastaan isoihin ja pitkiin löysiin paitoihin. Lisäksi pidän epänormaalina tuota painon nousuani. Uskon vahvasti, että minulla on joku sairaus koska olen niin turvonnut. Kaikista pahinta on ehkä se, että olen nyt ollut 2 viikkoa töistä sairaslomalla. Aluksi minulla oli pientä flunssanpoikasta, jonka varjolla sain saikkua. Sittemmin olen hakenut lomaa lisää ja lisää, koska oikea syy poissaolooni ei ole suinkaan flunssa, vaan se, että en kehtaa mennä töihin, koska pelkään että kaikki huomaavat että olen lihonut. Tuo 44 kiloa vain tuntuu niin tutulta ja turvalliselta painolta. Toki onnistuin laihduttamaan itseni pois siitä 46,7 kilosta, mutta ymmärrettävästi tuohan oli vain ensinäänkin pelkkää nestettä. Välillä vaaka näyttää 44,2 kg, välillä 45,3kg... ja tunnen epäonnistuneeni.
Tämä kahden viikon sairasloma-aikani on ollut todella surullista aikaa. Olen vain maannut peiton alla ja itkenyt nälkääni ja kysynyt itseltäni miksi en saa syödä? Ja vastaushan on mitä yksinkertaisin: "Koska sinun pitää olla laihempi."
Toivottavasti joku voisi kommentoida. Oikeastaan kukaan lähipiiristäni ei tiedä sairaudestani, koska olen aina ollut pienikokoinen ja näin ollen en myöskään ole keskustellut siitä ikinä muiden kanssa.
Kun olin lapsi sain hyvin harvoin syödä hampurilaisia tai muuta makeisia. Äitini oli hyvin tarkka terveellisestä ruokavaliosta ja siksi myöskään suolaa ei koskaan lisätty meidän ruokiimme, saati rasvaa. Meille ei myöskään ikinä ostettu mitään mehuja kaupasta, juomana oli ainoastaan rasvatonta maitoa tai vettä.
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, ei äitini mikään tyranni ollut! Hän vain halusi antaa lapsillensa terveellistä ruokaa, minkä toki ymmärrän oikein hyvin.
Voisi luulla, että tuollaisella terveellisellä kotiruokavaliolla myös minusta olisi tullut äitini tapaan suolan ja rasvan välttäjä. Vaan ei niin käynyt. Rakastan epäterveellistä ruokaa ihan yli kaiken. Rasvaiset kanat ja kyljykset, suklaat ja muut makeat, kakut ja leivonnaiset, vanukkaat.. Ajatukseni pyörivät taukoamatta vain niiden ympärillä.
Mittani ovat yleensä 157cm ja 44kg. Se on hieman alakanttiin pituiseltani, mutta ei mitään hälyttävääkään. Minulla on aina ollut ongelmia pituuteni kanssa. Koen, että jos vähänkin tulee ylimääräistä niin se heti näkyy vartalossani selvemmin kuin vaikka esimerkiksi 175cm pitkällä henkilöllä. Tuntuu, että jo 3 kilon nouseminenkin näkyy joka paikassa minulla. Mielestäni lyhyen ihmisen täytyy pitää painostaan paljon tarkemmin huolta kuin pitkän ihmisen.
Ruumiinrakenteeltani olen pieni ja siro, mistä olen ylpeä. Koko pakan kuitenkin laittaa epäjärjestykseen D-kupin rintani, mitkä pilaavat kokonaan vaikutelmani pienuudestani.
Noin kuukausi sitten muistin, että täytän kolmen viikon päästä pyöreitä. En ollut muutamaan vuoteen pitänyt omaksi kunniakseni mitään juhlia, joten ajattelin että tällä kertaa voisinkin ehkä jotkut hipat järjestää. Tiesin lihonneeni muutaman kilon ja kävinkin ostamassa upouuden vaa´an, jotta voisin laihduttaa itseni juhlia varten tuohon tuttuun ja turvalliseen painooni (44kg). Aiempi vaakani ei ollut hieno digitaalinen vaan huijarivaaka, joka näytti aika pari kiloa sinne tänne.
Hankittuani uuden vaa´an säikähdin kovasti. Lukema näytti 46,7kg. Vaikka tiesinkin saaneeni muutaman lisäkilon, sen näkeminen tuntui pahalta. Siltä istumalta alotin normi laihdutustapani, eli näännytyksen. Se tapahtuu niin, että syön korkeintaan 500 kaloria päivässä. Sillä tapaa olen aina laihduttanut ja laihtunut, vaikka uskonkin että kivuttomampiakin keinoja voisi olla. Toisaalta on pakko mennä äärimmäisyyksiin, jotta laihasta saisi vielä laihemman.
En itseasiassa tiedä kirjoitukseni pointtia. Jotenkin vain havahduin tänään täytettyäni 20 vuotta. Olen kamppaillut ruuan kanssa 14-vuotiaasta lähtien. Muutama vuosi sitten painoin pahimmillani 39 kiloa, tosin todella vähän aikaa. Olen pitänyt itseäni aina surkeana syömishäiriöisenä. Paino saattaa tippua ihan hyvään malliin, mutta sitten ruuan himo kuitenkin iskee. Olisi helpotus olla sitten kokonaan syömättä tai edes mennä johonkin muottiin, eikä vain seilailla edes takas.
Tänään ensimmäistä kertaa pelästyin itseäni kunnolla. En painoani vaan mieltäni. En ole kehdannut puoleentoista kuukauteen pukeutua töihini tiukkoihin housuihin, koska olen pelännyt että kaikki huomaavat tuon muutaman kilon painon nousun. Olen pukeutunut ainoastaan isoihin ja pitkiin löysiin paitoihin. Lisäksi pidän epänormaalina tuota painon nousuani. Uskon vahvasti, että minulla on joku sairaus koska olen niin turvonnut. Kaikista pahinta on ehkä se, että olen nyt ollut 2 viikkoa töistä sairaslomalla. Aluksi minulla oli pientä flunssanpoikasta, jonka varjolla sain saikkua. Sittemmin olen hakenut lomaa lisää ja lisää, koska oikea syy poissaolooni ei ole suinkaan flunssa, vaan se, että en kehtaa mennä töihin, koska pelkään että kaikki huomaavat että olen lihonut. Tuo 44 kiloa vain tuntuu niin tutulta ja turvalliselta painolta. Toki onnistuin laihduttamaan itseni pois siitä 46,7 kilosta, mutta ymmärrettävästi tuohan oli vain ensinäänkin pelkkää nestettä. Välillä vaaka näyttää 44,2 kg, välillä 45,3kg... ja tunnen epäonnistuneeni.
Tämä kahden viikon sairasloma-aikani on ollut todella surullista aikaa. Olen vain maannut peiton alla ja itkenyt nälkääni ja kysynyt itseltäni miksi en saa syödä? Ja vastaushan on mitä yksinkertaisin: "Koska sinun pitää olla laihempi."
Toivottavasti joku voisi kommentoida. Oikeastaan kukaan lähipiiristäni ei tiedä sairaudestani, koska olen aina ollut pienikokoinen ja näin ollen en myöskään ole keskustellut siitä ikinä muiden kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
henkisesti lihava on oikea termi sinun tilanteessa.totta on,että pienikokoisessa ihmisessä lisäkilot näkyy helpommin,kuin pitemmällä ihmisellä.itsekin olen vain 156cm pitkä ja aikalailla painonkin suhteen samoja mittoja omaava..
tosiasia kuitenkin on,että parin lisäkilon näkyminen ei näy kuin korkeintaan kasvoissa ja ehkä hieman vartalossa riippuen siitä,mihin kohtaan sulla esim paino kerääntyy,mutta mun kommentti on se,että mene hyvä ihminen sinne töihin.vaikka itse näet itsesi lihonneena,jopa läskinä,niin veikkaanpa,että tuskin kukaan työympäristösi ihminen sitä huomaa,vaikka sitä heiltä kysyisitkin.
ole iloinen siitä,että olet luonnostasi pienikokoinen ja rintojen suhteen on aina tehtävissä muutoksia,esim jos pienennytät rintoja,niin siinä lähtee jo jotain pois,mutta en suosittele välttämättä,koska siihen liittyy riskejä ja toisaalta olisit ylpeä,että noinkin hoikkana sinulla on upeat rinnat,koska esim itselläni ei ole kuin kaksi tuulessa heiluvaa kärpäslätkää,jotka saavat mut näyttämään ihan vanhalta mummolta,myös siksi,että mulla on anoreksia painanu hartiat kasaan ja mun yleisvaikutelma siis on ylhäältä paksu,koska hartiani ovat vaatteiden alla kuin mitkäkin lisäkkeet,ilmeisesti rintojen korvikkeena.
syö terveellisesti.äkkilaihdutus tuo vain lisää harmaita hiuksia,jos säästöliekki pamahtaa päälle ja sit sitä vasta hankalaa onkin,jos mielii laihtua.uskoisin,että jos näkisit vastaavat mitat omaavan henkilön,niin pitäisit häntä silti itseäsi laihempana,jos et tietäisi hänen mittojaan,eli tuo henkisesti lihava on aivan oikea termi.
No vampirella on aina ilkeä. Mut ei se haittaa, ei se maailmaa muuta miksikään.
millä lailla mä olen ollut ilkeä??jos joku osa kirjoituksestani on loukkaavaa,niin se ei ole tarkoituksellista ja haluaisin tietää kyllä,että miten minä muka olen ilkeä ja miksi yleistää,että olisin aina mukamas ilkeä??
jos väittää jotain,niin perustelut åpitäisi olla kanssa,että tiedän,miksi olen mukamas ilkeä?
Et sä oo ilkeä!
Oot ihan mukava ihminen ainakin mun mielestä vaikka en edes tunne sua mut jotenkin mä vaan aistin sen..yleensä en pidä ihmisistä täällä. Jatketaan hyvässä hengessä kirjoitteluu. Tsemppiä sulle ja muutenkin kaikkea hyvää.