Yksin vaan. Tietokone hurisee. Musiikkia ei huvita kuunnella. Ei ole ketään kenelle soittaa. Kun johonkin yrittää tutustua, ovi sulkeutuu nenän edestä. Ei ketään kiinnosta mt-kuntoutujan seura. Pitäisi olla vähintään diplomi-insinööri miss suomi että saisi seuraa.
En ihmettele kun monet päätyvät itsemurhaan.
En ihmettele kun monet päätyvät itsemurhaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei ketään muutakaan tule kukaan kotoa hakemaan, mene ihmisten ilmoille ! Äläkä ensimmäiseksi ala mankua mt-ongelmistasi.
Yritä olla ihan tavallinen, normaali-ihiminen tapaamillisesi ihmisille, kuuntele heitä, juttele heidän kanssaan.
Ei ihmisiä välttämättä kiinnosta alkaa heti kuunnella nyyh-nyyh-sairaskertomuksia.
Jos et ole huomannut, niin ilman mt-ongelmaakin seuran löytäminen on usein vaikeaa, jos jotain vakinaisempaa suhdetta tarkoitat ? Juttuseuraa löytyy aina jos olet iloinen, vastaanottavainen, reipas ja kiinnostunut muista ihmisistä, et pyöri vain omissa ongelmissasi.
Jos jokainen, jonka edestä "ovi on lyöty kiinni", olisi tehnyt itsemurhan, Suomen kansa olisi kuollut sukupuuttoon !
Voisiko vähän pyytää suhteellisuudentajuakin ??
Yrittäkää jotain itsekin, ei ne "prinssit" ja tulevat ystävät ole ennenkään kenenkään ovikelloa tulleet soittelemaan.
Iloista ilmettä ja ulos ihmisten joukkoon !
Mutta jotkut juoruavat että "Se on hullu" tms. niin revipä siitä sitten elämää. Maine kulkee edelläni. :(
Huonon itsetunnon tuntemuksia. Ala kohottaa itsetuntoasi.
Google antaa jo hyviä vinkkejä hakusanalla >itsetunto
kehottamalla painumaan baanalle ystäviä hankkimaan, iloinen ilme naamalla. Jokainen vakavan masennuksen läpikäynyt tietää, että se on sama kuin käskisi jalattoman juosta.
Masennuksesta toivutaan pikkuhiljaa, ja se on todella vaikeaa jollei ole ympärillä omaa tukiverkostoa.
Kehottaisin hakeutumaan esim. Mieli maasta -ryhmiin, tai muihin vertaisverkostoihin. Ja muutenkin, ihan pienillä askelilla eteenpäin, älä vaadi itseltäsi liikaa, mutta palkitse jokaisesta myönteisestä aikaansaannoksesta.
Onnistut kyllä, älä anna periksi! Ethän ole ainoa samassa tilanteessa oleva.
Juu, tuollainen varmaan tuntuu kuin vankilalta ettei voi olla vapaa ja tuntematon elinympäristössään. Siis varsinkin just tässä tilanteessa kun muina miehinä/naisina menisit kontakteja etsimään.
Kyllä se totta on, että esim. pienellä paikkakunnalla juoruaminen ja yleensä vaan 'tiedonkulku' on todella elämää häiritsevä asia. Itselläni se aikoinaan aiheutti sitä, etten osannut (voinut!) oikein koskaan olla oma itseni, kun sitä "ennakkotietoa" oli jo ihan mitä tahansa liikkeelle. Siis ei vain minusta, vaan yleensäkin kaikista ihmisistä.
Minulle oli valtava helpotus sitten kun sain aloittaa oman elämäni ihan blancona matkan päässä isohkossa kaupungissa. Upea tunne, kun kukaan ei tuntenut ennalta ja sitten kun kehen tahansa tutustui, työn tai ystävyyden merkeissä ja mitä vain, niin sain ihan omana itsenään olla, sin olla varma, että tuo ihminen ei ole koskaan mitään minusta tiennyt, ei minua tai sukulaisiani edes nähnyt.
Lohduksi aloittajalle kuitenkin se, että mielenterveyden vaivat ja mahdollinen lääkityksen käyttö on niin yleistä ja että semmoista on joka toisella (vaikkei olisi diagnoosiakaan), niin ei sen nyt ystävstymisen este pitäisi olla. Tosiaankin kannattaa ihan aluksi vähän salatakin asiaa, jos voi. Voi ensin katsoa millainen henkisesti kypsyydeltään tuo toinen on. - Tsemppiä, tsau!