Eläin voi tuntea iloa ja surua aivan kuten ihminenkin. Tästä syystä eläimilläkin on oikeus turvalliseen ja kivuttomaan elämään. Jo Suomessa tehdään eläinkokeita yli 70 laitoksessa, joissa käytetään vuosittain yli 200 000 koe-eläintä. Suuri osa näistä kokeista tehdään turhaan tai vain uteliaisuudesta. Liian monissa tapauksissa eläimet joutuvat kärsimään suunnattomista kivuista ilman että siitä olisi mitään hyötyö ihmisille tai muille eläimille.Eläinkokeita tehdään enimmäkseen kaneilla ja muilla pikkujyrsijöillä, mutta myös kissoilla, koirilla, lampailla, apinoilla ja kaloilla tehdään testejä. Yritykset, jotka tekevät eläinkokeita, eivät anna tietojaan muille yrityksille. Kun jokainen yritys tekee omat eläinkokeensa, yhä useammat eläimet joutuvat käsimään.
Mielestäni eläinkokeet oavt lopetettava koska ne tuottavat monille eläimille suurta tuskaa ja surua. Ajatelkaapa vaikkapa pientä beaglen pentua, joka viettää elämänsä pienessä häkissä vailla leluja tai muita virikkeitä ja joka saa olla kontaktissa ihmiseen vain viisi minuuttia päivässä.Tämän koiran kynnet ovat halkeilleet, anturat ovat rikki, turkki on likainen eikä tämä koira enää koskaan voi täysin luottaa ihmiseen. Tämä lisäksi koira alistetaan eläinkokeille, jotka tuottavat vielä paljon enmmän kipua.
On ihmisiä, jotka eivät uskalla käyttää tuotteita joita ei ole testattu eläinkokeilla ja niitä, jotka väittävät, että että eläinkokeita tarvitaan, jotta ihmisten ei tarvitsisi käyttää ehkä turvattomia lääkkeitä tai kauheudenhoitotuotteita. He ovat väärässä, koska eläinkokeille on useita vaihtoehtoja. Esim. kudosviljely, kemiallisfysikaaliset menetelmät, tietokoneet ja mekaaniset mallit. Näistä mm. kudosviljely on varmempi testimenetelmä kuin eläinkokeet. Jopa Yhdysvaltain lääkäriliiton (AMA) edustaja on antanut virallisen lausunnon eläinkokeiden epävarmuudesta ja tulosten soveltumattomuudesta ihmisiin. Voimme vähentää eläinkokeita kieltäytymällä ostamasta eläinkokeilla testattuja tuotteita. Lisäksi asia on nostettava julkisuuteen! Ulkopuolelta tuleva vaikutus vaikutus ja vaihtoehto menetelmiä tukeva yleinen mielipide ovat eläinkokeiden kieltämisen kannalta tärkeitä.
Tiesitkö, että sinäkin olet rahoittamassa eläinten kärsimyksiä? Valtio tukee eläinkokeita veromarkoilla, joissa sínunkin osuutesi on mukana.
Mielestäni eläinkokeet oavt lopetettava koska ne tuottavat monille eläimille suurta tuskaa ja surua. Ajatelkaapa vaikkapa pientä beaglen pentua, joka viettää elämänsä pienessä häkissä vailla leluja tai muita virikkeitä ja joka saa olla kontaktissa ihmiseen vain viisi minuuttia päivässä.Tämän koiran kynnet ovat halkeilleet, anturat ovat rikki, turkki on likainen eikä tämä koira enää koskaan voi täysin luottaa ihmiseen. Tämä lisäksi koira alistetaan eläinkokeille, jotka tuottavat vielä paljon enmmän kipua.
On ihmisiä, jotka eivät uskalla käyttää tuotteita joita ei ole testattu eläinkokeilla ja niitä, jotka väittävät, että että eläinkokeita tarvitaan, jotta ihmisten ei tarvitsisi käyttää ehkä turvattomia lääkkeitä tai kauheudenhoitotuotteita. He ovat väärässä, koska eläinkokeille on useita vaihtoehtoja. Esim. kudosviljely, kemiallisfysikaaliset menetelmät, tietokoneet ja mekaaniset mallit. Näistä mm. kudosviljely on varmempi testimenetelmä kuin eläinkokeet. Jopa Yhdysvaltain lääkäriliiton (AMA) edustaja on antanut virallisen lausunnon eläinkokeiden epävarmuudesta ja tulosten soveltumattomuudesta ihmisiin. Voimme vähentää eläinkokeita kieltäytymällä ostamasta eläinkokeilla testattuja tuotteita. Lisäksi asia on nostettava julkisuuteen! Ulkopuolelta tuleva vaikutus vaikutus ja vaihtoehto menetelmiä tukeva yleinen mielipide ovat eläinkokeiden kieltämisen kannalta tärkeitä.
Tiesitkö, että sinäkin olet rahoittamassa eläinten kärsimyksiä? Valtio tukee eläinkokeita veromarkoilla, joissa sínunkin osuutesi on mukana.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joo, me rahoitetaan niin paljon kaikkea muutakin inhottavaa ja moraalisesti arveluttavaa (kuten kansanedustajien palkat :)).
Olen samaa mieltä kanssasi, että eläinkokeet ovat väärin. Muistan nähneeni TV:ssä jokin aika sitten eläinkoehiiren, jolla kasvoi ihmisen korva selässään. Se oli näitä kloonitestejä. Osasi olla kammottavan näköistä touhua.
Mutta on asialla myös toinen puolensa. Lääketeollisuuskin testaa eläimillä. Ja se on melkeinpä pakko. Kun kehitetään esim. lääkettä jotain HI-virusta vastaan tai muuta todella vaikeaa tautia, niin se testaus on välttämätöntä. Niin pahalta kuin se meistä tuntuisikin. Ihmisillä ei voi testata lääkkeitä..
Kyllä sitä sitten kiittää niitä viattomia eläinparkoja, jotka ovat puolestamme kärsineet ja todenneet lääkkeen turvalliseksi, kun itse sairastumme johonkin vastaavaan tautiin, missä parannuskeinot ovat vähissä tai jopa olemattomat.
Mielestäni eläinkokeita voi ja kannattaa vastustaa. Sitä tapahtuu niin paljon turhissa paikoissa (kosmetiikkateollisuus). Mutta se täytyy myös hyväksyä, että joissakin tapauksissa se on välttämätöntä..
ja väittäisin että ei lääkkeitäkään
ole pakko testata eläimillä.
On olemassa vaihtoehtoisia hoitoja joita ei koskaan ole testattu eläimillä.
Ja, onko kenenkään elämä niin arvokas,
että sen takia täytyy tappaa toinen?
Mun mielestä ei.
Ei lääkkeitä ookkaan pakko testata eläimillä!!!
Mun mielestä mitään tuotteita ei tarttis testata viattomilla eläinraukoilla...
jäsen ja sieltä on kerrottu, että nykyään on kauneudenhoitotuotteet varsin pieni osa eläinkokeista. Se loppui pitkälti juuri siksi, että ihmiset alkoivat suosia testaamattomia merkkejä. Toki jotkut merkit yhä vieläkin testaavat eläimillä, mutta kauneudenhoitotuotteissa tilanne on harvinaisen helppo, kun purkissa lukee jos ei ole eläimillä testattu! on siis jokseenkin "vanhanaikaista" syyttää eläinkokeista kauneudenhoitoalaa, toki hygienia-, lääke-, ja muut myrkyt testataan eläimillä. Tilanne on parantunut paljon siitä mitä joskus oli, mutta varsinkin täysin turhien(=korvattavissa olevien) eläinkokeiden määrä on yhä pöyristyttävä. Eniten etoo, että käytetään paljon apinoita, jotka ovat omia sukulaisiamme!! jos kokeita on muka "pakko tehdä", niin voitaisiin edes kivunlievitystä antaa, kun sellainenkin lääke on jo ajat sitten keksitty. Ihminen on maailman ylivaltaisin laji, mutta mielestäni luonto on luonut yhden valtalajin HUOLEHTIMAAN muista, eikä käyttämään hyväkseen ja tuhoamaan tieltään kaikin tavoin. Jos Jumala on olemassa, niin ei varmasti tyytyväisenä katso, miten me ihmiset valtaamme käytetään..
Ja jotkut kauneudenhoito/meikkifirmat mainostavat meikkejään "ei ole testattu eläimillä" tarkoittaen sitä, että he _itse_ eivät testaa eläimillä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät nämä firmat hanki raaka-aineita sellaisilta firmoilta, jotka saattavat testata ne eläinkokeilla. Siksipä minäkään en luota näihin mainoksiin vaan tarkistan esim. animalian sivuilta, voiko firman mainoslauseisiin uskoa (luettelo meikkifirmoista, jotka ovat suostuneet olemaan _kaikin tavoin_ irti eläinkokeista). Suomessa kun ei kovinkaan montaa tunnettua merkkiä ole, jotka ovat 100% eläintestaamattomia. Itse kuitenkin sorrun aina ostamaan sitä helpointa vaihtoehtoa, joka varmasti on testattu eläinkokeilla jossain vaiheessa meikin 'elämää'. :(
esim. yves rocher mainostaa, ettei testaa tuotteitaan eläimillä. -Niin, ei VALMIITA tuotteitaan, mutta sen käyttämät raaka-aineet voivat olla eläimillä testattuja.. Siksi se ei ole päässyt Animalian "sallittujen listalle". Kuitenkin nykyään kauneudenhoito on pieni osa koe-eläinten testauksista, että sitä erityisesti olisi syytä ruveta osoittamaan.
Ovat paskamaisia, mutta tarpeellisia. Juuri siinä vaiheessa, kun testataan vasta aivan alussa olevia uusia lääkkeitä.
Pitää kuitenkin muistaa, että esim. Jenkeissä testataan lääkkeitä myös ihmisillä. Nämä testit tehdään jokaiselle vapaaehtoiselle testiin mukaan pääsevälle. Ja siitä heille kyllä maksetaankin ihan mukavasti.
Mutta tuo kurttuisten vanhojen rouvien ryppyvoiteiden testaaminen eläimillä on täysin älytöntä ja onneksi siitä ollaan luopumassa, kun kukaan ei osta eläimillä testattua.
... vaan eläintenkin lääkkeitä testataan toisilla eläimillä. Kaikki ne rokotuksetkin jotka me koirille annetaan on ollut pakko jossain vaiheessa testata. Eikä nuo tietokone ennusteet ole niin luotettavia sillä ne ovat vain koneita ja ihmiskeho (tai eläinkeho) saattaa reagoida aivan päin vastaseen tapaan. Mielestäni noita ihmiskokeita pitäisikin mainostaa enemmän, ja ne jotka kaikkein vahvimmin vastustavat eläinkokeita voisivat näyttää esimerkkiä...
Mainitsemasi luvut tuntuvat suurilta, ja niin ne ovatkin. Lukua kasvattaa huomattavasti kalat, joilla tehdään vesistöjen myrkkypitoisuuksien mittauksia. Kalat siis elävät esim. meressä josta ne pyydetään, kuten ne ruuaksikin pyydettäisiin, mutta koska niistä mitataan eriaineiden pitoisuuksia, ne täytyy rekisteröidä koe-eläimiksi.
Ylivoimaisesti suurin osa eläinkokeista on kokeita joissa eläimet eivät joudu kärsimään kipua. Hyvin suuressa varmastikin suurimmassa osassa eläinkokeita eläin nukutetaan ja kokeen jälkeen sen ei enää anneta herätä unestaan, tai sitten se lopetetaan jo ennen koetta. Jos kokeessa ei tutkita nimen omaan kipua, on se lain mukaan estettävä, käyttäen narkoosia tai puuduttamalla.
Eläinkokeita, ovat myös eläinten käyttäytymiskokeet, joiden perusteella pystytään paremmin määrittelemään, millaisissa olosuhteissa eläimiä tulisi kasvattaa.
Koe-eläimiksi luokitellaan myös kaikki ne eläimet, joiden normaalissa hoidossa kertyneitä tietoja käytetään tutkimustarkoituksiin, tai joilta on hoidon yhteydessä otettu jokin näyte esim. verinäyte jotakin tutkimusta varten.
Suomessa koe-eläimiä pidetään eritäin hyvin. Hyvin koulutetut, eläinrakkaat eläintenhoitajat pitävät niistä hyvää huolta. Kaikki mainitsemasi beaglet, jotka olen tavannut, ovat olleet terveitä, hyväkuntoisen näköisiä ja erittäin ihmisrakkaita ja luottavaisia. Oletko koskaan käynyt missään koe-eläinlaitoksessa? Koirien ei todellakaan tarvitse elää pienissä kopeissa yksinään vailla ihmiskontaksteja. Jos näin on jossain ollut, niin silloin kyseessä on ollut jokin koe, joka on vaatinut hyvät perustelut. Koirat elävät muutaman koiran laumoissa ja saavat päivittäin temmeltää ulkona aitauksessa. Näin ainakin siellä missä minä olen käynyt katsomassa.
On ikävää, että eläinkokeita joudutaan tekemään, mutta uutta tärkeää tietoa. Kaikki eläinkokeet on ensin hyväksytettävä koe-eläintoimkunnassa, johon kuuluu paitsi tutkijoita, myös eläintensuojelujärjestöjen edustaja sekä eläinten hoitohenkilökuntaa. Tällainen toimikunta voi antaa luvat ainoastaan 1-luokan eläinkokeille, jotka ovat vain hyvin vähäistä kipua tuottavia (eli esim. neulanpisto)2-luokan (kivuliaista) kokeista päättää läänineläinlääkäri. Jos luulet, että eläintensuojelijoiden edustajalla ei ole päätäntävaltaa, niin olet väärässä. Yhdenkin toimikunnan jäsenen vaatimuksesta eläinkoehakemus tulee lähettää läänineläinlääkärin päätettäväksi. Eteläsuomen läänineläinlääkäri on muuten Suomen eläinsuojeluyhdistuksen puheen johtaja.
Itse olen tehnyt 1-luokan eläinkokeita, joissa eläimet eivät ole tunteneet minkäänlaista kipua, ja kokeiden tulokset toivottavasti tulevaisuudessa auttavat eläinten hoidon kehitystä. Olen myös itse ollut lääkekokeissa koehenkilönä, joten koen että minulla on näkökulmaa myös koe-eläimen kannalta.
peusteltua mielestäsi se, että hiiren selkään istutetaan ihmisen korva?
Kaikki tällainen "ihmisen elämän pitkittäminen maapallolla" -tutkimus pitäis välittömästi lopettaa.
meitä on täällä helkkari muutenkin liikaa. Sitten kehitetään ja testataan eläimillä, "miten ihmisen maksa saadaan kasvamaan eläimeen". Ja tämä siitä syystä, että joku ökyrikas on juopotellut maksansa ja näin saisi tulevaisuudessa itselleen uuden maksan.
Ja tulevaisuudessa näitä ei TODELLAKAAN ole tarjolla tavalliselle kansalle. Nämä "varaosat" on tulevaisuudessa tarjolla vain niille, joill on paalua!!
Onko oikein hoitaa ihmisiä tai eläimiä? Pitäisikö kaikkien vain antaa kuolla tai pärjätä omien voimien mukaan? Yleisen mielipiteen mukaan ihmisiä ja eläimiä pitää ainakin toistaiseksi hoitaa ja käyttää kaikki mahdolliset keinot hoidon parantamiseen. Ihmiset ku haluavat elää ikuisesti ja terveinä. Niin kauan kun puhutaan vain toisten terveydestä, ollaan valmiita uhraamaan nämä ihmiset, mutta kun aletaan puhua omasta elämästä, niin silloin on aika vähissä ne, jotka kieltäytyvät hoidosta ja vastustavat oman sairautensa tutkimusta ja lääkkeiden kehittämistä.
Minun mielestä eläimissä kasvatetut uudet elimet ovat väärä tie. Siihen sisältyy niin paljon riskejä. Periaattessa en näe suurtakaan eroa sillä, että kasvatetaanko sika ruuaksi vai siksi, että siltä saadaan sydän jollekin ihmiselle. Ongelma on kuitenkin hylkiminen. Oikeastaan ongelma on hylkimisen esto, jolloin on mahdollista, että eläimistä siirtyy ihmiseen tauteja joita ei ennen ole ollut, ja joiden rinnalla AIDS on pala kakkua. Minusta pitäisi suuntautua kloonaukseen. Ei kloonata kokonaisia ihmisiä, vaan opetella kasvattamaan potilaan omista soluista uusi maksa tai sydän. Toistaiseksi tämä on mahdotonta, mutta varmasti tulevaisuudessa se onnistuukin. Uskon että tämä sosialidemokraattinen pohjoinen pahoinvointivaltio kustantaa vielä tulevaisuudessakin hoidon kaikille kansalaisille, eikä vain rikkaille.
En osaa sanoa onko oikein kasvattaa korvaa hiiren selkään. Kysymys ei ole korvasta, vaan siitä mitä tietoa sillä kokeella on saatu aikaan. Jos kyseessä on on vain "hauska" kokeilu, niin silloin se on ehdottomasti väärin, mutta uskon että kyseessä on ollut paljon uutta lääketieteellistä tietoa tuottava koe, jolloin sen hyväksyn.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että meitä on täällä ihan liikaa, mutta kukaan ei halua olla se ylimääräinen.
Aika kaunistelun makua on jutuissasi.. Jos itse olet mukana ainoastaan I-luokan kokeissa, et vielä tiedä mistään mitään! nämä asiat ovat täysin tutkittuja ja virallisesti ilmoitettuja lukuja; se nyt vaan on totuus, että eläimillä tehdään hirvittävät määrät turhia ja kivuliaita kokeita. Ns."aktivisteilla"on paljon salaa kuvattuja kidutusvideoita koe-eläimistä ja tuotantoeläimistä,turkiseläimistä yms. Yleinen media ei suostu ottamaan niitä käyttöönsä, niissähän liikkuvat niin suuret rahat, monen elinkeinokin. Ja sehän oikeuttaa mitä vain! lisäksi ne ovat aivan liian järkyttäviä. Olen nähnyt kerran "pimeiltä markkinoilta" ostetun videon, enkä ehtinyt kahta minuuttia pidempään katsoa kun oli jo järki mennä, enkä edes ole luonteeltani sellainen että "peittäisin silmäni omgelmilta", vaan nimeenomaan kohtaan asiat, kuten ne ovat. Tämä vain oli kertakaikkiaan liikaa ihmisen järjelle. Sen videon jälkeen en ole kyennyt katsomaan mitään -siihen verrattuna kesyjä TV-dokumennttejakaan- eläinten kohtelusta. Olen vain taistellut eläinten oikeuksista ja keskittynyt itse käyttämään tuotteita, jotka olisivat eettisesti oikein. Pystyn hyväksymään eläinkokeet vain siinä tapauksessa, että ne todella tapahtuvat mainitsemallasi tavalla, mutta kun eivät monetkaan tapahdu! ja siitäkin huolimatta, että kokeet tehtäisiin tuskattomasti, jäljelle jää kysymys; tätäkö varten on yhdelle maapallon roduista luotu ylivalta..?!
1-luokan kokeet ovat kivuliaampia
ja
2-luokan kokeet kivuttomia
anteeksi virhe, huomaamatta kirjoitin väärin.
"Tiesitkö, että sinäkin olet rahoittamassa eläinten kärsimyksiä? Valtio tukee eläinkokeita veromarkoilla, joissa sínunkin osuutesi on mukana.
"
Jes! Hyvä valtio! Vaikka eläinkokeet kenties ovatkin arveluttavia ja eettisesti vaikeita asioita käsitellä, kyllä minä mielummin antaisin lääketieteellisiä asioita testata eläimillä ennenkuin niitä aletaan testaamaan ihmisillä. Meikit ovat hiukan eri asia, niissä en kyllä kannata eläin kokeita... tiettyyn rajaan saakka. Olen jätkä, joten en ole itse "riippuvainen" meikeistä ja sanomassa että "tietenkin pitää testata". Mutta kun ne menevät ihmisille, on niitten parasta olla turvallisia. Mietitään vähän, että kumpi on tärkeämpi. Ihminen vaiko eläin? Sisaruksesi vaiko lammas? Äitisi vai kissa? Oma lapsesi vai koira?
Lisäksi millään ei pysty todistamaan että eläimillä olisi tunteita, saatika mieltä. Älyä on tiettyyn rajaan saakka. Aikuinen simpanssi, joka on moninkerroin älykkäämpi kuin koira, on enintään vain 5 vuotiaan ihmislapsen älyinen. Otetaan joku hirvi, niin sillä ei riitä paljon ajatuksia elossa pysymisen, pakoon juoksemisen ja suvun jatkamisen lisäksi.
Huomasin juuri katsoa viimeistä kirjoitusta ennen minua.
Eläinkokeita on myös tieteessä sellaisia, joissa testataan eliön reagoimista unen puutteeseen, kipuun jne. Testataan, voiko unettomuus olla tappavaa = on. Se on hyvä tietää. Voiko kipuun kuolla = voi. Voi olla päivän selviä asioita, mutta silti on hyvä testata etukäteen erilaisia asioita eläimillä, ennenkuin sörssitään ihmistä. Kidutus on asia erikseen, ja sitä ei tule tietenkään tukea. Laboratoriotesteissä saatetaan testata eläinten kivunsietokykyä vs. esim. unettomuus, jota voidaan soveltaa ihmisiin. On eritasoisia eläinkokeia, alkaen vähäisestä kivusta äärimmäiseen suureen kipuun tai kuolemaan. Kivuliaimpiin testeihin on anottava erityisluvat. Selkeästi suurin osa niistä tehdään laboratorio rotiin; Syöpäläisiin ja tautien levittäjieen.
Lisäksi vielä: Ihmiselle ei ole annettu ylivaltaa. Se on ottanut sen, kun mikään muu laji ei ollut tarpeeksi fiksu sitä ottaakseen.