Äskettäin tapahtunut juttu. Somalimies pääsi firmaan töihin. Ei mennyt kauaakaan kun ongelmia ilmeni. Se alkoi vaatimaan työpaikallaan alistumista islamilaiisn tapoihin. Työpaikan johtaja oli ja on nainen, samoin pääluottamusmies on nainen. Somali alkoi jopa työaikana pyllistelemään Mekkaan, vaikka asiakastiskilla oli jono. Somali valitti kun häneltä edellytettiin sopimuksen mukaista työsuoritetta. Aika hurja tilanne tuli kun somali joutui setvimään asioitaan naisjohtajien kanssa. Se ei antanut naisjohtajille minkäänlaista ihmisarvoa. Lopulta se uhkasi naisjohtajaa ja naispuolista pääluottamusmiestä. Somali sanoi, että meillä Somaliassa tuollaiset huorat tapettaisiin viidakkoveitsellä alle aikayksikön. Somalia ei akat määrää ja jos määrä, niin somalilla on oikeus tappaa naiset.
Pieni tiedustelu: eikö tuollaista uhkailijaa oikeasti voisi viedä vankilaan tai palauttaa Somaliaan. Ei meidän tarvitse kuluttaa aikaamme tuollaisten suorastaan vaarallisten idioottien ja mielipuolten paapomiseen. Nehän muodostavat suorastaan hengenvaaran työpaikoilla. Käyttäytyvätkin poikkeuksetta todella törkeästi. Ne halveksivat aivan avoimesti suomalaisia ja syyllistyvät jatkuvasti törkeään rasismiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
On törkeyden huippu, että ensinnäkin näitä paholaisia otetaan tänne Suomeen. Se, että joudumme kärsimään ja kustantamaan näitä inhoja verovaroillamme omien poliitikkojemme sisisilmäisyyden vuoksi, panee todella kärsivällisyyden tiukoille.
Jokaiselle 20 000 euroa käteen ja takaisin kotimaahan olisi parasta mitä voisi tehdä. Sen summan he saavat vuodessa, vaikka lorvailemalla.
Jokaiselle Somalille 20 000 euroa käteen ja lento kotimaahan.
Sen summanhan he saavat vuodessa, vaikka eivät pane tikkua ristiin.
rikollisille käteen vaan liftaamalla reissuun ja selvitköön miten parhaiten taitaa!