Suurin osa Beatlesien kappaleista on kestoltaan alle kolme minuuttia. Miksi näin? Koska pitemmissä biiseissä Beatlesien soittotaidon heikkoudet ja musiikillisen muodon hallinnan puutteet olisivat tulleet liiaksi esiin. Beatlesit eivät myöskään koskaan pystyneet irrottautumaan pop-laulun ABCACA-kaavasta. Kaikissa kolmea minuuttia pitemmissä Beatles-lauluissa kestoa on pidennetty keinotekoisesti kikkailulla tai ylipitkällä outrolla/fade outilla, kun musiikilliset paukut ja ideat ovat loppuneet: It's All Too Much, Hey Jude, Helter Skelter, I Want You (She's So Heavy) jne... Varsinaista pidempää MUOTOA Beatlesit eivät hallinneet.
1960-luvun lopun ja 1970-luvun taiteellisesti kehittyneempi populaarimusiikki ei syntynyt Beatlesien innoittamana, vaan turhautumisreaktiona Beatlesin (ja Beach Boysin, "Amerikan Beatlesin") rajoittuneisuuteen. Beatles ja Beach Boys kilpailivat keskenään, koska painivat samassa sarjassa - samaan aikaan kun muut muusikot olivat jo aivan eri tripillä ja laajemmissa sfääreissä, jotka jäivät Brian Wilsonille, John Lennonille ja Paul McCartneylle ikuisesti salatuiksi.
Rain, Eleanor Rigby, Tomorrow Never Knows, Strawberry Fields Forever, A Day In The Life, I Am The Walrus. Ne kappaleet eivät ainakaan olleet ajastaan jäljessä, joskaan eivät siitä edelläkään. Mutta muuten Beatles oli omituinen jäänne populaarimusiikin varhaisemmilta vuosikymmeniltä. 1960-luvun musiikkikentässä he eivät koskaan oikein olleet kotonaan.
1960-luvun lopun ja 1970-luvun taiteellisesti kehittyneempi populaarimusiikki ei syntynyt Beatlesien innoittamana, vaan turhautumisreaktiona Beatlesin (ja Beach Boysin, "Amerikan Beatlesin") rajoittuneisuuteen. Beatles ja Beach Boys kilpailivat keskenään, koska painivat samassa sarjassa - samaan aikaan kun muut muusikot olivat jo aivan eri tripillä ja laajemmissa sfääreissä, jotka jäivät Brian Wilsonille, John Lennonille ja Paul McCartneylle ikuisesti salatuiksi.
Rain, Eleanor Rigby, Tomorrow Never Knows, Strawberry Fields Forever, A Day In The Life, I Am The Walrus. Ne kappaleet eivät ainakaan olleet ajastaan jäljessä, joskaan eivät siitä edelläkään. Mutta muuten Beatles oli omituinen jäänne populaarimusiikin varhaisemmilta vuosikymmeniltä. 1960-luvun musiikkikentässä he eivät koskaan oikein olleet kotonaan.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Brian Wilsonin Pet Sounds ja Good Vibrations (1966) ovat niin aikaansa edellä, ettei mikään missään nimessä ole ollut enempää! Samoin Beatles oli hyper-innovatiivinen bändi.
Mitä vittua sä kolmen minuutin biiseistä valitat, sehän on täydellinen popkappaleen mitta! Progeilijat joiden biisit kestää yleensä 10-30 minuuttia eivät osaa säveltää kunnollista musiikkia edes puolen minuutin vertaa, ja sitä yritetään korvata kaikenlaisella sekoilulla ja "kokeellisuudella".
Kuuntele Pink Floydin Echoes saatanan nulikka!
mutta suuresta osasta progemusiikkia ei voi sanoa samaa. Popmusiikkia usein arvostellaan lyhyestä kestosta, mutta eikö ole parempi että se kesto on täynnä hienoa musiikillista sisältöä kuin 30min biisi, jossa ei ole mitään ideaa?
Ja edelleen siis minustakin Pink Floyd on erittäin lahjakas bändi.
Franko-Setä puhuu vähän mutta asiaa. Beatles kyllä on saanut muutaman menevän rallin aikaiseksi, mutta kyllä ne alkuaikojen "shelovesyouyeahyeahyeah"it ovat aikamoista lissun-lässyn -tavaraa.
Hyviä kappaleita on esim. While My Guitar.... mutta ko. raidalla sähkökitaraa soittaakin Eric Clapton, jonka Cream oli silloin aivan jotain ainutkertaista. Studiolevyillään kaikkea muuta kuin sekoilua. Panipa omalta osaltaa alulle genren joka tunnetaan nykyisin metallina.
Mitä tulee Pink Floydin Echoesiin niin Echoes on myös kaikkea muuta kuin päätöntä sekoilua. Yli 10-minuuttiset biisit eivät vain sovi nykyiseen fast food -kulttuuriin jota hallitsee Sunrise Avenuen kaltainen paskahousujengi. Kun Echoesin väliosassa David Gilmour verrattain hitaasti pikkailee yhtä ja samaa nuottia sellaiset pari sataa kertaa on kyllä kyseessä aivan joku muu kuin sekoilu. Kun kasvat vähän isommaksi ymmärrät mistä on kyse.
"Progeilijat joiden biisit kestää yleensä 10-30 minuuttia eivät osaa säveltää kunnollista musiikkia edes puolen minuutin vertaa, ja sitä yritetään korvata kaikenlaisella sekoilulla ja 'kokeellisuudella'."
Kuuntele tarkemmin!!! He nimenomaan osasivat säveltää, ja pitkiäkin kappaleita!
30 minuutin pituisia biisejä, edes kunnon bändeiltä...
....joku Bach että ai saatana liian pitkä biisi, ei saa radiosoittoa?
Hyvä että joku asiaan perehtynyt tajuaa asian laidan.
Ei kai kukaan ole väittänytkään etteikö olisi progebändejä, jotka osaavat säveltää. Se fakta sen sijaan on todettu, että popbändeissä hyviä, lahjakkaita säveltäjiä on paljon useammin. Minä kuuntelen joitakin progresiivisia juttuja, kuten Pink Floydia jonka levyistä omistan neljä. Silti olen enemmän pop-ihmisiä, ja lapsellisin heitto mitä olen kuullut on että popin kuuntelijat ovat yksinkertaisempia. Jos ei ymmärrä täydellisesti musiikin arvoille pohjautuvan hienon harmonisen musiikin päälle, ei ymmärrä lainkaan sitä, mihin esim. klassisenkin musiikin arvo ja säilyvyys perustuu. Kuten olen sanonut, niin minun mielestäni haastavasta rockmusastakin löytyy kuolemattomia juttuja, mutta myös täysin onnetonta sävelköyhää ja hetkessä unohtuvaa paskaa. Nyt kun kerta Beatles-palstalla puhutaan, niin esim. Revolution 9 on tällainen biisi ;)
She Loves You puolestaan on erinomainen popralli, jonka ansioiden älyämiseen tarvitsee tosiaan jotkut muutaman lisävuoden sen oman iän (14v) päälle :D
niin olen jo ihan aikuinen, en 14 v.
:DD
Rock on haasteellisempi genre kuin pop. Niele se.
"Rock on haasteellisempi genre kuin pop."
Yleistät liikaa. Vaikka väite pitää ehkä yleisellä tasolla paikkansa, tämä ei tarkoita, että jokainen rockbiisi olisi haasteellisempi kuin mikä tahansa popkappale. Esimerkiksi Beach Boysin Good Vibrations (popkappale) on huomattavasti haasteellisempi kuin Rolling Stonesin Satisfaction (rockkappale)-klassikoita sarallaan kumpainenkin. Vastaavasti mikä tahansa ABBAn levy (poppia) on haastavampi ja musiikillisesti (rytmi, sointukulut, melodioiden monipolvisuus, harmoniat...), monipuolisempi kuin mikä tahansa AC/DC:n levy (rockia).
Popmusiikin sarallakin on siis haastavaa materiaalia ja vastaavasti monet rockbändit eivät ikinä pääse eteenpäin "niistä kolmesta soinnusta."
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että parhaat rockartistit ovat haasteellisempaa kamaa kuin parhaat popartistit, mutta en silti menisi tuollaiseen liialliseen yleistämiseen, varsinkin kun raja popin ja rockin välillä on usein kyseenalainen.
-aika hyvää textiä Lennonjohtaja.Samaa mieltä suurimmax osax olen,ja todellakin; yleistäminen on aika yleistä..ja yleisesti ottaen perusteetonta. :)
haasteellisempi genre, mutta pop taas on keskimäärin kunnianhimoisempaa, tyylikkäämpää, rikkaampaa ja yksinkertaisesti parempaa. Ja siinä vasta onkin joillekin rokkipelleille nielemistä :D
Ja Lennonjohtaja totesi hyvin mm. Beach Boysin ja Abban uskomattoman monipuolisesta ja rikkaasta ilmaisusta.
-"yksinkertaisesti parempaa" ? Jos sulla on yhtään OIKEATA ajattelukykyä,ja suhteellisuudentajua,niin tajuat kuinka typerä ja rajoittunut tuo väitteesi on.Bob Dylan jo aikoinaan kyseli laulussaan hieman jo epätoivoisesti;"how many times must a man look up,before he can see the sky?"...kysyisinkin et,koska jotkut ihmiset ymmärtävät,et kyse on makuasioista,eli kuka mistäkin tykkää ja mistäkin syystä,eikä mistään ehdottomista totuuksista/faktoista?..eikö jotkut ymmärrä koskaan?....
Vaikka myönnät itsekin että rock on haasteellisempaa kuin pop yleisellä tasolla, niin sitten annat muutaman esimerkin KAPPALEISTA. Kaikissa lajeissa nyt on enemmän tai vähemmän vaikeita biisejä, mutta nyt puhutaan genreistä, eikö?
AC/DC taitaa olla pikemminkin hard rockia.
Muuten, mihin genreen luokittelisit U2:n? (En pidä kyseisen bändin musiikista joten älä käsitä väärin, kysyn vain uteliaisuudesta, kun sanot että raja popin ja rockin välillä on kyseenalainen)
popista, niin ei se kyllä kunnianhimoisempaa ole kuin rock. Eiköhän maailmaan mahdu muuten enemmän tyhjänpäiväisempiä pop-bändejä kuin rockbändejä. Ja tuo väite että se olisi muka rikkaampaa kuin rock on naurettava eikä mikään absoluuttinen totuus.
Enemmän saattaa olla pinnallisia popbändejä kuin pinnallisia rockyhtyeitä. Silti jotkut popyhtyeet ovat tehneet niin kunnianhimoista materiaalia, ettei millään rokkarilla - tavis, punk, heavy tai progerokkarilla - ole mitään mahkuja päästä lähellekään. Tällaista taidetta esim. Beach Boysin Brian Wilsonin mestariteokset..
>>Vaikka myönnät itsekin että rock on haasteellisempaa kuin pop yleisellä tasolla, niin sitten annat muutaman esimerkin KAPPALEISTA. Kaikissa lajeissa nyt on enemmän tai vähemmän vaikeita biisejä, mutta nyt puhutaan genreistä, eikö?>>
Eikös esimerkki nimenomaan ole valikoitu yksittäistapaus, joka edustaa suurempaa kokonaisuutta (eli tässä tapauksessa genreä)? Lisäksi haluan huomauttaa, että annoin myös laajemmat esimerkit kahden bändin koko tuotantoa koskien.
Käytin noita esimerkkejä siksi, että ne mielestäni ovat jotenkin edustavia kuvaamaan ko. genrejen tilaa tiettyinä ajankohtina. Olisin tietysti voinut valita muitakin esimerkkejä, mutta mielestäni Rolling Stones on rockbändin arkkityyppi ja Satisfaction hyvin tyypillinen riffiin perustuva rockbiisi. Vastaavasti Beach Boysia ja ABBAa voidaan pitää popin saralla samanlaisina ikoneina, joita monet ovat jäljitelleet.
>>AC/DC taitaa olla pikemminkin hard rockia.>>
Niin se taitaa olla, ainakin myöhemmän tuotantonsa puolesta. Mutta näitä genrejä ja genrejen alalajeja voidaan erotella toisistaan loputtomiin. Esimerkiksi Lynyrd Skynyrd on mielestäni ihan "perusrokkia", mutta joku tahtoo lajitella sen "southern rockiksi" joku taas "boogierockiksi". Melkein jokainen bändi sanoo aina haastatteluissa, ettei heidän musiikkiaan voi laittaa mihinkään lokeroon. Yleisellä tasolla voidaan puhua kuitenkin ROCKmusiikista.
>>Muuten, mihin genreen luokittelisit U2:n?>>
Joku nero sanoi joskus, että on olemassa vain kaksi genreä: hyvä musiikki ja huono musiikki. U2 kuuluu mielestäni jälkimmäiseen lajityyppiin. ;) Vakavasti ottaen, U2 on mielestäni juuri näitä bändejä, jotka ovat siellä jossain popin ja rockin välimaastossa.
"Esimerkiksi Lynyrd Skynyrd on mielestäni ihan "perusrokkia", mutta joku tahtoo lajitella sen "southern rockiksi" joku taas "boogierockiksi"."
Sellaista genreä kuin "perusrock" ei ole olemassakaan. Rock on vain yleisnimitys kaikelle rock-musiikin alagenreille, jota mm. tuo southern rock on. Ja sitähän se Skynyrdi on.
Luulet olevasi joku kovakin tietäjä. Jos väität Beach Boysia pop-yhtyeeksi niin metsään menee. Onhan yksi heidän edustamistaan musiikkityyleistä pop, mutta pääsääntöisesti yhtye luokitellaan rock-bändiksi. Osa materiaalista surf rockiksi ja osa psykedeeliseksi rockiksi monia muita tyylejä. Vaikka bändin kuuluisin levy Pet Sounds onkin miltei alusta loppuun popin eri alalajien sekoitusta aina barogue popista sunshine poppiin, niin jos ihan rehellisiä ollaan niin kyllähän tältä bändiltä enemmän rock-kamaa löytyy kuin pop-kamaa.
>>Sellaista genreä kuin "perusrock" ei ole olemassakaan.>>
En minä sellaista väittänytkään. Totesin vain esimerkinomaisesti, että minulle kelpaa yleiskategoria rock kuvaamaan tällaista "perusjyystöä" (oliko tuo nyt parempi sana?). Lukuisten alagenrejen luomiselle kun ei mielestäni ole hirveästi tarvetta eikä aina edes perusteita.
Tuo on asiaan perehtymättömän mielipide. Ilman erilaisia genrejä olisi monin verroin vaikeampaa löytää uusia hyviä bändejä.
Esim. jos pitää...otetaan nyt esimerkkinä...vaikka...Derek and The Dominoesista ja haluaisi kuulla muuta saman tyylilajin edustajaa. Jos ei olisi genrejä, tässä tapauksessa blues rockia, olisi hyvin vaikea löytää uutta saman tyylistä musiikkia, jos kaikki määriteltäisiin vain rockiksi, popiksi, metalliksi, souliksi ym.
Eri genreillä on ollut, ja tulee aina olemaan suuri merkitys.
Tiettyyn pisteeseen asti jaottelu eri genreihin on ihan hyvä asia, mutta homma menee usein liiallisuuksiin. Lisäksi genrejaottelu ei läheskään aina toimi musiikillisin perustein. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa glam-rock, joka eroaa muista rockin alalajeista lähinnä visuaalisen ilmeensä puolesta. Musiikillisesti glambändi voi edustaa yhtä hyvin hard rockia kuin vaikkapa kitarapoppia. Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa Suomen ikioma HIM, joka luokittelee itsensä "love metalliksi". Tässäkin musiikillista kriteeriä uuden genren luomiselle on mielestäni vaikea löytää.
Lisäksi monia artisteja on vaikea sijoittaa kapeisiin genrerajoihin. Jos nyt pysyn tuossa glam-esimerkissäni, niin valitaan vaikkapa glamrokkareiksi luokitellut artistit Alice Cooper ja David Bowie, jotka ovat molemmat tehneet hyvin monenlaista musiikkia urallaan.
Sitä en kiistä, etteikö genreillä olisi suuri merkitys, mutta mielestäni tämä merkitys on lähinnä kuluttajan identiteettiä palveleva. Genreillä luodaan musiikkiin rajoja, joiden puitteissa kuuntelijat voivat löytää oman suosikkigenrensä ja tämän kautta määritellä, keitä he itse ovat. Joillekin tällaisesta musiikillisesta identiteetistä tulee hyvin tärkeä osa minuutta ja maailmankatsomusta. Tämä näkyy eritoten nuorilla, mutta löytyyhän tältäkin palstalta omat progeilijat, rokkarit ja popparit, jotka jatkuvasti nahistelevat siitä, mikä on oikeasti hyvää musiikkia.
Itse olen ainakin 16v, mutten toisaalta ole osallistunut nahisteluun eri musiikkilajien paremmuudesta, kuten jotkut ääliöt täällä. Kuuntelen jonkin verran progressiivista rokkia, mutta pääosin kiinnostaa pop, rock, soul, funk ja jazz. Esim. tässä ketjussa mainitut Beach Boys, Abba ja Beatles poprockin puolelta, Stevie Wonder, Prince, Ray Charles, Marvin Gaye ja jokunen muu soulfunky kamasta, ja varsinkin erilaiset instrumentaaliyhtyeet jazzin puolelta ovat mun suosikkeja. Bowie tiedetään glamrokkaria laajemmaksi muusikoksi aika yleisellä tasolla, kyseessä on yksi laaja-alaisimpia muusikoita joka on tähän mennessä käppäillyt julkisuuteen kevyen musiikin saralla.
Kyllä harmoniseen stemmalaulantaan perustuva alkuperäinen Beach Boys -musiikki oli lähempänä poppia tai poprockia kuin varsinaista rokkia a'la Rolling Stones. Beatles myös poprock-bändi.
Luulet olevasi objektiivinen tässä genrejutuissa, mutta nekin ovat tulkintakyssäreitä. Sitä ei kyllä kaikki - mm. sinä ja sundi - tajua.
Kai tää oli provoilua ?
Ei tartte enää vettä juoda, kun viiniäkin on tarjolla ?
Tässä yksi esimerkki loistavasta biisistä, joka ei olisi parantunut pätkääkään turhasta venyttämisestä. Tähän ei proge-eläin pysty!
http://www.youtube.com/watch?v=R6MH05zjb24&feature=related
tuota biisiä olisi kannattanutkaan pidentää...? :D
Ihmettelen kirjoituksiasi. Ajatuksenasi tuntuu olevan, että vain pitkät kappaleet ovat hyviä. Minulle on aivan sama onko kappale pitkä vai lyhyt - pääasia on että se on hyvänkuuloinen musiikillisesti tai sanoituksiltaan kiinnostava. Pituudella ei ole väliä oli se sitten 27 sekuntia tai 17 minuuttia.
Jos joku biisi on mielestäni loistava, niin kyllä minä sitä ainakin mieluummin kuuntelen kauan kuin lyhyen aikaa.
Jos musiikillinen sisältö ei kanna hyvässäkään kappaleessa paria minuuttia pidemmälle, fiksu esiintyjä osaa lopettaa soittamisen siihen.
Jos taas biisi on keskinkertainen, ei se muutu paremmaksi pelkästään pituutta kasvattamalla.
tarkoitettuja.Pop kappaleissa menee niin että hidas on pidempi kuin nopea .60-luvulla levyarvosteluissa ja tv:n Levyraadissa oli aina tärkeä pointti:´Voiko sitä tanssia `Kuvio levisi lopulta Animalsin The House of the risingn sun,Dylanin Like a Rolling Stone ja Procol Harumin A Whiter Shade of pale jotka olivat ylipitkiä slovariksi muklattuja teksti edellä kulkevia tekelaitä.
Ramones soitti keikoillaan 40 biisiä tunnissa !