Kaksien vaalien loukussa

Kainuulaiselle nämä vaalit antavat jo toisen kerran mahdollisuuden äänestää samoissa vaaleissa kahta eri henkilöä tai puoluetta. Kunnallisvaaleissa voi äänestää lähiasioitten hoitajaa ja maakuntavaaleissa taas kunnan edustajaa maakuntavaltuustoon. Tai ihan miten haluaa, koska useimmat kuntavaalien ehdokkat ovat myös maakuntavaalien ehdokaslistalla.

Aina joskus pieni ihminen miettii tällaisen järjestelmän mielekkyyttä. Tuntuu vähän kuin äänestäisi kahta henkilöä 50-prosentin toimijoiksi jolloin lopputulema on sama sata kuin pelkässä kunnanvaalissa. Samoja asioitahan molemmat pitkälti hoitelee, eri portaissa vain.

Siitä pidän kuitenkin kiinni, että lähidemokratiaa ei ole enää vara kaventaa. Nyt Vuolijoen ja Kajaanin kuntaliitos aiheutti sen että yhtään tuttua ehdokasta ei muutaman vuoden paikkakunnalla asuneelle löytynyt. Puolueitten listat ovat pahoin vajaita ja suurentuneen alueen vuoksi ehdokastiheys on kärsinyt.

Kynnys ehdokkaaksi lähtemiseen näyttää nousevan vaali vaalilta. Maakuntahallinnon talousvaikeudet alijäämineen, samoin paperitehtaan lakkautus Kajaanissa ovat asioita jotka eivät houkuttele lähtemään tekemään kuntalaisten kannalta ikäviä päätöksiä. Luottamus puolueisiin tuntuu myös olevan koetuksella. Sitoutumattomat saivat kahdeksan ehdokkaan listan maakuntavaaleihin, vaikka jokaista ehdokasta varten piti kerätä sata nimeä.

Kaikki edelläoleva on ollut alustusta. Nyt kysyisinkin miltä muualla päin Suomea asuvista tuollainen hallintomalli tuntuisi? Maakuntabyrokratia, kahdet vaalit samalla kertaa, palveluiden heikennyksiä ja keskittämistä, periaatteessa ihan samoja asioita kuin kuntayhtymien hallinnossa. Maakuntamallin eduksi kuitenkin laskisin sen, että kaikki asiat ovat saman hallinnon alla toisin kuin kuntayhtymissä joita on monen kirjavia eri kuntien ja toimialojen välillä.

Jotta asiaan tulisi jotain puoluepoliittistakin väriä, niin Kainuussa valtaa pitävät Keskusta ja Vasemmistoliitto suurimpina ryhminä, muilla puoleilla on lähinnä marginaalinen edustus.

2

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siellä ei

      näköjään luoteta muihin, itse en ainakaan äänestä sellaista johon en luota.

    • Tämän päivän Kainuun Sanomissa ministeri Mari Kiviniemi esittää Kainuun mallin mukaista hallintoa pääkaupunkiseudulle. Verotusoikeuden hän olisi valmis siirtämään ylemmälle hallintoportaalle, kun se täällä on vielä kunnilla.

      Periaatteessa asian varmaan voisi järjestää noinkin. Entisenä ruuhkasuomalaisena olen kuitenkin sitä mieltä, että entisten kuntien jättäminen alueellisesti nykyiselleen ei olisi viisasta. Alue olisi pilottava pienempiin lähihallintoalueisiin, muuten ihmisten mielenkiinto paikallishallintoon katoaa kokonaan. Hallintobyrokraatit olisivat tietenkin asiasta innoissaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      264
      7236
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      40
      3776
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3408
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3091
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      108
      2772
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      13
      2688
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      43
      2424
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      52
      2196
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      67
      1948
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      96
      1811
    Aihe