Hyvä elokuva , mistä se kertoisi ?

Minkälainen olisi mielestäsi hyvä elokuva ? Minkälaisia aiheita se käsittelisi ,millainen sen juoni olisi ?

Millaisia ajatuksia ja tunteita sen haluaisit herättävän katsojissaan ?
1368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Millainen on mielestäni hyvä elokuva?

Se voi kertoa mistä vain. Paneudun vastauksessani lähinnä siihen, mistä se koostuisi:

Sen tulisi erottua sekä teemaltaan että sillä olisi jotain sanottavaa. Sekä viihdyttäisi että laittaisi pohtimaan uusia ajatuksia ja käsityksiä.

Ensinnäkin sen tulisi välttää seuraavia nykyelokuvan must- juttuja : seksikohtaukset, väkivaltakohtaukset, huume/viinakohtaukset sekä olipa kerran ihminen-jota petettiin-tyyppiset juonikuviot.

Jos se olisi suunnattu aikuisväestölle, se olisi dramaturgialtaan ja dialogiltaan looginen ja siinä puhuttaisiin aikuisten kieltä, "hei, ihan oikeesti" -kielen asemesta.

Rasittava vitun hokeminen dialogista puuttuisi.

Se kestäisi aikaa, ja joka kerran kun sen katsoisi siitä huomaisi jotain uutta.

Tunteet, mitä se nostaisi katsojassa esiin olisivat mieluummin myönteisiä ja toiveikkaita, kuin inhoa, pelkoa, vihaa, toivottomuutta, jne.

Pääroolissa olisi henkilöhahmo johon olisi helppo samastua.

Elokuvassa olisi selkeästi edes yksi hyvä tyyppi.

Siinä esiintyvät näyttelijät olisivat muualta kuin ns. "tuttuja tv:stä".

Repliikeistä saisi selvää. Äänitys olisi ensiluokkaista.

Musiikki olisi "Tummien perhosten koti "-elokuvamusiikin tasoista.

Loppukohtaus olisi hallittu ja mietitty.

Sen voisi katsoa yhdessä perheen murrosikäisten kanssa. Kiusaantumatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JoToX kirjoitti:

Minkälainen olisi mielestäsi hyvä elokuva ? Minkälaisia aiheita se käsittelisi ,millainen sen juoni olisi ?

Millaisia ajatuksia ja tunteita sen haluaisit herättävän katsojissaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu