Uskovaista bi-/lesbotyttöä Tre-seudulta?

Olen jo pitkään miettinyt mistä löytäisin foorumin uskoville seksuaalivähemmistöille! Täällä sitä ollaan. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, nykyisin asustelen kuitenkin Tampereella. Tunnen muutamia gay-ihmisiä ja paljon uskovia, mutta en ihmisiä jotka olisivat näitä molempia, ainakaan julkisesti. Olen siis ikäänkuin kahden tulen välissä. Pistäkääpä viestiä, olisi kiva tutustua johonkuhun vastaavassa tilanteessa olevaan!
101579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tutulta kuulostaa. Itse olen kokenut kovin suuria ristiriitoja juuri uskon ja seksualisuuteni takia. Ja välillä olen joutunut jopa puollustelemaan juuri uskovaisille sitä mitä olen ja miten tunnen. Pahaltahan se tuntuu, pyydellä anteeksi olemassa oloa.

En ole kuitenkaan Tampereelta vaan pieneltä paikkakunnalta pohjoisempaa.

Äänestä

Moi! Samassa tilanteessa täälläkin,erona vain se että olen poika.Jos kuitenkin kiinnostaa tutustua [email protected]

Äänestä
  • Moi!

    Viestisi vaikutti hyvin kiinnostavalta,koska olen monesti miettinyt,että olenko asiani kanssa aivan yksin..monesti se on siltä kuitenkin tuntunut.

    Olen 25 vuotias nainen(pk-seutu),eli asun täällä Helsingin "liepeillä".

    Olen tunnistanut oman bi-puoleni jo monia vuosia,enkä sitä haluaisi kieltää.Olen myös uskovainen ja liikkunut vaihtelevasti muutaman vuoden kirkon piireissä.En ole kenellekkään puhunut asiastani,koska en ole tavallaan uskaltanut tai osannut avautua asiassani.Väärinymmärretyksi tuleminen tuntuu kumminkin aina niin kipeältä.

    Jos haluat,niin laita meiliä osoitteeseen: [email protected]

    Äänestä

Mietin itse samoja asioita.Olen uskovainen,hell.srk:aan kuuluva, mutta en tunne ketään uskovaista lesboa.Joskus olis kiva jutella, vaikka vain tavallisista asioista.

Äänestä

Olen samassa tilanteessa kuin sinä. Tunnen monia homo/bi-seksuaaleja, ja monia uskovaisia, mutta minulla ei ole yhtään ystäviä, jotka tunnustaisivat olevansa kumpaakin. Kaipaan uskovien yhteyttä ja samalla ihmistä, joka ymmärtää, miltä tuntuu painiskella uskontoon liittyvien kysymysten äärellä, tietäen, kuuluuvansa vähemmistöön, jota kirkko ja niin monet muut uskovaiset, eivät hyväksy. Olisi kiva tutustua saman henkisiin ihmisiin! Asun Tampereella. Kotoisin olen pieneltä maalaispaikkakunnalta! Kiitos, kun kirjoitit tänne. Helpottaa tietää, että on olemassa muitakin samanhenkisiä:)

Äänestä
  • Olen miettinyt samoja asioita. Tosin seurakunnassa en ole aikoihin käynyt, jotenkin ruvennut ahdistamaan. Uskon kuitenkin edelleen Jumalaan ja kaipaisin samanhenkisiä tuttavuuksia. Olen siis enimmäkseen tytöistä pitävä tyttö treelta. Jos joku kaipailee juttuseuraa niin saa kirjoitella osoitteeseen [email protected] :)

    Äänestä

  • zarp______ kirjoitti:

    Olen miettinyt samoja asioita. Tosin seurakunnassa en ole aikoihin käynyt, jotenkin ruvennut ahdistamaan. Uskon kuitenkin edelleen Jumalaan ja kaipaisin samanhenkisiä tuttavuuksia. Olen siis enimmäkseen tytöistä pitävä tyttö treelta. Jos joku kaipailee juttuseuraa niin saa kirjoitella osoitteeseen [email protected] :)

    että olen siis hellariperheessä kasvanut..

    Äänestä

Uskomatonta.. =) En ois kuvitellu, että maailmassa ois ihmisiä, jotka painii mun kanssa täysin saman asian kanssa. Jo pelkkä tieto siitä helpottaa. Oon tosin Turusta, että ei tässä sen enempää..

Äänestä

Samassa veneessä.

Olen uskovainen, mutta en uskalla käydä kirkollisissa tapahtumissa tai puhua uskovaisten kanssa omista uskonasioistani ja elämästäni kun saisin vain kylmää vettä niskaani ja minua yritettäisiin käännyttää... Mutta käännyttää mistä, en tahtoisi lokerointia. Kumppanini nainen, joka ei ole uskovainen. Ja melkein kaikki ystäväni (suurin osa bi-ihmisiä) ovat ateisteja. Ne jotka ovat uskossa, ovat 100% heteroita...

Kahdentulen välissä indeed!

Äänestä
  • Itsekin kun joku aika sitten seurustelin, tyttöystäväni oli ateisti. Siinä menikin vähän sukset ristiin, kun hän ei aina tuntunut ymmärtävän ahdistustani tästä homoseksuaalisuudesta.

    Seurakunnassa en nykyisin ole pahemmin pyörinyt, mutta joskus kun joillekin uskoville olen avautunut, niin pääasiassa sellaista kommenttia olen saanut että Jumalan avulla kyllä pääset siitä eroon tms. yhtä positiivista poikkeusta lukuunottamatta, tosin hänkin sattui olemaan uskova lesbo :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Simsam kirjoitti:

Olen jo pitkään miettinyt mistä löytäisin foorumin uskoville seksuaalivähemmistöille! Täällä sitä ollaan. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, nykyisin asustelen kuitenkin Tampereella. Tunnen muutamia gay-ihmisiä ja paljon uskovia, mutta en ihmisiä jotka olisivat näitä molempia, ainakaan julkisesti. Olen siis ikäänkuin kahden tulen välissä. Pistäkääpä viestiä, olisi kiva tutustua johonkuhun vastaavassa tilanteessa olevaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu