Kun Oivalla on "kyky" tarkastella erilaisten suhdannekäyrien ja harjoitetun politiikan välistä yhteyttä, siihen on tullut taas erinomainen tilaisuus. Nyt Oiva voi ihan päiväkohtaisesti tutkailla, miten talousluvut menevät koko ajan surkeammiksi Vanhasen Kepuhallituksen aikana. Siinä on sitten Oivalle hienoa todistusaineisto osoittaa, milloin lama alkoi ja milloin se sitten taas aikanaan loppuu.
Jorma Ollilan eilen tv:ssä antama haastattelu oli erittäin asiantunteva ja tärkeä. Ollila varoitti tulevasta lamasta luonnollisesta varovaisin sanakäänteinen, ettei itse lietsoisi lamaa. Sanoma ei jäänyt kuitenkaan epäselväksi. Ollila näkee edelleen vakavan luottolaman vaaran. Se puolestaan heijastuu takuuvarmasti reaalitalouteen.
Ollilan puheenvuoron jälkeen tv:ssä esitettiin erinomainen dokumentti USAn subprime-lainoista ja hedge-rahastoista eli niistä, joita ohjelmassa haastatellut jenkit nimittivät riistolainoiksi. Kokonainen kaupunki (Cleveland) oli hyvää vauhtia tuhoutumassa ja kaupungissa onkin ohjeistuksena, että viimeinen lähtijä sammuttaa valot. Näiden lainojen matemaatiikasta perillä olevat kertoivat, että jenkeissä eletään nyt luottolaman ensimmäisen neljänneksen loppua ja pahin rysäys on vielä edessäpäin odottamassa.
Nämä subprime-lainat eli ohi tavanomaisen lainoituksen korkeilla tuotto- ja luottotappio-odotuksilla myönnetyt lainat ovat koko finanssikriisin alkusysäys. Erilaisten hedge-rahastojen kautta näitä roskaluottoja on sitten kaupoteltu pitkin maailmaa ja tasattu siten rahoittajien riskiä. Todellisuudessa on vain laajennettu tuota riskiä koskemaan useita rahoituslaitoksia. Lainoituksessa liikkuneet summat ovat käsittämättömän valtavia, mikä selittää finanssikriisin vaikutukset ja leviämisen pitkin maailmaa.
Jos pessimistiset ennusteet pitävät paikkansa, lamasta tulee paljon syvempi kuin mitä poliitikot nyt antavat ymmärtää. Poliitikkojen tehtävä on tietysti rauhoittaa siihen saakka, kun kurat ovat housuissa. Islannissa hallituskin maalaili jo maailmanloppua, mutta siellä kurat olivatkin tulleet jo pöksyihin. Jorma Ollila sijoittuu maalaisussaan näiden pessimistien ja rauhoittelevien poliitikkojen välimaastoon. Todennäköisesti totuus piileekin siellä jossain välimaastossa.
Jos luottolama roihahtaa täyteen liekkiin, se koettelee erityisesti velkaisia talouksia. Suomi on tässä kohdin onneksi nyt parhainta A-luokkaa, joten puskurit kestää iskut ovat sekä valtiontaloudessa että yrityspuolella hyvät. Ne valtiot jotka nyt sosialisoivat pankkejaan, ajavat veronmaksajansa pitkäaikaiseen ahdinkoon. Niissä maissa veronalennuksista ei tulla puhumaan moneen vuoteen. Suomessa veroale osuu sen sijaan nyt loistavaan saumaan ja siitä hallitus ansaitsee kyllä vilpittömän tunnustuksen. Kun älyttäisiin vielä luopua ruuan alvin alennuksesta ja aloittaa sen sijaan julkisen rakennustoiminnan investoinnit, tulisi lisää lamantorjuntapolitiikkaa. Kepu pitänee jääräpäisesti kiinni poliittisesta lupauksestaan eikä välitä tuon taivaallista laman torjunnasta.
Ensimmäinen reaalitalouden lamaisku Suomeen tulee rakentamisen puolelta. Asuntorakentaminen on eri puolilta tulleiden tietojen mukaan seisahtumassa. Vain jo aloitetut kohteet tehdään valmiiksi mutta uusia ei aloiteta. Rakennusväelle on jo aloitettu lomautuslapuujen jako. Rakennusliitto ennustelee jo 50 000 ihmisen työttömyyttä tämän seurauksena. Vaikka toteuma ei näin synkkä olisikaan, se on merkki hallitukselle ryhtyä julkisiin rakennusinvestointeihin nyt, kun työvoimaa vapautuisi ja rakentamisen materiaalikustannukset pienevät. Hallituksen toimilla ei voi tietenkään estää suurta osa tästä joukkotyöttömyydestä, mutta sen lievittäminen olisi mahdollista, jos rahaa kohdennettaisiin nyt järkevästi ja luovuttaisiin kauppaa ja elintarviketeollisuutta tukevista toimista.
Lamanuhka tulee hallitukselle pahaan aikaan, vaikka Oiva ei kykenisikään näyttämään Kepuhallituksen osuutta asiaan suhdannekäyryillään. Kansalle on seuraavan parin vuoden aikana tarjolla vain ei-oota ja vyön kiristämistä. Se taas aina tarjoaa oppositiolle mahdollisuuden luoda tulevaisuudenuskoa ja parempaa turvallisuutta.
Oma arvaukseni on, että olemme menossa kohden vähintään vakavaa taantumaa, jopa lamaa. Sellainen kestää helposti pari-kolme vuotta eli eduskuntavaalit ehditään käydä siinä välissä. Tämä palauttanee demarit taas hallitusvastuuseen, elleivät itse töpeksi jitenkin mahdollisuuksiaan. Kepussa pitkään politiikkaa harrastaneet Väyrynen, Kääriäinen ja Korhonen (tukenaan esim. satraappi Laatikainen) ovatkin jo siirtäneet katseensa tuohon aikaan ja alkaneet sen myötä harjoittaa omaa oppositiopolitiikkaansa hallituksessa ja Kepussa.
Nyt Oiva tarkkana
43
944
Vastaukset
- NIIN SANOI
...myöskin, että 90-luvun lama oli merkittäviltä osin koti tekoista. Siis Holkerin hallituksen talouspolitiikasta johtuvaa...
Ollila sanoi tosiaankin, että lama oli silloin pitkälti kotitekoista, muttei hän sitä sanonut, että se oli Holkerin hallituksen politiikasta johtuvaa. Laman yksi keskeinen syyhän oli jumiutuminen idänkauppaan ja idänkauppasitoutuminen alkoi kyllä jo paljon ennen Holkerin hallitusta. Päinvastoin Holkerin hallitus esim. rahamarkkinoiden vapauttamisella pyrki sitouttamaan meidät enemmän läntisiin talouksiin, vaikka rahamarkkinoiden vapauttaminen sinällään kyllä tapahtui vähemmän hallitusti.
Taloutemme rakenteet luotiin Kekkosen ja Kepun johdolla. Vahva idänkauppapainotteisuus on siltä ajalta. En kuitenkaan laskisi sitä suureksi virheeksi, koska kyllä idänkauppa meitä paljon auttoi. Kukaan tuskin onnistui tarpeeksi ajoissa ennustamaan sen loppua.- Minä vaan
Mielipidepankki kirjoitti:
Ollila sanoi tosiaankin, että lama oli silloin pitkälti kotitekoista, muttei hän sitä sanonut, että se oli Holkerin hallituksen politiikasta johtuvaa. Laman yksi keskeinen syyhän oli jumiutuminen idänkauppaan ja idänkauppasitoutuminen alkoi kyllä jo paljon ennen Holkerin hallitusta. Päinvastoin Holkerin hallitus esim. rahamarkkinoiden vapauttamisella pyrki sitouttamaan meidät enemmän läntisiin talouksiin, vaikka rahamarkkinoiden vapauttaminen sinällään kyllä tapahtui vähemmän hallitusti.
Taloutemme rakenteet luotiin Kekkosen ja Kepun johdolla. Vahva idänkauppapainotteisuus on siltä ajalta. En kuitenkaan laskisi sitä suureksi virheeksi, koska kyllä idänkauppa meitä paljon auttoi. Kukaan tuskin onnistui tarpeeksi ajoissa ennustamaan sen loppua....siinä, että Holkerin hallitus teki virheen lisätessään lakisääteisiä menoja viimeisessä budjetissaan. Se teki lamasta vielä kotitekoisemman, mitä se muuten olisi ollut.
- lisäämässä...
julkisen talouden rakennuskohteita.
Demarit pitää sitä "siltarumpupolitiikkana" ja jakaisivat rahat ilman vastinetta sosiaalitukien lisäyksenä.Tärkeintä olisi nyt lisätä pääkaupunkiseudun rakentamista. Asuntopula on pääkaupunkiseudulla ja lomautettavien rakennusmiesten pääjoukko on ihan samassa paikassa. Ei ole järkevä rakentaa siltarumpuja korpikyliin, vaan parantaa esim. Kehäkolmosta ja rakentaa lentokenttärata vuokra-asuntotuotannon lisäksi.
- päättämässä
Mielipidepankki kirjoitti:
Tärkeintä olisi nyt lisätä pääkaupunkiseudun rakentamista. Asuntopula on pääkaupunkiseudulla ja lomautettavien rakennusmiesten pääjoukko on ihan samassa paikassa. Ei ole järkevä rakentaa siltarumpuja korpikyliin, vaan parantaa esim. Kehäkolmosta ja rakentaa lentokenttärata vuokra-asuntotuotannon lisäksi.
vielä, mutta jos haluat muutosta siihen pysähtyneisyyden aikaan siellä niin äänestä keskustaa.
- taas vauhdissa
Mielipidepankki kirjoitti:
Tärkeintä olisi nyt lisätä pääkaupunkiseudun rakentamista. Asuntopula on pääkaupunkiseudulla ja lomautettavien rakennusmiesten pääjoukko on ihan samassa paikassa. Ei ole järkevä rakentaa siltarumpuja korpikyliin, vaan parantaa esim. Kehäkolmosta ja rakentaa lentokenttärata vuokra-asuntotuotannon lisäksi.
Länsimetro, Kehärata. Korvessa olevia siltarumpukohteita????
- Kepun käytettäväksi
Mielipidepankki kirjoitti:
Tärkeintä olisi nyt lisätä pääkaupunkiseudun rakentamista. Asuntopula on pääkaupunkiseudulla ja lomautettavien rakennusmiesten pääjoukko on ihan samassa paikassa. Ei ole järkevä rakentaa siltarumpuja korpikyliin, vaan parantaa esim. Kehäkolmosta ja rakentaa lentokenttärata vuokra-asuntotuotannon lisäksi.
Kepu voisi saada paljon ääniä pääkaupunkiseudulta, jos se lähtisi ajamaan sellaista kehämetroa, joka yhdistäisi nykyisen Kehä I:n tuntumassa olevat taajamat toisiinsa puoliympyrän muodossa Vuosaaresta Tapiolaan sitten kun länsimetrokin alkaa valmistua.
Argumentiksi sopisi ilmastopolitiikka, sillä kehämetro vähentäisi suunnattomasti poikittaisen työmatkaliikenteen tarvetta nykyisellä Kehä I:llä.
Tällä avauksella kepu saisi monta valtuutettua Vantaan, Helsingin ja Espoon valtuustoihin, sillä Kehä I:n työmatkaruuhkat ovat jo kertakaikkiaan kestämättömiä.
- peloitella.
suurtyöttömyydellä ja lamalla nyt.
Ainoa kauhukuva olisi demarihallitus, tässä tilanteessa. Onneksi sitä ei nyt ole.- demarina..
Mielipidepankki kirjoitti:
joku teistä kepulaista pitää Jorma Ollilaa demarina.
vaan sinua.
Katsellessa eilen Jorma Ollilan esiintymistä ja sitä, että hän on mukana kaikenlaisissa viisaiden ryhmissä ja brändiryhmissä, alkoi tulla mieleen ajatus myös siitä, että ehkä Ollila haluaisia näyttävän uransa jatkoksi vielä jotain uudenlaista näyttävyyttä. Taloudellisestihan hän on saavuttanut jo kaiken mitä keneltäkään voi kohtuudella odottaa.
Kun Ollilan puheissa alkaa vilahdella myös sellaisia asioita, jotka vain välillisesti liittyvät talouteen, on mahdollista, että hän odottaa esim. joltain puolueelta pyyntöä ryhtyä sen presidenttiehdokkaaksi. Varmasti ainakin Kokoomus voi olla halukas pyytämään Ollilaa ehdokkaakseen. Ollilan poliittiset meriitit ovat olemattomat, mutta niinhän ne olivat Ahtisaarellakin. Ollila kyllä oppii nopeasti ymmärtämään ulkopoliittiset viisauden paljon maailmaa kertäneenä miehenä ja ulkopolitiikkahan on se, missä presidentin pitää olla hyvä. Veikkaisin, että tällaisessa tilanteessa talousviisaalle olisi kysyntää ja Ollilan valinta hyvin todennäköinen, jos hänellä itsellään vaan on halua uudenlaiseen uravalintaan.- oikeassa.
Hän voisi olla myös keskustalaisille sopiva presidenttiehdokas.
oikeassa. kirjoitti:
Hän voisi olla myös keskustalaisille sopiva presidenttiehdokas.
Täytyy muistaa kuitenkin, että Jorma Ollila on meistä suomalaisista kaikkein väkevimmin ajanut pääkaupunkiseudun kehittämistä kansainväliset mitat täyttäväksi metropoliksi. Siinä ajatuskuvuviossa ovat selvästi jääneet jälkeen niinkin Helsinkimyönteiset poliitikot kuin Jan Vapaavuori ja Paavo Lipponen. Kyllä Kepulla voisi olla kestämistä, kun Ollila ottaisi tämän asian vaalikampanjassa puheeksi. Hän ei todellakaan ole mikään peräkylien kehittämisen tukija eli ei lukeudu siihen kehittyvien maakuntien Suomen joukkoon, missä on kaikenlaisia soffayrityksiä ja Aasiasta halvalla hankitun roinan kauppiaita.
- mitä kuuluu.
oikeassa. kirjoitti:
Hän voisi olla myös keskustalaisille sopiva presidenttiehdokas.
Ollihan on kepuli. Ainakin entinen.
Tuskinpa tuolla muuten on haluja vallattomaksi presidentiksi. mitä kuuluu. kirjoitti:
Ollihan on kepuli. Ainakin entinen.
Tuskinpa tuolla muuten on haluja vallattomaksi presidentiksi.On Ollila tietysti voinut pikkupoikana olla mukana Vesaisissa, mutta ei sen perusteella kannata tehdä johtopäätöksiä hänen aikuisiän poliittisista kannoistaan. Björn Walhrooskin oli nuorena miehenä tunnettu stallari. Nuoruuteen liittyy aina idelismia, joka karisee sitten vanhempana pois.
Ollila presidenttinä ei suinkaan olisi vallaton. Hänellä tuskin olisi edes suuria haluja puuttua erilaisiin nimityksiin ja maan sisäiseen politiikkaan. Ollila profiloituisi hyvin pian talouspresidentiksi, joka katsoisi tehtäväkseen edistää Suomikuvaa ja suomalaisten yritysten vientiponnisteluja maailmalla sekä lausua käsityksiään taloudellista tilanteesta ja sen tulevista näkymistä ja sitä kautta tosiasiallisesti ohjata talouspolitiikan suuntaa. Ollila on taloudessa sen verran pätevöitynyt, ettei yksikään pääministeri tai valtionvarainministeri jättäisi noteeraamatta tällaisen presidentin sanomisia.- Minä vaan
...Ollilaa olisi kysytty jo viimeksi, mutta hän on suoraan sanonut, ettei homma kiinnosta.
Minusta tuntuu, että pystyvillä ihmisillä on kansainvälisessä maailmassa paljon kiinnostavampia tehtäviä kuin Suomen presidenttinä olo. Muistellaan vaikka Liberaalien entistä puheenjohtajaa, Pekka Tarjannetta, joka lähti Posti- ja telelaitoksen pääjohtajan paikalta Unescon hommiin ja jäi niistä eläköidyttyään konsultiksi. Hänkin kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta 2000 vaaleihin, kun Holkeri kävi häntä kysymässä.
- Heh heh
Hallituksen aiheuttama lama ei pidä paikkaansa.
Demareita ei tarvita missään. Se on taivahan tosi. - KUPLATALOUS
Ne puhuvat kokoajan "reaalitaloudesta" ja jostain toisesta taloudesta. No ok. Se toinen talous on KUPLATALOUS, eikö totta. Ja se on puhjennut nyt, tosin teki jo kertaalleen niin, kun Ollila itse oli rahastamassa.
Reaalitalous on sitä, että joku valmistaa jotain tavaraa taikka on valmis tarjoamaan jotain palvelua ja siitä yrittäjä- taikka palkkatuloa. Vastaavasti löytyy niitä, jotka ovat valmiita yrittäjä- tai palkkatuloillaan ostamaan mainitun tuotteen tai palvelun.
Reaalitalouden ulkopuolista taloutta eli sitä toista on nimitetty usein rahataloudeksi. Siinä ei kaupitella tavaroita eikä palvelujakaan samassa mielessä kuin reaalitaloudessa. Perinteinen pankkitoiminta on vielä hyvin lähellä reaalitaloutta. Siinähän ihmisiltä otetaan velaksi rahaa ja annetaan se sitten velaksi yrityksille tai toisille ihmisille.
Rahatalous on kuitenkin kehittänyt toimialalleen paljon erilaisia uusia kaupunkäyntimuotoja. Näihin liittyy paljon spekulaatiota eli odotuksia tulevaisuuden suhteen. Osa niistä muistuttaa puhtaasti vedinlyöntiä eli uhkapeliä. Tällaisia ovat ns. johdannaismarkkinainstrumentit. Osakesijoitukset sisältävät jo sinällään arvauksia tulevaisuudesta. Futuurikauppa on ehkä yksinkertaisin johdannaiskaupan muoto. Siinä voidaan tehdä erilaisia arvauksia jonkin tuotteen hintakehityksestä taikka yrityksen pörssiarvosta. Jos arvauksesi osuu oikeaan suuntaan, voitat ja sitä enemmän mitä enemmän osuit oikeaan. Voittoa tulee ihan siitä riippumatta, kehittyykö hinta tai yrityksen pörssikurssi ylöspäin tai alaspäin. Nyt esim. pörssikurssien romahtaessa oikein arvanneilla on ollut loistava tilaisuus tehdä suuria voittoja tällä romahduksella. Johdannaiskauppaan on kehitelty paljon erilaisia kaupankäyntitapoja ja ketjuttamisia, minkä lisäksi on lyhyeksi myyntimahdollisuus pörssipelissä. Rahataloutta voikin pitkälti osuvasti nimittää kasinotaloudeksi, sillä siinä on kasinopelin piirteitä.
Kasinotalous ei ole normaalissa rahapelissä mikään ongelma. Oikeassa vedonlyönnissä kuten esim. Veikkauksen rahapeleissä liikkuvat vielä kuitenkin suhteellisen pienet rahat. Markkinatalouden kasinopeli on taas ongelmallinen juuri sen takia, että siellä pelataan paljon suuremmilla panoksilla kuin reaalitaloudessa. Kaikesta liikkuvasta rahasta yli 90 prosenttia kiertää kasinotaloudessa eikä tuota mitään, vaan vaihtaa vain vinhaa vauhtia omistajaa. Tietysti reaalitalous hyötyy siitä osaksi, kun se saa sitä kautta pääomia ja suojaustapoja esim. valuttakurssivaihteluja yms. vastaan. Merkittävät määrät tätä rahaa ovat kuitenkin vain rahaa erilaisilla tiliotteilla ja tämä näkymätön raha tai sen vastine vaihtaa vikkelästi paikkaa pitkin maailmaa aina sen mukaan, millaisten arvasuten todennäköisyys osua oikeaan on kulloinkin korkeampi kun jonkun toisen arvauksen.
Kasinotalous on sillä lailla sumeaa, että se osaa kätkeytyä eri paikkoihin ilman, että sen riskejä osataan arvioida. Rahoituslaitokset jakavat riskejä ja luotottavat näin enemmän tai vähemmän sokeasti jotain sellaista, johon niillä ei ole pääsyä. Ne voivat ostaa itselleen jonkun luottokasan ymmärtämättä, että kasan päässä erilaisten väliportaiden takana voi olla maksukyvyttömiä asiakkaita. Näin nämä luotot aiheuttvat ketjussa luottotappioita useille eri tahoille.
- tämä sinun Oivalle
osoitettu ivakirjoitus totuudenmukaiseen muotoon, sillä kai sinäkin haluat, että sinua arvostettaisiin tosimiehenä, eikä rahamiesten käsikassarana, jollaiseen tehtävään demarit ovat joutuneet.
Ovat olleet sitä jo pitkän aikaa.
Demareiden avullahan ahnehtiva rahavalta, kartuttaa omaisuuksiaan.
Demarit ovat ikään heidän purtensa peräsin, mitä kääntämällä miloin mihinkin suuntaan, he kusettavat tyhmiä ihmisiä.
Talouluvut/pörssi tulee tippumaan, sekä kaikki muukin mitä viimeviikolla kirjoitin mm.Uusi-ukin ketjuun, ja pariin alotteeseenikin tulevat käymään kaikessa karmaudessaan toteen. Valitettavasti.
Kun en käytä nikkiä, niin en viitsi niitä alkaa kaivelemaan esiin. Mutta se ei ole asian pointti.
Kirjoitin silloin, että vähän aikaa talous sahaa edestakaisin ja pörssit nostetan keinotekoisesti ylös, jotta politiikot, ja muu kusetusporukka saavat pelastettua nahkansa myymälä osakkeittan pois hyvällä hintaa, ja sitten tehdään suuri romahdus, jolloin pudotetaan nössöt pelistä pois.
Tämä ei ole Vanhasen, eikä Suomen hallituksenkaan vika. kuten aivan hyvin itsekkin tiedät, kunhan nut vain palkkasi? edestä paskaa turiset.
"Lamaa" pidetään niin kauan yllä, kunnes jenkit saavat sodan aikaiseksi aikaisemmin ei nousu ala.
Nyt kannattaakin alkaa miettimään Ahtisaaren saamaa nobelin syytä ja hänen natottamisensa seraamuksia, sillä tuon sodan aloituspaikaksi on kaavailtu Suomea, ja nimenomaan niin, että sen nato aloittaa Venäjää ärsyttämällä.
Nyt on sotalobbarit liikkeelä, isolla rahalla.
Stubbi on yksi heistä.
Maailmantalous tulee muuttumaan totaalisesti, samoin kuin poliittinen järjestelmäkin.
Näin muuten on, vaikka hymyiletkin.
Toivottavasti ei näin olisi.
Tuo oli vain tuollainen herätys sinullekkin.
Tai uskon sinun kyllä asian ymmärtävän paremmin, kuin moni muu.
ollila tietää shellin miehenä mistä kenkä puristaa, ja mikä on nyt tehtävä, ennenkuin Venäjä saa taloudellisen ylivallan luonnonvarojensa voimalla.
Ei se Venäjän rikkauksia mihinkään siirrä, Venäjä on aina Venäjä, mutta jenkit pyrkii tuon estämään, ja pääsemään osingolle.
siellä on kuule sellainen mafia tauastalla, että politiikoilla ei ole mitään sananvaltaa.
Politiikkojen ja lobbareiden tehtäväksi jää ainoastaan tyhmien kusetus.
Turhaan etsit Keskustasta syylistä, sillä SAK7demarit ovat tuon kertomani laivan peräsin suomessa. Eli rahavallan käsikassara.
Nyt muuten käy niinkin, jos rytinä alkaa, että pohjoismaiden rajat poistuvat, meistä tullee osa Venäjää, tai sitten saame pitää eräänlaisen yhteisen pohjoismaisen valtion, koska olemme muutenkin hyvisä väleissä.
Pääkaupungiksi tulisi tkholma.
Siinähän se metropoli sitten olisikin valmis, sitä haluaville.
Surkeinta on vain se, että tuossa rytinässä menee 1/3 maailman väestöstä.
Näin tuo mafia pusaa niskoittelijat yhteisvoimin, ennen jonkunlaista uusjakoa.
Mitäpä nyt sanot.
Yhtä totta on minun juttuni kuin sinunkin.
Ps. Mietihän miksi "mungo"-Lipponen määrättiin putkilobbariksi? Atomivoimalobbarihan hän jo onkin isolla palkalla.- Uusi-Ukki
tulee vain mieleeni kun sinun maalamasi maailmankuvan lukee, tämä on taas nitä haavekuvia joita sinulla lienee useampia. Olen tunnistavinani tässä "nilviäiseni", teksti on senlaatuista.
Puuttumatta haavekuviisi mitenkään, halusin tuosta Jorma Ollilasta senverran, hänhän on syntyisin sieltä Eteläpohjanmaalta, oliko syntymäpitäjjä Jurva, no siitä en ole varma, mutta muistan kun hänen Pitäjänsä Kepulaiset Kunnanvaltuutetut, eivä oikein tykänneet Ollilasta.
Syy oli se koska ollila ei oikein tukenut Kotikuntaansa työpaikkojen hankinnassa. Olila olisi voinut aikoinaan sijoittaa Kotipitäjäänsä monensadan ihmisen Kännykkätehtaan jos vain olisi haluja ollut, mutta näin ei tapahtunut.
Sitä taustaa vasten olenkin valmis uskomaan, onkohan Ollila aatekannaltaan Kepulainen ollenkaan, jos näin olisi, hän olisi taatusti auttanut Aatetovereitaan edes yhden tehtaan perustamisesta Kotikuntaansa, koskapa niitä tehtaita ympäri Suomenniemen perustettiin pilvin pimein, mutta eipä vain ole näin tehnyt syntymäkuntansa kohdalla, jostakin luin, että nämä Kepuvaltuutetut olisivat olleet hyvinkin näreissään Olilalle.
Paikalliset ihmiset tietänevät tuonkin asian tarkemmin, tiedätkö sinä Mvv- sanoa jotakin asiaan tunnetko tapausta. Voit samalla oikaista myöskin ollilan syntymäkunnan,kiitos.??????? - pohjanmaalle
Uusi-Ukki kirjoitti:
tulee vain mieleeni kun sinun maalamasi maailmankuvan lukee, tämä on taas nitä haavekuvia joita sinulla lienee useampia. Olen tunnistavinani tässä "nilviäiseni", teksti on senlaatuista.
Puuttumatta haavekuviisi mitenkään, halusin tuosta Jorma Ollilasta senverran, hänhän on syntyisin sieltä Eteläpohjanmaalta, oliko syntymäpitäjjä Jurva, no siitä en ole varma, mutta muistan kun hänen Pitäjänsä Kepulaiset Kunnanvaltuutetut, eivä oikein tykänneet Ollilasta.
Syy oli se koska ollila ei oikein tukenut Kotikuntaansa työpaikkojen hankinnassa. Olila olisi voinut aikoinaan sijoittaa Kotipitäjäänsä monensadan ihmisen Kännykkätehtaan jos vain olisi haluja ollut, mutta näin ei tapahtunut.
Sitä taustaa vasten olenkin valmis uskomaan, onkohan Ollila aatekannaltaan Kepulainen ollenkaan, jos näin olisi, hän olisi taatusti auttanut Aatetovereitaan edes yhden tehtaan perustamisesta Kotikuntaansa, koskapa niitä tehtaita ympäri Suomenniemen perustettiin pilvin pimein, mutta eipä vain ole näin tehnyt syntymäkuntansa kohdalla, jostakin luin, että nämä Kepuvaltuutetut olisivat olleet hyvinkin näreissään Olilalle.
Paikalliset ihmiset tietänevät tuonkin asian tarkemmin, tiedätkö sinä Mvv- sanoa jotakin asiaan tunnetko tapausta. Voit samalla oikaista myöskin ollilan syntymäkunnan,kiitos.???????enää mitään tehdasta kannattanut tehdä, kun kylän ainoa toisen palkollisena loisena elämänsä elää halunnut oli muuttanut Ouluun. Joten sinnehän hän niitä firmoja sitten rahtasikin.
Ei kunnon pohjalainen halua toisten töissä olla, mikä valkeni ukillekkin vasta myöhemmin, hidasjärkinen kun on.
- oivahärkönen
... poikennut siitä kuvasta, minkä hallituskin on antanut tulevasta. Joka tapauksessa Suomi selviää siitä paremmin kuin yleensä muut maat. Meidän taloutemme, valtiontaloutemme ja pnkkimme ovat hyvässä kunnossa.
Jonkinlainen notkahdus käyrissä kyllä tpahtuu, mutta ei sellaista syöksyä, mikä tapahtui Holkerin hallituksen aikana -89...-91.
Sitä moni pyrkii selittämään N-liiton kaupan romahtamisella. Kyllähän se tietysti vaikutti syöksyyn jonkin verra, mutta eihän se loppunut kokonaan. Itsekin olin siihen aikaan juuri vientitehtävissä N-liittoon ja Venäjälle, eikä se meidän kaupamme volyymiin mitenkään vaikuttanut.- Otsikossa hymiö
.....
- oivahärkönen
Otsikossa hymiö kirjoitti:
.....
Kun Aho aloitti, oli BKT miinus (-) 7 prosentin syöksyssä. Syöksy alkoi heti hidastua (käyrä lähtee nousuun). Kesti kaksi vuotta ennen kuin BKT alkoi taas nousta. Siis kaiken tuon kahden vuoden ajan kansantuote laski ja työttömyys kasvoi. Tästä vuoden päästä (-94 puoliväli)oltiinkin sitten jo plus 4 % kasvussa ja työttömyyden kasvu oli päättynyt -93 lopulla.
http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a.gif - Otsikossa hymiö
oivahärkönen kirjoitti:
Kun Aho aloitti, oli BKT miinus (-) 7 prosentin syöksyssä. Syöksy alkoi heti hidastua (käyrä lähtee nousuun). Kesti kaksi vuotta ennen kuin BKT alkoi taas nousta. Siis kaiken tuon kahden vuoden ajan kansantuote laski ja työttömyys kasvoi. Tästä vuoden päästä (-94 puoliväli)oltiinkin sitten jo plus 4 % kasvussa ja työttömyyden kasvu oli päättynyt -93 lopulla.
http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a.gif - Tässä näin
90-luvun alun lama aiheutui pääosin kansainvälisistä syistä. Holkerin hallitus näki sen tulon, mutta teki siitä huolimatta ns. "vaalibudjetin", eli lisäsi julkisia menoja ja samaan aikaan alensi veroja.
Se oli virhe.
Ahon hallitus teki minkä voi, muttei saanut juuri mitään aikaan, koska SDP löi SAK:n avulla koko ajan kapuloita rattaisiin.
Vasta sitten, kun SDP pääsi Lipposen kautta vastuuseen kokoomuksen ja Niinistön kanssa alkoi tapahtua. SAK pidettiin hiljaisena ja pakotettiin maltillisiin palkkaratkaisuihin. Samaan aikaan alennettiin palkkojen verotusta. Näin saatiin talous takaisin kasvuun, mitä Vanhasen 1. hallitus ansiokkaasti osasi jatkaa, kiitos sen, että Lipponen silloin vielä paimensi Heinäluomaa tiukkaan talouspolitiikkaan.
Nyt oppositiossa SDP on ruvennut samanlaiseksi huuhaa-populistiksi, mitä kepu oli oppositiossa ollessaan eikä osaa muuta urputtaa kuin lisää rahaa joka asiaan, eli valtion menopuolen kasvattamista.
On erittäin hyvä, että kokoomus on mukana vastuussa, koska punamullan touhu menisi nyt täydeksi jakopolitiikaksi ja tuhoaisi kaikki terveen talouspolitiikan mahdollisuudet.
- KapiKorhonen
…ennen kuin aloin kehua avaustasi, sillä halusin saada jotain hauskaakin tähän, sillä avauksesi on varsin synkkä. Siksi kai, että se on liian tosi. Enempää en sitä kehukaan. Itsekin tuossa hieman samaa aihetta sivuten avasin äsken.
Eikä Oiva pettänyt. Sieltähän tulivat taas Holkerit ja muut syylliset edelliseen lamaan. Ihme, ettei Oiva maininnut, että Aho meidät siitä nosti! Olisikohan hän sitä jo ruvennut epäilemään?
Onhan hyvä, että ihmisellä on optimismia. Mutta sellainen optimismi, mitä Oivalla nyt on tulevaisuuteemme nähden, ei ole realistista, ja on vastuutonta sumuttamisen pyrkimystä, kun se tapahtuu vain puoluepoliittisista syistä tosiasiat täysin sivuuttaen. Siis samoin kuin hänen näkemyksissään menneistäkin.
Oivan ei kannattaisi vetää laajempia johtopäätöksiä siitä, että hänen edustamallaan rakennusvientisektorilla meni vielä hyvin (jos siinäkään Oiva puhuu totta) noihin lamamme alkuaikoihin. Itse olin Valion palveluksessa, ja Valion idänkauppa loppui silloin käytännössä kokonaan, ja se pudotti Valion ulkomaankaupan volyymin vajaaseen puoleen entisestään. Mutta onneksi sitten pian kauppa kasvoi länsimarkkinoilla ja uutena markkinana tuli kuvaan Baltia, etenkin Viro.
Olet saanut muutaman asiallisenkin vastineen, joissa esitettyä en ala toistamaan. Ja näkyy vastanneen sinulle myös eräs, joka aina minun avauksilleni vuodattaa pitkiä, sekavia ja katkeroituneita vuodatuksiaan. Senkin lukeminen hauskuttaa hieman. On vielä aamuyöllä vuodatellut tuolla alempana sonni”miestä” ajattelijaksi kehuen ja yrittäen Sinuakin hieman ”lipaista”. Hauskaa!- saanut jo ylivoimaiset
ja hallitsemattomat mittasuhteet, mutta älä elä sinä luulossa että se voi tervepäisiä järkyttää.
Sinua kun seuraa, niin tuo narsistien tukijärjestö on varmaankin monelle heikolle ihmiselle enempi kuin tarpeellinen.
Sinun aikasihan piti olla rajallista, jopa niin rajallista, että kerjäsit itsesi takaisin valio-sihteerikönkin hommiin.
Saittikin on tärkeämpää kuin tuo ihminen johon kohdistuvaa suhdetta varten aioit aikaasi jostain nipistää.
Sinun juttusi ovat täysin sairasta ja kaunaista narsistipaskaa. - Otsikossa hymiö
c.c.c.p.
- Heh heh
Otsikossa hymiö kirjoitti:
c.c.c.p.
Ja välillä matti kakittimeksi.
- et ainakaan
syyllistynyt asialliseen vastaukseen.
Ainoastaan toisen kirjoittajan mollaamiseen.
Itseesi kohdistuvasta arvioinnista taas kirjotat novelleja tänne. Oliko muuten käsi mötkyn vitussa kun Ollilaa tuijotit.
Haisiko sormet sillille? - Uusi-Ukki
et ainakaan kirjoitti:
syyllistynyt asialliseen vastaukseen.
Ainoastaan toisen kirjoittajan mollaamiseen.
Itseesi kohdistuvasta arvioinnista taas kirjotat novelleja tänne. Oliko muuten käsi mötkyn vitussa kun Ollilaa tuijotit.
Haisiko sormet sillille?tämä kannanottosi kyllä ylittää kaikki sopivaisuuden rajat, mutta yksi asia siinä kuitenkin lukijallekin valkenaa, poika on haistanut vitun, no onhan sekin edistystä Kepulireppanalta, "voi taivahan talikynttilät", en osaa muuta sanoa.
- Miksi Natoon
Uusi-Ukki kirjoitti:
tämä kannanottosi kyllä ylittää kaikki sopivaisuuden rajat, mutta yksi asia siinä kuitenkin lukijallekin valkenaa, poika on haistanut vitun, no onhan sekin edistystä Kepulireppanalta, "voi taivahan talikynttilät", en osaa muuta sanoa.
pitää liittyä. Kuka on hyökkääjä. Pelkäätkö, että sinut viedään Siperiaan. Vastaa jo siansalvaja.
- Otsikossa hymiö
Heh heh kirjoitti:
Ja välillä matti kakittimeksi.
Jo vain kekusta o parsa.
- Ja heti
Otsikossa hymiö kirjoitti:
Jo vain kekusta o parsa.
Ja ole siellä.
- Uusi-Ukki
Miksi Natoon kirjoitti:
pitää liittyä. Kuka on hyökkääjä. Pelkäätkö, että sinut viedään Siperiaan. Vastaa jo siansalvaja.
Vastasin jo eilen jopa kaksi kertaa toistaen, siksi Natoon kun Suomi haluaa pitää itsenäisyytensä. Lue ensin äläkä samaa asiaa jatkuvasti jankuta.
- Pelkäätkö, että
Uusi-Ukki kirjoitti:
Vastasin jo eilen jopa kaksi kertaa toistaen, siksi Natoon kun Suomi haluaa pitää itsenäisyytensä. Lue ensin äläkä samaa asiaa jatkuvasti jankuta.
sinut viedään Siperiaan.
- Otsikossa hymiö
Ja heti kirjoitti:
Ja ole siellä.
17.10.-94 IS:
”- Ei sitä selvänä voi pitää. Jäsenyyden toteutuminen ei ole varmaa tämän tuloksen valossa, Väyrynen puolestaan protestoi.”
- - -
- Jos Ruotsin kansa sanoo ei, eduskunta hylkää jäsenyyden. Jos Ruotsi sanoo kyllä, eduskunta ehkä hyväksyy Suomen EU-jäsenyyden, kuului Väyrysen huikein analyysi.”
”He sanovat (kansanedustajista) EU:lle ei:
kepu:
Aittoniemi Sulo
Koistinen Annikki
Röntynen Kalle
Vihriälä Jukka
Viljanen Pekka
Vuorensola Markku
Väyrynen Pavo
- - -
vas:
Astala Heli
Laakso Jaakko
Laine Ensio
Tennilä Esko-Juhani”
- Minä vaan
Ollilan viestistä pisti itselleni silmään, että nyt edessämme oleva kasvun taittuminen ei ole itse aiheutettua niin kuin lama paljolti oli 90-luvun alussa.
Kansainvälinen finanssikriisi ja luottolama alkaa tietenkin vaikuttaa myös reaalitalouteen, kun yritysten lainansaanti vaikeutuu mm. siitä syystä, etteivät pankit luota enää toisiinsa riskien jakamisessa. Kun ruvetaan tarkoiksi sen suhteen, kenelle lainaa annetaan, se ilman muuta hidastaa taloudellista aktiviteettia yksityissektorilla ja johtaa tuotannon alenemiseen ja sitä kautta tyättämyyteen.
Kaikkein ensiksi vaikutukset näkyvät rakentamisessa. Sehän on, jos mikä luototuksen varassa tapahtuvaa toimintaa. Syöksy on jyrkkä ja pudotus syvä siksi, että yritykset eivät nyt saa eivätkä ota lainaa rakentaakseen uusia toimitiloja ja yksityiset eivät uskalla ottaa lainaa vaihtakseen asuntonsa isompaan. Asuntojen uudisrakentaminen taantuu myös siitä syystä, että hintataso on kääntynyt erittäin selvään laskuun, eli rakennuttajien tuotto-odotukset heikkenevät, joten uusia rakennuskohteita ei nyt aloiteta, kun kysyntäkin samaan aikaan hiipuu.
Oikeassa olet siinä, että hallitus on toiminut viisaasti. Sehän lykkäsi vuosi sitten kaikkia julkisia rakennushankkeita eteen päin, kun rakennusala kiehui kuumana ja urakkatarjoukset olivat tähtitieteellisissä hinnoissa siksi, että koko rakennuskapasiteetti oli ylikäytössä. Kun nuo hankkeet nyt pannaan käyntiin, se ylläpitää aikamoisen määrän työpaikkoja rakennusteollisuudessa. Jos puolalaiset putkimiehet ja kiinalaiset kivimiehet passitetaan kotimaihinsa, niin se ei valtion sosiaalimenoja rasita.
Tuloveron alennuksetkin ajoitettiin oikein, kun ne siirrettiin heti vaalien jälkeen toteutettaviksi vasta ensi vuoden alusta. Niinpä saamme kotimarkkinoille piristävän ostovoiman lisäysruiskeen ilman, että yritysten työvoimakustannukset nousisivat ja inflaatio enää kiihtyisi.
Tämä hallitus on hoitanut valtiontalouden erittäin kiitettävällä tavalla, varsinkin kun se on koko ajan myös lyhentänyt valtionvelkaa, eli alentanut vanhan velan korkomenoja. Tätä taustaa vasten voi vain toivoa, että sosialidemokraatit tulisivat jo järkiinsä ja lopettaisivat toista vuotta kestäneen vaatimisensa julkisten menojen lisäyksestä. Sellainen ei ole ollut tervettä politiikkaa.
SDP jää kuntavaalissa 3. tilalle, mikä panee hurjat paineet siihen, millaisella oppositiopolitiikalla SDP suuntaa EU- ja eduskuntavaaleihin. Toivottavasti järki voittaa ja se jäkätys, että "hallituksella on kyllä rahaa" unohdetaan, koska edessämme on nyt aivan samanlainen tilanne kuin 1995, jolloin Lipponen ja Niinistö saivat ohjat ja alkoivat nostaa Suomea lamasta.
Urpilaiselta odotetaan nyt muutakin kuin urputusta. Pitäisi löytyä kykyä kantaa vastuu koko kansan hyvinvoinnsta eikä vain oman puolueen kannatuksen lisäämisestä.Hallituksen talouspolitiikka on ollut kiitettävää. Kun joskus taannoin annoin arvosanoja eri ministereille ja nostin silloin ykköseksi Kataisen, koska hallituksen talouspolitiikka on ollut pääosin kunnossa. Nyt hallituksen pitäisi vielä luopua täysin turhanaikaisesta ruuan alvin alennuksesta, jota vahvimmin ennen vaaleja vastustivat Kepun hallituskumppanit Kokoomus ja Vihreät. Tämä raha on syytä jättää valtion talouden puskuriksi taikka ohjata elvyttäviin toimiin. Toivotaan, että Katainen saisi tässäkin taottua järkeä koviin kepukalloihin.
Hallituksen talouspolitiikassa en näe siis sinänsä arvostelun aihetta. Eri asia on sitten se, miten talouspolitiikankin saralla on painotettu eri ryhmiä. Elvyttävintä olisi esim. ohjata veronalennuksia pieni- ja keskituloisille kuin kaikille.- Minä vaan
Mielipidepankki kirjoitti:
Hallituksen talouspolitiikka on ollut kiitettävää. Kun joskus taannoin annoin arvosanoja eri ministereille ja nostin silloin ykköseksi Kataisen, koska hallituksen talouspolitiikka on ollut pääosin kunnossa. Nyt hallituksen pitäisi vielä luopua täysin turhanaikaisesta ruuan alvin alennuksesta, jota vahvimmin ennen vaaleja vastustivat Kepun hallituskumppanit Kokoomus ja Vihreät. Tämä raha on syytä jättää valtion talouden puskuriksi taikka ohjata elvyttäviin toimiin. Toivotaan, että Katainen saisi tässäkin taottua järkeä koviin kepukalloihin.
Hallituksen talouspolitiikassa en näe siis sinänsä arvostelun aihetta. Eri asia on sitten se, miten talouspolitiikankin saralla on painotettu eri ryhmiä. Elvyttävintä olisi esim. ohjata veronalennuksia pieni- ja keskituloisille kuin kaikille.Ruoan alvin alentaminen oli 2007 kepun vaaliteemana jo toiseen kertaan. Niinpä siitä tuli liian vahva kynnyskysymys hallitusneuvotteluihin, ettei kokoomus tohtinut sitä valitettavasti kaataa, ainoastaan lykätä vaalikauden puoleen väliin.
Nythän on jo nähty, miten kaupan kartellit ovat hilanneet hintojaan ylöspäin - kun mitään todellista hintakilpailua ei kaupan sisällä ole. Niinpä kauppa voi aikanaan näkyvästi siirtää ruoan alvin alennuksen hintoihinsa, kun ne on jo valmiiksi korotettu pilviin.
Talouspolitiikan painottamisessa on syytä pitää erillään veropolitiikka ja tulonsiirrot. Demareiden urputus siitä, että veronalennuksissa pitäisi suosia pienituloisia, on syvältä... Veroprogressio on jo nyt liian jyrkkä. Pienituloisten verotus on Suomessa paljon alle EU:n keskitason, mutta jo keskituloisten verotus nousee paljon yli keskitason, ja isopalkkaiset maksavat sellaista tuloveroa, että karkaavat ulkomaille eikä Suomeen ole mahdollista rekrytoida ulkomaisia asiantuntijoita juuri ankaran palkkaveron progression vuoksi.
Pieni- ja keskituloisten ostovoimaa pitäisi paikata tulonsiirroilla ja veroprogressiota pitäisi ehdottomasti loiventaa. Tämä lisäisi kysynnän dynamiikkaa kotimarkkinoilla ja osaltaan kasvattaisi valtion ja kuntien verotulojakin, kun kulutuskysyntä pysisi yllä ja sen seurauksena yhteisöverojen tuotto ei pääsisi liikaa laskemaan kasvun taittumisen myötä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632