Aihetta on tullut esille siinä yhteydessä kun on puhuttu päihdeäideistä ja heidän lapsistaan. Onko eettisesti oiken että heidät otetaan pakko-hoitoon etteivät he voi vahigoitaa itseään tai syntymätöntä lasta.
Heitto ei ole minun omani vaan se nousi esiin keksutleussa jossa puhutiin siitä että kun äiti voi pahoin syystä - ehkäisy on kiellettyä aina ja kaikissa muodoissaan. Niin jotta äiti ei jatkaisi synnytysmasennus kieretään ja näin olen jatkaisi lasten pahoinvoinnin kierrettä vaan oikeasti toipuisi. Olisiko pakko-hoito eettisesti oikein.
Onpa kantasi mikä tahansa perustele kantasi ymmärettävällä tavalla siten että puolen valinan perusteet imenevät vastauksesta.
Heitto ei ole minun omani vaan se nousi esiin keksutleussa jossa puhutiin siitä että kun äiti voi pahoin syystä - ehkäisy on kiellettyä aina ja kaikissa muodoissaan. Niin jotta äiti ei jatkaisi synnytysmasennus kieretään ja näin olen jatkaisi lasten pahoinvoinnin kierrettä vaan oikeasti toipuisi. Olisiko pakko-hoito eettisesti oikein.
Onpa kantasi mikä tahansa perustele kantasi ymmärettävällä tavalla siten että puolen valinan perusteet imenevät vastauksesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että tälläiset aiheet ovat aina myrskyn silmässä aihe on keskusteltavana myös täällä
http://www.hakomaja.net/keskustelu?func=view&catid=14&id=1903
Tietyissä tilanteissa voisi sanoa että kyllä pitäisi, mutta ne tilanteet ovat onneksi harvinaisia.
Todella, huumeita tai alkoholia käyttävien äitien pakkohoito on nykyään joskus mahdollista, siis symtymättömän lapsen suojelemiseksi. Kun sitten lapsi on syntynyt, lapsi otetaan huostaan, tilanteessa, että äiti ei pysty lasta hoitamaan alkoholin tai huumeiten käytön takia.
Joskus on toki tilanne vl-perheessäkin sellainen, että lapsia täytyy ottaa huostaan. Käytännössä sosiaalitoimen tuki perheelle on jatkunut pitkään eikä tuloksia näy, vaan lapset ovat pahasti heitteillä. Silloin ei auta enää muu kuin lasten huostaanotto.
Mutta tuo äitien pakkohoito voisi koskea vain raskauden aikaa. Kun lapsi on sitten syntynyt, niin molemmat palaavat perheeseen, jossa vanhemmilla lapsilla on jo ollut kovasti äitiä ikävä ja he kärsivät siitä äidittömyydestä myös. Tilapäinen hoitoapu ei korvaa äitiä. Mutta kun äiti on sitten psyykisesti "poissa" vaikka fyysisesti on lasnä, niin sellainenkaan äiti ei ole useinkaan riittävä äiti lapsilleen.
Mutta mitä tehdä? Tällaisissa tilanteissa sosiaalitoimi on hampaaton. Tuloksen näemme tältä palstalta, missä monet masentuneitten äitien lapset purkavat pahaa oloaan ja laiminlyötyä lapsuuttaan suuren lapsijoukon "näkymättöminä lapsina" (lainaus Tove Janssonin muukikirjoista).
Voimme vain rukoilla, että Jumala antaisi tällaisille vanhemmille kirkastua sen rakkauden sanan, mitä Hän opetti: rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi sekä lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Se lähimmäinen on vl-isän vaimo, jota pitää rakastaen suojella väsymiseltä, masennukselta ja kohtuuttömalta työtaakalta sekä lapset. Sen vl-äidin lähimmäinen on lapset, joilla on oikeus syntyä toivottuina ja rakastettuina ja riittävän huolenpidon saavina. Jos lapsia on tiheään tahtiin paljon, niin nämä perusoikeudet jäävät toteutumatta.
Mutta mietin sitä että havahduttaisiko tuo äidin huostaanotto tekemään todellisisa muutoksia perheessä.
Koska monesti on myös niin että vl perheessä tilanne muutuu sitten kun se on ensin ajettu täydelliseen pattiin johon sosiaalitoimi puutuu.
Ja voi olla että siihen puututaan radikaaleillakin keinoilla.
Meillä on lapset olleet pariin otteeseen sijaiskodissa muutamia viikkoja äidin mielenterveyden takia, se oli tosin vapaaehtoinen meidän kohdalla. Mutta koville se isänä otti. Huostaanotto ei mielestäni ole oikea ratkaisu.
Minun käsittääkseni vanhemmat (ainakin yleensä) rakastavat omia lapsiaan ja haluavat heille hyvää, vaikka heitä olisi paljonkin. Jos ne otettaisiin pois, niin en usko, että se äidin masennustilaa ainakaan parempaan suuntaan veisi.
Asiassa pitäisi olla joku toinen ratkaisu.
perhettä saa heti hajottaa, vaan tukea heitä perheenä, että kasvaisivat yhteen vaikeuksissakin. Vaikeudet ja koettelemukset panevat koko perheen yrittämään omaa selviytymistään, se voi olla itekullahi erilaista.Mutta voimavarat ovat siellä oman perheen yhteishengessä ja luottamuksessa Jumalaan.