Katselin elämääni taustapeilistä. Entisen repuusin ulkoiset olosuhteet ovat hyvällä mallilla. Henkinen puoli laahaa jäljessä, ja on tehnyt niin monta vuotta.
Vuosia sitten rämähdin pitkästä raittiudesta sietämättömässä jännitystilassa. En osannut lukea merkkejä silloin: olin tuskainen, kiukutteleva, mielialat läikkyivät viikkoja, kuukausia ennen ekaa huikkaa. Jälki oli tuhoisaa: kaikki meni paitsi nirri.
Nyttemmin olen huomannut avioliiton mennessä pikku hiljaa päin poskea, että samat tunnetilat tekevät paluuta. Uusi auto ja rivitalo-osake eivät tuo onnea. Loukkaukset jäytävät, sisälle kertyy vihaa. Vaimo on työmatkoilla päiviä, ei juo, mutta soittelee jollekulle iltakaudet. On tullut etäiseksi. Räjähtää helosti ja kääntää keskustelun haukkumiseksi: sinähän se olet se juoppo.
Lapset soittavat aina ensin minulle minkä tahansa ongelman tullessa. Muttaa eron tullessa vanha maineeni pitäisi huolen siitä, että olisin heikoilla lasten suhteen.
Tällä kertaa en ota ryyppyä, mutta mitä muuta tapahtuu? Verisuoni katkeaa? Romahdan psyykkisesti? Vai tutkinko itseäni riittävän nöyränä ja rehellisenä ja löydän syyt ulospääsyyn ihmissuhteiden pirunlukosta?
Alkoholistina moitin ja tuomitsen itseni hyvin ankarasti. Sisäinen masennus kasvaa suhteessa omiin vaatimuksiin.
Tällä tarkoitan sitä, että pitkä raittius ei takaa sataprosenttista luovuttamista koko elämän suhteen tällaiselle paksukallolle. Tunne- ja sielunelämän hoito voi olla vaillinaista ptkään.
Tuntuu kuin olisin tulossa elämän paalupaikalle, kohti uutta muutosta. Pelkoa lisää se, etten tiedä, mihin suuntaan se kulkee. Voinko edelleen olla varma siitä, että kunhan vain pysyn raittiina, minulle ei voi käydä kuin hyvin? Niin tahdon uskoa. Mutta taitaa olla aika syventää toipumista jollakin tavoin.
Tällaisia nyt tässä matkan keskeltä. Kunpa tietäisin, johtuuko paha oloni perhetilanteesta vai onko se merkki nousevasta masiksesta. Tietäisin, riittääkö raíttiiden seura ja kokemukset vai tarvitaanko myös muita toimenpiteitä.
Vuosia sitten rämähdin pitkästä raittiudesta sietämättömässä jännitystilassa. En osannut lukea merkkejä silloin: olin tuskainen, kiukutteleva, mielialat läikkyivät viikkoja, kuukausia ennen ekaa huikkaa. Jälki oli tuhoisaa: kaikki meni paitsi nirri.
Nyttemmin olen huomannut avioliiton mennessä pikku hiljaa päin poskea, että samat tunnetilat tekevät paluuta. Uusi auto ja rivitalo-osake eivät tuo onnea. Loukkaukset jäytävät, sisälle kertyy vihaa. Vaimo on työmatkoilla päiviä, ei juo, mutta soittelee jollekulle iltakaudet. On tullut etäiseksi. Räjähtää helosti ja kääntää keskustelun haukkumiseksi: sinähän se olet se juoppo.
Lapset soittavat aina ensin minulle minkä tahansa ongelman tullessa. Muttaa eron tullessa vanha maineeni pitäisi huolen siitä, että olisin heikoilla lasten suhteen.
Tällä kertaa en ota ryyppyä, mutta mitä muuta tapahtuu? Verisuoni katkeaa? Romahdan psyykkisesti? Vai tutkinko itseäni riittävän nöyränä ja rehellisenä ja löydän syyt ulospääsyyn ihmissuhteiden pirunlukosta?
Alkoholistina moitin ja tuomitsen itseni hyvin ankarasti. Sisäinen masennus kasvaa suhteessa omiin vaatimuksiin.
Tällä tarkoitan sitä, että pitkä raittius ei takaa sataprosenttista luovuttamista koko elämän suhteen tällaiselle paksukallolle. Tunne- ja sielunelämän hoito voi olla vaillinaista ptkään.
Tuntuu kuin olisin tulossa elämän paalupaikalle, kohti uutta muutosta. Pelkoa lisää se, etten tiedä, mihin suuntaan se kulkee. Voinko edelleen olla varma siitä, että kunhan vain pysyn raittiina, minulle ei voi käydä kuin hyvin? Niin tahdon uskoa. Mutta taitaa olla aika syventää toipumista jollakin tavoin.
Tällaisia nyt tässä matkan keskeltä. Kunpa tietäisin, johtuuko paha oloni perhetilanteesta vai onko se merkki nousevasta masiksesta. Tietäisin, riittääkö raíttiiden seura ja kokemukset vai tarvitaanko myös muita toimenpiteitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on tällä hetkellä se, että AA-ohjelma antaa hyvät eväät raitistumiseen, ja kun luovuttamisen ja "siivousaskeleiden" kautta on päässyt kiinni raittiiseen elämään, voi alkaa oikeasti kehittää itseään. Kymmenes ja yhdestoista askel antavat hyvän päivärutiinin, mutta jos haluaa kasvaa ja kehittyä edelleen niin on löydettävä oma polkunsa, oli se sitten uskonnollinen, filosofinen tai jotain muuta. Niitäkin on paljon, jotka eivät ylipäänsä kaipaa sen suurempaa hengellistä kasvua vaan heille riittää se, että he voivat palata yhteiskuntaan sen normaaleina, työtä tekevinä jäseninä, ja se on ok. Itse tarvitsen kuitenkin työkaluja depressiotaipumukseni pitämiseen kurissa ja SSRI-lääkityksen lisäksi olen löytänyt niitä tietystä yhteisöstä jonka aktiivijäsen nykyisin olen. Lisäksi jatkuva kouluttautuminen on minulle henkireikä, viimeksi tänään olin kuulemassa erästä yritysvalmentajaa, joka puhui mm. identiteetin rakentumisesta ja siitä, kuinka tärkeää olisi ettei se rakentuisi minkään sairauden tai ongelman ympärille (aihe ei liittynyt millään tavalla alkoholismiin). Ensi kuussa alkaa psykiatrian lyhytkurssi ja meneillään on eräs toinen ihmisen "sielunsyvyyksiä" luotaava terapeuttisia taitoja tarjoava koulutus.
Miksi et hakisi asiantuntija-apua, jos perhetilanne on selvästi kriisissä ja/tai itse koet masennusta? Masennustesti on minusta aika heppoisa työkalu depression mittaamiseen, mutta koskapa lääkärit sitä käyttävät niin ehkä siinä jotain perää on.
Jotenkin viestisi antoi sellaisen kuvan, että et suuresti edes kaipaa siihen vastineita. Se vaikutti enemmänkin "ääneen ajattelemiselta", kuin varsinaiselta keskustelun avaamiselta.
Olen pahoillani avioliittosi tilanteesta.
Usein raitistuneen alkoholistin avioliitto saattaa loppua senkin takia, että puoliso vihdoin viimein uskaltaa jättää "sen juopon", ja aloittaa puhtaalta päydältä uuden elämän. Jonkinlainen läheisriippuvuus pitää pystyssä varmaan kymmeniätuhansia avioliittoja Suomessakin.
Puolison oma "alkoholismi" vaatisi aina myös hoitoa, sillä useiden vuosien ajan kestänyt helvetti ei jätä ketään kylmäksi. Jäljet siitä ovat näkyvissä pitkään, vaikka itse alkoholisti olisikin jo raitistunut.
Joka tapauksessa, teidän tilanteenne vaatisi jonkin ulkopuolisen auttajan astumista parisuhteeseenne. Hän auttaisi löytämään ne keinot, joilla avioliittonne vielä voitaisiin pelastaa.
Et maininnut mitään ystävistäsi, mutta sinun tilanteessasi olisi nyt käyttöä hyvälle ymmärtävälle ystävälle. Tiedän omasta kokemuksestani, että ulkopuolinen näkee asiat ja osaa vetää niistä johtopäätökset huomattavasti oikeammin, kuin kukaan meistä itse.
Epävarmuus siitä, otanko ryypyn vai sekoanko, ei ole mukava seuralainen. Siitä tunteesta täytyy päästä eroon, varsinkin alkoholistin.
Haluaisin lainata erään kappaleesi:
"Tuntuu kuin olisin tulossa elämän paalupaikalle, kohti uutta muutosta. Pelkoa lisää se, etten tiedä, mihin suuntaan se kulkee. Voinko edelleen olla varma siitä, että kunhan vain pysyn raittiina, minulle ei voi käydä kuin hyvin? Niin tahdon uskoa. Mutta taitaa olla aika syventää toipumista jollakin tavoin."
Tyttäristäni vanhempi oli vielä alle kolmenkymmenen, kun hän kertoi minulle, "ettei elämää voi hallita".
Tuo pitää paikkansa, ja ainakin minua vanhaa ateistia ja jumalan kieltäjää se on auttanut ymmärtämään tarpeeni "korkeampaan voimaan".
Minun täytyy voida luottaa johonkin itseäni suurempaan voimaan, joka vie elämääni eteenpäin silloinkin kun itse en pysty tai jaksa.
Ja aivan kuten jostain raamatusta muistan lukeneeni, että jumala auttaa niitä jotka auttavat itseään, niin minunkin on tehtävä kaikkeni oman elämäni eteen. Mutta itseäni suuremman avun saan elämääni sitten korkeammalta voimaltani.
Se olkoon vaikka itse elämä, tai Karl Marxin opein materian liike, eli protonien ja neutronien hyörinä atomeissa. Tai mihin nyt kukakin uskoo.
Joka tapauksessa, itseltäni en voi vaatia enempää kuin sen, että tänään en juo. Se antaa minulle mahdollisuuden auttaa itseäni siten, että jumalakin voi minua auttaa.
Olet varmaan kuullut sloganin, että asiat eivät koskaan ole niin huonosti, etteikö niitä kossun voimalla saisi vieläkin huonommiksi. Siksi raittius on meille paras vaihtoehto, koska muita ei ole.
Kysyin kerran omalta "lääke-gurultani" mielialalääkkeistä, ja niiden soveltuvuudesta minulle. Kun kerroin harkitsevani niitä siksi, että välillä vituttaa niin armottomasti, hän vastasi kysymällä, että "eikö saisi?"
Tarkoitan tällä sitä, että tunteet pitää kyetä elämään ja käsittelemään. ne kuuluvat elämään, eikä niitä ole tarkoituskaan peittää jollain kemialla, niinkuin me alkohoistit olemme tottuneet tekemään.
Kiitos sinulle ajatuksistasi, niisä oli pohdinnan aiheita minullekin.
Toivon, että löydät vastauksia mieltäsi vaivaaviin kysymyksiin, ja saisit niistä riittävän avun itsellesi.
Hei, kun luin tuon kirjoituksesi. Minulle tuli mieleen muutama tärkeä asia.
-Pysy edelleen raittiina. Se auttaa ennen kaikkea itseäsi.
-Hae vertaistukea itsellesi. On tärkeää puhua noista ongelmista sellaselle ihmiselle, joka on ne samat kokenut. Ja jonka seurassa sinun ei tarvitse tuntea häpeää/syyllisyyttä alkoholismistasi.
-Ja älä hyvä ihminen, murehdi kaikkia mahdollisia asioita etukäteen. Kun ei niistä kuitenkaan toteudu loppujen lopuksi, kuin pieni murto-osa. Murehdit kunkin asian sitten, kun se kohdalle sattuu.
yli 20 vuoden raittiuteni ajan olen huomannut, että vaikeuksista selviytyneet avioparit, joissa ainakin toinen on alkoholisti,itseni mukaan lukien, ovat tehneet asian hyväksi jotain konkreettista. On käyty avopalavereissa, perhepalavereissa, avioliittoneuvonnassa tai Al-Anonissa. Oikein hoidettu terapia auttaa pääsemään irti omaan napaan tuijottamisesta ja siten ymmärtää ottaa paremmin huomioon puolison yksilölliset tarpeet ja löytämään yhteisen, koko perheen hyvän.
Selviytyminen on ollut joko liiton jatkamista tai joissain tapauksissa ero.
Elän "melkein" entisen alkoholistin kanssa. Ei sitä tiedä, milloin juo, milloin pysyy raittiina. Riidellään toistuvasti samoista asioista. Minusta tullut sietämätön kaljan ja viinan suhteen- en halua edes saunaoluista puhua!!Mies mököttää useasti- ilmeisesti ei siedä olotilaansa raittiina. Mikä on siis mainitsemasi avopalaveri -AA on täysin poissuljettu, koska "ongelmaa ei ole".
Mies siis roikkuu löysässä hirressä - ottaa - ei ota... Kuinka kauan sellaista jaksaa katsoa? Syy esim. salajuontiin löytyy minusta, ihan raittiiksi ei haluakaan. Pitääkö tosiaan miettiä eroa kolmenkymmenen vuoden jälkeen?
Onko aiheesta hyvää kirjallisuutta?
avopalavereja on aa:ssa. sinne ovat tervetulleita myös kaikki läheiset esim. juhlapäivän vietto.
suljettu palaveri taas on vain jäsenille.
( myös riitaa haastavat ja siten typerät aa:n jotkut ryhmät muuttavat palaverin avoimeksi, jos heidän mielestään "väärä" ihminen tulee suljettuun palaveriin.
siitä ei nyt ole kyse, kunhan näpäytän noita kahjoja. maailma muuttukoon )
on, niinkuin tuossa jo sivusta joku kertoikin, AA:n palaveri, joka on avoin myös ei-alkoholisteille. Monesti sellaisessa palaverissa kuitenkin on vain alkoholisteja.
Voit siis mennä sellaiseen ilman puolisoasikin.
Järkevämpää (minusta) sinun ehkä kuitenkin olisi tutustua Al-Anon palavereihin. Ne on tarkoitettu ihmisille, jotka kärsivät läheistensä juomisesta tai alkoholismista.
Netistä voit etsiä kummastakin tietoja ohjelmasta, kokoontumisista ja kirjallisuudesta sekä näet eri paikkakunnilla toimivat auttavat puhelimet. Hgin puhelin 09-750200 päivystää klo 9-21.
Pari päivää miettineenä voin todeta, ettei tilanne ole muuttunut mutta suhtautumiseni on. Samalla keskustelun aaltopituus on parempi, kiihkottomampi, vähemmän syyllistävä.
Jostakin syystä minun on aina mentävä "luolaan" miettimään kuin joku neanderthal-male. Uistelin kaksi päivää tuulisella järvellä ja istuin tuleen tuijottaen. Ymmärsin, että raitistuminen ei paranna hoidotta jäänyttä vaimoa, jonka pitää kohdata oma muutos. Mikäli miehen kyky läheisyyteen on sitä mitä on, täytyy hänenkin päästä kuristavasta ilmapiiristä jotenkin - säilyttääkseen järkensä.
Me nyt toistaiseksi sovimme pelisäännöistä ja yritämme jonkin matkaa vielä. Katsotaan.
Sisäinen rauha tulee ymmärtämisen kautta syntyvästä hyväksymisestä. Ei pelkkä raitistuminen ole hyvittämistä etenkin, jos toisen mielessä on muisto ratkeamisesta kauheine seurauksineen. Se jättää pysyvän jäljen.
Alkoholistina kykenen hirveyksiin. Mitä vaadin ja odotan toiselta?
Kuten Holizon viittasi poikansa sanoihin: elämää ei voi hallita. Elämänhallinta on luonnollista ja tervettä sopeutumista siihen, mitä elämäksi sanotaan.
Peijakas, että ráitis ilma tekee joskus hyvää. Taidanpa nukkua pitkästä aikaa hyvin ja luottavaisesti. Mitä tahansa tapahtuu, sen voi kohdata ilman pelkoa, vakaasti ja pystypäin.
Nöyryys on ilmeisesti kahdensuuntaista. Pitää hyväksyä kykynsä ja hyvät puolet sekä myöntää olemassaolevat heikkoudet, joita tuntuu piisaavan.
Kyllä tämä on päivä kerrallaan -hommaa.
Kuten mainitsit, raitistuminen ei hyvitä mitään.
Puoliso ja perhe tarvitsevat jotain muuta, sellaista minkä raitistuminen tekee mahdolliseksi, eli perin juurin muuttuneen ja kasvaneen ihmisen.
Toinen tärkeä asia on tukeminen.
Kun alkoholisti vihdoin raitistuu, täytyy perheen lopettaa kaikenlainen raittiuden tukeminen, sillä vain alkoholistista itsestään lähtevä raittius voi kestää.
Silloin alkoholistin läheiset voivat vihdoinkin alkaa hoitamaan itseään, ja heidän tukemisessaan on raittiilla alkoholistilla työmaata.
Siis raitis toipumisessaan alkuun päässyt alkoholisti pyrkiikin tukemaan perhettään, eikä enää päinvastoin.
Alkoholisti hakee ja saa tarvitsemaansa vertaistukea toisaalta.