Eli puolitoista viikkoa sitten keskeytettiin raskaus lääkkeillä ja heti seuraavana päivänä olo oli parempi kuin koko raskauden aikana niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olin koko raskauden ajan väsynyt ja todella stressaantunut. Tunne ettei kaikki ole oikein ja nyt tuntuu että mieli on rauhallinen ja tyyni..
vaikka raskaus oli enemmän kuin toivottu. olin siitä iloinen, siihen asti kun alkoi tunne ettei tämä kestä pitkään.
Yleensä kaikkialla lukee että tuntee syyllisyyttä keskenmenosta, itse en sitä tunne. Onko ketään jolla olisi samanlaisia ajatuksia tai kokemuksia.
Vai olenko ainut joka tuntee näin..
vaikka raskaus oli enemmän kuin toivottu. olin siitä iloinen, siihen asti kun alkoi tunne ettei tämä kestä pitkään.
Yleensä kaikkialla lukee että tuntee syyllisyyttä keskenmenosta, itse en sitä tunne. Onko ketään jolla olisi samanlaisia ajatuksia tai kokemuksia.
Vai olenko ainut joka tuntee näin..
Vastaukset 8
Vanhimmat
syyllisyyttä. Keskenmenon syy on yleensä viallinen alkio/sikiö. Parempi on, että raskaus menee kesken kuin että syntyisi vaikeavammainen lapsi. Itselläni on ollut useita keskenmenoja ja olen suhtautunut niihin realistisesti. Minulla on viisi lasta ja he ovat kaikki terveitä.
miksi tuntisit surua,syyllisyyttä tms.?! minä halusin lääkkeillä tehtävän keskeytyksen,kun ensimmäinen lapseni oli 4kk. raskaus oli niin alussa,että sain lääkkeet kotiin ja menin yksin vauvan kanssa(juuri ero vireillä) kotiin.
vähän oli rankkaa ja pelottavaa,kun vuosin verta kylpyhuoneen lattialla,pystymättä nousemaan ja hoidin vauvaa vasemmalla kädellä,kunnes en saanut kättäkään enää nostettua ylös. onneksi ehdin soittaa tutun hoitamaan vauvaa ja juottamaan ja syöttämään ja suihkuttamaan itseäni,ennen kuin pyörryin kylpyhuoneen lattialle tärisevänä myttynä omaan verilammikkooni.
olisin halunnut sairaalaan sisälle,mutta TYKS oli liian täynnä...
käsitin, että aloittajalle tuli keskenmeno, eikä niin, että olisi itse päättänyt tehdä abortin. Ja jos sinulla ensimmäinen oli vasta 4 kk, niin tiesit varmaan miten lapset saavat alkunsa. Vastaavaisuudessa ehkä muistat sitten ehkäisyn.
sinä kyllä olet virheetön nurkassanyhjääjä varmaankin,mutta ylimielinen sävysi ei kerro kovin hyvää sinusta,empatiakyvystäsi,koko persoonallisuudestasi eikä varsinkaan älykkyydestäsi...
jokainenhan tietää itsestäänselvyydet,sinun ei ole pakko tehostaa itseäsi eikä olla hävytön nuorelle äidille.
viestin otit noin vihamielisesti? Osuiko pilkka omaan nilkkaan? Ja missä luki, että hän on nuori äiti? Ilmeisesti olet itse hän?
Ei ollut tarkoitus olla empatiakyvytön, mutta kieltämättä vaikea ymmärtää, miksi joku tulee leuhkimaan tahallaan keskeytetyllä raskaudella KESKENMENO-palstalle?! Täällä ihmiset surevat menetettyjä lapsiaan, eivätkä kerro miten helppoa oli tahallaan keskeyttää raskaus.
Ei ole kovin empatiakykyistä tänne kirjoitella aborteistakaan...
kyse oli siis todellakin keskenmenosta. suru ja menets olivat hirveitä eikä ne ole hävinneet vieläkään. Tarkoitin lähinnä sitä, onko kenelläkään ollut vastaavia kokemuksia henkisesti raskaasta raskausajasta lähinnä omasta tunteesta ettei raskaus suju niinkuin pitäisi.
Tätä on hieman vaikea selittää, niin ettei tulisi väärinkäsityksiä.
Mutta lyhyesti kun hormoonimylläkkä päättyi raskauden keskeytykseen niin masennus ja ahdistuneisuus raskauden normaalista sujuvuudesta poistui ja olo parani.
voiko itse todellakin aavistaa ettei raskaus ole normaali, tai että niinkuin myt kävi ettei sikiö ollut kehittynyt normaalista jonka takia menehtyi..
Rauhoitu, tarkoitukseni oli lohduttaa lääkkeillä keskeytyksen tehnyttä nuorta äitiä! En usko,että vanhemmat naiset tekevät keskeytyksiä, vai mitä?
En hyväksy kenenkään piikittelyä, puolustan mielelläni muita ihmisiä omaan napaansa tuijottavilta häijyläisiltä.
Väitteesi oli nytkin,että hän "leuhki" asialla, ohhoh!...
Mulla vähän samankaltaisia fiiliksiä kuin aloittajalla, vaikka tilanne hieman eri. Saatuani tietää raskaudesta olin hieman hämmentynyt, vaikka raskaus oli odotettukin. Muuten odottaminen tuntui kivalta, mutta kaikenmaailman neuvolakäyntien, labrakokeiden jne jne takia olin kamalan stressaantunut. Samoin ahdisti se, että mun "pitäis" lopettaa oma elämäni tähän paikkaan ja alkaa hengata vauva-lehden mammafoorumeilla. Täyttää kaikki vapaa-aikani lastenvaunujen vertailuun ja keskittyä kuuntelemaan joka ikistä viestiä, mitä kehoni ja tuleva lapseni minulle ilmaisee. Jostain syystä mulle oli muodostunut odottamisesta ja äitiydestä outoja mielikuvia. Suunnittelin jo seuraavalla lääkärikäynnillä pyytäväni lähetettä neuvolapsykologille.
Ekassa ultrassa ilmenikin, että raskaus olikin tuulimuna. Kätilö ojensi mulle tukun nenäliinoja, jos mua itkettää. Ei mua itkettänyt sillä hetkellä, olin vaan hämmästynyt. Lääkkeellisen keskeytyksen jälkeen olo on ollut huomattavasti rauhallisempi ja tyynempi. Hieman olen potenut huonoa omaa tuntoa, kun en ole itkenyt ja surrut viikkotolkulla tätä asiaa. Toki ensimmäiset päivät keskeytyksen jälkeen oli rankkoja, mutta en koe tarpeellisena riutua surussa pitkään. Tuulimuna kun on asia, joka sattuu joillekin naisille. Luonnonoikku. Sen kanssa on vain elettävä, mitä luonto on päättänyt tehdä.