Kun selviydyin päivän moninaisista puuhista nopeammin kuin oletin, ehdin vielä heittää pikkujutun. Ajateltavaksi niille, jotka siihen pystyvät, ja niitä, jotka sellaiseen eivät pysty, on turha kehottaa siihen, mihin he joka tapauksessa ryhtyvät.
Lueskelin vielä tarkemmin päivän Hesaria, ja siinä oli muutamia hyviä juttuja jo paljon keskustellustakin asiasta. Ahtisaarihan siinä on keskiössä, ja hieman Stubbiakin sivutaan. Eli kyseessä on nimenomaan tällä saitilla monen mielestä varsinainen pahan akseli. Siitä esitettyä tuon tiedoksenne ja ajatustenne – tai sen muun – pohjaksi:
Otto Hyötyniemi Helsingistä on lähettänyt yleisö-osastoon pitkän kirjoituksen otsikolla ”Ahtisaaren Nato-kanta on saanut kohtuutonta kritiikkiä”. Jokseenkin kaikkeen Hyötyniemen sanomaan voin yhtyä. Tässä siitä vain muutamia ydinkohtia:
”Emme voi mennä asioiden edelle ja toimia niin kuin toimisimme rauhaisassa ihannemaailmassa, jos muut maat, kuten ”suuri itäinen ystävämme” eivät ole muuttaneet käytöstään samalla lailla. Idealistisesti menettelemällä siis vain vaarannetaan isänmaan turvallisuus tässä karussa ja brutaalissa maailmassa.
Nato on demokratioiden yhteistyöjärjestö, jonka lopullisena tavoitteena ovat maailmanrauha ja vapaa maailma. Rauhan turvaaminen ja itsepuolustus eivät ole mahdollisia ilman asevoimia ja demokraattisten maiden yhteistyötä. Ahtisaari on aina ymmärtänyt tämän, mutta ilmeisesti kaikki suomalaiset eivät ole vielä sisäistäneet tätä totuutta. Ainoat keinot Suomen uskottavan puolustuksen turvaamiseksi ovat Nato-jäsenyys ja Yhdysvaltain ydinaseet.
Lehtivuori (Hyötyniemi viittaa erääseen idealistiseen kirjoitukseen) uskoo myös, että nykyisenlainen yhteistyö Naton kanssa riittää Suomelle. Kuinka järjetön näkemys! Tilanne on nyt sinkkiarkkuineen päivineen huonoin mahdollinen. Nykyisellään Suomi täyttää lähes kaikki Naton jäsenyyteen sisältyvät velvoitteet saamatta kuitenkaan itselleen tärkeitä etuja, kuten turvatakuita ja mahdollisuutta osallistua Naton päätöksentekoon. Itsenäinen puolustus kaikessa hyödyttömyydessään tulee paljon kalliimmaksikin kuin mahdollinen Nato-jäsenyys.
Ahtisaari on myös täysin oikeassa puhuessaan Suomesta kummajaisena: kaikki muut Venäjän eurooppalaiset naapurit ovat Nato-jäseniä, pyrkivät Nato-jäseniksi tai ovat Venäjän liittolaisia. Muiden eurooppalaisten puolueettomien maiden tilanne on toisenlainen, koska ne ovat Nato-maiden ympäröimiä.
Suomen läntinen suuntautuminen joutuu epäilyksenalaiseksi, jos pyrimme olemaan puolueettomia. Puolueettomuus ei auta suursodan mahdollisesti syttyessä, sillä tuskinpa mikään sodan osapuoli vaivautuu kunnioittamaan puolueettomuuttamme, jos maamme valloittaminen sattuu olemaan sotimisen kannalta edullista.
Suomen Nato-jäsenyys ja Euroopan integraation tiivistäminen ovat ainoat keinot päästä eroon Suomen maantieteellisen sijainnin negatiivisista vaikutuksista ja saavuttaa aito kansallinen turvallisuus”, päättää Hyötyniemi kirjoituksensa, josta otteita edellä. Ja kuten jo sanoin, jokseenkin samaa mieltä olen kaikesta.
Hesarin muut lehdet –osastossa referoidaan useissa lehdissä annettua tukea ulkoministeri Alexander Stubbille. Otan tässä esille vain Satakunnan Kansan, joka toteaa, että Stubbiin kohdistuneissa hyökkäyksissä (varmaan etenkin Väyryseen viitaten) kyseessä ei ole enää normaali heiluriliike lellikistä inhokiksi, vaan määrätietoinen pyrkimys panna nuori ulkoministeri järjestykseen.” Lehti arvelee, että suurin huoli on niillä vanhan liiton ulkopoliitikoilla, joille muutos on kauhistus, ja jatkaa: ”Stubb on näyttänyt, että ulkopolitiikkaa voidaan johtaa uudella tavalla. Se on toistaiseksi ollut hänen pahin virheensä”.
- - -
Syyttäkää toki minua kopioinnista, mutta katson aiheelliseksi tuoda esille muidenkin näkemyksiä kuin vain omiani, sillä en suinkaan parhain asiantuntija ja ajattelija pyri tuollakaan alueella olemaan. Ja kuten jo alussa sanoin, jokseenkin kaikkeen edellä sanottuun voin yhtyä. Ja monien muidenkin olisi mielestäni aihetta noita ajatella ja sanoa sanottavansa puolesta tai vastaan. Ja ajattelukyvyttömille tarjoutuu mahdollisuus antaa sitä ehtymätöntä varantoaan.
Tänne haluan tuoda tuon siksi, kun asia on keskusteluttanut nimenomaan täällä, ja toivoisin keskustelun vielä jatkuvan, vaikka itse en siihen varmaan paljonkaan ehdi osallistua.
Lueskelin vielä tarkemmin päivän Hesaria, ja siinä oli muutamia hyviä juttuja jo paljon keskustellustakin asiasta. Ahtisaarihan siinä on keskiössä, ja hieman Stubbiakin sivutaan. Eli kyseessä on nimenomaan tällä saitilla monen mielestä varsinainen pahan akseli. Siitä esitettyä tuon tiedoksenne ja ajatustenne – tai sen muun – pohjaksi:
Otto Hyötyniemi Helsingistä on lähettänyt yleisö-osastoon pitkän kirjoituksen otsikolla ”Ahtisaaren Nato-kanta on saanut kohtuutonta kritiikkiä”. Jokseenkin kaikkeen Hyötyniemen sanomaan voin yhtyä. Tässä siitä vain muutamia ydinkohtia:
”Emme voi mennä asioiden edelle ja toimia niin kuin toimisimme rauhaisassa ihannemaailmassa, jos muut maat, kuten ”suuri itäinen ystävämme” eivät ole muuttaneet käytöstään samalla lailla. Idealistisesti menettelemällä siis vain vaarannetaan isänmaan turvallisuus tässä karussa ja brutaalissa maailmassa.
Nato on demokratioiden yhteistyöjärjestö, jonka lopullisena tavoitteena ovat maailmanrauha ja vapaa maailma. Rauhan turvaaminen ja itsepuolustus eivät ole mahdollisia ilman asevoimia ja demokraattisten maiden yhteistyötä. Ahtisaari on aina ymmärtänyt tämän, mutta ilmeisesti kaikki suomalaiset eivät ole vielä sisäistäneet tätä totuutta. Ainoat keinot Suomen uskottavan puolustuksen turvaamiseksi ovat Nato-jäsenyys ja Yhdysvaltain ydinaseet.
Lehtivuori (Hyötyniemi viittaa erääseen idealistiseen kirjoitukseen) uskoo myös, että nykyisenlainen yhteistyö Naton kanssa riittää Suomelle. Kuinka järjetön näkemys! Tilanne on nyt sinkkiarkkuineen päivineen huonoin mahdollinen. Nykyisellään Suomi täyttää lähes kaikki Naton jäsenyyteen sisältyvät velvoitteet saamatta kuitenkaan itselleen tärkeitä etuja, kuten turvatakuita ja mahdollisuutta osallistua Naton päätöksentekoon. Itsenäinen puolustus kaikessa hyödyttömyydessään tulee paljon kalliimmaksikin kuin mahdollinen Nato-jäsenyys.
Ahtisaari on myös täysin oikeassa puhuessaan Suomesta kummajaisena: kaikki muut Venäjän eurooppalaiset naapurit ovat Nato-jäseniä, pyrkivät Nato-jäseniksi tai ovat Venäjän liittolaisia. Muiden eurooppalaisten puolueettomien maiden tilanne on toisenlainen, koska ne ovat Nato-maiden ympäröimiä.
Suomen läntinen suuntautuminen joutuu epäilyksenalaiseksi, jos pyrimme olemaan puolueettomia. Puolueettomuus ei auta suursodan mahdollisesti syttyessä, sillä tuskinpa mikään sodan osapuoli vaivautuu kunnioittamaan puolueettomuuttamme, jos maamme valloittaminen sattuu olemaan sotimisen kannalta edullista.
Suomen Nato-jäsenyys ja Euroopan integraation tiivistäminen ovat ainoat keinot päästä eroon Suomen maantieteellisen sijainnin negatiivisista vaikutuksista ja saavuttaa aito kansallinen turvallisuus”, päättää Hyötyniemi kirjoituksensa, josta otteita edellä. Ja kuten jo sanoin, jokseenkin samaa mieltä olen kaikesta.
Hesarin muut lehdet –osastossa referoidaan useissa lehdissä annettua tukea ulkoministeri Alexander Stubbille. Otan tässä esille vain Satakunnan Kansan, joka toteaa, että Stubbiin kohdistuneissa hyökkäyksissä (varmaan etenkin Väyryseen viitaten) kyseessä ei ole enää normaali heiluriliike lellikistä inhokiksi, vaan määrätietoinen pyrkimys panna nuori ulkoministeri järjestykseen.” Lehti arvelee, että suurin huoli on niillä vanhan liiton ulkopoliitikoilla, joille muutos on kauhistus, ja jatkaa: ”Stubb on näyttänyt, että ulkopolitiikkaa voidaan johtaa uudella tavalla. Se on toistaiseksi ollut hänen pahin virheensä”.
- - -
Syyttäkää toki minua kopioinnista, mutta katson aiheelliseksi tuoda esille muidenkin näkemyksiä kuin vain omiani, sillä en suinkaan parhain asiantuntija ja ajattelija pyri tuollakaan alueella olemaan. Ja kuten jo alussa sanoin, jokseenkin kaikkeen edellä sanottuun voin yhtyä. Ja monien muidenkin olisi mielestäni aihetta noita ajatella ja sanoa sanottavansa puolesta tai vastaan. Ja ajattelukyvyttömille tarjoutuu mahdollisuus antaa sitä ehtymätöntä varantoaan.
Tänne haluan tuoda tuon siksi, kun asia on keskusteluttanut nimenomaan täällä, ja toivoisin keskustelun vielä jatkuvan, vaikka itse en siihen varmaan paljonkaan ehdi osallistua.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Siinä se hätä. Omasta pojasta ei ole sotijaksi. Muiden miesten varaan on mukava turvautua.
mutta minua jäi tässä Ahtisaaren "suomettumis"-marmatuksessa vaivaamaan se, että vaikka Ahtisaari ehti toimia myös Irakissa (siirtomaaherran juoksupoikana?), niin miksi Ahtisaari ei löytänyt mitään moitittavaa siirtomaaherran toimista, täysin toisin kuin tarkka Presidenttimme, joka tuomitsi siirtomaaherran invaasion kansainvälisen oikeuden vastaisena. Sitähän se olikin.
Miksi Ahtisaarelta siis jäi huomaamatta se seikka, että kun vapaustaistelijat iskivät ja tuhosivat WTC-tornit, niin miksi vastaisku tehtiin juuri Irakiin, vaikka hyökkääjät olivat kansallisuudeltaan kaikkea muuta, saudeja ja jemeniniläisiä. Ahtisaari ei ole uussuomettuneena missään vaiheessa ottanut tätä näkökantaa esiin.
Katsoppas Ahtisaaren ja Stubbin arvostelijoita; Erkki Tuomioja, Paavo Väyrynen, Jaakko Laakso, Esko Seppänen jne.
Vastakkain ovat suomettumiskaudella oppinsa saaneet vanhat parrat ja kansainvälisiä asioita opiskellut ja EU-virkamiehenä MEP:ksi edennyt menneisyyden rasitteista vapaa nuori mies.
Stubb ja Kokoomus ovat saaneet aikaan avoimen keskustelun ulkopolitiikan suunnasta ja Natosta. Se on hyvä, etenkin kun poliittista keskustelua ei näistä teemoista ole pahemmin suvaittu. Väyrynenkin vaatii keskustelun lopettamista "hämmentävänä". Taitaa hämmentää eniten juuri näitä vanhan opin miehiä itseään.
Minua huvittaa suuresti vaatimukset jonkun virallisen linjan noudattamisesta. Kekkosen aikaan se oli YYA liturgian jankkaamista ja todellisten tekojen selittämistä parhain päin. Silloinhan tehtiin paljon työtä lännen suuntaan mutta virallisen linjan liturgiassa korostettiin itäsuhteita. Ei siihen ole paluuta. Politiikan toimijat, ministereitä myöten, puhukoot juuri sitä mitä ajattelee ja kansa päättää vaaleissa miten puheisiin suhtautuu.
Siinäpä heti aluksi luettelit heti sen "pyhäin yhteyden" ytimen, jossa puoluepoliittisetkin rajat rikkoutuvat "tärkeämmän" asian ollessa kyseessä. Samaa ilmiötä on nähtävissä myös tällä saitilla.
Meillä on näköjään samankaltainen huumorintaju. En minäkään ole voinut huvittumatta seurata noita "virallisen linjan" puolustajia, kun hyvin tiedän ja ymmärrän, mitkä vaikuttimet sen "linjan" määräävät.
Sellainen korkeammalla poliittisella tasolla tapahtuva on ymmärrettävä enemmänkin asianomaisten itsekkäistä vaikuttimista kuin heidän idealismistaan johtuvana. Sellainen täällä on muutamilla varmaan heidän idealismiaankin, mutta monen kohdalla jämähtyneisyyttä jonnekin menneeseen - ei harvinaista muisskaan asioissa - tai sitten vain silkkaa tyhmyyttä.
Otsikossa käyttämäsi ilmaisu on ihan mukava, mutta sai minut heti muistelemaan historiaa, sillä analogioita on aina kiva hakea. Ja löytyihän niitä.
Vuonna 1939 pääministeri Cajander ja ulkoministeri Erkko olivat opiskelleet ja omaksuneet uusia asioita ollen vanhoista rasitteista vapaita. Vanhat parrat Mannerheim ja Paasikivi elivät jossain menneessä olivat täysin eri mieltä näiden kanssa. Mannerheim jopa siinä määrin, että kehotti Erkkoa menemään metsään ja ampumaan itsensä. Erkko ei mennyt metsään vaikka rasitteista vapaa politiikkansa sitten metsään menikin. Ja seurauksista voimme lukea historiasta.
Mikä on tarinan opetus? Ei vara venettä kaada ja vanhassa vara parempi.
Loistava esimerkkisi kuvaa mainiosti, miten sinä itse et ole ollenkaan menneisyyden rasitteista vapaa asenteissasi Suomen tulevaa turvallisuuspolitiikkaa kohtaan.
Syytätkö Cajanderia ja Erkkoa Talvisodasta?
Vai väitätkö että Neuvostoliitto olisi jättänyt meidät rauhaan jos olisimme suostuneet sen aluevaatimuksiin?
Jossittelu on jossittelua mutta eiköhän Baltian esimerkki riitä vastaukseksi. Ne suostuivat luovuttamaan tukikohtia puna-armeijalle. Ja menettivät itsenäisyyden. Molotov-Ribbentrop-paktia seuranneet neuvottelut Baltian maiden kanssa Molotov katsoikin menestykseksi – Suomea lukuunottamatta. Neuvostoliiton tavoite oli Suomenkin liittäminen kokonaisuudessaan sen hallintaan, mutta täällä heille ei annettu tialaisuutta lavastaa vapaaehtoista liittymistä.
Neuvostoliitto aloitti kymmenien divisioonien keskittämisen Suomen rajoille jo syyskuussa 1939, samoihin aikoihin esitettyjen vaatimusten kanssa. Hyökkäyskäsky annettiin paljon ennen neuvotteluiden kariutumista.
Cajander ja Erkko tekivät raskaita virheitä, siinä olen kanssasi samaa mieltä, he laiminlöivät armeijan varustamisen tarpeeksi ajoissa, ja sitten kun aseita ruvettiin tarvitsemaan, niitä ei ollutkaan noin vaan saatavilla.
Niin, mihinkähän vanhaan 1939 olisi pitänyt turvata? Ja mikä vara olisi veneen pitänyt pinnalla. Vihjaatko että olisi pitänyt antaa Neuvostoliiton toteuttaa suunnittelemansa manooveri, meidänkin lähteä balttien tielle?
Ahtisaarta ja Stubbia arvostelleet ovat olleet pääosin suomettuneisuuden ajalla pahiten rähmällään olleita, näitä KGB:n hyödyllisiksi idiooteiksi kutsumia, jopa Moskovan instituuteissa aikanaan opiskelleita. Se saa aprikoimaan että näiden puheiden vaikutteena ei ole puolueettomuuten ja avoimmuuteen pyrkiminen vaan Venäjän näkökannan korostaminen ja sen puolesta toimiminen. Halu kieltää keskustelu Väyrysen tapaan kielii siitä, ettei omaa näkemystä sittenkään kyetä puolustamaan loppuun saakka, vaan nähdään paremmaksi kieltää koko debatti
Menneisyys siis painaa näitä arvostelijoita, muokkaa heidän suhtautumistaan länteen.
Menneisyyden rasitteista vapaa voi toki ottaa oppia menneestä, mutta ei yksi yhteen vaan ajan vaatimuksiin soveltaen. Ja siinä Ahtisaari on onnistunut, hänellä ei ole sitä vanhan idänpolitiikan rasitetta jossa asioita ei käsitellä niiden oikeilla nimillä vaan turvataan liturgiaan. Sama koskee Stubbia vaikka hänen tominnastaan ei vielä kovin pitkää kokemusta olekkaan. Herrat uskaltavat nostaa vaikeitakin Venäjä suhteeseen liittyviä asioita esiin, samoin kuin näkökantoja Natoon ja länteen liittyviin suhteisiin. Positiivisiakin näkökantoja
Minähän tuossa kerroin mitä mieltä Mannerheim oli Erkosta. Hän piti talvisotaa Erkon sotana ja kehotti Erkkoa menemään metsään ja ampumaan itsensä. Voit itse päättää, miten suhtaudut tähän Mannerheimin käsitykseen.
Mannerheim sanoi noin Erkolle
Sinulta taasen kysyttiin:
Syytätkö Cajanderia ja Erkkoa Talvisodasta?
Vai väitätkö että Neuvostoliitto olisi jättänyt meidät rauhaan jos olisimme suostuneet sen aluevaatimuksiin?
*****
Voisitko edes yhden kerran vastata esitettyyn kysymykseen tuollaisen jurismin sijaan jossa alat vain pyöritellä jonkun muun sanoja.
Vai pystytkä siihen.
Vuoden 1939 politiikan osalta voi viitata juuri Mannerheimin ja Paasikiven esittämään kritiikkiin. Mannerheim oli sitä mieltä, että NL:n vaatimukset aluesiirroista olivat oikeutettuja ja kohtuullisia. Hän näki asian entisenä Venäjän armijan upseerina myös sikäläisestä näkökulmasta käsin. Paasikivi oli alueluovutusten osalta neuvottelija ja hän ei lainkaan käsittänyt sitä, että Suomen hallitus tarjosi neuvotteluissa vain njet-sanaa. Paasikivi ymmärsi, että diplomatian epäonnistuttua suurvalta aina turvautuu muihin keinoihin kuten kävikin. Mannerheimin näkemys liittyi paljossa myös siihen, ettei hän uskonut Suomen pärjäävän sodassa, koska oli huonosti varustaunut. Mannerheim olisi siis anatnut periksi jo senkin vuoksi, että armeija ehditään varustaa parempaan iskukykyyn.
On täysin halpahintaista leimaamista sanoa, että natovastaisuus olisi jotain suomeetumisopin jatkoa. Kun ei haluta lähteä keskustelemaan argumenteista, leimataan keskustelijat. Itse voisin samalla tavoin sanoa, että Naton puolustajissa on lähinnä Stubbin ja Häkämiehen kaltaisia poliitikkoja, joiden idearikkaudella vetää vertoja vain Tanja Karpelan ja Sirkka-Liisa Anttilan oivallukset.
Seppäsen ja Laakson kohdalla voidaan varmaankin puhua siitä, että heidän taustansa voi muokata suhtautumista länteen. Ovathan he johdonmukaisesti olleet esim. EU:hun liittymistä vastaan. Sen sijaan demarit ja muut puolueet paitsi Kepu ovat suhtautuneet läntiseen talousintegraatioon hyvinkin myönteisesti. Paavo Lipposta EU-myönteisempää poliitikkoa saa hakemalla hakea eikähän Erkki Tuomiojallakaan ole ollut tässä kohdin eriäviä näkemyksiä. Kepulaiset syyttivät kaiken kukkuraksi demarien entistä johtajaa henkilöksi, joka on täysin rähmällään USAn edessä. Siitä huolimatta tämä rähmällään olija on varoittanut siitä, että Kokoomus haluaa ajaa meidät Natoon. Tämä osaltaan kertoo siitä, että länsimyönteisyys ja suhtautuminen Natoon ovat täysin kaksi eri asiaa.
Suhde Natoon ei selity mitenkään olennaisesti esittämilläsi syillä. Paljon tärkeämpiä tekijöitä jaolle on sen näkeminen, mitä hyötyä ja haittaa liitosta Suomelle olisi. Esim. Paavo Väyrynen on aiemmin sanonut, ettei hän ole vielä kohdanut ainoatakaan sellaista perustetta, joka olisi saanut hänet vakuuttuneeksi liittoutumisen tarpeesta. Se on aika vahvasti sanottu porvarihallituksen yhdeltä keskeiseltä ministeriltä ja pitkäaikaiselta ulkopolitiikassakin toimineelta poliitikolta, Kepun kunniapuheenjohtajalta.
On myös huomattava, että Natoon liittymisen puolesta puhuvien poliitikkojen rivistö on varsin harvalukuinen. Kokoomuslaisista lähinnä vain Stubb ja Häkämies ovat liputtaneet liittymisen puolesta. Demareista vain Liisa Jaakonsaari (Ahtissaren ohella) ja RKP:stä vain Henrik Lax. Kepusta ei kukaan ole pitänyt asiaa aktiivisesti esillä. Kääriäinen otti asiaan kantaa puolustusministerinä, mutta silloinkin vain kustannusten osalta jättäen asian muuten auki. Entisistä poliitikoista Risto Penttilä on pitänyt mölyä asiasta. Muutama puolustusvoimien edustaja on julikisesti puoltanut asiaa ja suunnilleen yhtä monta julkisesti vastustanut sitä.
Ylivoimainen enemmistö niin poliitikoista kuin puolustusvoimien johtohenkilöistä ei ole nähnyt edes tarpeelliseksi käydä asiasta keskustelua. Pääministerin mukaan ei ole ajankohtaista syytä pitää asiaa esillä. Tämä lienee poliitikkojen selvän enemmistön näkemys, vaikka sinä siirrät asiasta vastuun vain muutamille suomettuneisuuden ajan poliitikoille.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoista näyttäisi suurempi osa olevan sitä mieltä, ettei liittoutuminen ole meille mitenkään tarpeellista. Muutamat kuten Teija Tiilikainen ja jokunen muu ovat olleet enemmän liittoutumisen kannalla. Mielipiteet joka tapauksessa jakautuvat jyrkästi. Sinä varmaan luet nämä vastustajat joiksikin suomettuneiksi, vaikkeivat he kaikki edes olisi eläneet vielä tuona aikana.
Kyllä Erkkoa ja Cajanderia mutta ennen muuta Erkkoa voidaan tämänhetkisen historiallisen tiedon valossa pitää osasyyllisinä sotaan. Erkon syyllisyys on siinä, että hän ei suhtaunut asiaan Mannerheimin ja Paasikiven kritiikistä välittämättä realistisesti. Erkon politiikkahan oli sitä, että venäläisille pitää sanoa kaikessa ei, joloin he jättävät meidät rauhaan. Tämä rauhaan jättämisen luulo oli siis nimenomaan Erkon politiikan keskeinen asia. Siinä mielessä jatkokysymys siitä, että luulenko sen sijaan, että NL olisi jättänyt meidät rauhaan, on vähintäänkin kummallinen.
Kysyt siis sitä, että syytänkö Erkkoa siitä, että hän uskotteli suomalaisille NL:n jättävän meidät rauhaan, kun sille vastaan pelkästään ei vai väitänkö, että NL olisi jättänyt meidät rauhaan, jos olisimme suostuneet aluevaatimuksiin.
Pidän kuitenkin sitä, että NL olisi jättänyt meidät rauhaan aluevaihtojen jälkeen todennäköisempänä kuin sitä, että se jättäisi meidät rauhaan, kun emme suostuneet aluevaihdoksiin. Historiasta tiedämme nyt vrmasti, että se ei jättänyt meitä rauhaan, kun vastasimme ei ja uskoimme Erkkoa. Jälkimmäisen osalta emme voi tietää vastausta, kun sitä ei tapahtunut.
Ihan mielenkiinnosta voisit vastata itse myös tähän samaan kysymykseen eli kumpi vaihtoehto oli parempi. Minä siis vastasin, että olisi kannattanut kokeilla mieluummin Mannerheimin ja Paasikiven konstia kuin ryhtyä heti sotimaan.
Nyt tietysti joudutaan jossittelemaan ja kun tiedämme mitä on tapahtunut se hiukan vaikuttaa arvioon.
Jokatapauksessa baltian esimerkki osoittaa että Stalinin ja Molotovin tavoite oli ottaa kaikki salaisessa lisäpöytäkirjassa sen etupiiriin määritetyt alueet kokonaisuudessaan hallintaansa, siis ei vain perustaa tukikohtia alueille. Tuota tulkintaa tukee myös NL:n sotavoimien keskitykset jo ennen aluevaatimusten esittämistä, kuten myös Moskovan arkistoista paljastuneet Molotovin ohjeet ja käskyt armeijan johdolle. Niissä yksiselitteisesti valmistauduttiin miehitykseen. Se ettei Suomi suostunut aluevaatimuksiin johti miehityksen aloittamiseen - Talvisotaan - nopeutetussa aikataulussa, vasten talvea, joka oli sitten kohtalokasta monelle neuvostodivisioonalle.
Myöntyväisyydellä 1939 olisi säästytty Talvisodalta, mutta NL:lla olisi keväällä/kesällä 1940 ollut strategisesti paremmat asemat Suomen miehitykseen, mikä oli aluevaatimusten yksi tavoite. Kuten Baltiassakin.
Suomen kieltäydyttyä alueluovutuksista, päätti Stalin siirtyä minimitavoitteesta suoraan maksimitavoitteeseen eli koko Suomen valloitamiseen ja sen yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseen. Minimitavoitteessa oli taustalla myös toive, että Suomen kansa olisi jakautunut selkeämmin ja kommunisteille olisi saatu paremmat asemat vapaaehtoisen liittymisen lavastamiseen. Kuten Baltissa
Talvisotahan johti myös Saksan kiirehtimään sotatoimiaan, mm- Englannin ja Ranskan lupaama apu pakotti sen aikaistamaan Norjan miehitystä. Tämä taasen sai Stalinin pidättäytymään 1940 jatkamasta kesken jäänyttä Suomen valloitusta.
Talvisodalla siis pelastimme maan itsenäisyyden. Talvisotaan kyllä jouduimme Erkon ja Cajanderin kovapäisyyttä. Joka osoittuitui lopulta kuitenkin onneksemme, vaikkakaan kukaan sitä ei tuolloin voinut ymmärtää
mahtaa olla, jotta kansa saa äänestää?
Poliitikot ei tuota asiaa päätä, liitytänkö vai ei. Sen päättää kansa ilman politiikkoja.
Toki politiikoillakin on oikeus äänestää kansan mukana.
Lue tämänpäiväisen Suomen Kuvalehden pääkirjoitus. Erkki Tuomiojan suhteen lue Raimo Sailaksen vanha näkemys hänestä. En nyt viitsi ruveta kopioimaan toisten mielipiteitä ominani, kuten sinä joskus.
En muuten palaa noihin Talvisodan aikaisiiin näkemyksiin. Kyllä sieltä muutkin löytävät sopivia mielipiteistä, mutta pysytään nyt tässä hetkessä.
Kunhan avoin keskustelu Natosta pääsee demokraattisella tavalla käyntiin ilman, että "vanhan ulkopolitiikan" konservatiiviset suomettajat sitä torjuvat (kuten mm. Tuomioja pyrkii), niin keskusta kääntyy seuraavana avoimesti Nato-myönteiseksi.
Veikkaan, että SDP jää tässä vasemmistosiipensä vangiksi, kun puoluejohdolla ei ole rohkeutta ottaa vastuuta Nato-linjasta siinä pelossa, että kannatusta menetetään vasemmistoliitolle ja persuille.
Keskusta ratkaisee Suomen Nato-jäsenyyden jo hyvinkin pian, koska maltillinen Matti Vanhanen on järkevä käytännön politiikan mies.
Uskon myös, että tapahtuu juuri kuvaamallasi tavalla, jos ja toivon mukaan kun avoin keskustelu Natosta pääsee käyntiin. Ja uskon myös, että Tuomioja ja monet muut demarien vasemmistoon kuuluvat vastustavat Nato-jäsenyyttämme viimeiseen asti, mutta en usko demarien enemmistön jäävän heidän vangikseen.
Enkä usko keskustan pikaiseen suunnanmuutokseeen selvästi Nato-myönteiseksi; siellä on aivan liikaa vanhaa kekkoslaista hapatusta - nähdään täälläkin - ja Matti Vanhasella ei ehkä enää kovin kauan ole mitään vaikutusvaltaa kyseisessä puolueessa, kun näyttää siltä, että puolue on menossa neljänsiin perättäisiin hävittyihin vaaleihin hänen johdollaan.
Siteeraamasi mielipidekirjoitus ansaitsee paljonkin vastaan sanomista. Siinä ei ole mitään sellaista, mitä Natoon liittymisen puolesta toimivat eivät olisi jo aiemminkin sanoneet. Liittoutuminen halutaan siinä nähdä yksipuolisesti vain myönteisenä asiana eikä negatiivisia asioita oteta pohdittavaksi lainkaan.
Idealismi-kritiikki on lähinnä halpahintaista. Naton vastustamisen perusteista useat perustuvat aivan muuhun kuin idealismiin. Kyse on siitä, että toiset näkevät liittymisen seurannaisvakutukset eri tavalla kuin toiset. Jotkut haluvat vain tyrmätä näiden toisten mielipiteet kuvaamalla niitä idealismiksi. Se on halpahintainen tapa keskustella ja kertoo vain siitä, että keskustelijat argumentit vastata kritiikkiin ovat kehnot taikka niitä ei yksinkertaisesti ole.
Heti tämän idealismi-puheenvuoronsa jälkeen kirjoittaja sanoo, että Nato on rauhanjärjestö, jonka lopullisena tavoitteena maailmanrauha ja vapaus. Ensin hän tyrmää ajatuksen ihannemaailmaista ja idealismista ja heti samaan hengenvetoon perustelee Natoa ihannemaailmana ja idealismilla. Aika köyhää etten sanoisi.
Monet väitteet ovat puhtaita uskomuksia kuten se, että ainoa keino puolustaa Suomea olisi Natojäsenyys ja USAn ydinaseet. Kirjoittajalle kuten sinullakin on sokea usko Naton autuaaksi tekevään vaikutukseen. Pahin puute on siinä, että sivuutetaan kokonaan se, mikä olisi meidän todellinen sananvaltamme Natossa. Entäpä jos syntyisi tilanne, missä oma puolustuksemme olisi ajettu alas ja Naton pääjäsenmaat katsoisivat, etteivät ne voi lähettää joukkojaan minnekään muualle, kun oma maakin on uhattuna. Natovouhottijalta unohtuu yleensä se, että valtiot katsovat aina ensin omia itsekkäitä etujaan ja vasta sitten muiden, jos rahkeita siihen on. Tämä on realismia eikä mitään idealismia. Puolusutusvoimissa oli vallalla vielä sinunkin palvellessa sellainen näkemys, että me itse voimme vain varmimmin huolehtia omasta puolustuksestamme, kun meillä on siitä suurin motiivi huolehtia. Mihin tämä viisaus on matkan varrela mahtanut kadota?
Suomi ei ole mikään kummajainen. Me emme luota puolustuksen suhteen muihin vaan itseemme. Tämän itseensä luottamisen on historia meille opettanut. Ruotsi ja Sveitsi olivat toisen maailmansodan aikaan erilaisten liittoutuneiden maiden ympäröimiä. Liittoutuminen johonkin näistä ympäröivistä maista olisi vetänyt ne automaattisesti mukaan sotaan. Liittoutumattomina ne säästyivät kokonaan sodan tuhoilta. Niin että puolueettomuus voi sentään tehdä mahdolliseksi sen, ettei joudu sotaan. Liittoutuminen taas tarkoittaa aina sitä, että sodan syttyessä on takuuvarmasti mukana sodassa. Tätä Sveitsin ja Ruotsin esimerkki nimenomaan tarkoittaa.
Olen aika lailla pettynyt sinuun, kun voit olla samaa mieltä noin köykäisesti perustellun tekstin kanssa. Ymmärrän se, että lopputulemasta olet samaa mieltä, mutta kyllä noin kehnot perustelut kaivavat enemmän maata natottajien alta kuin vahvistavat näkemyksen oikeellisuutta. Natonäkemystä ajaneet penttiläläiset ovat sentään käyttäneet paljon enemmän tamoa asiansa ajamiseksi kuin tämä kirjoittaja, joka oikein vetää vasta-argumentteja puoleensa.
...ja tiesin jo ennakkoon juuri sellaiseksi, jonka annoit. Mihinkään vastaväitteisiin en ryhdy, sillä tiedän ne tarpeettomiksi. Niin moneen kertaan olemme tuosta aiheesta puhuneet, että tiedän, ettei muuten niin viisaaseen Sinuun tuossa asiassa mitkään järkiperusteet vaikuta, niin olet idealismisi - vai ideologiasi - vanki.
Sinulla kuitenkin on vaikuttimena idealismisi - tai ideologiasi - monilla muilla silkka yksinkertaisuus tai menneeseen aikaan jämähtäminen - se halu palata aitovierille - ja Natoa vastustavilla poliitikoilla itsekkyys; pyrkimys saada noiden yksinkertaisten ja jämähtäneiden kannatus oman asemansa turvaamiseksi.
Hyvää yötä ja kauniita unia aiheesta, jonka toivottavasti tulet vielä uneksi huomaamaan; sitä nimittäin vaatisi maamme ja kansamme etu, suorastaan olemassaolomme perusta!
en yllättynyt vastauksestasi. Lopetat tyypilliseen tapaan keskustelun, kun et kykene kumoamaan argumenttejani tyyypillisin lopputoivotuksin. Eli sinä olet vaan oikeassa ja minä väärässä. Tähän tyhjentyy sinun pääperustelusi.
Olisit nyt edes ottanut kantaa laittamasi kirjoituksen idealismi-osioon, kun kirjoittaja ei taida edes huomata, kun hän ensin tyrmää kaikenlaisen idealismin ja ottaa sitten ensi töikseen ensimmäisenä perusteluna mitä idealistisemman näkemyksen, jonka mukaan Naton iahnnemaailman tavoitteena on maailmanrauha ja vapaus. Eikö tällaisesta ihannemaailamsta puhuminen jos mikä ole idelismia. Syytät asiaa idealismiksi, jos lauseen muoto olisi ollut: Natoon kuulumattomuuden ihannemailman tavoitteena on maailmanrauha ja vapaus. Jos tällaista sanotaan toiselta puolen, se on heti naivia idealismia, mutta toiselta puolelta sanottuna kovaa faktaa. Heh heh vaan.
tuon kapi-ukon "tyrmäyksessä" mutta siihen se sitten jääkin.
Mielipidepankki on hubaisan oikeassa tällä kertaa. Siksi sitä mainostan nyt, koska aivan tavallista se ei ole.
Ensin idealismista.
Leimaat maailmanrauhan ja vapauden tavoittelun vääränlaiseksi idelismiksi. Siksikö, ettei Nato saa pyrkiä samaan tavoitteeseen kuin sosialidemokratia? Onko sinusta oikeampaa idealismia demonisoida Nato USA:n itsekkäiden valtapyrkimysten avulla, vaikka tiedät hyvin, että sellainen on vääristelyä?
Tiedät myös, ettei Nato ole koskaan sotinut missään, koska Naton joukot eivät toimi koskaan ilman YK:n mandaattia.
Aika kevyesti ohitat myös selkeitä tosiasioita:
Me toimimme jo Natossa erittäin vahvasti, mutta sananvaltamme on nolla. Kyllä sillä on merkitystä, että pääsemme samaan pöytään muiden kanssa sanomaan mielipiteemme asioista, jos joka tapauksessa olemme Naton toiminnassa mukana. Samalla saamme myös kaiken informaation, jota ilman joudumme nyt olemaan. Tieto uhkien mahdollisuudesta on hyvin merkityksellistä turvallisuuspolitiikassa.
Kyllä sinun kannattaisi perehtyä ennakkoluulottomammin esim. Ahtisaaren perusteluihin, ettet joutuisi noin pahasti jossittelemaan lähes antiikkisilla vertauksillasi II maailmansodan liittoutumisiin. Noista ajoista on jo yli 60 vuotta! Kyllä sinäkin nyt sen verran tajuat, ettei vastaavia armejoiden välisiä sotia enää demokraattisesti johdetuissa maissa käydä.
Niinpä voisit sinäkin suhtautua Natoon sellaisena kuin se on: rauhaa puolustavana ja ylläpitävänä pouolustuskiittona, joka turvaa rauhaa maailmassa YK:n päätösten toteuttajana.
Mitään muuutahan Nato ei enää ole vuosikymmeniin tehnyt, kun kylmä sota katosi NL:on romahtamiseen.
Òlet kova poika omimaan idealismin omaksi yksinoikeudeksesi.
Taisit jäädä heikoille.
…älä enää sitten yritä olla asiallinen muissakaan asioissa, vaan liity kaikin tavoin noihin eräisiin muihin hehettelijöihin.
Miksi helevatissa minun pitäisi jälleen ryhtyä jankkaamaan kanssasi pitemmälle, sillä olen perusteeni noille näkemyksilleni kertonut monet kerrat ja olen täysin varma niiden pitävyydestä. Jos sinä et niitä ymmärrä, se on sinun rajoittuneisuuttasi, ei minun.
Ei noista lähtökohdista synny mitään keskustelua.
Nyt toin vain esille tuon Hyötymäen näkemyksen siksi, että se ihan hyvin voisi olla oma näkemykseni, niin minäkin asian näen olevan. Sille voisin esittää – ja olen joskus esittänytkin – vaikka kuinka pitkät perusteet, mutta mitä se tapauksessasi hyödyttäisi. Sinä olet siinä uskosi varassa, ja uskoa ei tietoperäisillä perusteilla horjuteta, se nähdään nimenomaan tällä saitilla monessa muussakin asiassa. Enemmän kyllä tuolla kepulaistaholla, mutta tuossa asiassa sieltäkään et taida löytää samanlaista uskonvarmuutta muilta kuin Oivalta.
Olet kuitenkin näköjään jo saanut vastauksia, jotka ovat viestiisi nähden ansaitsemattomankin hyviä. Kiinnitä huomiota erityisesti siihen ja mieti sen oikeutusta, että miksi sinun idealismisi on muka parempaa kuin Naton puolustajien idealismi. Minusta se Naton puolustajien idealismi lähtee sentään vastuuntunnosta ja on realistista, sinun idealismisi huu-haata, ja se kumpuaa jostakin - en viitsi sanoa. Onneksi sellaisella idealismilla ei enää taideta päästä yhteiskunnassamme paikoille, jossa se voisi tuottaa korvaamattoman vahingon.
päreesi jos joku on taas eri mieltä sinun kanssasi. Olet tosi narsisti.
armeijan salaisia tietoja Norjaan.
Oliko tämä Lehmus sinun kavereitasi, silloin kun sinäkin liityit demareihin?
Älä suutu toisille kirjoittajille. Se lyhentää ikää.
Eikö sinusta ole vähän kummallista, että ensin peräänkuulutat keskustelua puolesta ja vastaan ja sitten kun minä kirjoitan enemmän vastaan, niin ei olisikaan saanut tehdä ja keskustelua vastaansanojien kanssa on hyödytöntä. Minusta tässä on täysin toissijaista se, saadaanko minun pääni käännytettyä. Paljon mielenkiintoisempaa on pyrkiä riitauttamaan ne argumentit, joita esitän.
Järkevät ihmiset eivät muodosta mielipidettään vain sen varaan, että he itse ovat vankkumattomasti jotain mieltä. Kyllä vankkumattomia perusteita esittävän pitäisi myös pystyä vastaamaan niiden kritiikkiin, jotka yrittävät omilla perusteillaan horjuttaa noita vankkumattomia perusteita. Sehän on ihan normaalia keskustelua millä tahansa alueella, esim. tieteellisessä keskustelussa.
En ole ollut kinastelemassa suinkaan siitä, miksi minun idealismini olisi parempaa kuin jonkun toisen. Tämän Natopuolustajan argumenttihan oli ensin tyrmätä koko idealismi perusteena. Sitten hän kuitenkin käyttää omalta puoleltaan mitä idealistisempia perusteluja. Etkö tosiaan huomaa tätä suurta ristiriitaa?
Minä en puolestani ole edes esittänyt tässä keskustelussa mitään idealistisia perusteita. Kuitenkin sinulla on otsaa sanoa, että minun idealismini kumpuaa jostain, jota et kehtaa edes sanoa.
Jotenkin olen havaitsevinani, että stressinsietokykysi rakoilee, kun joudut keskustelussa hieman tiukemmalle. Se ei ole mikään suuri meriitti entiselläkään sotilaalle, jolta odotetaan kaikissa tilanteissa rauhallista harkintakykyä. Eikö vaan!
Mitenkähä se kul... kanssa pärjää. Kumpi on tossun alla.
En suinkaan leimaa maailmanrauhan ja vapauden tavoittelua vääräksi idealismiksi. Mistä olet sellaista saanut päähäsi? Kyse oli tässä kohdin vain siitä, että tämän mielipidekirjoittajan kirjoituksessa ensin tyrmätään kaikenlainen idealismi kannanoton perusteena ja sitten kuitenkin heti syyllistytään itse samaan. Kyllä kai perusedellytys kaikelle kirjoitelulle on johdonmukaisuus.
Sitten tulee oikeinkin mielenkiintoinen väite sinulta. Vai eivät Natojoukot toimi koskaan ilman YK:n mandaattia. Tämä vetää maton alta monilta KapiKorhosen perusteluilta, kun hän on nimenomaan sanonut, että Nato on liian hidas toimija. Itse en kyllä usko siihen, että Nato alkaisi kysellä YK:n mielipidettä suostumuksesta puhumattakaan, kun joku sen jäsenvaltio joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.
Sananvallan ja tietojen saannin suhteen on tietysti niin, että pitää harkita sitä, ovatko nämä niin tärkeitä asioita, että maamme kohtalo voidaan altistaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sellaisen päätöksenteon kohteeksi, missä muillakin on suuri sananvalta. Tiukassa paikassa jopa paljon suurempi kuin meillä itsellämme.
Voisimme tietysti liittyäkin sellaiseen Natoon, jollaista kuvaa sinä siitä annat. Silloin sopimukseen voitaisiin tietysti kenenkään estämättä liittää irtisanomispykälä sellaista - sinun mielestä ei ilmeisesti teoreettista - tilannetta varten, että Nato toimiikin jollain tavan tämän anatmasi kuvan vastaisesti tai sen ylittäen. Tässä huomaan, että esim. sinun ja Kapin näkemys Natosta ja sen merkityksestä on jokseenkin erilainen. Kapin kuvailemaan Natoon emme siis varmaan kumpikaan voisi liittyä, mutta sinun kuvaamaasi voisin asiaa kyllä harkita em. varauksin.
Kirjoituksesi loppu oli yllättävän myönteinen, oikein mukavaa luettavaa. Toivottavasti en ymmärtänyt sitä smaan tapaan väärin kuin sinä näytit ymmärtäneen minun kommenttini.
Minusta niittäin moitit Kapia väärästä idealismista siksi, kun hän sanoi Naton tavoitteena olevan maailmanrauhan ja vapauden. Minusta nuo ovat hyviä tavoitteita kenelle tahansa.
Muilta osin rakentelet mielestäni omia mielikuvitusasetelmiasi ja kauhuskenaarioitasi ja sitten argumentoit niiden - oman mielikuvituksesi - varassa Natoa vastaan.
Tosiasiathan ovat selvät sinullekin:
- Nato ei ole koskaan sotinut missään ilman YK:n valtuutusta.
- Ainoatakaan Naton jäsentä ei ole koskaan pakotettu sitimaan missään vastoin sen omaa tahtoa.
- Yksikään Naton jäsenmaa ei ole koskaan joutunut hyökkäyksen kohteksi
- Suomi on mukana Natossa likipitäen täysjäsenen velvoitteiden mukaisesti, mutta miltei täysin ilman täysjäsenen etuja: mahdollisuutta sanoa mielipiteensä, osallistua päätöksentekoon ja saada tietoa tulevaisuuden mahdollisista uhkista samaan aikaan, kun jäsenet saavat.
Näissä faktoissa kannattaisi pysyä ja työntää mielikuvitus sivuun, niin keskustelu voisi jatkua avoimesti ja ilman inttämistä.
selittäjä.
Eläköön sosialismi!
Toveri KapiKorhonen on tapansa mukaan äärimmäisen älykäs satirisoidessaan suomalaisia natottajia. Natoon meneminen on todellakin erittäin typerää meidän vallankumouksen uljaiden ritareiden mielestä.
Katsokaapa vaikka Pohjois-Koreaa: USA joutui talouskriisiin jouduttuaan poistamaan pakotteensa Pohjois-Koreaa vastaan, mutta Pohjois-Korealla samaan aikaan on varaa vähät välittää siitä ja vieläpä viilentää välejään entisestään köyhään naapuriinsa Etelä-Koreaan, koska siellä on vallassa vanhoillisoikeistolainen hallitus.
Nato tarkoittaa samaa kuin meneminen Marty Friedmanin ja muiden Chigagon koulukunnan äärikapitalismin kannattajien kelkkaan hakeutumista, jonka tarkoituksena on ainoastaan mittava yksityistäminen kaikilla mahdollisilla kuviteltavissa olevilla aloilla, sekä niidenkin rahojen, joita jossain muualla kuin heidän vallitsemillaan aloilla liikkuu siirtäminen niille, jotka tietävät missä mennään.
Pankkien kautta on kulkenut kaikennäköisissä oletuksiin perustuvissa arvopapereissa enemmän rahaa vuodessa kuin on koko Telluksen bruttokansantuote. Ihan oikeasti. Koko pankkikriisi oli vain ajan kysymys. Varallisuuden uusjaosta on kyse nytkin. Siinä ei pikkumaat, eivätkä piensijoittajat ole muita kuin lypsylehmiä, joiden varat näpsäkästi laman syövereissä siirretään niille, jotka tiesivät homman etukäteen.
Mutta on tässä lamassa se hyvä puoli, että vallankumous on yhä lähempänä: kohta mekin olemme yhtä onnellisia kuin toverimme Kuubassa ja Valko-Venäjällä!!!
Viimeinen johtopäätöksesi on kyllä sinänsä oikein hauska. Bush ja monien läntisten EU-maiden johto ovat hetkessä tehneet sen, mistä lännessä toimineen kovimmatkin kommunisnit saattoivat vain uneksia. Ei ollut edes kummoista julistusta pankkien sosialisoimiseksi. Ensin sosialisoitiin ja julistetaan sitten myöhemmin jos keritään. Eikhän Bushkin palkita nyt jollainen Lenin-mitalilla, sillä kukaan ei ennen häntä ole onnistunut näin valtavassa sosialisoinnin aloittamisessa. 50-luvulla Bush olisi antikommunistilakien perusteella pantu heti vankilaan ja kuolemantuomio julistettu teloituksen jälkeen.
Juuri siltä kantilta, mikä sinulla on asioihin (Ryssia,Ryssia ja Ryssia)
Ainoa keino Suomen suojaamiseksi on myydä maa ja ostaa Islanti.
hirveä on julkisuuden halusi, tosiaankin hirveää on seurata kun ihminen sekoaa päivä päivältä yhä enemmän.
Jatkan illalla, tai sitten kun tulen tuolta yläilmoista alas, mutta minä menen sinne mekaanisella laitteella, kun sinut taas on sinne vienyt sairautesi.
Hei taas. Sota-asiantuntija, ja säälivää hymyä.
Tämänaamuisessa Hesarissa HS-raati esittää mielipiteitä presidentti Ahtisaaresta. Johtavana teemana on kysymys ”onko Suomi kohdellut Martti Ahtisaarta kaltoin”.
Seitsemän kymmenestä raatilaisesta on sitä mieltä, että niin ei ole tapahtunut, ja että kyllä presidenttiäkin saa ja pitääkin arvostella. Samaa mieltä olen minäkin. Olenhan arvostellutkin esim. Kekkosta (mutta esim. Oiva ei ole pitänyt Kekkosen arvostelua sallittuna, itse hän sen sijaan on enemmänkin kuin arvostellut Ahtisaarta; ristiriitaista!).
Tässä muutamia raatilaisten mielipiteitä:
Kuvataiteilija Jani Leinonen (muistaakseni äärivasemmistolaisenakin kunnostautunut) sanoo, että ”Herra Nobel kääntyisi haudassaan, kun rauhanpalkinnon saaja kehotti heti kotimaataan liittymään Natoon”. Tuo mielipide on varmaan erityisen mieluinen muutamalle tässä ketjussa.
”Vallanpitäjien pilkkaaminen on demokratiaa. Tuskin Ahtisaari haluaisi olla mikään Kim Jong-il”, sanoo professori Kari Enqvist.
”Hän on saanut pieneltä Suomelta hyvän pohjan, miltä ponnistaa, ja kansalaisiltaan korekimman mahdollisen arvostuksen osoituksen: valinnan maan presidentiksi suorilla kansanvaaleilla”, sanoo Jari Sarasvuo tarkoittaen, että sellainen ei ole kaltoin kohtelua.
”Suomalaiset valitsivat Ahtisaaren presidentiksi sen ainoan kerran, kun hän oli ehdokkaana. Sen jälkeen hän sai valtiolta eläkkeen. Se ei ole kaltoin kohtelua”, sanoo Ilkan päätoimittaja Matti Kalliokoski.
”Ahtisaari oli presidenttinä koulukiusattu pienessä Suomessa, mutta priimus kolmella kokonaisella mantereella”, sanoo mediaguru Pauli Aalto-Setälä.
”Kansallisen hiekkalaatikon pelimiehet ja –naiset kokevat isommilla laatikoilla menestyneet uhkaaviksi ja epäilyttäviksi”, sanoo mediataiteilija Marita Liulia.
”Asenne Ahtisaareen Suomessa on tyypillisen katkera. Yhtäältä täällä himoitaan kansainvälistä arvostusta, toisaalta ei voida sietää tyyppejä, jotka sitä saavat”, sanoo sarjakuvataiteilija Ville Ranta.
”Ahtisaaren arvostus ei ole vastannut hänen kykyjään ja ansioitaan. Suuntautumisellaan länteen Ahtisaari ei ole ollut poliittisesti korrektein hahmo Suomessa”, sanoo kulttuuriyrittäjä Raoul Grünstein.
”Ahtisaari oli vasemmistolaisille tukijoukoille liian liberaali ja kosmopoliittinen”, sanoo kuvataiteilija Nanna Susi.
Professori Seppo Zetterberg näkee Ahtisaaren nuivassa kohtelussa valoisan puolen: jos Ahtisaari olisi ollut presidenttinä toisen kauden, kansainvälinen rauhanvälitystoiminta olisi jäänyt vähemmälle. ”Omien viileys koitui Ahtisaaren ja maailmankin hyväksi”, arvioi Zetterberg.
Erkki Tuomioja sanoo, että kysymys kaltoin kohtelusta on absurdi. Olisiko hänestä pitänyt tehdä elinikäinen presidentti, jotta häntä ei olisi kohdeltu kaltoin?”. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista ja sanoo KapiKorhonen Tuomiojan sanoista.
Jos nuo mielipiteet aiheuttavat täällä keskustelua, niin siitä vaan. Mutta minä en ehdi siihen osallistua; tämä tiedoksi mielipidepankillekin.
Näin se on.
Minulla ei ole erityisen vahvoja mielipiteitä Ahtisaaren presidenttikaudesta ja sen onnistumisesta. Ahtisaari ei mitenkään erityisesti mokannut presidenttinä jos ei nyt mitään suuria onnistumisiakaan kirjattu. Hänen suuret tekonsa liittyävt ehdottomasti rauhanvälitystehtäviin. Ahtisaaren presidenttikausi osui ongelmattomaan aikaan, jolloin hän saattoi keskittyä sinänsä aika tarpeettomaan maakuntamatkailuun.
Meidän viimeinen merkittävä presidenttimme on ollut Mauno Koivisto, mutta siinäkin täytyy muistaa, että hänen kautensa osui murrosaikaan, mikä aina tekee presidentistä merkittävän.
Eläkeläisen on aina hyvä vedota kiireisiin. Niin minäkin välillä teen päästäkseni irti kaiken maailman lehtikauppiaista.
Mielestäni Ahtisaaren merkittävin saavutus presidenttinä oli Suomen ulkopolitiikan aktivointi uudella tavalla. Suomi lähti Ahtisaaren johdolla ja Paavo Lipposen samanmielisen hallituksen toimilla kehittämään Suomen roolia Unionissa, pyrkimistä kohti ytimiä ja komission aseman tukemista. Ahtisaari sai aikaan Jeltsinin ja Clintonin tapaamisen Helsingissä, siinä saatiin sopu Nato jäsenyydestä entisille itäblokin maille. Kosovon kriisin sovittelu oli sitten omaa luokaansa oleva saavutus suomalaisen ulkopolitiikan saralla.
Ahtisaari siis onnistui erittäin hyvin.
Koivistosta voi sanoa päinvastaista. Hän onnistui kyllä parlamentarismin palauttamisessa sisäpolitiikkaamme, mutta esim YYA sopimuksen muuttamispaineisiin Koivisto suhtautui jyrkän torjuvasti kunnes oli pakko lopettaa koko sopimus Neuvostoliiton olemassa olon päätyttyä. Hapuilu Baltian itsenäistymisprosessissa, jäykkä talousoppi laman kynnyksellä ja monet muut epäonnistumiset vetävät kokonaisuuden paljon Ahtisaaren saavutuksia heikommaksi.
Itse suhteutan asioita vähän toisin. Ahtisaaren vaikutus oli nähdäkseni EU-politiikassa melko vähäinen, kun taas Lipposen merkitys oli siinä poikkeuksellisen suuri. Kosovo on maailmalla kiistanalainen kysymys, joten voi olla vielä aikaista lukea asiaa Ahtisaaren ansioksi. Tosin on kohtuutonta syyttääkään häntä asiasta.
Koivisto osalta näen kaksi niin merkittävää asiaa, että ne ylittävät kevyesti Ahtisaaren presidenttikauden. Ensimmäinen osui Koiviston kauden alkuun. Hän palautti Suomeen normaaliparlementarismin ajan, jolloin mm. Kokoomuksesta ja SMP:stä tuli hallituskelpoisia puolueita. Koivisto alkoi kunnioittaa myös parlamentarismia muilta osin toisin kuin edeltäjänsä Kekkonen. Toinen ylivertainen asia oli Suomen EU:hun liittymisen hoputtaminen. Koivisto oli tässä asiassa erittäin aktiivinen, koska hän näki asian meille niin olennaisen tärkesäksi. Onneksi hän sai myös pääministeri Ahon vakuuttuneeksi asiasta. EU-sopimsu teki viimeistään Koivistosta merkittävän presidentin. Muuta ei edes tarvita, asia oli niin olennainen. Muut esille otamasi asiat ovat hyttysen ininää siihen verrattuna.
Se pieni ero ajattelussamme on siinä, että sinä katselet asiaa pelkästään siitä kansallisesta hiekkalaatikosta jota joku näistä Kapin siteeraamista arvioijistakin käytti kuvatessaan tilannetta. Kansainvälisissä suhteissa ja muulta asiaa tarkastellen Ahtisaari on suvereeni.
Minusta kotoisessakin hiekkalaatikossa Koivisto epäonnistui, eritoten talouden alalla.
Parlamentarismin palautus oli vain olojen normalisoitia, joka olisi tapahtunut jokatapauksessa vaikka presidentiksi olisi sitten tullut Väyrynen. No siinä tapauksessa ehkä vähemmän puhtaana.
EU sopimuksen hyväksymisen vaankieli ja viimeinen kanto kaskessa oli Keskusta ja sen nuori puheenjohtaja Aho, jolle kunnia kansan käännyttämisestä kuuluu siinä missä Koivistolle tai Lipposelle.
toit puolustuspuheeksesi?
Etpä tietenkään. En epäillytkään sitä.
Päinvastaista yritit, mutta itseäsi vastaan kääntyi.
Sinun tyhmyytesi voittaa ainostaan sinun narsistisuutesi, vai oliko se sittenkin toisin päin.
Sinähän et taaskaan ehdi, kun et saanut tahtoasi läpi etkä hyväksyntää.
Olet kuin kiukutteleva pikkukakara.
Mitenkähän on sinun oman ajattelukykysi laita, kun vaikuttaa siltä, että sinä ratsatelet kokoajan muiden ajatuksilla, poimien sieltä tarkoitusperiisi sopivimmat.
Luulenpa että teet ratkaisutkin ensin, ja ajattelet vasta sitten.
Oiva sekä mpp kaunasi on silmiinpistävää. Kumpikaan kun ei tahtosi alle alistu. Eli eivät ole tyhmiä eivätkä johdateltavissa, ja sekös sinua otta pattiin.
Laskeudu jo puusta sinäkin, nyt eletään demokratiasa, muttei sosialidemokratiassa.
Miksikähän sinulle ei Tuomiojan lausunto nyt kelpaa, kun aikaisemmin olet häntäkin ihannoinut.
Koiviston ja Ahtisaaren vertailussa on hyvä ottaa huomioon myös sosialidemokraattien silloinen tilanne. Koiviston kansansuosio oli Sorsalle ja SDP:n puolue-eliitille kova pala. Sorsan piti väistyä odottamaan kaksi kautta ennen kuin hänestä voitiin tehdä puolueen presidenttiehdokas.
Koivisto palautti parlamentarismin, vei meidät EU:iin, mutta ei juuri muuta tärkeää saanutkaan aikaan. Ahtisaari paransi huomattavasti Suomen asemaa maailmalla, Ahoa ja Lipposta auttaen ja tukien.
Ahtisaaren pahin "virhe" oli, että ryhmä sosialidemokraatteja ajoi hänen avullaan Sorsan toiveet presidenttiydestä kankkulan kaivoon. Siitä syystä Ahtisaarta ei edes pyydetty toiselle kaudelle. Tämä on nyt niin kitkerää demreiden puolue-eliitille kuin olla voi, kun Ahtisaari olisi jälkiviisaasti arvioiden ollut tuhat kertaa Halosta parempi preidentti ja sai kaiken kukkuraksi vielä maailman arvostetuimman tunnustuksen: Nobelin rauhanpalkinnon.
Vaikea näitä kahta on arvioida toisiaan vastaan. Molempien ansiot liittyvät aikaan, jota silloin elettiin ja olivat sen verran erilaiset, että ranking-listan laatiminen jää liian mielipiteenvaraiseksi.
Oma arvioni on, että Koivisto korjasi sisäpolitiikan Kekkosen jäljiltä parlamentaariseksi ja Ahtisaari korjasi vastaavasti ulkopolitiikan tosiasiallisen liittoutumattomuuden linjoille.