uutisia

Nordea myi 600 miljoonan arvoiset kuntaluotot. Ei siksi, että ne olisivat rasittaneet pankin vakavaraisuusastetta - julkisyhteisöinä kunnilla on verotusoikeus ja siten niille annetut luotot on luokiteltu riskittömiksi. Kuntalainojen velkakirjat myös kelpaavat keskuspankkivelan vakuudeksi, ne siis ovat arvokasta omaisuutta. Ne ovat myös omaisuutta, joka voidaan myydä - ja myydään kun on hätä, paniikki. Silloin tasetta riisutaan, myydään mitä voidaan, koska talletukset hupenevat asiakkaiden nostaessa rahansa pankista, joukkolainat ja sijoitustodistukset eivät kelpaa sijoittajille ja pankkien välisillä tukkumarkkinoilla Nordea on epävarman vastapuolen maineessa.

Toinen uutinen kertoo Nordean ja Essebankenin mahdollisesta fuusiosta. Wallenbergien mahtavan teollisuusryppään rahoittajana toimineen Stockholms Enskilda Bankin ja Skandinaviska Bankenin 70-luvulla tapahtuneen yhdistymisen myötä syntynyt SEB toisi Nordeaan skandinaavista ryhtiä ja vahvistaisi sen ruotsalaista ilmettä. Silloin suomalainen Nordea-osuus olisi turha painolasti. Aktia voisi ostaa siitä parhaita paloja, mutta suurin osa kaatuisi suomalaisten veronmaksajien niskaan.
6559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

huhuja ja levittää. siis tuo että Nordealla olis muka hätä ja että suomalainen Nordea muka katoais. Kertoo vain siitä että osuuspankilla itsellä on kova hätä. oplaiset on jatkuvasti mainostamassa omaansa samalla muut pankit lyttyyn haukkuen. Kun kukkona esiintyy niin voi tippua kuoppaan.

Äänestä

huhuja ja levittää. siis tuo että Nordealla olis muka hätä ja että suomalainen Nordea muka katoais. Kertoo vain siitä että osuuspankilla itsellä on kova hätä. oplaiset on jatkuvasti mainostamassa omaansa samalla muut pankit lyttyyn haukkuen. Kun kukkona esiintyy niin voi tippua kuoppaan. Ps. jokohan tää pääsis perille asti. s24 tuntuu tökkivän taas pahanlaatuisesti

Äänestä
  • Pankkikriisi tuottaa uhreja. Nordea on mielestäni todennäköisin iso ruumis. Seurauksena on finannsialalla uudelleenjärjestelyjä. Tällaistahan homma on ollut aikojen kuluessa jatkuvasti.

    Äänestä

  • näyttää huonolta kirjoitti:

    Pankkikriisi tuottaa uhreja. Nordea on mielestäni todennäköisin iso ruumis. Seurauksena on finannsialalla uudelleenjärjestelyjä. Tällaistahan homma on ollut aikojen kuluessa jatkuvasti.

    jos joku pankeista kaatuu! osuuspankkilaiset on ylimielisiä ja koppavia euroopanomistajia olevinaan ja aivan oikein heille että saavat nenilleen! aina ne ovat haukkumassakin muita pankkeja.

    Äänestä

Nordean suuromistajan Sampo-yhtiön Nallellakin voi olla jotakin sanomista. Kun Nordeaa aletaan pilkkoa, niin Sampolle tulee varmaan sopiva siivu. Nallehan otti käyttöön jo Mandatum-nimenkin.

Milloin sitten Nordean pilkkominen alkaa, on tietysti epäselvää. Mitä huonommaksi Nordean kunto menee, sitä todennäköisempää pilkkominsn on.

Äänestä

Islannin jälkeen heikkenevät Baltian pankit ja talous, jonka jälkeen Tanskan pankit ja talous joutuu koville. Nordea ostaa kilpailijoita pois ja välttyy pankkisektorin kriisiltä. Suomessa OP-Pohjola ja Paikallisosuuspankit ottavat yhä enemmän lainaa pärjätäkseen taantumasta ja Säästöpankeillakin heikkenee tulokset hieman kuten myös Tapiolalla. S-Pankki jatkaa kasvuaan, kun yritysten konkurssit maailmalla lisääntyvät. Myöhemmin UBS saattaa ostaa Nordean päästäkseen Pohjois-Euroopan markkinoille paremmin. Noin 2012 maailma on jo lähes kokonaan toipunut taantumasta, muutamia maita lukuun ottamatta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ja huhuja kirjoitti:

Nordea myi 600 miljoonan arvoiset kuntaluotot. Ei siksi, että ne olisivat rasittaneet pankin vakavaraisuusastetta - julkisyhteisöinä kunnilla on verotusoikeus ja siten niille annetut luotot on luokiteltu riskittömiksi. Kuntalainojen velkakirjat myös kelpaavat keskuspankkivelan vakuudeksi, ne siis ovat arvokasta omaisuutta. Ne ovat myös omaisuutta, joka voidaan myydä - ja myydään kun on hätä, paniikki. Silloin tasetta riisutaan, myydään mitä voidaan, koska talletukset hupenevat asiakkaiden nostaessa rahansa pankista, joukkolainat ja sijoitustodistukset eivät kelpaa sijoittajille ja pankkien välisillä tukkumarkkinoilla Nordea on epävarman vastapuolen maineessa.

Toinen uutinen kertoo Nordean ja Essebankenin mahdollisesta fuusiosta. Wallenbergien mahtavan teollisuusryppään rahoittajana toimineen Stockholms Enskilda Bankin ja Skandinaviska Bankenin 70-luvulla tapahtuneen yhdistymisen myötä syntynyt SEB toisi Nordeaan skandinaavista ryhtiä ja vahvistaisi sen ruotsalaista ilmettä. Silloin suomalainen Nordea-osuus olisi turha painolasti. Aktia voisi ostaa siitä parhaita paloja, mutta suurin osa kaatuisi suomalaisten veronmaksajien niskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu