Täältä on

porukka siirtynyt tonne Idols puolelle keskustelemaan. Tämä on tietysti ihan luontevaa nyt, kun ollaan leipomassa uutta mutta vahvaäänistä ja musikaalista idolia.
19991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

sirkuksii enkä muit kansanhuwei ;)))

mut woidaanha me keskustel keskenään. sä dissaat arii ja mä sua..sopiiks ????;))))

Äänestä

vielä teet vai ootko eksyny?

Äänestä

Mitä suotta jahkailet. Tuskin moni jää kaipaamaan.

Äänestä

vanha ja kulunut. ei siitä saa enää edes kunnon kinastelua aikaan.

Äänestä

eihän meitä sykähdytä kuin Ari ja sen musa.

Äänestä
  • Ainoastaan Ari veti minut viimekaudella seuraamaan tätä idolsi-sarjaa, ei mikään muu. Näitä uusia kandidaatteja kun tsiikaa ei tarvitse päätöstänsä pyörtää. Onnettomia.
    Itse olen roikkunut täällä Arin-palstalla jo siitä lähtien kun aloitettiin enkä lähde kulumallakaan enkä myöskään lakkaa seuraamasta Arin uraa ja ostamasta levyjä.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Ainoastaan Ari veti minut viimekaudella seuraamaan tätä idolsi-sarjaa, ei mikään muu. Näitä uusia kandidaatteja kun tsiikaa ei tarvitse päätöstänsä pyörtää. Onnettomia.
    Itse olen roikkunut täällä Arin-palstalla jo siitä lähtien kun aloitettiin enkä lähde kulumallakaan enkä myöskään lakkaa seuraamasta Arin uraa ja ostamasta levyjä.

    sitä suotta tuttua ja turvallista kuplaa kävisi puhkomaan.

    Äänestä

  • mitäpä kirjoitti:

    sitä suotta tuttua ja turvallista kuplaa kävisi puhkomaan.

    kuunnella ihan vapaasti näitä uusia idoleita, mut älä tule tänne niitä tyrkyttämään. Ihme pakkosyöttöö!

    Äänestä

  • mitäpä kirjoitti:

    sitä suotta tuttua ja turvallista kuplaa kävisi puhkomaan.

    vaan perseesees ja jatka r*********s siel Idols-palstalla.

    Äänestä

  • se kupla kirjoitti:

    vaan perseesees ja jatka r*********s siel Idols-palstalla.

    ärsyyntyä :) marionetit ovat hauskoja.

    Äänestä

  • vähän... kirjoitti:

    ärsyyntyä :) marionetit ovat hauskoja.

    tällä palstalla joten ikäväkseks täytyy todeta että nää vastaukset palstahäiriköille tulee ihan rutiinilla ilman tunnekuohuja.

    Äänestä

  • vähän... kirjoitti:

    ärsyyntyä :) marionetit ovat hauskoja.

    toi tommonen ihmisten tahallinen ärsyttäminen! Mut huvinsa kullakin.

    Äänestä

  • on totuttu kirjoitti:

    tällä palstalla joten ikäväkseks täytyy todeta että nää vastaukset palstahäiriköille tulee ihan rutiinilla ilman tunnekuohuja.

    perustahan on rakennettu valheesta ja itsepetoksesta.

    Äänestä

  • sairasta..... kirjoitti:

    toi tommonen ihmisten tahallinen ärsyttäminen! Mut huvinsa kullakin.

    eli ne kalastaa huomiota itselleen hinnalla millä hyvänsä. Koska ne ei oo tottunu saamaan positiivista huomiota niin ne yrittää sit negativista ja sitähän saa aika helposti.

    Äänestä

  • mutta kuplan kirjoitti:

    perustahan on rakennettu valheesta ja itsepetoksesta.

    päässäs, älä tuputa omia harhojas muille.

    Äänestä

  • mutta kuplan kirjoitti:

    perustahan on rakennettu valheesta ja itsepetoksesta.

    mikä kupla?

    Äänestä

  • kupla... kirjoitti:

    päässäs, älä tuputa omia harhojas muille.

    uusia faneja kun näkee miten entisille on käynyt.

    Äänestä

  • ettei Koivunen saa kirjoitti:

    uusia faneja kun näkee miten entisille on käynyt.

    pitäs antaa provoilla täällä ihan rauhassa? Me kirjoteltas täällä ihan asiallisia juttuja, jos jotkut ei tulis sotkemaan kokoajan.

    Äänestä

  • mitäpä kirjoitti:

    sitä suotta tuttua ja turvallista kuplaa kävisi puhkomaan.

    on otsassasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


näköjään kirjoitti:

porukka siirtynyt tonne Idols puolelle keskustelemaan. Tämä on tietysti ihan luontevaa nyt, kun ollaan leipomassa uutta mutta vahvaäänistä ja musikaalista idolia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu