Miten voi olla...

jollain linnulla?

Pihamaallani asteli nimittäin hyvin tärkeän näköisenä muutama päivä sitten yksi täysin musta lintu,myös nokastaan, mielestäni hiukan kottaraista suurempi ( no, en todellakaan ole lintujen tuntija).

Ensin en huomannut mitään pantaa, mutta kaulassa oli jotenkin raja höyhenissä. Sitten kun lintu kurkotti kaulaansa pitemmäksi muutamia kertoja, huomasin noin 2-3 mm leveän mustan ja kiltävän pannan kaulassa. Se oli aika kireän näköinen ja näkyi vain kun lintu venytti kaulaansa. En tosin vieläkään oikein usko mitä näin. Etenkin kun olen samannäköisiä lintuja luultavasti nähnyt joskus ennenkin täällä pirkanmaalla pihassani.
4402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kyseessä ole ollut nuori Mustarastas uros.

Tuo panta homma kuulostaa oudommalta, tuskimpa se on ihmisen sille poikasena laittama? Tainnut jossain marjapensaiden alla ruokaa tonkiessa itse saada jonkun helan kaulaansa?

Äänestä
  • oleva lintu oli mielestäni naakkaa isompi, jos ne naakat on niitä pieniä himmeänmustia lintuja, jotka ryhmissä kuljeksivat teiden reunamillakin. Mutta selvästi harakkaa pienempi ja syvänmusta ja hiukan kiiltäväkin. Sen kaula oli melko pitkä ja solakka luonnostaan.

    Onneksi se rengas ei näyttänyt kuristavan sentään, muttei ylimääräistä väljyyttäkään ollut ja ainakin osittain se oli muovinen. Ehkä joku metallilanka kulki pinnan alla ja muodosti viirun pantaan.

    Ja lintu näytti hyvin energiseltä ja tarmokkaalta. Muistakseni näin samanlaisen linun viimeksi keväällä kerran.

    Äänestä

  • panta kaulassa kirjoitti:

    oleva lintu oli mielestäni naakkaa isompi, jos ne naakat on niitä pieniä himmeänmustia lintuja, jotka ryhmissä kuljeksivat teiden reunamillakin. Mutta selvästi harakkaa pienempi ja syvänmusta ja hiukan kiiltäväkin. Sen kaula oli melko pitkä ja solakka luonnostaan.

    Onneksi se rengas ei näyttänyt kuristavan sentään, muttei ylimääräistä väljyyttäkään ollut ja ainakin osittain se oli muovinen. Ehkä joku metallilanka kulki pinnan alla ja muodosti viirun pantaan.

    Ja lintu näytti hyvin energiseltä ja tarmokkaalta. Muistakseni näin samanlaisen linun viimeksi keväällä kerran.

    sitten nuori Mustavaris. Oikein muita sopivia ei taida löytyä tuohon kokoluokkaan. Varislinnut nyt ovat niin kiiltävän perään ja uteliaita, että niiden kaulassa nähtynä "pannan" paremminkin ymmärtää.

    Äänestä

  • Koskikara* kirjoitti:

    sitten nuori Mustavaris. Oikein muita sopivia ei taida löytyä tuohon kokoluokkaan. Varislinnut nyt ovat niin kiiltävän perään ja uteliaita, että niiden kaulassa nähtynä "pannan" paremminkin ymmärtää.

    koskikara näyttäisi liian pullealta ( vaikka niitä täysin mustina olisikin) ja ehkä liian lyhytpyrstöiseltä ja -kaulaiselta.

    Kuvien mustavarikset taas ovat höyhenpeitteeltään järjestään "epäsiistejä", muuten muoto vois olla oikea. Nokka tosin vaikuttaa noissa kuvissa olevilla olevan melko vankkatekoisen näköinen. Linnun nokka oli jotenkin sirompi, vaikkakin aika pitkä.

    Tuo lintu oli ihailtavan sileä höyhenpeitteeltään, mutta näin sen vain kävelevän nurmikolla istutusten tienoilla muutaman minuutin ja kävellen se poistuikin pensaiden taakse. Siivet olivat täysin kehon myötäisinä, joten niistä en saanut mielikuvaa ja höyhenpeite oli oikein tasainen ja hyvinhoidetun näköinen.

    Onko tuo mustarastas yleensä minkä kokoinen?

    Tuo panta oli mielestäni kuitenkin reunoiltaankin tuollainen tasapaksu, joten mikään pullonkorkkiin liittyvä teräväreunainen rengas se ei ollut. Saattoi olla kuminenkin. Tosi tarkkana tässä pitäisi olla ja merkitä järjestelmällisesti linnusta kaikki havainnot heti ylös, näin jälkikäteen alkaa epäillä piirrettä jos toista. Mutta sutjakan näköinen ja epätavallisen kaunis ja tyylikäs se lintu oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


panta kaulassa kirjoitti:

jollain linnulla?

Pihamaallani asteli nimittäin hyvin tärkeän näköisenä muutama päivä sitten yksi täysin musta lintu,myös nokastaan, mielestäni hiukan kottaraista suurempi ( no, en todellakaan ole lintujen tuntija).

Ensin en huomannut mitään pantaa, mutta kaulassa oli jotenkin raja höyhenissä. Sitten kun lintu kurkotti kaulaansa pitemmäksi muutamia kertoja, huomasin noin 2-3 mm leveän mustan ja kiltävän pannan kaulassa. Se oli aika kireän näköinen ja näkyi vain kun lintu venytti kaulaansa. En tosin vieläkään oikein usko mitä näin. Etenkin kun olen samannäköisiä lintuja luultavasti nähnyt joskus ennenkin täällä pirkanmaalla pihassani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu