Niin siis... oletteko isovanhemmat parempia ja neuvovampia kuin vanhemmat ym oletteko ja tunnetteko, että olette ansaineet paikkanne vai korjaatteko virheenne...herää kysymys nyt kun on esim vaalit
Hyviä ja pahoja
isovanhemmat niinkuin
14685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuo otsikkosi viittaa jo johonkin!
Siksi laitan oman otsakkeen vastapainoksi.
Minuun ei ainakaan mitkään vaalit vaikuta ja ihmettelen jos johonkin vaikuttaa, ainakaan mummona olemiseen.
Olen mummo vaan ja kait olen ansainnutkin sen olotilan, kun olen omalta osaltani saanut lapsia ja nämä taas omia lapsia, paikkani tiedän ihan itsekkin, kenenkään siitä sen enempi muistuttamatta.
Virheitä myönnän tehneeni, ne on tehty ja niistä opittu, kukas se olisi täysin virheetön?
Virheitten paikkailu on ihan hyvä, mutta sitä ei voi ihan mihin vaan soveltaa, jokainen voi sitä itse miettiä mikä on oikein ja mikä väärin...
Omalta osaltani voinkin sanoa asioitten olevan kondiksessa, mitenkäs aloittajan?
Ettet vaan aloita taas isovanhempien mollausta?
se kuule on niin minä olen kovan ja hellän kasvatuksen saanut. Olen joutunut velipuolen takia nuorena siihen josta kärsin nyt pahoinpitelyä isääni ja ätiä kohtaan oli täyspiru nyt itse vanhempana kärsin hermostun jos joku edes yrittää hakata lastani (hänen)kaverit ja oikrastan heidän vanhemmat
Hei sinä aloittaja. En ole isovanhempi, enemmänkin miniä.
Minua kyllä rassaa nämä sinun sekavat aloituksesi. Jos olisin jo isovanhempi, niin kokisin ne jotensakin loukkaavina. Edellinen vastasi jo mainiosti, joten en toista samoja ajatuksia.
Ongelmista sopii puhua ja on hyvä puhua, mutta nämä aloituksesi (olen tunnistavinani monien aloitusten ja kommenttien takaa saman henkilön, vaikka hänellä ei olekaan vakionimimerkkiä) ovat jotenkin riidanhaluisia ja hyyvin kaukana rakentavasta keskustelusta. En ymmärrä mihin hän tähtää.
Käytännön vinkki tai pyyntö: olisiko mahdollista, että käyttäisimme yhdessä ketjussa vain yhtä nimimerkkiä? Selkeyttäisi ja helpottaisi paljon.
ne isovanhemmat ovat hyviä, jotka ovat lapsistaan saaneet sosiaalisempia ja koulutetumpia kuin itse ovat, lisäksi rakkaus jatkuu ja jatkuu, se on todella arvokasta esimerkkiä.
ne vanhemmat ovat "pahoja" huonoja, joiden lapset tekevät samantasoista työtä kuin vanhemmat ja pahat vanhemmat ovat myös eronnet ja antavat siten huonoa esimerkkiä, ja tiedon "olemme epäonnistuneet"
Et voi olla tosissasi.....,
no juu...tuo rakkaus ja rakastaminen on asia josta olen samaa mieltä, mutta jokainen on oma yksilönsä, eikä voi noin karkeesti ajatella koulutuksesta.
Esim. jos minä olen maisteri, niin lasteni PITÄÄ OLLA jotain vieläkin ISOMPAA, PYH, sanon minä.
Ketään ei voi pakolla kouluttaa ja pitää arvostaa kaikkea työtä.
Tavallisiaki työläisiä tarvitaan vielä tulevaisuudessakin ja sen työn arvostusta.
Tuosta erosta olen huono sanomaan, kun ei ole kokemusta, mutta tuokin tuntuu aika karkealta arvioinnilta epäonnistumiseen.
Nyky nuoret lähinnä on noita eronneita ja se määrä näyttää vaan kasvavan, siis jossain mättää...
Onko se epäonnistumista vai huonoutta?
Ennenvanhaan oli häpeä, jos oli eronnut. AU-lapset oli häpeä. Jos lapsista ei tullut maistereita, niin se oli häpeä. Nykyisin on toisin - ei ole häpeä erota: ei tarvitse omaisuuden takia pysyä yhdessa tai sen takia, ettei vaimolla ole ammattia. Nykyisin nainen, jopa yksinhuoltajaäiti opiskella ja hoitaa kunnialla lapsensa, ja se on vaan naiselle plussaa. - Tämänpäivän nuoret saavat opiskella sitä alaa, mitä itse tahtovat ja valmistua siihen ammattiin, johon he itse haluavat. - Tänä päivänä arvostetaan ihan yhtä lailla duunaria kuin pitemmälle lukenutta - tosiasia on vain, että duunari voi pärjätä taloudellisesti paremmin kuin akateemisesti koulutettu. - Eiköhän tasa-arvo kuitenkin ole tänä päivänä parempi kuin 20-30-40 v sitten. - Tämän päivän nuoret ja aikuiset ovat laaja-alaisempia kuin entisajan nuoret ja he ovat erittäin fiksuja. - Normaalissa sukuyhteydessä isovanhemmat - lapset - lapsenlapset tulevat aivan hyvin juttuun ja kenties oman perheen merkitys on vielä tärkeämpi ja tiiviimpi kuin ennen oli suku laajassa mittakaavassa.
"minä olen maisteri",
totta tavallisia työläisiä tarvitaan,
mutta et kai sinä halua että omat lapsesi ovat niitä, ethän.
mikähän on mittarisi "nykynuoret eroavat",
kyllä eka liitto kestää kauemmin kuin seuraavat ja useat sitä ekaansa katuvat.
Harvoin enää toiseen ja seuraaviin, MOLEMMAT ovat niin toiverikkaita ja sitoutuneita,
lisäksi uuteen tulee ongelmia historiasta ja harvoin se uusikaan on erikoisen onnellista, kun melko se pienin etsimisin siihen päädytään.
Nykyisin on helpompi erota, noista syistä ja muutenkin eron saa ilman mitään syytä ilmoittamatta, vähän liiankin helppoa.
Heti ensi riidan tullen erotaan, eikä ehkä ole sitä "pitkäjänteisyyttä" jota tarvitaan liitossa.
Suku tänäpäivänä on lähempänä ja tiiviimpää, syynä on sekin, kun ennen ei ollut autoja, puhelimia ym. mitä tänään on millä pitää yhteyttä, ennen kirjoiteltiin ja siinä se melkein olikin, ainakin pitemiä välimatkoja kun oli.
Ennen mentiinkin kylään ilman mitään etukäteen ilmoittamatta, nyt näistä täytyy ilmoittaa muuten loukkaannutaan ja pahasti.
Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana!
Avioliittoa takana yli 30v. eikä mitään pakkopullaa, vaikka on ollut ns. huonoakin aikaa, mutta niistä on selvitty ja selvitään sovittelulla, enkä kyllä vaihtais ukkoa toiseen.
Iän myötä liitto vaan vahvistuu ja paranee.
mukaan akateemisuus on periytyvää, eli yliopisto-opiskelijoiden vanhemmista on akateemisen tutkinnon suorittaneita moninkertainen määrä muuhun väestöön verrattuna. Poikkeuksia on tietysti molempiin suuntiin.
Tämähän on sikäli aivan odotuksenmukaista, että monet muutkin asiat ja mallit periytyvät sukupolvelta toiselle, muun muassa avioero.
”Ennenvanhaan oli häpeä, jos oli eronnut. AU-lapset oli häpeä.”
Eivät ”oman kodin sisäiset asiat ja onnellisuuden totuudet” ole paljon muuttuneet vaikka iltapäivälehdet eronneista yms. kirjoittavat.
Omaa eroa ei yhtään lohduta tilastot,
eikä niiden ”uusioliittojen” puolustajiin kannata paljoa uskoa.
”siitä puhe, mistä puute”, moni jatkaa sitä toista-, tai kolmatta kun ovat todenneet totuuden, ei sitä parempaa vaihtamalla saa, ulospäin pitää vain ”vetää onnellisen roolia” ,,,kun häpeää.
kyllä moni joka pystyy tunnustamaan, viisi- ja kuusikymppisenä katuu ekaa eroaan,
mikään ei korvaa sitä vanhanparin yhteistä historiaa, joka on alkanut ennen lasten syntymää.
”Tänä päivänä arvostetaan ihan yhtä lailla duunaria kuin pitemmälle lukenutta ”
Hei, tänä päivänä puhutaan “hyvinvointi-Suomesta”, vaikka olemme tilastoissa jatkuvasti alaspäin vajonneet, ennen oltiin ruotsin, jälkeen 3-4 hyvinvoinnissa, nyt euroopan viimeisiä kai.
koeta erottaa ”oikea totuus”, kauniista puheista.
"akateemisuus on periytyvää,"
olen sama mieltä, 90 %?
Poikkeuksia on kun akateemiset luulevat että niistä lapsista tulee automaattisesti akateemisia, ei se ole aivan automaatti.
Ennen riitti kun oli vaurautta laittaa lapsi harrastuksiin ja jatkokoulutukseen, nyt ei raha ratkaise.
mm. ympäristötekijöillä, lasten kavereilla on suuri merkitys,
myös aikuisten antamalla ajalla lapselle on suuri merkitys,
sosiaaliset taidot tulevat sitä tietä, niitä ei opita ”vahingossa” ja nopeasti.
toisinpäin poikkeuksia, kun duunarit eivät halua lapsistaan enää raakaan ja likaisen työn tekijöitä.
Sellaisia joutuvat kilpailemaan jatkuvasti, ulkomaalaistyövoiman kanssa.
Nuoret itsenäistyy jo 18-v. ja päättää pitkälti, mitä he jatkossa aikovat. Useimmat jo haluavat siinä iässä muuttaa pois kotoakin. Ja yhteiskuntahan suosii nuoria ja pärjääviä. - Mutta noihin avioeroihin sanoisin, että turha sitä on vanhaa aikaa ylistää: nuorilla on oma elämä. Ja jos ei avioliitto jostain syystä onnistu ei se ole mikään häpeä kuten ei ammatin vaihtaminenkaan. Turha se on enää vanhoissa arvoissa pysytella: maailma on nuorten!
Ja jos ei avioliitto jostain syystä onnistu ei se ole mikään häpeä.... Turha se on enää vanhoissa arvoissa pysytella: maailma on nuorten!
------------------------------------
omista asioita muistan kuin eiliset päivät, kun riitelimme ja huusimme lapsille ensimmäisen 8-v. aikana. Ainoa lohtu asiassa, oli useampia lapsia aina paikalla, voivat niitä asioita keskenään keskustella.
Ei tapeltu mutta uhkailtiin aina suuremmilla asioilla ja tönittiin.
Tilanne rauhoittui ennen murrosikää ja sitten huomasimme kuinka luotettavia lapsemme olivat, kaikki ulkopuoliset tulivat kiittämään.
Sitten alkoi ihanampi aika, kun huomasimme että onnistuimme siinä kun moni muu on epäonnistunut,
koti säilyi, lapsilla hyviä kavereita jotka johtaa lapset kilpaa opiskelemaan.
Nyt kun lapset ovat kolmekymppisiä, kiittävät kaikesta, eniten siitä kun heillä ja meillä on yhteinen ja sama historia.
Aivan samoin, he saivat puolisonsa perheistä joissa oli sopu kestänyt vaikeatkin ajat, sitä oli hyvä lähteä kasvattamaan taas omia lapsia.
--------------------
haluaisin muistuttaa sitä tosiasiaa,
- että pahat uhkaukset ja sanat luovat väkivaltaa, kun tuntuu ettei osaa sanoa paremmin.
- että uusioavioliitoissa on uusia ongelmia ja aina historiasta tulee vanhojakin
- moneen kertaan kodin rakentaminen on hyvin kalista
- vaikka lapsi seuraa jotain aikuista, ei hän mitenkään helpolla siihen sopeudu, hyvin usein vaikeudet tulevat monin eri tavoin myöhemmin, jopa vielä aikuisenakin, pelkäävät että kun vanhemmat erosivat 15v jälkeen, tapahtuuko meille samoin.
- vanhemmat antavat kaikessa käytösmallit,
käytösmallilla on suurempi vaikutus kuin sanoilla, mikä on oikein ja väärin,
käytösmallina avioero on hyvin vakava juttu, eikä siitä tule ihannoitavaa, vaikka kuinka useat eroaisivat,
”Näkeehän sen jo naamasta” onko eronnut, ja puheista kuulee, mitä huonommin menee, sitä enemmän pitää onnea vakuuttaa.
lasten syntymästä ja vanhempien hääpäivästä saakka,
vanhainkotiin kuolinvuoteelle saakka, et vielä vanhainkodissakin moni harmittelee sitä ekaa eroaan,
kyllä olisi pitänyt puhua, puhua ja
ymmärtää ja ymmärtää.
ei uudessa avioliitossa koskaan ole molemmat enää täysin sitoutuneita uuteen rakkaustarinaan ja
toiseksi, aina on ongelmia uudessakin ja vanhasta liitosta tuulee lisää.