Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kertokaa!!!

Näitä aiheita oli niin paljon etten tiedä onko vastaavaa keskustelua käyty. Joka tapauksessa tilanne on tämä. Mies ystävälläni on toden näköisesti klamydia. Testeissä on jo käynyt, mutta tuloksia ei ole vielä tullut. Minulla ei ole minkään laisia oireita tartunnasta. Ollaan oltu yhdessä n. puoli vuotta. Ja nyt on iso helvetti pystyssä hän syyttää että olisin pettänyt, vaikka en todellakaan ole. ex mieheni petti jatkuvasti. ja olen myöntänyt että voihan minulla olla tartunta. Olisko mahdollista että olen kantajana ja nykyisellä miehelläni olisi oireita vasta nyt??? kun itämisaika on kuitenkin se 1-4 viikkoa. pitäisikö oireetkin tulla heti. olen kuullut että aina niin ei käy. vai oonko väärässä.
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

VUOSIKAUSIA oireeton! Totta kai sinä menet myöskin testiin!

Äänestä
  • joo tottakai menen. kyse oli siitä että lääkäri oli sanonut ettei ole mahdollista. Sanoinkin haastavani lääkärin pian oikeuteen=)

    Äänestä

vuorenvarmasti on toisellakin.

Tietämyksesi taudeista on samaa tasoa kuin kielitaitosi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


V***U kirjoitti:

Näitä aiheita oli niin paljon etten tiedä onko vastaavaa keskustelua käyty. Joka tapauksessa tilanne on tämä. Mies ystävälläni on toden näköisesti klamydia. Testeissä on jo käynyt, mutta tuloksia ei ole vielä tullut. Minulla ei ole minkään laisia oireita tartunnasta. Ollaan oltu yhdessä n. puoli vuotta. Ja nyt on iso helvetti pystyssä hän syyttää että olisin pettänyt, vaikka en todellakaan ole. ex mieheni petti jatkuvasti. ja olen myöntänyt että voihan minulla olla tartunta. Olisko mahdollista että olen kantajana ja nykyisellä miehelläni olisi oireita vasta nyt??? kun itämisaika on kuitenkin se 1-4 viikkoa. pitäisikö oireetkin tulla heti. olen kuullut että aina niin ei käy. vai oonko väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu