Eikö muka mikään mahti saa noita räyhääviä, kehitystä jarruttavia, punanuttuja vyörytettyä yli laidan. Eräiden heivaamiseen tarvittaisiinkin kyllä oikein mahtien mahti. Jos ei pysty edes itsestään huolta pitämään, niin miten sitten toisten asioista.
Saa taas nokialaiset hävetä silmät päästään noiden muutamien moukkien takia. Tämän aamun Aamulehtikin, oikein pääkirjoituksessa, säälitteli nokialaisia rististään ja heidän esiintymisestä torstai-illan TV-lähetyksessä.
Oikeassa on, oli se kyllä nöyryyttävää seurattavaa. Tuttavat ympäri Suomen soittelivat ja päivittelivät noiden pellein törttöilyjä suorassa ohjelmassa. Maine kasvaa, kunnia häviää.
http://areena.yle.fi/toista?id=1589130
Reuhaamista, huutelua kuin huutokaupassa ja päissään sössöttämistä. Menkää itseenne ja ymmärtäkää häipykää julkisuudesta ja vähin äänin, kiitos.
Varmaan teitäkin, jotka annoitte äänenne heille viimevaaleissa, hävettää heidän käytöksensä. Herätkää hypnoosistanne todellisuuteen, kun sanon naps, NAPS! ja kääntäkää kurssi kohti tätäpäivää!
Tähän on nyt mahdollista saada muutos.
Nokialle on muuttanut viime kunnallisvaaleista lukien, tuhansittain uusia asukkaita ja ehdolla on ilahduttavan runsaasti sivystyneitä, esiintymistaitoisia ja edustavia kaupunkilaisia, joilla on hienoja ideoita ja jotka todella pystyvät parantamaan ja hoitamaan paljon tehokkaammin etujanne kuin noi itseään tositäynnä olevat kehityksen jarruttajat.
Meitä muutoksen haluajia on niin paljon, että laivan keula on nyt helposti käännettävissä edistyksen ja sivistyksen suuntaan ja saada Nokiastakin moderni suomalainen kaupunki.
Se ei tarvitse muuta kuin virkistävän sunnuntaikävelyn ja äänen antamisen uusille, EI-vasemmistolaisille ehdokkaille, niin se on siinä.
Nokia, brändinäkin velvoittaa meitä olemaan moderni ja innovatiivinen edelläkäviä, heitetään vanhat rasitteet Nokianvirtaan (kuvainnollisesti) ja aloitetaan seuraava valtuustokausi tuoreella, energisellä ja sivistyneellä edustajistolla.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Siellä tosiaan oli koko Nokian "kerma" koolla... Nämä vanhat ketkut ovat päättäneet asioista vuosikymmeniä ja nyt kyllä riittää. Voi vain kuvitella mikä olisi Nokian kohtalo, jos se ei sijaitsisi Tampereen naapurissa. Sen ansiosta on saatu sentään uusia asukkaita ja muutenkin vähän elämää ja toimintaa.
Kyllä nolotti katsella torstain vaalikeskustelua, missä useampikin henkilö, myös yleisössä, häpäisi itsensä ja kaupungin. Käytöstavat kateissa ja touhu oli muutenkin täysin ala-arvoista. Ihme että juontajat saivat pidettyä homman edes noin hyvin järjestyksessä.
katsoisi peiliin ensin.
ei olekkaan...
vuosikausia, siksi mitään uutta ei nuo moukat Nokian kehitykselle anna.
Miettikääpä; saiko yleisökysymykset vastaukset näiltä, jotka rauhallisesti kielsivät kaiken? Hehän vain mitätöivät kysymykset. Seurasin huvittuneena keskustelua, koska ihan selvästi johtavassa asemassa olevia ei kiinnostanut pätkääkään yleisön kysymykset.
Senpä vuoksi valtuustoon onkin nyt valittava uudet henkilöt. Mitään ei ole enää menetettävänä, pahemmaksi meno ei voi enää mennä. Eikun ensi sunnuntaina koppiin ja uuden naaman numero lappuun. Ehdokkaista ei ole puutetta, kunhan vältät niitä vasemmanreunan ehdokkaita.
Uusi veri vaan saastuisi jos sitä kierrättää.Kokonaan se pitää vaihtaa.Näyttäkääpäs nyt näissä vaaleissa kuinka se tehdään?Minä tosiaankin haluaisi nähdä kun Kallio,Ojala,Hernesniemi vaihdetaan uusiin kasvoihin.Ei taida porukalla henkselit kestää,,,,hähääää.
kolmikko pois valtuustosta. Herrat elävät muistoissaan ja nykyaikainen Nokia ei heitä enää kaipaa.
Mehän sen voimme tehdä ensi sunnuntaina ja eiköhän tehdäkin. Täältä ainakin lähtee kolme naulaa siihen arkkuun eikun kolme ääntä äänestyslaatikkoon, eikä varmasti noille.
Antimidas...eli kaikki mihin koskee, muuttuu paskaksi!
Toki ei riitä, että antiherrat öykkäröivät omilla pahnoillaan, vaan ympäri maakuntia on jo pitkään ollut tiedossa, että sössö-kallio kun ilmestyy, niin vaivautuneita katseita vaihdetaan. Käytös senkun kärjistyy alkoholin siivittämänä. Nokialla ei kai uskalla enää niin ryypätä, mutta sitä vartenhan kaupunki maksaa simasuun hotellirypemiset pois paikallisten katseilta. Nokialla on turha sievistellä, maailma on pieni. Ja vielä tämmönen laitetaan ns. edustamaan. Yrittivät jossain kohden värvätä joitakin fiksuja ja koulutettuja ihmisiä riveihinsä, mutta eihän kukaan fiksu ja koulutettu sellaista tee eli sitä muuria ei murreta. Ei edes veli-toverien tapaisilla vaikuttamisen taidoilla eli perse penkkiin, jollei tahtoo taivuta. Suomen metsäteollisuuden tila on hyvin paljon näiden jarruperseiden tulosta. Ennen muinoin, jos ei minnekään muualle päässyt töihin niin paperitehtaalle aina ja kirjan väri ratkaisi paljon. Nyt niitä mallasjuomien pöhöttämiä syöttiläitä potkitaan pellolle, luojan kiitos.
Saman tehkööt äänestäjät, nyt on jo korkea aika!
Vaikka nykykurssin mukaan tuhannella dollarilla ei herranhuonetta rakenneta, tarjoutui Nokian kaupungille ja nokialaisille upea tilaisuus kiillottaa mainetta TV1:n tarjoamassa suorassa kaksituntisessa ohjelmassa.
Mutta miten kävikään, meno oli kuin Marrakeshin torilla.
Tilaisuus järjestettiin Nokiasalissa, johon sopisi kaupunkilaisia yli 200, mutta hädin tuskin puolet paikoista täyttyi. Sali näytti televisiossa tosi orvolta, näinkö vähän meitä nokialaisia yhteiset asiat kiinnostaa.
Yleisö pakattiin eturiviin ja keskipaikoille, ettei yleisvaikutelma olisi kuin yksinäisen vihtamyyjän olo kolealla syystorilla. Onneksi lavastajat ohjasivat valaistuksen niin, että salin peräosa hämärtyi, jolloin ihan koko totuus ei paljastunut. Estraadi oli lavastettu asiallisesti, mutta tyylikkyys puuttui, kuten tilaisuudesta muutenkin.
Miksi porukkaa ei ollut enempää? Oliko mainonta riittävää? Tiedotettiinko esim. kouluissa tilaisuudesta? Tosin nyt on syyslomat kouluissa, mutta joitakin asia olisi mahdollisesti kiinnostanut lomallakin. Entä laitokset ja työpaikat?
Nyt olisi ollut oiva tilaisuus kunnallisvaaliehdokkailla tulla itse tilaisuuteen näkymään ja tuoda kannattajajoukkonsa ablodeeraamaan kysymyksillensä ja mielipiteillensä. Noin kallista mainosaikaa on harvalla mahdollisuus ostaa.
Muutama sen oli kyllä hoksannut ja hyödynsikin täydellisesti,osa jopa härskisti.
Nimittäin, jos asiafaktat ei ole varmasti selvillä, tai ei ole muuten selvinpäin, ei pelkillä olettamuksilla kannata alkaa retostella, siinä kärsii uskottavuus ja munaa pelkästään itsensä, näin kävi ainakin parille kaverille.
Paikan päällä olisi ehdottomasti tarvinnut olla asiantuntija kertomassa muutamille henkilöille ja koko Suomelle, millä mallilla vesi- ja vesijohtoasiat Nokialla nyt ovat, jotta olisi saatu katkaistua huhuilta siivet, joita valitettava onnettomuus yhä kannattelee.
Suurin osa kaupunkimme edustajista hoiti kyllä hommansa edustavasti ja povaan eräälle naishenkilölle jämäkän ja asiapitoisen esiintymisen perusteella äänivyöryä, mutta eräät huutelijat luulivat varmaan tulleensa markinoille, meno oli kuin Marrakeshin torilla, vain kamelit puuttuivat, aasit olivat jo paikalla.
veden juoja piti yleisön poissa salista. Kesällä eräs puoluevirkailija inttämällä tivasi kotikuntaani Tampereen seudulta. Oli minusta vaan niin häpeällistä asua Nokialla. Pieneksi "sielunhoidolliseksi" keskuteluksi se jutustelu muuttui ja virkailija otti osaa meidän kollektiiviseen suruumme.
Taitaa porvareita ja demareita närästää Herkun puheet. Osuko Herkku liian arkaan paikkaan. Pääsi kertoo totuuden.