Erehdyttävästi muistuttaa Annan uudella levyllä useampi kappale jo julkaistuja biisejä. Esim. You Don't Get Me Avril Lavignen aikaisempaa tuotantoa. Lisäksi esim. Vinegar, No Estragues El Momento ja Done With Her kuulostaa aika kuulluilta.
Now on aika
Kuultu
6488
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
annalla lahjoja.
"väärää puuta?" Ei ole Annan lahjoista kiinni, jos biisintekijöiden tekeleet muistuttaa toisiaan.
Kyllä se Anna saa kuitenkin itse vaikuttaa siihen, että mitä biisejä hän levylleen ottaa.
otsikko
Kaikkien artistien kaikki biisit kuulostavat ennen kuulluilta. Tämä pätee myös kaikkiin sinun suosikkiartisteihisi.
Oletko siis sitä mieltä, että uutta musiikkia ei saisi enää tehdä?
Uutta musiikkiahan nimenomaan kaivattiin, ei tällaisia kertaalleen eri artistilla julkaistuja tekeleitä. Esimerkiksi Annan ykköslevyllä oli uusia, iskeviä ja tarttuvia kappaleita, kuten End Of Love, Ivory Tower, How Could You Do It ja Unsatisfiable, lukuunottamatta tietenkään asiallisesti covereiksi ilmoitettuja covereita eli Solta-se O Beijoa ja Are You Readya.