Aivan Sama Mitä Väännätte

KOKOOMUS ja KESKUSTA...

Muut saa olla asioista ja aatteista mitä mieltä tykkää!
4625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pääsevät päättämään, kunhan lopettavat kunta-asioiden hoitamisen aiheettomilla rikosilmoituksilla. Niin kauan kuin se rikosilmoitusten värkkääjä on heillä mukana, ei demareilla tule olemaan mitään sanomista päätöksiin. Paitsi tietysti voivat räksyttää jälkikäteen, kuten ovat oppineet tekemään.

Äänestä
  • Kuntalaiset kai on ne, jotka valtuuston jäsenet päättää. Kepun ja kopun on vai hyväksyttävä kaikki jotka tulee valituksi. On lapsellista huutaa, että ei me leikitä kun toi on mukana. Tai saahan siitäkin hyvän tekosyyn. Syitä aina löytyy kun oikein haluaa.

    Vielä tarkennus, aiheeton rikosilmoitus on sellainen josta todetaan että ei ole syytä tutkia. Tarkkuutta termeihin.
    Mihin on unohtunut että kepunkin puolelta on tehty vastaavanlaisia rikosilmoituksia.

    Äänestä

Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Näissäkin vaaleissa vaalikoneen kolmen kärki oli omalla kohdallani kolmesta eri puolueesta: SDP, keskusta, kokoomus.

Kunhan edes joku kyseisistä ehdokkaista tulee valituksi, niin olen tyytyväinen. En ole koskaan äänestänyt puolueita, vaan ehdokkaita.

Äänestä
  • ...ja vaalikoneen mukaan viiden epäsopivimman ehdokkaan joukosta löytyy kolme kokoomuksen ja kaksi SDP:n edustajaa.

    Puolue ei todellakaan enää nykypäivänä kerro edustajasta paljoa, joten siihen on turha tuijotella. Etsikää sellainen edustaja jonka mielipiteet vastaavat omianne, ja unohtakaa nuo puoluejankutukset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikaalisissa asioista päättää kirjoitti:

KOKOOMUS ja KESKUSTA...

Muut saa olla asioista ja aatteista mitä mieltä tykkää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu