Viime aikoina on ruuan hinta nostettu keskusteluissa ja tiedotusvälineissä suureksi asiaksi. Eihän ruoka ole tosiasiassa noussut läheskään sitä vahtia kun kaikki muu. Ruoka on tainnut Suomessa maksaa tämän minkä nytkin joskus 1980-luvun lopulla. Tänä aikana on palkat ja muut hinnat nouseet moninkertaisiksi.
Yksi syy keskusteluun on maataloustuet. Katsotaan ,että ruoka pitäsi olla lähes ilmaista kun kerran viljelijät saavat maataloustukia. Ei muisteta sitä, että raakaineen hintaa ei kaupasta ostetussa tuotteessa kovinkaan paljoa ole. Leiväpiin ja pullatuetteisiin ei viljan hinalla ole mitään merkitystä, silti niiden hinta on vuosien saatossa noussut ehkä eniten.
Kyllä palkat ja kaupan muut kulut ovat ne asiat jotka hintoihin vaikuttaa, ei maanviljelijöiden saama hinta raakaaineesta.
Mikä sitten olisi maataloudelle Suomessa hyväsi. Vanhanen on kehottanut viljelemään mahdollisimman paljon. Olen eri mieltä. Tänä vuonna on selvästi nähtävissä mihin Vanhasen linja johtaa. Viljaa on nyt tullut vähän yli oman tarpeen. Vaikka viljan hinta on vähän korkeampi muualla kuin Suomessa sitä ei kuitenkaan pysty täältä viemään kanattavasti ulos rahti on niin kallis.
Myöskin väkilantojen hinta on noussut yli 100% viime vuodesta johtuen lisääntyneestä peltojen viljelyyn otosta ympäri maappallon. Suomalainen viljelijä on näin tullut vaikean paikan eteen. Ensi kevääsi on jonkinlaiseen ratkaisuun päästävä kuika viljely ylipäätään kanattaa.
Ehdotan viljelypintaalan voimakasta pienentämistä, niin että missään tapauksessa ei ylituotantoa tule. Myöskin väkilannoitehankinnoissa voi suosia ulkomaisia vaihtoehtoja, viekööt Yara lantansa paremalla hinalla ulos.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Käväisin syyskuun lopulla juoksemassa Berliinin maratonin. Samalla lomailin kaupungissa vajaan viikon.
Ravintolasyöminen oli suomalaisiin hintoihin verrattuna erittäin edullista. Ulkomaalaisten pitämät kaupat olivat erittäinerittäin edullisia.
Jostain syystä saksalaista kuluttajaa ei elintarikeostoksilla rangaista lainkaan siinä määrässä, mitä suomalaiset tollot joutuvat maksamaan kepukannatuksestaan.
Suomen kansa on tyhmää, sanoi Paasikivi jo aikoinaan. Sellaisena se pysyykin, keskimäärin.
ollun hintansa väärti sano kulkumies.
-Tuo VITUNHINTAKIN on muutuna paljon.
No toinen kulkuri kysäs miten niin.
-No ennen sitä sai ilmatteek ja nyt ei tarvitse maksoo mitään.
pitää muttaa pois, ahtisaari lipposen linja kurittaa, eu ja vielä nato niin on kaikki hyvin.
Saksassa on pienempi ruoan alv ja kaupan alalla aitoa hintakilpailua. Myös aukioloajoilla saa kilpailla eikä ravintolaruoan hintaan lisätä 22% alvia, mikä meillä nostaa annosten hinnat pilviin, koska alv-lasketaan myäs palkkakustannusten eli palvelun päälle.
Kiittäkäämme Ahon hallitusta ja valtionvarainministeri Iiro Viinasta siitä, että Suomessa haittaverotetaan ihmistyötä arvonlisäverolla, koska Viinanen ei joustanut missään silloin, kun Suomi siirtyi lvv:stä alv:iin pahimman laman aikana.
Se, että lvv:stä täysin vapautetuille palveluille rätkäistiin täysi 22% alv, on saanut aikaan, että palvelut maksavat Suomessa eurooppalaisittain aivan huippua, ja jyrkkä veroprogressiomme saa samalla aikaan sen, ettei kenellekään jää palkasta käteen niin paljoa, että voisi Suomessa mitään palveluja käyttää.
Ei tarvitse mennä kuin Tarttoon, niin ravintolassa voi syödä täyden illallisen alku-, pää- ja jälkiruokineen ja viineineen samalla rahalla kun täällä syö pizzan ja juo kokiksen.
Kannattaisi keskustella myös siitä, että elintarvikkeiden ja muidenkin tuotteiden hinnoissa on sisällä kaikkien niiden turhien myymäläneliöiden rakentamisen kustannukset, joita kauppa suunnittelee ajattaakseen asiakkaansa yhä kauemmas kauppa-asioille, koska kauppa saa suurimmat voitot, mitä isommissa yksiköissä kauppa voi toimia.
Sinä ja minä maksamme joka päivä siitä, että kauppa rakentaa lisää isoja yksiköitä ja lopettaa lähikauppoja.
Sinä ja minä maksamme joka päivä myös siitä, ettei kaupan alalla ole mitään todellista hintakilpailua, kun kaksi suurta ja pari pienempää hallitsevat markkinoita ja maksattavat mainostarjouksensa tavarantoimittajillaan, että me luulisimme kaupan kilpailevan hinnoilla.
On todella ihmeellistä, ettei keskusta halua korjata tätä epäkohtaa. Syy ei voi olla mikään muu kuin se, että kaupan keskusliikkeet rahoittavat puolueiden vaalikampanjat ja maksavat kuntapoliitikot hiljaisiksi.
Onko ex-kilpailuasiamies, Martti Purasjoki, pantu selvittämään kaupan kilpailua ja rakennushankkeiden kytkentää kaavoitukseen ja kuntapolitiikkaan?