Tähän kirjoitkseen sain aiheen siitä, kun eilen uutiset kertoivat kansalaisten keskuudessa tehdyn kyselyn paljastaneen, että ihmiset aikovat vähentävää kulutustaan laman pelossa ?!
Voi hyvät hyssykät... eikäs tässä ole jotain aika ristiriitaista. Sillä mitäs lama on muuta kuin kysynnän vähenemistä ! Media on saanut ihmiset peloteltua toisarvoisilla asioilla, ja nyt lama tekee itsestään totta.
Asuntokuplassa ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin ns. ylihinnoiteltujen asuntojen ostajat eivät joudu tilanteeseen, jossa asunto on pakko myydä esim. työttömyyden tai muun maksukyvyn alentumisen takia. Muutoinhan asunnon omistajalle ei ole merkitystä, että elää ja asuu kodissa, jollaisen joku naapureista on ostanut huomattavasti halvemmalla muutamia vuosia sitten. So what ! Sitä vain makselee sitten pitempään.
Tietysti alunperin on hyvä varmistaa, että oma maksukyky kestää lainan takaisinmaksun lisäksi muut välttämättömät menot, mutta tällaisen tekeminen lainanhaun yhteydessä lienee aika simppeli asia. Siihen löytyy valmiita sapluunoita esim. täältä netistä.
Mitä taas tulee pörssikursseihin, niin nehän ovat heijastaneet vain juuri tätä "asuntokuplan puhkeamisesta" alkanutta kriisiä.
Teollisuustuotantohan ei ole erityisemmin yskähdellyt viime vuosina, vaan uusien isojen teollistuvien maiden kasvavat kansantaloudethan ovat sivittäneet tuotannon kasvua yleisestikin.
Eli en oikein ymmärrä, mikä siellä Jenkeissäkin aiheutti tuon luottokriisin puhkeamisen ?
Yhtäkkiä siis suuri joukko ihmisiä huomasi asuvansa hiton kalliilla ostetuissa taloissa, mutta mitä sitten ??! Miten tällainen asian havaitseminen johti sitten luottoja antaneiden pankkien kriisiin ? Lamaantuivatko nämä asunnonomistajat yhtäkkiä niin, etteivät kyenneet töihin, ja laiminlöivät velvoitteensa...
Vai kaatuivatko rakennuttajat, kun heidän asuntonsa eivät enää menneetkään kaupaksi ?
Olen yrittänyt lukea kaikki asiaan liittyvät kommentit ja rivien välitkin, mutta ei tämä ole oikein auennut.

Vastaukset 6
Vanhimmat
oikeassa olet, jokaisen kannattaa säästää,
koska kaiken saa myöhemmin halvemmalla ja se säästetty €uro on suurempi euro myöhemmin ja sen voi käytää koska vaan.
tuhlatulla eurola ei tee mitään.
" lainanhaun yhteydessä lienee aika simppeli asia. Siihen löytyy valmiita sapluunoita esim. täältä netistä. "
ei ole, luulet vain jos olet nyt alta 45-v., lamassa ei luulemisella läheskään kaikki selviytyneet
jenkkien asuntolainakupla lähti mielestäni liikkeelle jo muutama vuosi sitten kun suurien asuntoluottopankkien konttorinhoitajat halusivat lisää bonuksia. He kehittivät lainan kymmenille vuosille kuten siellä on tapana ja muutamaan alkuvuoteen ei maksettu kuin korko tai lyhennys vai pitiköhän kumpaakaan maksaa ainakaan täysimääräisenä. Lainoja myönnettiin kun jollain vain oli muovikassi mihin rahat mahtuivat ja sen alkuviiveen ajan kaikki meni hyvin. Bonukset juoksivat, ihmiset ostelivat ylihintaisia asuntoja, ja pankit paketoivat nuo lainat arvopapereiksi ja myivät sijoittajille eteenpäin ja koska niistä luvattiin hyvä tuotto niin kauppa kävi.
Kun sitten maksut alkoivat juosta niin maksukyvyttömyyttä alkoi ilmaantua ja rästit kasvoivat. Asuntoja alkoi mennä pakkomyyntiin ja hinnat alkoivat laskea. Sitten monet pankit ja muut sijoittajat alkoivat huomata millaisia paskapapereita ne olivat ostaneet sijoituksina ja alkoivat myydä äkkiä niitä eteenpäin. Tällaisessa tilanteessa kun jotain tuotetta tupataan markkinoille ylen määrin hinnat putoavat ja soppa jota nyt nautimme oli valmis.
Näin sen kuvittelen suurin piirtein käyneen, jos jollain on tarkempaa tietoa niin ei ole estettä sitä esittää.
"Kun sitten maksut alkoivat juosta niin maksukyvyttömyyttä alkoi ilmaantua ja rästit kasvoivat. Asuntoja alkoi mennä pakkomyyntiin ja hinnat alkoivat laskea".
Ilmeisesti juuri näin on käynyt, mutta jotta tuolla olisi kansantaloudellisesti merkittävät seuraukset, täytyisi tuon koskea aika isoa joukkoa.. kyllähän muutama ylivelkaantunut aina markkinatalouteen mahtuu.
Ihmetellä siis täytyy, kuinka holtitonta se asuntolainojen myöntäminen on ollut.. ? Onko sikäläiset pankit todellakin lainoittaneet sellaisia asunnonostajia, joilla ei alunalkaenkaan ole ollut mahdollisuutta selviytyä takaisinmaksusta. Ja tämän ovat täytyneet pankeissakin tietää.
Jos tämä on asianlaita, on se mielestäni jo lähes rikollista...
ja vauhtisokeus lienevät pääsyyt. Asuntolainapankkien johto sai aina paremmat bonukset mitä enemmän lainoja meni kaupaksi ja he lakkasivat huolehtimasta asiakkaiden maksukyvystä. Jos lainat olisivat jääneet niille pankeille homma olisi jäänyt muutaman pankin kaatumiseen tai tukemiseen mutta ne lainat myytiin paketteina eteenpäin ja levitettiin ympäri maailmaa. Tällä tavalla saatiin lisää rahaa lainattavaksi jo epäterveille markkinoille eli jokainen dollari oli lainattu moneen kertaan.
Yksi lisäsyy lienee paniikki jolla sijoittajat halusivat päästä eroon papereista joissa kuviteltiin tai tiedettiin olevan riskejä, kun myyntiä on enemmän kuin mille ostajia löytyy niin hinnat alkavat laskea ja kun vielä moniin tuotteisiin kohdistui epäilyjä niin hinnat romahtivat. Virtuaalitalous pääsi livahtamaan liian suureksi ja kun siihen iski epäilys niin se sortui koska papereilla ei ollut reaalivakuutta.
Minun mielestäni se ei ollut lähes rikollista vaan todella rikollista huolimattomuutta. Joku oikea talousmies osaa varmasti tämän oikein selittää mutta tämä on maallikon näkemys asiassa.
eilisen Ulkolinjan velkaohjelman niin huomasit varmaan heidän olevan kanssani suurin piirtein samoilla linjoilla.