Sairaalan yksityistäminen lienee jo päätetty.

Lauantain Koillis- Hämeessä kysyttiin kaupunginjohtaja Jorma Kilpeläiseltä viime torstaina sairaalassa järjestetystä sairaalan yksityistämisestä käsittelevästä tilaisuudesta. Kirjoituksesta sai sen käsityksen, että kaikkiin kysymyksiin olisi saatu vastaukset. Vastausta vaille jäi kuitenkin tärkeät kysymykset, onko sopimusluonnoksessa velvoittavia lausekkeita kustannustehokkuuden tai laatuhallinnan sekä henkilöstön aseman suhteen.

Vastaamatta jättäminen näihin suoriin kysymyksiin antaa tilaa arveluille jotka eivät tue ilmeisesti jo päätettyä hanketta. Sitä ei tue myöskään asiantuntijalausunnot sosiaali- ja terveysministeriössä. Kyseenalaista on myös kuntalaisten omaisuuden luovutus Tamperelais- yhtiöille jotka sen jälkeen saavat siihen jopa 51%: n määräysvallan, pienempi prosentti olisi taannut kuntalaisten vaikutusmahdollisuuden.

Valitettavaa on myös, etteivät äänestäjät päässeet vaikuttamaan päätöksen tekoon, oliko aikataulu suunniteltukin demokratian ohittavaksi. Hanke on menossa eteenpäin ja nyt pitää varautua muutokseen jossa kyllä kustannukset alenee, mutta se muuttaa totuttuja tapoja potilaiden ja henkilökunnan elämässä. YT- lain edellyttämää henkilöstön informointia ja neuvotteluja ei ole aloitettu joten lain mukainen vaikuttaminen ennakoivasti ei enää onnistu, kaiken lisäksi päätösvalta tässäkin hankkeessa siirtyy maakunnasta pois.
14531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Valitettavaa on myös, etteivät äänestäjät päässeet vaikuttamaan päätöksen tekoon"

Tottakai pääsivät. Äänestäjäthän sen edellisenkin valtuuston ovat valinneet. Jos nyt pääset valtuustoon, niin pitäisikö meidän äänestäjien siitä huolimatta arpoa kaikki päätökset seuraavan kauden aikana?

Äänestä
  • Eikä siitä tiedetä paljon mitään nytkään. Jos äänestäjät tuntisivat tämän yksityistämishankkeen riskit, olisi tuleva valtuusto erinäköinen ja siksi siitä ei ole annettu tietoa riittävästi.

    Äänestä

  • Esko K.Järvenpää kirjoitti:

    Eikä siitä tiedetä paljon mitään nytkään. Jos äänestäjät tuntisivat tämän yksityistämishankkeen riskit, olisi tuleva valtuusto erinäköinen ja siksi siitä ei ole annettu tietoa riittävästi.

    Eikös se ole sama tilanne joka vaaleissa? Eihän nytkään ole tulevista mitään tietoa, mutta meidän äänestäjien on tehtävä päätöksemme siitä huolimatta. :=)

    Äänestä

  • 2005 alkoi tämä yksityistäminen Asunmaan toimesta, ja sitä on ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Vaihtoehtoja olisi ollut jo silloin, mutta ne "haudattiin" sopivasti pois luottamushenkilöiltä. Kun ei tänäkään päivänä esim. kuntayht. valtuuston pj. tunne esisopimuksen sisältöä, niin miten se olisi ollut selkeä tässä vuosienkaan varrella. Ja vasta viimeviikolla alkoi tietoa tihkua, jopa hanketta kannattavat joutuivat kysymään sopimuksen sisällöstä.

    Nyt on kulunut jo melkein 4 vuotta ja koko yhteiskunta on herännyt aluesairaaloiden asemaan ja tuleva terveydenhuoltolain uudistus tukee sitä täysin. Uuden lain henki on, että lääkärit liikkuvat potilaat eivät, toisin kuin tämä Terveysrahaston ex-sitralainen väitti. Palvelut tuodaan erikoissairaanhoidon konsultaatioina jopa terveysasemille saakka. Jämsän sairaala olisi loistava yhteistyökumppani K-S sairaanhoitopiirille, joka tarvitsee Jämsän leikkaus- ja päivystyskapasiteettia. Näitä vaihtoehtoja ei ole tuotu esiin ja niiden eteen ei ole haluttu tai pystytty käymään neuvotteluja shp kanssa. Uskon, että nyt aika olisi kypsä ja julkinen terveydenhuolto saataisiin toimimaan kaikkien kuntalaisten, myös maakunnassa, parhaaksi.

    Äänestä

  • TimoVirtanen kirjoitti:

    2005 alkoi tämä yksityistäminen Asunmaan toimesta, ja sitä on ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Vaihtoehtoja olisi ollut jo silloin, mutta ne "haudattiin" sopivasti pois luottamushenkilöiltä. Kun ei tänäkään päivänä esim. kuntayht. valtuuston pj. tunne esisopimuksen sisältöä, niin miten se olisi ollut selkeä tässä vuosienkaan varrella. Ja vasta viimeviikolla alkoi tietoa tihkua, jopa hanketta kannattavat joutuivat kysymään sopimuksen sisällöstä.

    "Näitä vaihtoehtoja ei ole tuotu esiin ja niiden eteen ei ole haluttu tai pystytty käymään neuvotteluja shp kanssa."

    Kun nimenomaan on moneen kertaan tiedotettu eri yhteyksissä, että näitä neuvotteluja on käyty, mutta sitä kautta ei sopivaa toimintamallia löytynyt?

    Äänestä

  • nyt on? kirjoitti:

    Jos sairaahoitopiiri saisi päättää, Jämsän sairaala lakkaisi pian. Olen itse 1990-luvulla kuullut silloiselta kansanedustaja Viljanmaalta, joka tuolloin oli sh-piirin valtuuston pj., että maakunnassa on Jokilaakson sairaalan verran liikaa paikkoja. Onneksi tuolloin ei menty sh-piirin osaksi.

    Äänestä

  • Jämsän sairaalan kirjoitti:

    SHP:n hall. pj. Pekka Toivonen toisti ainakin kahdesti tarpeen häneltä kysyessäni 16.10 tilaisuudessa, riippumatta yksityistämisestä, kapasiteetin suhteen. Muutoin shp joutuu ostamaan palvelut maakunnan ulkopuolelta, ja K-S veroeuroja ei kuulema sinne suuntan laita, on jäätävä maakuntaan. 90 luvulla en ole ollut politiikassa mukana, joten noin vanhasta lausunnosta en osaa sanoa mitään.

    Maailma muuttuu, ja muutama vuosi on jo vanhaa aikaa, taitaa tuo kvarttaali tulla ja olla kohta yksityisessä terveydenhuollossa sopivin tarkasteluväli esim. henkilökunnan mitotuksessa ym. vastaavassa.

    Mites on?

    mitä puhutte...
    Esko sanoo että valtuusto olis toisen näköinen jos olis ollu tietoo tästä asiasta. Laskes Esko montako vuotta tästä hetkestä on vuoteen 2005 ja milloin viimeksi oli kunnallisvaalit. Meinaatko että olis kadunmiesten "oppositio" tehnyt välikysymyksen ja erottanut valtuuston kesken kauden???

    Tää on ollu nykyisen valtuuston tiedossa läpi koko nelivuotiskauden ja nyt se vaan tulee päätökseen. Virtaset ja kumppanit on myöhässä ja rutkasti. Ja jos joku väittää ettei tietoa ole ollut niin luultavasti pesee sillä näin vaalien alla omaa nahkaansa.

    Nyt se tulee. Olkaa valmiina johtamaan uutta järjestelmää, älkää kaivelko vanhoja...

    Äänestä

  • TimoVirtanen kirjoitti:

    2005 alkoi tämä yksityistäminen Asunmaan toimesta, ja sitä on ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Vaihtoehtoja olisi ollut jo silloin, mutta ne "haudattiin" sopivasti pois luottamushenkilöiltä. Kun ei tänäkään päivänä esim. kuntayht. valtuuston pj. tunne esisopimuksen sisältöä, niin miten se olisi ollut selkeä tässä vuosienkaan varrella. Ja vasta viimeviikolla alkoi tietoa tihkua, jopa hanketta kannattavat joutuivat kysymään sopimuksen sisällöstä.

    Nyt on kulunut jo melkein 4 vuotta ja koko yhteiskunta on herännyt aluesairaaloiden asemaan ja tuleva terveydenhuoltolain uudistus tukee sitä täysin. Uuden lain henki on, että lääkärit liikkuvat potilaat eivät, toisin kuin tämä Terveysrahaston ex-sitralainen väitti. Palvelut tuodaan erikoissairaanhoidon konsultaatioina jopa terveysasemille saakka. Jämsän sairaala olisi loistava yhteistyökumppani K-S sairaanhoitopiirille, joka tarvitsee Jämsän leikkaus- ja päivystyskapasiteettia. Näitä vaihtoehtoja ei ole tuotu esiin ja niiden eteen ei ole haluttu tai pystytty käymään neuvotteluja shp kanssa. Uskon, että nyt aika olisi kypsä ja julkinen terveydenhuolto saataisiin toimimaan kaikkien kuntalaisten, myös maakunnassa, parhaaksi.

    "2005 alkoi tämä yksityistäminen Asunmaan toimesta, ja sitä on ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Vaihtoehtoja olisi ollut jo silloin, mutta ne "haudattiin" sopivasti pois luottamushenkilöiltä. Kun ei tänäkään päivänä esim. kuntayht. valtuuston pj. tunne esisopimuksen sisältöä, niin miten se olisi ollut selkeä tässä vuosienkaan varrella. Ja vasta viimeviikolla alkoi tietoa tihkua, jopa hanketta kannattavat joutuivat kysymään sopimuksen sisällöstä"

    Minä en oikeasti ymmärrä Virtasen kommentteja tästä aiheesta. Miten sellainen asia jota on jauhettu eri kokoonpanoilla melkein neljä vuotta on "käärmeen ajamista pyssyyn"?

    "Vasta viimeviikolla alkoi tihkua tietoja..."

    Niin meille, jotka emme ole olleet valmistelun kanssa missään tekemisissä. Kyllä ne jotka tätä ovat tehneet, ovat tasan tarkkaan miettineet eri vaihtoedot.

    Se että sinulle joku pj kertoo, ettei tiedä esisopimuksen tarkaa sisältöä, kertonee siitä, että
    a)sopimus ei vielä kokonaisuudessaan ole valmis
    b)ettei ole ottanut tarvittavasti asiasta selvää
    c)ei ole ymmärtänyt lukemaansa.

    Niin tai näin - sillä asialla on tässä vaiheessa vähän turha kansaa enää sekoittaa. Tosiasia kuitenkin on, että esisopimus on nyt käsillä. Tätä junaa ei voi enää pysäyttää. Siihen on siis turha haaskata aikaansa. Nyt pitää keskittyä siihen itse sopimukseen. Minkälainen me siitä halutaan????

    "Uuden lain henki on, että lääkärit liikkuvat potilaat eivät"

    Niinhän Vesala kertoi tilanteen nytkin olevan jos vaan tarkkaan kuuntelit. Konsultaatioita jaetaan kyllä terveyskeskustasolle asti. Vai kuvittelitko uuden lain hengen olevan sellainen, että K-SKs kirurgi tulee Jämsään leikkaamaan, ettei vaan kenenkään tarvi mennä Jyväskylään? Lienee melko epärealistista...

    "Jämsän sairaala olisi loistava yhteistyökumppani K-S sairaanhoitopiirille, joka tarvitsee Jämsän leikkaus- ja päivystyskapasiteettia"

    Niin on ja sen takia shp on mukana uudessa yhtiössä osuudellaan. Tuomassa imagoa vakaana kumppanina ja tuomassa omalta sektoriltaan Jämsään asiakkaitaan että kykenevät purkamaan jonot. Tämänkin kuulit tiedotustilaisuudessa...

    Nyt ei enää kannattaisi jauhaa mennyttä. Uudelta tulevalta valtuustolta vaaditaan realistista kykyä elää tässä päivässä. Päättää niistä asioista jotka ovat tänään esillä ja tärkeitä. Nyt päätetään sopimuksen sisällöstä. Sopijaosapuolet on jo tiedossa enkä usko että nämä kirjoitukset täällä niitä enää muuksi muuttavat.

    Valtuuston jäsenet ovat täysin demokraattisessa hengessä tehneet niskalimassa melkein neljä vuotta työtä asian eteen. Nyt ollaan loppusuoralla - ei starttitelineissä.

    http://uusijamsa.fi

    Äänestä

  • arto.m.koivumaki kirjoitti:

    Järvenpäät ja Virtaset voisivat jo pikkuhiljaa keskittyä olennaiseen. Sopimus tulee, siitä voitte olla varmoja. Oletteko aloittaneet valmistelut sen suhteen mitä siinä sopimuksessa pitää lukea vai vieläkö meinaatte jauhaa ettei sitä SHP:tä ja Mäntän mallia...

    Koivumäki on harvinaisen viisaasti ajatteleva tän sairaala-asian suhteen.

    Äänestä

  • TimoVirtanen kirjoitti:

    SHP:n hall. pj. Pekka Toivonen toisti ainakin kahdesti tarpeen häneltä kysyessäni 16.10 tilaisuudessa, riippumatta yksityistämisestä, kapasiteetin suhteen. Muutoin shp joutuu ostamaan palvelut maakunnan ulkopuolelta, ja K-S veroeuroja ei kuulema sinne suuntan laita, on jäätävä maakuntaan. 90 luvulla en ole ollut politiikassa mukana, joten noin vanhasta lausunnosta en osaa sanoa mitään.

    Maailma muuttuu, ja muutama vuosi on jo vanhaa aikaa, taitaa tuo kvarttaali tulla ja olla kohta yksityisessä terveydenhuollossa sopivin tarkasteluväli esim. henkilökunnan mitotuksessa ym. vastaavassa.

    No sitä SHP-tä. Ihan varmasti! Ei tuu toimeen ilman sitä

    Äänestä

  • tää on järkipuhetta kirjoitti:

    Järvenpäät ja Virtaset voisivat jo pikkuhiljaa keskittyä olennaiseen. Sopimus tulee, siitä voitte olla varmoja. Oletteko aloittaneet valmistelut sen suhteen mitä siinä sopimuksessa pitää lukea vai vieläkö meinaatte jauhaa ettei sitä SHP:tä ja Mäntän mallia...

    Koivumäki on harvinaisen viisaasti ajatteleva tän sairaala-asian suhteen.

    Tästä minä tykkään. Että mies ottaa asiat asioina, eikä lähde mihinkään tunnehötkyilemisiin. Täältä tulee ääni, että paukahtaa!

    Äänestä

  • hei vielä kerran kirjoitti:

    mitä puhutte...
    Esko sanoo että valtuusto olis toisen näköinen jos olis ollu tietoo tästä asiasta. Laskes Esko montako vuotta tästä hetkestä on vuoteen 2005 ja milloin viimeksi oli kunnallisvaalit. Meinaatko että olis kadunmiesten "oppositio" tehnyt välikysymyksen ja erottanut valtuuston kesken kauden???

    Tää on ollu nykyisen valtuuston tiedossa läpi koko nelivuotiskauden ja nyt se vaan tulee päätökseen. Virtaset ja kumppanit on myöhässä ja rutkasti. Ja jos joku väittää ettei tietoa ole ollut niin luultavasti pesee sillä näin vaalien alla omaa nahkaansa.

    Nyt se tulee. Olkaa valmiina johtamaan uutta järjestelmää, älkää kaivelko vanhoja...

    tämä sairaalakuvio. Kyllä sen heti vaalien jälkeen Asunmaa markkinoi ja möi ansiokkaasti johtaville luottamushenkilöille. Satun muistamaan asian siitäkin syystä, että siinä tapahtui hyllytyksiä sen mukaan mitä mieltä oli. Silloin ei kelvannut yhteistyö SHP:N kanssa sen paremmin kuin nytkään. Salailua ja törkeätä kähmintää ja mitä räikeintä uusliberalismin rantautusta tämä on sanon mie.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Esko K.Järvenpää kirjoitti:

Lauantain Koillis- Hämeessä kysyttiin kaupunginjohtaja Jorma Kilpeläiseltä viime torstaina sairaalassa järjestetystä sairaalan yksityistämisestä käsittelevästä tilaisuudesta. Kirjoituksesta sai sen käsityksen, että kaikkiin kysymyksiin olisi saatu vastaukset. Vastausta vaille jäi kuitenkin tärkeät kysymykset, onko sopimusluonnoksessa velvoittavia lausekkeita kustannustehokkuuden tai laatuhallinnan sekä henkilöstön aseman suhteen.

Vastaamatta jättäminen näihin suoriin kysymyksiin antaa tilaa arveluille jotka eivät tue ilmeisesti jo päätettyä hanketta. Sitä ei tue myöskään asiantuntijalausunnot sosiaali- ja terveysministeriössä. Kyseenalaista on myös kuntalaisten omaisuuden luovutus Tamperelais- yhtiöille jotka sen jälkeen saavat siihen jopa 51%: n määräysvallan, pienempi prosentti olisi taannut kuntalaisten vaikutusmahdollisuuden.

Valitettavaa on myös, etteivät äänestäjät päässeet vaikuttamaan päätöksen tekoon, oliko aikataulu suunniteltukin demokratian ohittavaksi. Hanke on menossa eteenpäin ja nyt pitää varautua muutokseen jossa kyllä kustannukset alenee, mutta se muuttaa totuttuja tapoja potilaiden ja henkilökunnan elämässä. YT- lain edellyttämää henkilöstön informointia ja neuvotteluja ei ole aloitettu joten lain mukainen vaikuttaminen ennakoivasti ei enää onnistu, kaiken lisäksi päätösvalta tässäkin hankkeessa siirtyy maakunnasta pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu