SYYLLISET VASTUUSEEN

RIKOSILMOITUS

ARVOVALTAINEN KORKEIN POLIISIJOHTO
TUTKINAPYYNTÖ
MAAN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖSTÄ


PERUSTELUIKSI ESITÄN

-Välillisesti vastuussa perheitten pahoinvoinnista harjoittamansa politiikan seurauksena.

Näyttöä löytyy tueksi Jokelan, ynnä muut vähemmälle huomiolle jäneet tapahtumat ja
lisää on tulossa!

-Perheiltä viety oikeus kodinhoitajiin,jotka tukisivat perheen jaksamista kilpailuyhteiskunnassa.Monet perheelliset
"ovat jaksamisiensa äärirajoilla".

Taloudelliset resurssit on viety olemattomiin.
"kodinhoidontuki" naurettava!
samoin lapsilisät!

Työn ja perheen yhteensovittaminen mahdotonta

Lapsen tukistaminen tehty rikokseksi. Kysely politikoilta,huorintekeminen pienempi rikos!

Kelan tuottamasta piilorasismista syntyperäiseen
suomalaiseen esim. jos sairastut ns.työkyvyttömäksi ja sinulla on hoitavan lääkärin lausunto työkyvyttömyydestä kelan lääkäri näkemättä tyrmää eläkkeelle pääsyn mielivaltaisesti.Pienen ihmisen oikeudet jäävät
kelan byrokratian rattaissa lapsipuolen asemaan
ja näin saadaan sairastunut tippumaan,tahallisen kelan lääkärin
aseman väärinkäytön vuoksi,"viranomaisten toimesta"
kaikista pienimmälle sairauspäivärahalle useiksi kuukausiksi ja kyykytys jatkuu. Näitä tapauksia
on nytkin vireillä kymmeniä.

SYYLLISET LÖYTYVÄT MAAMME JOHDOSTA JA ERI MINISTERIÖISTÄ HEITÄ TULISI RANGAISTA EDELLÄ MAINITTUJEN SEIKKOJEN VALLITESSA JA MIKÄLI
ETTE RYHDY TARVITTAVIIN TOIMIIN EDELLÄ MAINITTUJEN SEIKKOJEN VUOKSI TEKIN OLETTE
SYYLLISIÄ TULEVIIN JA JO TAPAHTUNEISIIN TRAKEDIOIHIN.
KAIKKIEN SUOMALAISTEN PUOLESTA
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

yhdyn täysin mielipiteeseesi.Suomi syöksyy,ei pelkästään taloudelliseen,vaan myös henkiseen lamaan. Siitä tulokset alkavat näkyä.!!!
Ihmettelenkin,kuinka pitkälle päättäjät jaksavat odottaa? Yrtetään,toivotaan,suunnitellaan.Sitä rataa menevät päättäjien lupaukset.Kunnes pää tulee vetävän käteen ja on TEHTÄVÄ JOTAKIN !

Äänestä

Porvarihallituksen politiikka on ollut pelkästään rikkaiden suosimista, mutta miksi ihmeessä suomalaiset äänetävät sitten näitä ökyrikkaiden puolueita kokoomusta, keskustaa ja rkp:ta. Vihreätkin ovat omalta osaltaan olleet vaikuttamassa hallituksessa rikkaille hyvä jaossa. Turha on Tarja Gronbergin ja Anne Sinnemäen leikkiä enkeliä ja levitellä sanomaa, että vihreät pitävät köyhien ja pienituloisten puolia. Köyhien ja pienituloisten vihaajanaisia yhdessä muiden porvaripuolueiden kanssa. Eivät vihreät ainakaan ole porvarihallituksessa onnistuneet pitämään pieni- ja keskituloisten puolia. Porvarihallituksen aikaansaannoksena sosiaalisektori on surkeassa kunnossa, tuloerot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, vanhuksia hoidetaan Suomessa huonommin kuin eläimiä, terveyskeskukset yskivät henkitoreissaan jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RIKOSILMOITUS kirjoitti:

RIKOSILMOITUS

ARVOVALTAINEN KORKEIN POLIISIJOHTO
TUTKINAPYYNTÖ
MAAN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖSTÄ


PERUSTELUIKSI ESITÄN

-Välillisesti vastuussa perheitten pahoinvoinnista harjoittamansa politiikan seurauksena.

Näyttöä löytyy tueksi Jokelan, ynnä muut vähemmälle huomiolle jäneet tapahtumat ja
lisää on tulossa!

-Perheiltä viety oikeus kodinhoitajiin,jotka tukisivat perheen jaksamista kilpailuyhteiskunnassa.Monet perheelliset
"ovat jaksamisiensa äärirajoilla".

Taloudelliset resurssit on viety olemattomiin.
"kodinhoidontuki" naurettava!
samoin lapsilisät!

Työn ja perheen yhteensovittaminen mahdotonta

Lapsen tukistaminen tehty rikokseksi. Kysely politikoilta,huorintekeminen pienempi rikos!

Kelan tuottamasta piilorasismista syntyperäiseen
suomalaiseen esim. jos sairastut ns.työkyvyttömäksi ja sinulla on hoitavan lääkärin lausunto työkyvyttömyydestä kelan lääkäri näkemättä tyrmää eläkkeelle pääsyn mielivaltaisesti.Pienen ihmisen oikeudet jäävät
kelan byrokratian rattaissa lapsipuolen asemaan
ja näin saadaan sairastunut tippumaan,tahallisen kelan lääkärin
aseman väärinkäytön vuoksi,"viranomaisten toimesta"
kaikista pienimmälle sairauspäivärahalle useiksi kuukausiksi ja kyykytys jatkuu. Näitä tapauksia
on nytkin vireillä kymmeniä.

SYYLLISET LÖYTYVÄT MAAMME JOHDOSTA JA ERI MINISTERIÖISTÄ HEITÄ TULISI RANGAISTA EDELLÄ MAINITTUJEN SEIKKOJEN VALLITESSA JA MIKÄLI
ETTE RYHDY TARVITTAVIIN TOIMIIN EDELLÄ MAINITTUJEN SEIKKOJEN VUOKSI TEKIN OLETTE
SYYLLISIÄ TULEVIIN JA JO TAPAHTUNEISIIN TRAKEDIOIHIN.
KAIKKIEN SUOMALAISTEN PUOLESTA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu