Urpilaisen peruskoulun taidot ei riitä

Uskokaa jo demarit. Paljastatte vain tyhmyytenne.
396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valmistuuko peruskoulusta maistereita, minä olen luullut että se on ylempi korkeakoulututkinto?

Äänestä

Keski-Suomalainen

Urpilainen maisteri huhuista huolimatta
1.8.2008 14:13

Ville Lämsä

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta, vaikka verkossa liikkuvat sitkeät huhut väittävät muuta. Yliopistosta vahvistettiin perjantaina, että Urpilainen suoritti tutkintonsa vuonna 2002, kuten hän ansioluettelossaan ilmoittaa.

Verkon keskustelupalstoilla on jo pitkään liikkunut tietoja, joiden mukaan Urpilainen olisi jättänyt maisterin tutkintoon kuuluvan pro gradu -tutkielman tekemättä. Huhuja ruokki se, ettei puoluejohtajan gradua näy yliopiston kirjaston tietokannassa. Valmistuneet tutkielmat tavallisesti löytyvät järjestelmästä.

Jyväskylän yliopiston kirjaston varajohtajan Marja Sarvilinnan mukaan gradun ilmoittaminen tietokantaan kuuluu opiskelijan vastuulle. Hän arveli, että puoluejohtaja on syystä tai toisesta jättänyt kertomatta tutkielmastaan kirjastolle.

Nykyisin ilmoitus pitäisi lähettää sähköisellä lomakkeella.

- Kaikista graduista on paperiversiot laitoksilla. Mutta jos opiskelija ei tee ilmoitusta, tutkielma jää meidän kannaltamme hämärään. Ilmeisesti Urpilaisen kohdalla on käynyt niin, Sarvilinna sanoi perjantaina.

Keskisuomalainen ei tavoittanut lomailevaa Urpilaista kommentoimaan asiaa perjantaina, mutta hänen avustajansa Kati Kokkonen kertoi törmänneensä puuttuvaa gradua koskeviin huhuihin.

- Meillä ei ole mitään tietoa siitä, mistä ne ovat lähteneet liikkeelle.

Äänestä
  • tuota huhua.
    Miksei ole itse maininnut asiaa cv:ssään.
    Demarimaisteri on ainakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hallituksen neuvomiseen kirjoitti:

Uskokaa jo demarit. Paljastatte vain tyhmyytenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu