Ei ole

että puna-yle lähettää just vaalien alla parhaaseen katseluaikaan Piru ja Peijooni ohjelmasarjaa, jonka pelkkänä tarkoituksena on vääristellä historiaa sekä pilkata Kekkosta ja Keskustaa.
Ensimmäinen jakso näkyi olevan nimeltään; Suomettumisen aikaa.

Minulle se oli aikaa panna televisio kiinni.

Suvi Linden, tuo Oulun mafian juoksutyttö, ei ole ollenkaan kelvollinen eikä kykenevä hoitamaan hommaansa.

Kyllä nyt taas demari Jungner teki itsestään naurettavan.

Vaalit on viikon päästä, ja Helsinkiläisillä on pelko perseessä minkälaisen loven Keskusta ja muut puolueet tekevät demareiden valtarakenteisiin.

Pinnanalla muhiikin demareiden rökäletappio, ja keskustan nousu.
muut puoleet nousee Helsingissä Kristillisiä myöten, vain demarit häviää.
Samoin on näkymät kokomaan osalta.

Voi olla että Kokoomuskin tippuu vielä kalkkiviivoilla rajusti.
Viikossa kerkeää tapahtua paljon.
Siksipä tuon ennakkoäänestyksen kanssa ei kannata epävarmojen äänestäjien hötkyiläkkään.

Se on joskus eduksi, ja joskus tappioksi.

Minun ääneni Keskustalle on varmistanut puolueellinen media.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


varmaankaan sattumaa kirjoitti:

että puna-yle lähettää just vaalien alla parhaaseen katseluaikaan Piru ja Peijooni ohjelmasarjaa, jonka pelkkänä tarkoituksena on vääristellä historiaa sekä pilkata Kekkosta ja Keskustaa.
Ensimmäinen jakso näkyi olevan nimeltään; Suomettumisen aikaa.

Minulle se oli aikaa panna televisio kiinni.

Suvi Linden, tuo Oulun mafian juoksutyttö, ei ole ollenkaan kelvollinen eikä kykenevä hoitamaan hommaansa.

Kyllä nyt taas demari Jungner teki itsestään naurettavan.

Vaalit on viikon päästä, ja Helsinkiläisillä on pelko perseessä minkälaisen loven Keskusta ja muut puolueet tekevät demareiden valtarakenteisiin.

Pinnanalla muhiikin demareiden rökäletappio, ja keskustan nousu.
muut puoleet nousee Helsingissä Kristillisiä myöten, vain demarit häviää.
Samoin on näkymät kokomaan osalta.

Voi olla että Kokoomuskin tippuu vielä kalkkiviivoilla rajusti.
Viikossa kerkeää tapahtua paljon.
Siksipä tuon ennakkoäänestyksen kanssa ei kannata epävarmojen äänestäjien hötkyiläkkään.

Se on joskus eduksi, ja joskus tappioksi.

Minun ääneni Keskustalle on varmistanut puolueellinen media.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu