Kepun kepulit

Kepu pettää aina omat vieraat ja äänestäjät!

Totisinta totta. Viime vaalikeskuteluja nauhoittaneena on helppo muistaa mieliin mikälaisia lupauksia sieltä tuli kuin tykin suusta, pitkäaikaistyöttömien aseman parantamiseen.

Saatuanne näillä lupauksillanne ääneni, olisitteko nyt ystävälliset ja kertoisitte mitä olette tehneet lupauksienne lunastamiseksi.
Täyttä huijausta ko.vaalit Kepun osalta.

Tämänjälkeen keskityn koko joutoajallani teidän
morkkaamiseenne niin turuilla kuin toreilla. Ei sitä ääntä petoksella ilmaiseksi saa.
421550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Ei ihme, ettei töitä löydy. Kukapa työnantaja haluaisi asioista mitään ymmärtämätöntä ruikuttajaa painolastikseen. Vai oliko tarkoitus saada lisää rahaa ilman töitä? Silloin kannattaa kyllä kääntää katseensa SDP:n ja Vasemmistoliiton suuntaan.

Äänestä
  • Maksetaan työnantajille maataloustuen kaltaista työllistämistukea, niin kannattaa vähän heikomminkin tuottava työntekijä työllistää. Rahat saadaan siirtämällä osa maataloustuesta työllistämistukeen. Tähän kunniavelkaan maajussit ovat varmasti valmiita.

    Äänestä

  • Pistäppä Terttu se turpa pienemmälle.
    Olen 60 vuotta täyttänyt mies ja ise hankkinut
    leipäni jo 13 v:ta asti. ollut SOK:n jakulupäällikkö
    KTK:n toimitusjohtaja ja 20 v itsenäinen yrittäjä ilman mitään tukija.
    Perkele olen tottunut siihen että lupaukset pidetään. Tarkistappa Terttu ettei vaan sulla
    suu ja perse ole vaihtanut paikkaa kun tuollaista
    sonttaa päästät.

    Äänestä

  • Kasperi kirjoitti:

    Pistäppä Terttu se turpa pienemmälle.
    Olen 60 vuotta täyttänyt mies ja ise hankkinut
    leipäni jo 13 v:ta asti. ollut SOK:n jakulupäällikkö
    KTK:n toimitusjohtaja ja 20 v itsenäinen yrittäjä ilman mitään tukija.
    Perkele olen tottunut siihen että lupaukset pidetään. Tarkistappa Terttu ettei vaan sulla
    suu ja perse ole vaihtanut paikkaa kun tuollaista
    sonttaa päästät.

    Oletko niin helvetin TYHMÄ, että annoit kepulle äänesi ja nyt itket täällä omaa tyhmyyttäsi !!
    Eikö jo tuohon ikään olisi pitänyt jotain oppia?

    Katso peliin, siellä se vasta ympäripuhuttava pelle on!

    Äänestä

  • Iron Mike kirjoitti:

    Oletko niin helvetin TYHMÄ, että annoit kepulle äänesi ja nyt itket täällä omaa tyhmyyttäsi !!
    Eikö jo tuohon ikään olisi pitänyt jotain oppia?

    Katso peliin, siellä se vasta ympäripuhuttava pelle on!

    Mutta en niin tyhmä kuin luulet.

    Terttu ja > heh!
    Ette löydä kirjoituksestani lisärahan vaatimusta
    ettekä (heh) itkemistä tällä palstalla.
    Perään vain kepulta lupausten pitämistä,
    Ja jos se on tyhmyytä niin olen sitä.

    Äänestä

  • Kasperi kirjoitti:

    Mutta en niin tyhmä kuin luulet.

    Vaalilupausten täyttämättömyys on oikeastaan unohtamista,ei pettämistä. Tarina Kepun pettämisestä synyi suhtautumisesta hallituskumppaleihin.Röyhkeät kesälomasijaiset ja muut välistävetäjät sekä iltalypsyt muodostivat Kepun tavaramerkeiksi.
    On omaa pöljyyttä uskoa vaalilupauksiin. Vaalilupaksista muistuttaminen on yksi pöljyysmuoto.

    Äänestä

  • Jesperi kirjoitti:

    Eiköhän olisi paras kun menisit Liikasen Ekin
    kanssa Mikkelin Teinibaariin bilsnerille. Tuntuu jutut niin samalta.

    Äänestä

  • Jesperi kirjoitti:

    Vaalilupausten täyttämättömyys on oikeastaan unohtamista,ei pettämistä. Tarina Kepun pettämisestä synyi suhtautumisesta hallituskumppaleihin.Röyhkeät kesälomasijaiset ja muut välistävetäjät sekä iltalypsyt muodostivat Kepun tavaramerkeiksi.
    On omaa pöljyyttä uskoa vaalilupauksiin. Vaalilupaksista muistuttaminen on yksi pöljyysmuoto.

    Edellä oli totuus kepulaisten moraalista ja suhtautumisesta vaalilupauksiin. Niitä syötetään vaalikarjalle samalla tapaa kuin muulle karjalle muuta rehua.

    Äänestä

Olet ilmielävä esimerkki asian oikein ymmärtäneistä kansalaisista. En tarkoita nyt sitä, että KePu aina pettäisi, vaan sitä, että tässä kirjoituksessasi on koko toimivan parlamentarismin ydin.

Kansalaisten tulisikin olla valveutuneita ja seurata sitä, miten vaalilupauksia pidetään tai ei pidetä. Nykyisen tietotekniikan aikana kansanedustajien tulisi selkeämmin olla yhteydessä kansaan ja asettua kritiikille alttiiksi. Neljässä vuodessa lupaukset ja niiden täyttämättä jättäminen kun tuppaavat monelta unohtumaan. Parlamentarismi toimii vain siten, että puolueiden kesken syntyy todellista kilpailua asioiden hoidosta tai hoitamatta jättämisestä. Nykyisin puolueet kilpailevat enemmän mielukuvilla kuin teoilla, koska Kasperin tapaisia valveutuneita äänestäjiä on harvassa.

Erinomainen kirjoitus Kasperilta.

Äänestä
  • Kokoomus valehtelee, mutta varsinainen pettäjä viimevaalien alla oli Lipponen.Tämä Italialaisen oikeisto populistin"peruskonin" hengenheimolainen valehteli kolme päivää ennen vaaleja varmistaneensa elintarvikeviraston tulon Suomeen. Sossu media pidi valhetta yllä vaalipäivään asti. Ilman näitä valheita keskustan vaalimenestys olisi ollut suurempi.

    Äänestä

  • hail kirjoitti:

    Kokoomus valehtelee, mutta varsinainen pettäjä viimevaalien alla oli Lipponen.Tämä Italialaisen oikeisto populistin"peruskonin" hengenheimolainen valehteli kolme päivää ennen vaaleja varmistaneensa elintarvikeviraston tulon Suomeen. Sossu media pidi valhetta yllä vaalipäivään asti. Ilman näitä valheita keskustan vaalimenestys olisi ollut suurempi.

    Mitä helvettiä me sillä elintarvikevirastolla tehdään? Muutama hullu perunatutkija Suomeen yhteisön varoin. Tänne pitää hamuta joku korkean teknologian virasto, joka hyödyttää maata, eikä mitään siemenvirjavarastoa.

    Äänestä

  • hail kirjoitti:

    Kokoomus valehtelee, mutta varsinainen pettäjä viimevaalien alla oli Lipponen.Tämä Italialaisen oikeisto populistin"peruskonin" hengenheimolainen valehteli kolme päivää ennen vaaleja varmistaneensa elintarvikeviraston tulon Suomeen. Sossu media pidi valhetta yllä vaalipäivään asti. Ilman näitä valheita keskustan vaalimenestys olisi ollut suurempi.

    ...asioista, joista ei edes viitsi ottaa selvää?

    Jokainen, joka on hiukankaan lukenut uutisia tai katsellut tv:n ajankohtaisohjelmia tietää tasan tarkkaan, että Lipponen suorastaan sairalloisen tarkasti korosti joka asiassa, ettei elintarvikeviraston tulo ole varmaa ennen kuin Italia sen hyväksyy ja ennen kuin se on sen jälkeen hyväksytty myös EU:ssa.

    Mutta jos jättää asioiden lukemisen otsikoiden tasolle ja kuuntelee uutistenlukijalta vain ensimmäisen lauseen, niin on se perkele pettymys sitten suuri, kun niin ei käykään.

    Berlusconin ja Lipposen sopimus siitä, että elintarvikevirasto jaetaan Suomen ja Parman välillä, on muuten edelleen voimassa.

    Kumpikaan sopijapuoli ei ole sitä purkanut.

    Ikävä vaan, että Berlusconi sai turpaansa omalta kepultaan ja Parmalta, jotka eivät hyväksyneet sitä, millä tavalla Berlusconi oli Lipposelle luvannut viedä asiaa eteenpäin.

    Kannattais hiukan ottaa asioista selvää, ennen kuin alkaa kirjoitella, sillä muuten jutut on hyvin syvältä sieltä.

    Äänestä

..pääsi läpi yksi ekakertalainen kepuli, joka nettisivuillaan lupasi hyvää ja kaunista aina vauvasta vaariin.

Läpipäästyään nettisivut suljettiin suht' pian ja miehestä ei ole kuulunut yhtään mitään ja yli puolen vuoden aikana on pitänyt kymmenkunta lyhyttä puheenvuoroa jostain homekouluista jaaritellen.

Tämä naama lupasi niin p-keleesti ja nyt puheissaan on kääntämässä "piirun verran" Suomea parempaan suuntaan. Tuollaiset piirun verrat on yhtä tyhjän kanssa, mutta neljän vuoden välein, kun kääntää piirun verran ja tyhmät äänestäjät uskoo ja uusii valtakirjan niin hohhoi !.

Onneksi en äänestänyt tätä juippia enkä kepua. Kiitän luojaani !.

Äänestä
  • Mitä se äänestämäsi henkilö on sitten saanut aikaan, kun tunnut olevan niin tyytyväinen nykymenoon ? Onko pitänyt jo enemmän kuin 10 puhetta ?

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    Mitä se äänestämäsi henkilö on sitten saanut aikaan, kun tunnut olevan niin tyytyväinen nykymenoon ? Onko pitänyt jo enemmän kuin 10 puhetta ?

    Erilaisia aloitteita ym. kansalaisten asioiden hoitamista.

    Tämä em. kepuli on toiminut vain kepun eduskuntaryhmässä napin painajana.

    Äänestä

  • juuh kirjoitti:

    Erilaisia aloitteita ym. kansalaisten asioiden hoitamista.

    Tämä em. kepuli on toiminut vain kepun eduskuntaryhmässä napin painajana.

    Siis vähän samanlainen kuin Lasse Virenkin kokoomuksessa. Istunut kuitenkin useita kausia.

    Demareillahan ei puhu muutakuin Lipponen. Tai ainakaan muiden puheilla ei ole mitään merkitystä.

    Äänestä

Oletko siis äänestänyt muitakin puolueita/ehdokasta kuin keskustan ? Et siis ollut tyytyväinen viimeisen 8 vuoden aikana vai tarkoitatko ehkä 12 vuoden aikana vallinneeseen menoon ? Kumpaan puolueeseen et siis ollut tyytyväinen ? Jatkuuko morkkaaminen myös näidenkin puolueiden osalta edelleen ?

Äänestä
  • Tähän ikään olen äänestänyt monia puolueita,
    mutta eletään vaalikausi kerrallaan vai aloitanko
    vuodeta 1958.
    Nyt perätään vain tälle vaalikaudelle kepun vaalitaistelussa antamia lupauksia, en käy
    taistoa työtätekevää, viljelijää työläistä kuin yrittäjääkään kohtaan.

    Äänestä

Ei vaalilupausten antaminen tarkoita sitä, että heti kun päästään valtaan, niin heti toteutetaan kaikki mitä on luvattu. Lupaukset on annettu niin, että tulevan vaalikauden aikana ne on tarkoitus toteuttaa. Valtion budjetti on kuitenkin rajallinen. Ei valtiolla ole mitään pohjatonta kaivoa, josta rahaa ammennetaan puurokauhalla sinne ja tänne ja vielä tuonnekin. Odotetaan nyt ihan rauhassa, että hallitus saa työnsä täyteen käyntiin, niin kyllä sieltä niitä tuloksiakin tulee.

Äänestä
  • Ei kepulit mitään voi toteuttaa. Niillähän oli niin pirusti teesejä ennen vaaleja esim. ruuan ALVn laskeminen, joka onkin nyt unohdettu.

    Äänestä

  • Resurssit ovat tosiaan rajalliset, jos ei ole tarkoitus lisätä veronmaksajien rasitusta. Keskusta kuitenkin joutui muistaakseni kahdesti, ellei kolmasti tinkimään vaalilupauksistaan jo vaalikampanjan aikana, kun Kokoomus pani hintalaput eri toimille ja alkoi kysellä, että milläs se Keskusta aikoo esittämänsä maksaa.

    Ensimmäinen keskeinen toimenpide, johon punamultahallitus sitten ryhtyi, oli tuloveron alentaminen. Tämä oli täysin sitä vastaan, mitä Keskusta kampanjoi. Sehän nimenomaan kritsioi sinipunahallitusta tuloerojen kasvattamisesta. On vähän outoa politiikkaa näiden lupausten suhteen. Itse pidän kyllä toimea sinänsä järkevänä, mutta se on eri asia. Myös Kokoomuksessa äimisteltiin ja kiitettiin hallituksen ensi toimia.

    Keskustan tärkein vaaliteema oli työttömyyden vähentäminen. Keinoina siihen esitettiin erityisesti pienen ja keskisuuren yritystoiminnan vahvistamista. Sitten kuitenkin mentiin heti alkuun sinipunan keyneslaiseen kysyntäelvyttämiseen.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Resurssit ovat tosiaan rajalliset, jos ei ole tarkoitus lisätä veronmaksajien rasitusta. Keskusta kuitenkin joutui muistaakseni kahdesti, ellei kolmasti tinkimään vaalilupauksistaan jo vaalikampanjan aikana, kun Kokoomus pani hintalaput eri toimille ja alkoi kysellä, että milläs se Keskusta aikoo esittämänsä maksaa.

    Tuo tuloveronalennushan oli täysi kupla; siinä muuteltiin myös hieman tulorajoja, jolloin tulos on +- 0...toivottavasti edes tuo.

    Esim. meikä ansaitsi viime vuonna TUPOn verran vähemmän kuin tänä vuonna; viime vuonna vero% oli koko vuoden sama. Tänä vuonna ensin laskettiin veroprossaa heinäkuussa, mutta syyskuussa sai jo korottaa loppuvuodeksi enemmän kuin tuon "alen".

    Vale-emävale-kahden sossupuolueen veronalennus !.

    Heh,heh sinullekin kepulien kepuli. Olet oikea polittinen likasanko. Kiinnität toisten käyttäytymisessä huomiosi niihin seikkoihin joiden suhteen olet itse jäänyt mopen osalle. Juuh, juuh.

    Äänestä

  • Tämä kepun hallitus laati jo ensimmaisen budjettinsä.
    Missä siellä on ne toimenpiteet joita se vaalitaistelussa lupasi.
    Ruuan avl:n alennus olisi juuri ollut niitä ensisijaisia työllisyyttä edistäviä toimia, koska se olisi auttanut peruspäivärähan ja lapsilisien varassa eläviä vähävaraisia. Näille olisi jäänyt kulutusvarraa muuhun tarpeelliseen.
    Tämä ostovoima olisi kanavoitunut kotimaisille
    pienyrityksille ja sitäkautta työllisyyteen.
    Jos tärkeysjärjästys on lisätä rahaa hyvätuloisille jotka eivät nytkään pysty kuluttamaan suuria tulojaan kotimaassa, niin
    se pitää vaalitaistelussa ilmoittaa.
    Esimerkiksi näin: Teemme ensimmäiseksi kaikkemme että yli 3000 euroa kuussa ansaitsevat saavat välittömästi lisää rahaa.

    Äänestä

  • Missä on kansaneläkkeille luvattu suurkorotus tai opintuen korotus? Niidenhän piti olla ensisijaisia. Sen sijaan on toteutettu veronalennuksia, joita vielä vaalikeskutelujen aikana ei muka ollut varaa toteutta. Kuntien rahoitusasemaa on heikennetty ja heikennetään edelleen. Aluepolitiikassa ei ole tehty mitään. Maatalousneuvottelut EU:n kanssa on munittu.

    Niin, että ainako vain odotetaan?

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Resurssit ovat tosiaan rajalliset, jos ei ole tarkoitus lisätä veronmaksajien rasitusta. Keskusta kuitenkin joutui muistaakseni kahdesti, ellei kolmasti tinkimään vaalilupauksistaan jo vaalikampanjan aikana, kun Kokoomus pani hintalaput eri toimille ja alkoi kysellä, että milläs se Keskusta aikoo esittämänsä maksaa.

    Ensimmäinen keskeinen toimenpide, johon punamultahallitus sitten ryhtyi, oli tuloveron alentaminen. Tämä oli täysin sitä vastaan, mitä Keskusta kampanjoi. Sehän nimenomaan kritsioi sinipunahallitusta tuloerojen kasvattamisesta. On vähän outoa politiikkaa näiden lupausten suhteen. Itse pidän kyllä toimea sinänsä järkevänä, mutta se on eri asia. Myös Kokoomuksessa äimisteltiin ja kiitettiin hallituksen ensi toimia.

    Keskustan tärkein vaaliteema oli työttömyyden vähentäminen. Keinoina siihen esitettiin erityisesti pienen ja keskisuuren yritystoiminnan vahvistamista. Sitten kuitenkin mentiin heti alkuun sinipunan keyneslaiseen kysyntäelvyttämiseen.

    ...olla siinä mielessä kiire, että yhteisöveroratkaisut olisi pitänyt saada nopeammin tietoon.

    Sillä on paljon työllisyysvaikutusta, kun yritykset nyt syksyllä budjetoivat ensi vuotta tietämättöminä, mitä yritysverotukselle tapahtuu ja milloin ne työnantajamaksut alenevat, jos alenevat.

    Se panee varovaiseksi rekrytoinnissa, kun ei tiedä.

    Ilmeisesti SAK:lla on sellainen näkökulma asiaan, että kekustan piti sysätä homman puimista tuonnemmaksi, kun ei voinut suostua huonoon ratkaisuun, näin toivon. SAKhan ei pienyrityksistä piittaa, siellä ei ole jäseniä.

    Äänestä

Ja hyvin on rouva ainakin Helsingin osalta työnsä tehnyt. Muut helsinkiläiset kansanedustajat keskittyvät huutamaan vain lisää rahaa valtiolta.

Äänestä
  • Katsoppa mitä esitti vaalitenteissä työttömyyteen ja vähävaraisille perheille.
    Vertaa niitä Annelin käymien budjettineuvottelujen tulokseen.
    Sanasta miestä, mistäs naista.

    Äänestä

  • Kasperi kirjoitti:

    Katsoppa mitä esitti vaalitenteissä työttömyyteen ja vähävaraisille perheille.
    Vertaa niitä Annelin käymien budjettineuvottelujen tulokseen.
    Sanasta miestä, mistäs naista.

    En katso olevani vähävarainen enkä ole työtön.
    Sossu pittää huolen vähävaraisista.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    En katso olevani vähävarainen enkä ole työtön.
    Sossu pittää huolen vähävaraisista.

    Etpä ole Kasperinkaan varoista tietoinen.
    Olen puhunut pitkäaikaistyöttömille Kepun antamistä vaalilupauksita.
    Jos olet sitä mieltä että politikot saa puhua
    mitä vaan eikä niistä vaalien jälkeen tartte
    välittää niin olet äänestänyt aivan oikeaa porukkaa. Onnittelen!

    Demarithan hallituksessa määrää. 2/3 hallituksen rahavaroista demareilla. Miksei ne sitten paranna pitkäaikaistyöttömien asemaa ? Vai eikö se sovikkaan demareille ?

    Äänestä

  • rahat ? kirjoitti:

    Demarithan hallituksessa määrää. 2/3 hallituksen rahavaroista demareilla. Miksei ne sitten paranna pitkäaikaistyöttömien asemaa ? Vai eikö se sovikkaan demareille ?

    En antanut ääntäni demareille viime vaaleissa
    vaan keskustalle niiden luppausten pohjalta
    joita he vaalitaistelussa antoivat. Niitä ei ole
    pidetty ja jos lupauksia ei pidä se on pettämistä

    Venkoilkaa mitä venkoilette.

    Äänestä

  • rahat ? kirjoitti:

    Demarithan hallituksessa määrää. 2/3 hallituksen rahavaroista demareilla. Miksei ne sitten paranna pitkäaikaistyöttömien asemaa ? Vai eikö se sovikkaan demareille ?

    Jos niille ns. pitkäaikaistyöttömille aletaan jakaa lisää rahaa, ammattikunta tulee varmasti lisääntymään eikä vähenemään.
    Monia ryhmään kuuluvia voisi kutsua nimellä pitkäaikais-työssäkäymättömät. Nimike voi vaidella paljonkin riippuen lähestymistavasta.
    Jääkööt loput mainitsematta. HUOM! En ole kokoomuslainen.

    Äänestä

  • pitkäaikaistyötön kirjoitti:

    Minulla on varmasti työhistoriaa enemmän takana
    kuin sinulla.
    Opettele lukemaan.
    En ole kijoituksillani vaatinut lisää rahaa pitkäaikaistyöttömille.
    Olen vaatinut vaalilupausten täyttämistä, ja se tarkoittaa sitä että hallitukseen päästyään olisi
    pitänyt ensitöikseen lunastaa ne hyvät toimenpide-ehdotukset joita vaalipuheissa kepu antoi.

    Mutta miten kävi: Ei sanaakaan niistä:
    Eilisissä uutisissa tuli lisää työttömiä tuottavaa kepulaista politiikkaa. Yritysverouudistus jos se toteutuu esitetyssä muodossa vie tuhkatkin pienten perheyritysten pesästä ja jakaa lisää rahaa
    verohelpotuksina todella suurituloisille.
    Sillälailla "Kepulit".

    Työttömyyden nopea hoitaminen on epärealistinen tavoite. Keskusta petti siinä, että se kritisoi edellistä hallitusta tästä ja uskoi politiikalla voitavan asia ratkaista. Kyllä politiikalla on tietysti mahdollista saada ratkaisuja aikaan, mutta ne vat luonteeltaan niin radikaaleja, ettei poliittista tahtoa hevin löydy.

    Mistä tämä johtuu? Se johtuu siitä, että työttömytemme ydin on ns. rakenteellista pitkäaikaistyöttömyyttä. Taloudellinen nousukausi työllisty sinipunahallitussten aikana lähes puolet sitä ennen työttöminä olleista. En laskisi tätä sinipunahallituken ansioksi, vaan työllistyminen tapahtui yleisen talouskehityksen myötä. Jäljelle jäivät erittäin vaikeasti työllistettävät syrjäytyneet ja vaikeasti työllistettävät vanhakantaisesti väärin koulutetut. Tällä tarkoitan sitä, että metsurista tai sukankutojasta ei ihan käden käänteessä saada edes atk- ja kielitaitoista konttorirottaa.

    Miten tämä vyyhti purkautuu? Sailaksen paperissa esitetään kysyntäelvytystä yhdeksi työllistämiskonstiksi. Siihen suuntaan hallitus on vatoin Keskustan vaalilupauksia mennyt. Toinen Sailaksen konsti on matalapalkkaisten töiden vastaanottokynnyksen madaltaminen. Nämä matalapalkka-alat ovatkin ainoa realistinen mahdollisuus pitkäaikaistyöttömälle työllistyä. Palvelualojen henkilökuntapuute on todellisuutta. Tämän voi tarkistaa vilkaisemalla työvoimatoimistojen vapaita työpaikkoja. Työpaikat ja työttömät eivät vaan tunnu kohtaavan.

    Se mihin hallitusten tulisi jatkossa kiinnittää huomiota on yritystoiminnan edellytysten parantaminen. Nyt meillä on tulossa tilanne, jossa yrittäjät joukolla eläköityvät ja tilaa uusille yrittäjille syntyy rutkasti. Muilta osin työttömyyttä hoitaa parhaiten aika. Sen se tekee kahta kautta. Talous nousee ja laskee aika ajoin. Nyt odotellaan taas nousua ja se hoitaa ns. suhdannetyöttömiä taas hommiin. Ehkä parin vuoden päästä. Vähän pitemmällä aikavälillä eli 5-15 vuotta väestön vanhentuminen hoitaa työttömyysongelman vähäksi aikaa kokonaan pois. Työvoimasta tulee erityisesti palvelualoilla puutetta. Tämä on täysin selvää ainakin terveyspalvelujen, vanhusten hoidon ja siivouspalvelujen osalta. Näille aloille tullaan ottamaan rutkasti väkeä ulkomailta, todennäköisimmin Venäjältä, jossa siivoushommat Suomessa aina kotiolot Petroskoissa voittavat.

    Niinpä niin, kuin kirkon kirjanpito. Kaksi pahvilaatikko joissa toisessa lukee aika hoitaa ja toisessa aika on hoitanut.

    Eiköhän olisi parasta tunnustaa ettei meidän
    puoluejärjästelmien tuottamat kansanedustajat ole viimeisinä 15 vuote saaneet päätöksillään muutta aikaan kuin että rikkaasta maasta on tullut EU:n köyhin.

    Parasta Ulkoistaa koko Eduskunta, ottaa lait aina
    suoraan virkamiehille siitä valtiosta jossa asiat
    on parhaiten.

    Äänestä

Ylen Ykkösellä (siis radiokanava, klassiset musiikit jne) huomenna perjantaina klo 10.03.

Seppo Konttinen kertoo 141-artiklan poliittisen sopimuksen vaietuista taustoista.

Ei Kepu petä vaan jotkut kepuhuijarit pettivät omiaankin.

Joku Keskustan e-hämäläinen puoluevaltuuskunnan jäsen arvosteli E. Ahoa viime perjantain Maaseudun Tulevaisuudessa.

Aho on pääministerinä 141-huijauksesta vastuussa.

Äänestä

Kasperi lopettaa omalta osaltaan tässä, mutta
pitää huolen turuilla ja toreilla siitä että vaalilupauksensa pettäneet saavat kulla kunniansa

Kiitos kaikille mieliteistänne ja hyvää jatkoa.

Äänestä
  • Kaada itselles vaan !

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    Kaada itselles vaan !

    Nielase sie ain sammaa aikaa ku mie otan,
    ni on ku sieki saisit.

    Äänestä

no noita toteutumattomia vaali lupauksia kyllä sataa kaikilta muiltakin kuin kepujen puolelta..ja se nyt tahtoo olla niin että kun toiselle suunnalle kumartaa niin toiselle pyllistää...haluan kyllä uskoa, että politiikkojen perinpohjainen tarkotus on kuunnella kansan ääntä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kasperi kirjoitti:

Kepu pettää aina omat vieraat ja äänestäjät!

Totisinta totta. Viime vaalikeskuteluja nauhoittaneena on helppo muistaa mieliin mikälaisia lupauksia sieltä tuli kuin tykin suusta, pitkäaikaistyöttömien aseman parantamiseen.

Saatuanne näillä lupauksillanne ääneni, olisitteko nyt ystävälliset ja kertoisitte mitä olette tehneet lupauksienne lunastamiseksi.
Täyttä huijausta ko.vaalit Kepun osalta.

Tämänjälkeen keskityn koko joutoajallani teidän
morkkaamiseenne niin turuilla kuin toreilla. Ei sitä ääntä petoksella ilmaiseksi saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu