Terve,
Olen 17-vuotias poika ja nyt kaksi viikkoa on ollut tosi huono fiilis ja pahenee koko ajan. Tein masennustestin ja sieltä tuli, että SAATTAA olla lievää masennusta. Mulla menee ehkä hyvin jonkun toisen näkökulmasta; tyttöystävä, kavereita jne. mutta silti jokin mättää!
Olen tuntenut itseni yksinäiseksi, lopetin harrastuksen mielenkiinnon puutteen vuoksi. Nykyään pitäisi olla aikaa tehdä läksyjä ja tehdä jotakin kivaa, mutta en vain saa aikaiseksi. Päivät täysin samanlaisia: kotiin koulusta, jumitusta ja jumitusta jumituksen perään. Läksyt saan tehtyä. Yksinäisyys riivaa! Minulla ei ole mitään mielenkiintoa olla kavereideni kanssa, koska tunnen itseni liian surulliseksi lähteäksini minnekään. Jään kotiin ja murehdin asioita.
Puhuin tyttöystäväni kanssa, mutta eipä se paljoa auttanut. Hetkellisesti se kyllä auttoi, sillä tunsin piristyväni loppu päiväksi. Kuitenkin seuraava päivä (eilinen) ja tämä päivä ovat olleet aivan kauheita. Tyttöystävällä ei ole paljoa aikaa minulle tai ainakin tunnen asioiden olevan niin. Näemme kaksi kertaa viikossa koulun ulkopuolella ja arkisin koulussa. Hänellä on harrastus joka vie häneltä paljon aikaa. Näemmekö harvoin vain tekeekö mieleni vain tepposia kun nyhjään kotona melkeimpä "turhan" takia.
Ihan reilusti voin sanoa, että itsetuhoisia ajatuksia on ollut melko usein lähiaikoina, mutta en ole toteuttamassa niitä (en vain pystyisi). Kukaan ei varmaan edes välittäisi jos katoaisin täältä. Mulla menee siis tosi huonosti eikä kukaan osaa lohduttaa kunnolla. Mitä tehdä!? :'(
Olen 17-vuotias poika ja nyt kaksi viikkoa on ollut tosi huono fiilis ja pahenee koko ajan. Tein masennustestin ja sieltä tuli, että SAATTAA olla lievää masennusta. Mulla menee ehkä hyvin jonkun toisen näkökulmasta; tyttöystävä, kavereita jne. mutta silti jokin mättää!
Olen tuntenut itseni yksinäiseksi, lopetin harrastuksen mielenkiinnon puutteen vuoksi. Nykyään pitäisi olla aikaa tehdä läksyjä ja tehdä jotakin kivaa, mutta en vain saa aikaiseksi. Päivät täysin samanlaisia: kotiin koulusta, jumitusta ja jumitusta jumituksen perään. Läksyt saan tehtyä. Yksinäisyys riivaa! Minulla ei ole mitään mielenkiintoa olla kavereideni kanssa, koska tunnen itseni liian surulliseksi lähteäksini minnekään. Jään kotiin ja murehdin asioita.
Puhuin tyttöystäväni kanssa, mutta eipä se paljoa auttanut. Hetkellisesti se kyllä auttoi, sillä tunsin piristyväni loppu päiväksi. Kuitenkin seuraava päivä (eilinen) ja tämä päivä ovat olleet aivan kauheita. Tyttöystävällä ei ole paljoa aikaa minulle tai ainakin tunnen asioiden olevan niin. Näemme kaksi kertaa viikossa koulun ulkopuolella ja arkisin koulussa. Hänellä on harrastus joka vie häneltä paljon aikaa. Näemmekö harvoin vain tekeekö mieleni vain tepposia kun nyhjään kotona melkeimpä "turhan" takia.
Ihan reilusti voin sanoa, että itsetuhoisia ajatuksia on ollut melko usein lähiaikoina, mutta en ole toteuttamassa niitä (en vain pystyisi). Kukaan ei varmaan edes välittäisi jos katoaisin täältä. Mulla menee siis tosi huonosti eikä kukaan osaa lohduttaa kunnolla. Mitä tehdä!? :'(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Asiaa pahentaa vielä n. puolivuotta jatkunut epävarmuus seksuaalisuudesta. Päässäni on pyörinyt siintä lähtien ajatuksia asiasta olenko homo, kun yritimme harrastaa seksiä tyttöystäväni kanssa (mutta minua jännitti ja arvaattekin loput). Minua kuvottaa olla homo ja muutenkin, tuntuu selvältä mielipiteeltä, mutta en kuitenkaan saa ajatuksia homoudesta pois päästä. En tunne edes vetoa miehiin, mutta kuitenkin...
Tunnetko kenties seksuaalista mielenkiintoa tyttöystävääsi tai naisiin yleensä?
Okei, tehdäämpäs pieni rajaus;
Jos näen lehdessä (esim. mainos), jossa mies on ilman paitaa (usein boxeri mainoksissa) niin vertaan häntä itseeni. Tällöin yleensä minulla herää heti ajatukset olenko minä homo.
Jos näen hyvän näköisen naisen mainoksessa niin kyllä se eri tavalla kiinnostaa kuin nuo mies kuvat. Ajattelen niistä eri tavalla. Noh.. mm.. jos ihan totta puhutaan niin kyllä pidän naisista etenkin jos ovat hyvän näköisiä (jos näin ulkonäköjen perusteella pitää käydä seksuaalisuutta valitsemaan). Pidän myös tyttöystävästäni, niin seksuaalisesti kuin muutenkin :)
Jännitys on ihan normaalia,ja sekin ettei aina onnistu.Ei se ole merkki homoudesta.
Sä olet nyt siinä iässä, että tulee mietittyä kaikenlaisia asioita ja mieliala heilahtelee. Kyllä se siitä ohi menee. Lähes kaikki tuntevat itsensä joskus vähän alakuloiseksi ja masentuneeksi. Toiset enemmän ja toiset vähän vähemmän, mutta se on vaan elämää. Pitää vaan yrittää jaksaa päivästä toiseen. Kyllä ne asiat siitä suttaantuu tavalla taikka toisella.
Ja siitä seksuaalisuudestasi, anna ajan kulua omalla painollaan, älä hermoile turhaan, sekin kyllä selviää aikanaan. Ja jos homous kerran tuntuu oksettavalta, niin kaipa se on aika selvä merkki että susta ei ainakaan ihan heti ole homoseksuaalia tulossa.
Mullakin vähä tollasia tunteita tullut kun lopetin jääkiekon jota olen harrastanut lähes koko elämäni. Nyt ikää 16 ja ollut vähän noita päiviä ettei vaan ole tekemistä ja ei jaksa tehdä kouluhommia. Pitäisi kai vaan enemmän soittaa kavereille ja lähteä jonnekkin. Joukkueesta löytyi hyviä kavereita mutta laji vaan ei tahtonut enää kiinnostaa.