...takana ja kuten J.Tamminen joskus sanoi on se jo ensimmäinen kohta kaudesta milloin voidaan vetää johtopäätöksiä missä asetelmissa ollaan keväällä.
Ei ole Oulussa enää rahaa. Eikä liigan parhaita virkamieskiekkoilijoita. Myös valmentaja lähti leveämmän leivän pariin. Kärppien "kuherruskuukaudet" on ohi. Kutsuuko taas kolmosdivari kuten aikanaan Mestarille kävi? Ainakin fanien ylimielisyys on vähentynyt. On ilmeisesti ainakin osa heistä ymmärtänyt että menestys tulee ja menestys menee. Välillä ylös välillä alas. Hätähuutoja epätoivoisimmat jo heittelevät netissä. Ihana uni onkin vaihtumassa painajaiseksi. Lämpimämmät tuulet etelästä puhaltaa ja kylmä puhuri pohjoisesta muuttuu lämpimäksi pasaatituuleksi kun kevät koittaa.
Kun pitkää menee hyvin niin intohimo ja kiinnostus loppuu. Ensin faneilta sitten sponsoreilta. Lopulta ketään huippupelaajia ei joukkue enää kiinnosta. Näin on käynyt Tepsille,näin kävi Jokereille. Sama karu kohtalo on nyt arkea Oulussa. Tepsi taisi voittaa 12 vuoden aikana muistaakseni 8 mestaruutta. Nyt totaalinen taaperrus päällä. Ja Jokeritkin vain muisto menestysvuosilta. Kärpät ovat tietysti kaukana noista meriiteistä mutta jo nyt vaikerrusta voi kuulla. Miksei enää voiteta? Miksei enää ole parhaita pelaajia? Miksi päästimme mestarivalmentajan pois? Synkkä on kevät edessä Poihjois-suomessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.