Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Asiasta!

Itse kuulun niihin, joka ei diggaa anaaliseksiä. Miehellä on monta muuta keinoa saada laadukasta seksiä toiselta mieheltä. Kaikki riippuu siitä, mitä haluaa.

Minä koen taivaallisia hetkiä jo siitä, kun toinen hellästi imee rintojani, hyväilee kehoani, runkkaa ja ottaa sihin, suukottelee ympäri kehoa - myös pakaroita.

Anaaliseksistä minulla ei ole kokemuksia, koska en ole halunnut sitä. Voi olla ennakkoluulokin, mutta ajattelen sen tekevän jopa kipeetä, enkä minä halua sellaista tuntemusta itelleni, enkä myöskään tuottaa kipua toiselle.

En silti tuomitse niitä, jotka haluavat anaalia, mutta toivoisin, että myös meitä, jotka sitä emme halua, ymmärrettäisiin. Jotenkin vaan tuntuu, et jos seuraa meikäläisten chat-sivuja tai muutakin keskustelua, tuntuu siltä, kuin meitä, jotka emme ole ihastuneet anaaliseksistä, pidettäisiin jotenkin toisen luokan kansalaisia.

Huu haa osastolla olen kokenut outoa seksuaalista tyydytystä, kun minua on haukuttu ja mollattu tyhmyyteni johdosta. Olenko jotenkin sairas, kun haluan väitellä ja aina hävitä minua vahvemmille ja viisaammille miehille?
41589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siis olet mies ja joku toinen mies "suukottelee" paskaisia pakaroitasi, rintoja ??? Ei miehillä ole mitään rintoja !!!, ottaa suihin ??????


HYIIIII SAAATANAAAAAAAAAAAAAA


Häpeisit !!!

Ihan oikein kun mollaavat sinua tyhmyytesi takia, sinähän olet tyhmä.

Äänestä
  • Toinen kertoo asiallisesti seksuaalisista mieltymyksistään ja sinä vain haukut ja kiroilet!?

    Yritäs nyt kasvaa mieheksi ja oppia luottamaan itseesi. Eivät seksuaaliset mieltymykset tartu, joten voit lakata pelkäämästä.

    Sitäpaitsi useimmista heteromiehistäkin tuntuu hyvältä, kun nännejä ja pakaroita hyväillään. Kokeile joskus, se ei ole vaarallista..

    Äänestä

  • Voitas vaikka kokeilla! Lupaan, ettet pety.

    Äänestä

  • Kuinka vastenmielistä ja paheksuttavaa onkaan kuulla jonkun oikeasti ajattelevan, että mies on epäeroottinen ja luotaantyöntävä, hyväilyä kaipaamaton olento joka sotkee pakaransa paskalla. En tiedä oletko itse mies vai nainen, mutta jos olet mies, niin voin kuvitella miten itseinhossasi halvennat ja lyöt sitä ihanaa naistasi, joka ansaitsee mielestäsi niin paljon enemmän kuin sinä itse. YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olavi kirjoitti:

Itse kuulun niihin, joka ei diggaa anaaliseksiä. Miehellä on monta muuta keinoa saada laadukasta seksiä toiselta mieheltä. Kaikki riippuu siitä, mitä haluaa.

Minä koen taivaallisia hetkiä jo siitä, kun toinen hellästi imee rintojani, hyväilee kehoani, runkkaa ja ottaa sihin, suukottelee ympäri kehoa - myös pakaroita.

Anaaliseksistä minulla ei ole kokemuksia, koska en ole halunnut sitä. Voi olla ennakkoluulokin, mutta ajattelen sen tekevän jopa kipeetä, enkä minä halua sellaista tuntemusta itelleni, enkä myöskään tuottaa kipua toiselle.

En silti tuomitse niitä, jotka haluavat anaalia, mutta toivoisin, että myös meitä, jotka sitä emme halua, ymmärrettäisiin. Jotenkin vaan tuntuu, et jos seuraa meikäläisten chat-sivuja tai muutakin keskustelua, tuntuu siltä, kuin meitä, jotka emme ole ihastuneet anaaliseksistä, pidettäisiin jotenkin toisen luokan kansalaisia.

Huu haa osastolla olen kokenut outoa seksuaalista tyydytystä, kun minua on haukuttu ja mollattu tyhmyyteni johdosta. Olenko jotenkin sairas, kun haluan väitellä ja aina hävitä minua vahvemmille ja viisaammille miehille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu