mitä on vapaus?

olin tässä ylitöissä ja puhuttiin duunikaverin kanssa menneistä; hänen isänsä kuoli häkämyrkytykseen jollain lapin kultamaalla. mies kuulemma jätti akan ja lapset ja loppuun asti kaivoi kultaa. ei poika ollut katkera mutta häntä isän toiminta kasvatti; kun tunnen miehen niin uskallan sanoa, että hänen maailman on, että jokainen pitää huolta omistaan ja jokainen on oman onnensa seppä. äijät on äijiä; on mökkiä erämaassa, on kalastusoikeudet tunturijärviin ja on oma yamaha millä pääsee niin akutunturille kuin posion tai puolangan sulien yli. mies on vapaa vasta sitten kun voi istua persielleen kelon kannon päälle; pistää kenttäpakkiin porot kiehumaan ja vuolla kuivaa poroa järsittäväksi...

mutta silti suomalaisen miehen vapautta yritetään jarruttaa ja liian usein se jarrutus on kommunistien aikaansaannoksia; kommunisti luulee, että ihminen on luotu kommunistia palvelemaan ja kommunistin tähden se tyhjä katse silmissään raataa aamusta iltaan vaan edesauttaakseen jonkun jonninjoutavan työttämän kommunistin toimeentuloa ja että siitä saatana tulee joku puolihintti kasvissyöjä.

ei maailma toimi kommunistin mukaan; haluaisin kovasti puolustaa miehen oikeutta miehen elämään; pitää olla vapaus ja pitää olla mahdollisuus puolustaa omiaan. mutta saatana; tänä päivänä saat lukea lehdestä kun kaikki menee päin helvettiä ja ihmiset on paniikissa ja haluaa vetää itseltään housut kinttuihin vaan sentähden, että pienenpienen mikroskooppisen onneton osa tästä maasta munaa omansa ja muiden asiat.

ei pidä pelätä maailmaa. rohkeus, itsevarmuus ja röyhkeys on kaikkein paras tae pärjätä. yksikään itseensä luottava ihminen ei halua toiselle pahaa. itsevarmuutta ja luottamusta minä kaipaisin.

miten on kommunistit? luotatteko te itseenne ja muihin?
10453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"miten on kommunistit? luotatteko te itseenne ja muihin?"

Kyllä luotan, sekä itseeni että muihin mm. noihin pariin työtoveriini, hoksaavaisiin ja älykkäisiin rouvasihmisiin, joiden ansiosta ei meitin tämän yön homma mennyt kiville noin virtuaalisessa mielessä. Naiset ovat tietotekniikassa ukkoja pätevämpiä, eivät hosu ja ovat tarkkoja, se on fakta! Nyt lähden kahville...

Äänestä

Mutta kuule. Kommunisti ei päätä mitään koskaan tässä maassa. Kommunisti ei vaikuta mihinkään.
Ei niitten käsiin voi antaa yhtään mitään, katastrofi seuraa varmasti.

Äänestä
  • Ole uskossasi vahva, pääset taivasten valtakuntaan, jossa Karl Marx sua odottaa.

    Äänestä

  • tuputusta kirjoitti:

    Ole uskossasi vahva, pääset taivasten valtakuntaan, jossa Karl Marx sua odottaa.

    punikit pirut meikäläistä missään taivaassa. Turpaan tulee että tukka lähtee jos Marx tielle osuu....

    Äänestä

  • totta. mutta kohta hysteerinen kansa päättää; oli kyse sitten nato-jäsenyydestä, käsiaseista tai vaikkapa siitä, että aikaansaadaan joukkopaniikki siksi, että rahalaitoksien ollaan sallittu elää kuin pellossa...

    on vähän vaikea kertoa selkokielellä, että mitä minä avauksessani ajoin takaa (no, jaa; en välttämättä tiedä itsekään. olin meinaan larsenin XO:n voimin liikenteessä) mutta tuntuu, että nykyään mennään eteenpäin jonkun joukkopsykoosin voimin. tulee yksi negatiivinen uutinen seitsemänpäivää lehdessä ja koko kansakunta tärisee ja pomppii kalsareistaan ulos...

    Äänestä

Mitä tarkoittaa jossakin erämaassa kullankaivajan vapaus ym,jos kapitalistisessa yhteiskunnassa on jonkinlainen vapaus,mutta vapaus menee,kun katselee,mihin Suomen politiikkaa ollaan vapudessa viemässä,rikollisuus rehottaa,työttömyys rehottaa sairaita lisääntyy,keinnottelut ovat lisääntyneet,millään ei ole mitään kuria,sosialismissa on kuri ja järjestys,kuitenkin on vapaus kaivaa kultahippuja,ei se ole mitään vapautta,potaskaa kirjoittelee Avarakatsanto!

suhoi-160

Äänestä
  • sosialismissa vai? Minulla on oikeastaan esimerkkinä vain yksi kerta vapaasta vierailusta sosialistimaassa omakohtaisesti. Se tapahtui Leningradiin 1980 luvun alkupuolella. Varmasti siellä oli jossain kuri ja järjestyskin mutta keinottelua minä kohtasin.

    Kohta hotellista poistumisen jälkeen alkoi kauppa, melkein mitä vaan sai myytyä, raha ja pikkutavarat vaihtoivat omistajaa sujuvasti. Lyhyen vierailun vuoksi tulin liian ahneesti vaihtaneeni tavaraa rupliin joita minulla jo hieman oli laillisesti vaihdettuna ja niistä ei millään meinannut päästä eroon tarpeeksi nopeasti. No joku siivooja sai kohtalaisen tipin, niitä kun ei oikein vaihtaakaan voinut.

    Ja sinä väität ainoastaan meillä keinoteltavan! Mistähän syystä nuo mustanpörssin kauppiaat saivat aivan julkisesti päivänvalossa tehdä keskellä Leningradia tuota hommaansa? Olikohan viranomainen lahjottavissa? Olikohan kuri ja järjestys uhrattu ahneuden alttarille? Eiköhän mahda useimmalla sen ajan idän kävijällä olla samanlaisia muistoja? Ja Suhoi vaan kehuskelee noita riman alituksia joita neuvostoyhteiskunta teetti kansalaisillaan, kykenemättä muutoin takaamaan heille kunnon tavaraa kuin valuutta- ja salakaupan kautta.

    Bodasgaa kirjoittelee Suhoi-160

    Äänestä

  • vapaus on itsevarmuutta.

    vapaus on vastuunottoa itsestä ja lähimmistään.

    tulin juuri perinteisestä keskiviikkolöylyistäni ja tiedätkö suhoi, että juuri sinua ja kirjoitustasi siinä olutta ottaessani pohdin?

    se on vaikea sinulle suhoi kertoa, että mitä vapaus on oikeasti. epäilen ettei siihen riitä rautalankakaan mutta mielelläni edes yritän. älä suhoi luota liikaa auktoriteetteihin; ne on aina sellaisia suurempia kokonaisuuksia; ei ne sitä pikku yksilöä arvosta; me ollaan vaan palapelin osanen. ihan sama missä järjestelmässä kukin elää. vaan yksi pala suuressa pelissä...

    älä suhoi antaudu järjestelmän vietäväksi; jos järjestelmä on hyvä niin pelaa sen säännöillä, kunnioita sitä jos se sen ansaitsee. kunnioita lähimmäistäsi äläkä tee muille pahaa. mutta suhtaudu aina varoen itseäsi suurempiin järjestelmiin äläkä missään nimessä anna riisua itseäsi aseettomaksi sen järjestelmän edessä. älä luovu sananvapaudestasi, oikeudestasi omiin valintoihisi äläkä muutenkaan anna järjestelmän kiskoa niitä puremahampaitasi suusta.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    vapaus on itsevarmuutta.

    Asiaa vapaudesta. Avioliitossakaan ei ole vapautta,on orjuutta,mutta Avarakatsanto tarkoitti ihmisen vapautta vapaassa maassa,jossa sananvapaus ei ole aina niin selkeä!

    Itsemäärämisoikeus on Itsenäisessä maassa,mutta Avarakatsanto voisi kertoa,miksi on niin paljon valtioita,on samaa kieltä puhuvia valtioita??

    Suhoin käsitys on erästä ideologiaa,koska ihminen ei tule toimeen kaikien kanssa,niin se on päättänyt olla vapaa ja perustaa oma valtio,ne ovat syntyneet ehkä sotaisissa merkeissä,toiset ovat ne menettäneet,toiset ovat saaneet ne takaisin,jonkun suurmiehen avustuksella.

    Eurooppa voisi olla yhtenäistä Venäjää puolet,toinen puoli olisi Brittejä,Suomi lukeutuisi Venäjään?

    Mutta kun on niin paljon eri kansallisuuksia,kieliä,sen vuoksi on paljon erilaisia valtioita,jotka eivät ole sopeutuneet,määrättyjen ristiriitojen vuoksi.

    Suomessa ajatellaan ja toimitaan taas päinvastaisessa politiikassa ja vapaudessa,kuin esim Venäjällä,joskus se tuntuu kauhistukselta,miten erilaiissa kulttuureissa ja politiikan teossa on valtavat erot.

    Vapaudesta on moni maksanut suuren hinnan,aina sekään ei ole onnistunut.

    Vankikin on ihminen,mutta ei vapaa,entäs,jos on sellainen valtio,että pääset vain sen läänin alueella matkustamaan,toiseen lääniin,vaaditaan lupa matkusta,saati pois koko valtiosta,johonkin toiseen?

    Pohjois-Koreassa on vielä tällainen tilanne,mutta onko kauan? Valta vaihtuu Kim ei jaksa,ottaako poika vallan,vai joku Kimin läheinen toveri?

    Onko vapaus Pohjois-Korealaisilla jo koittamassa?

    Suhoi kannattaa Eurokommunismia,joka on samaa oppia,kuin edesmenneellä Josis Prots Titolla oli.

    Siinä opissa sai omistaa jonkin verran,vapaus matkustaakin jonkin verran,mutta suuriin omaisuuksiin ei ollut mahdollista,talon sai,kun maksoi työllään valtiolle,sekin oli vapautta.

    Tässä tästä vapaudesta,kuinka sen itse oikein ymmärrän.

    suhoi-160

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avarakatsanto kirjoitti:

olin tässä ylitöissä ja puhuttiin duunikaverin kanssa menneistä; hänen isänsä kuoli häkämyrkytykseen jollain lapin kultamaalla. mies kuulemma jätti akan ja lapset ja loppuun asti kaivoi kultaa. ei poika ollut katkera mutta häntä isän toiminta kasvatti; kun tunnen miehen niin uskallan sanoa, että hänen maailman on, että jokainen pitää huolta omistaan ja jokainen on oman onnensa seppä. äijät on äijiä; on mökkiä erämaassa, on kalastusoikeudet tunturijärviin ja on oma yamaha millä pääsee niin akutunturille kuin posion tai puolangan sulien yli. mies on vapaa vasta sitten kun voi istua persielleen kelon kannon päälle; pistää kenttäpakkiin porot kiehumaan ja vuolla kuivaa poroa järsittäväksi...

mutta silti suomalaisen miehen vapautta yritetään jarruttaa ja liian usein se jarrutus on kommunistien aikaansaannoksia; kommunisti luulee, että ihminen on luotu kommunistia palvelemaan ja kommunistin tähden se tyhjä katse silmissään raataa aamusta iltaan vaan edesauttaakseen jonkun jonninjoutavan työttämän kommunistin toimeentuloa ja että siitä saatana tulee joku puolihintti kasvissyöjä.

ei maailma toimi kommunistin mukaan; haluaisin kovasti puolustaa miehen oikeutta miehen elämään; pitää olla vapaus ja pitää olla mahdollisuus puolustaa omiaan. mutta saatana; tänä päivänä saat lukea lehdestä kun kaikki menee päin helvettiä ja ihmiset on paniikissa ja haluaa vetää itseltään housut kinttuihin vaan sentähden, että pienenpienen mikroskooppisen onneton osa tästä maasta munaa omansa ja muiden asiat.

ei pidä pelätä maailmaa. rohkeus, itsevarmuus ja röyhkeys on kaikkein paras tae pärjätä. yksikään itseensä luottava ihminen ei halua toiselle pahaa. itsevarmuutta ja luottamusta minä kaipaisin.

miten on kommunistit? luotatteko te itseenne ja muihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu