Suhteemme alkoi, kun olin itse ollut yksin eron jälkeen nelisen vuotta. Tapasin miehen, joka tuntui unelmien täyttymykseltä: keskusteleva, ajatteleva, ymmärtäväinen ja ollut myös pitkään yksin. Totuus valkeni vähitellen: kaiken minkä hän keskusteluissa oli saanut selville, hän käytti riidassa hyväkseen, hän myös uhkaili levittävänsä tietojaan ja hänellä oli vakituinen suhde itseään 13 vuotta vanhempaan naiseen ja lisäksi rakastaja.
Tämä kävi ilmi, kun rakastaja soitti ja kertoi tilanteesta. Mies väitti naisen olevan entinen ja mielenvikainen. Sitten soitti vakituinen haukkuen minut alimmaksi mitä naisen voi haukkua ja hakien miehen pois. Mies kertoi, kuinka on jo vuosia vihannut tuota naista, joka tuhoaa hänen elämästään kaiken ja kuinka hän ei pääse eroon, vaan tämä hakee hänet aina takaisin.
Hälytyskellojen olisi pitänyt soida, mutta uskoin miestä ja jäin suhteeseen. Mies jatkoi sompailua kaikkien kolmen välillä ja aina kiinni jäätyään selitti, että oli yrittänyt lopettaa, mutta nainen houkutteli hänet sänkyyn, mutta nyt hän ei koskaan enää mene. Tätä leikkiä jatkui kaksi vuotta. Sitten sanoin, että nyt täytyy todella valita, en jaksa enää. Hän suuttui, koska "oli tehnyt eroa omalla tavallaan" ja koska "en ymmärtänyt kuinka tärkeä olen, koska hän aina tulee luokseni takaisin". Hän suuttui niin pahasti, että aloitti ihan uuden suhteen, työtoveriinsa. Lisääntyneet työmatkat ja jatkuvat tekstiviestit ja puhelut ulkona saivat minut epäilemään. Ja mies jäi kiinni. Lupasi lopettaa ja selitti ryhtyneensä suhteeseen, koska olin niin pahasti hänelle sanonut, koska hän ei ollut pystynyt noita kahta muuta jättämään. Viestittely jatkui kuitenkin useita kuukausia. Ja lopulta puhuin tuon naisen kanssa itse. Hän sanoi, ettei minun kannatta ottaa heidän suhdettaan kovin tosissaan, kaikkihan tällaista harrastavat.
Sitten tuli hiljaista. Ainakaan ei ole merkkejä enää näkyvissä pettämisestä.
Mutta sitä jatkui liian pitkään, en osaa enää sitoutua suhteeseen. Luottamus on mennyt. Häpeän itseäni, että olen kolme vuotta ollut tällaisessa suhteessa, jossa olen koko ajan tuntenut olevani huono ja mitätön.
Nyt olen aivan loppu. Ja joka päivä ihmettelen, että elämä todella voi olla tällaista, sillä koskaan ennen en elämässäni ollut törmännyt jatkuvaan pettämiseen ja asenteeseen, että tämä on normaalia.
En osaa lähteä, mutta en osaa jatkaakaan suhdetta. Olen tehnyt itsestäni naurettavan uhkaamalla jättää hänet ja ottamalla hänet aina takaisin. Kuuntelen päivittäin, kuinka on minun vikani, että suhde on täysin pilalla ja että minun on selvitettävä pääni. Ja hän kuuntelee päivittäin, kuinka muistutan häntä siitä, että hän on pettänyt minua todella paljon ja aina valehdellut lopettavansa.
Kummallakin on paha olla eikä ulospääsyä löydy, vaan päivät kuluvat ja elämä vain valuu ohi.
Tämä kävi ilmi, kun rakastaja soitti ja kertoi tilanteesta. Mies väitti naisen olevan entinen ja mielenvikainen. Sitten soitti vakituinen haukkuen minut alimmaksi mitä naisen voi haukkua ja hakien miehen pois. Mies kertoi, kuinka on jo vuosia vihannut tuota naista, joka tuhoaa hänen elämästään kaiken ja kuinka hän ei pääse eroon, vaan tämä hakee hänet aina takaisin.
Hälytyskellojen olisi pitänyt soida, mutta uskoin miestä ja jäin suhteeseen. Mies jatkoi sompailua kaikkien kolmen välillä ja aina kiinni jäätyään selitti, että oli yrittänyt lopettaa, mutta nainen houkutteli hänet sänkyyn, mutta nyt hän ei koskaan enää mene. Tätä leikkiä jatkui kaksi vuotta. Sitten sanoin, että nyt täytyy todella valita, en jaksa enää. Hän suuttui, koska "oli tehnyt eroa omalla tavallaan" ja koska "en ymmärtänyt kuinka tärkeä olen, koska hän aina tulee luokseni takaisin". Hän suuttui niin pahasti, että aloitti ihan uuden suhteen, työtoveriinsa. Lisääntyneet työmatkat ja jatkuvat tekstiviestit ja puhelut ulkona saivat minut epäilemään. Ja mies jäi kiinni. Lupasi lopettaa ja selitti ryhtyneensä suhteeseen, koska olin niin pahasti hänelle sanonut, koska hän ei ollut pystynyt noita kahta muuta jättämään. Viestittely jatkui kuitenkin useita kuukausia. Ja lopulta puhuin tuon naisen kanssa itse. Hän sanoi, ettei minun kannatta ottaa heidän suhdettaan kovin tosissaan, kaikkihan tällaista harrastavat.
Sitten tuli hiljaista. Ainakaan ei ole merkkejä enää näkyvissä pettämisestä.
Mutta sitä jatkui liian pitkään, en osaa enää sitoutua suhteeseen. Luottamus on mennyt. Häpeän itseäni, että olen kolme vuotta ollut tällaisessa suhteessa, jossa olen koko ajan tuntenut olevani huono ja mitätön.
Nyt olen aivan loppu. Ja joka päivä ihmettelen, että elämä todella voi olla tällaista, sillä koskaan ennen en elämässäni ollut törmännyt jatkuvaan pettämiseen ja asenteeseen, että tämä on normaalia.
En osaa lähteä, mutta en osaa jatkaakaan suhdetta. Olen tehnyt itsestäni naurettavan uhkaamalla jättää hänet ja ottamalla hänet aina takaisin. Kuuntelen päivittäin, kuinka on minun vikani, että suhde on täysin pilalla ja että minun on selvitettävä pääni. Ja hän kuuntelee päivittäin, kuinka muistutan häntä siitä, että hän on pettänyt minua todella paljon ja aina valehdellut lopettavansa.
Kummallakin on paha olla eikä ulospääsyä löydy, vaan päivät kuluvat ja elämä vain valuu ohi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Millaisia kommentteja ajattelit saavasi Lestadiolaisuus palstalta? liittyykö tämä jotenkin palstan aiheeseen?
Jos olisin itse tilanteessa jollaiseksi sinun tilanteesi kuvittelen, niin todennäköisesti hakeutuisin johonkin parisuhdeneuvontaan tms.
Jos se ei auttaisi tai kumppani ei suostuisi, niin game over, ja uusi vaihe käyntiin. Paljon yhteyttä ystäviin, elämä takaisin järjestykseen..
Jos EX olisi hankala, niin uusi salainen puhelinnumero jne....
Asiaa sen paremmin tuntematta on tietysti aika hataraa lähteä sanomaan sinun tilanteestasi mitään, mutta neuvontaa / muuta ammattiapua kannattaa harkita...
Sitä saa mitä tilaa. Pidä kipeänäsi, mitäs sekoat "ukkomieheen".
Kauhee stoori. Miks roikut siinä vielä? Vai oletteko jo vihillä käyneet? Antaisit mokoman selittelijän mennä. Oliko feikki koko stoori?!