Ajatellaan nyt esimerkiksi tällaista kurssia, jolla opetettiin videon kuvaamista ja siihen liittyvien äänielementtien tuottamista. Selvisin kurssista läpi, kun kävin pari kertaa viikossa 1,5 tunnin luennolla muutaman viikon ajan. Siellä oppimillani taidoilla kyhäsin jonkinlaisen tuotoksen ja sain 6 opintopistettä. Käytin koko touhuun ehkä 30 työtuntia.
Tai ajatellaan valtiotieteen johdatuskurssia. Kurssin läpäisee lukemalla kaksi paksua kirjaa ja kirjoittamalla kymmenen sivun esseen sekä käymällä luennoilla, joista kysytään tentissä. Opintopisteitä saa viisi.
Tällaistahan tämä on, kun touhua pyörittävät tollot.
Tai ajatellaan valtiotieteen johdatuskurssia. Kurssin läpäisee lukemalla kaksi paksua kirjaa ja kirjoittamalla kymmenen sivun esseen sekä käymällä luennoilla, joista kysytään tentissä. Opintopisteitä saa viisi.
Tällaistahan tämä on, kun touhua pyörittävät tollot.
Vastaukset 7
Vanhimmat
1. Opettaja-opiskelija-suhdeluku
-Suhdeluku on aivan liian iso. Siten opetus on paljolti massaluentoja ja kirjatenttejä. Kontaktiopetus on vähäistä.
2. Ylisuuret opiskelijamäärät
-Opiskelijoita otetaan liikaa sisään, jolloin vaatimustasoa on jouduttu laskemaan. Tämä liittyy siihen, että yliopistot saavat rahoitusta valmistuneiden määrien perusteella, eivätkä laatukriteerein.
Pitääkö sen motivaation todellakin tulla ulkoa?
Etkö osaa asettaa itse itsellesi omaa vaatimustasoa?
Tollo ei siis suinkaan aina ole se, joka "touhua pyörittää" vaan se joka siellä touhuaa tekijänä.
Kyllä yliopisto-opiskelijan pitäisi osata itse ottaa vastuu oppimisestaan.
Minua kiinnostaa saada tutkinto kasaan ja tätä kautta pätevyys tiettyyn tehtävään. Haluan tehdä tämän itselleni mahdollisimman helpoksi. Uskon, että voin henkilökohtaisessa myöhemmässä elämässäni selvitä kohtuullisesti ilman esim. sosiologian tai filosofian osaamista.
Lähinnä ihmettelin opintopisteiden epätasaista vastaavuutta. Kuuden opintopisteen kurssin saa läpi merkittävästi vähäisemmällä työllä kuin viiden opintopisteen, mikä on tietysti epäoikeudenmukaista.
Kyseessä on tietysti kaksi eri opettajaa ja oppiainetta. Toinen opettaja on kovin vaativa, toinen ei niinkään.
Jaksan kummastella, kun ihmiset tähtäävät ohjeellisiin opintopistemääriin ja suoritusjärjestyksiin yms. Mikrotasolla tätä on, että tehdään kurssilla töitä tasan kurssisuunnitelman verran (ei lueta ylimääräistä eikä pinnata).
Itse olen alusta asti tähdännyt siihen, että teen opintoja niin paljon kuin jaksan/tuntuu sopivalta, en välitä suoritusjärjestyksistä mikäli se on mahdollista, ja yhtä hyvin luen ylimääräistä ja toisaalta pinnaan vähemmän tärkeänä pitämästäni. Luennoilla käyn, kun koen niiden tuovan lisäarvoa (itsenäiseen lukemiseen nähden).
On kyse omien opintojen hallinnasta.
Mielestäni luova joutilaisuus on tärkeää. Ja toisaalta monet keksinnöt syntyvät elämän helpottamisen tarpeesta (ts. laiskuudesta).
Mutta kuvailemasi asenne ei kuulosta tällaiselta, vaan "aidan matalimmasta kohdasta" -ajattelulta. En ymmärrä moista asennetta. Minulle juuri sellaiset aineet kuin filosofia ja matematiikka ovat tärkeitä, koska ne ovat teoreettisesti haasteellisia. En pyri pääsemään mahdollisimman helpolla opinnoissa, päinvastoin: pyrin saamaan niistä mahdollisimman paljon irti kokeilemalla lukuisia aineita.
Luulen että tuon valtiontieteen johdatuskurssin opintopisteet ovat lähempänä oikeaa, joten voit käydä pyytämässä jos saisit muutettua toisen kurssin opintopistemäärän alhaisemmaksi, esimerkiksi yhteen tai kahteen opintopisteeseen.
Kyllähän joskus tulee kursseilta helposti o.pisteitä mutta meillä ainakin on myös sitten niitä kursseja, joilla joutuu tekemään enemmän mitä pisteiden perusteella luulisi. Eiköhän se ajan myötä tasoitu, jos johdantokursseilla pääsee helpolla. Esim seminaarityöt ovat monissa paikoissa melko työläitä.