Siinähän se tulikin.
Kuinka monta kertaa luette kirjat tenttiin?
Viisas henkilö
4812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole lukenut kokonaista kirjaa tenttiin enää useaan vuoteen, vaan lukenut sieltä vain niitä tärkeitä kohtia, joitakin useammin kuin toisia.
Otsikossa vastaus. En ole koskaan lukenut kirjaa tenttiä varten useampaa kertaa, enkä toisaalta pääsykokeisiinkaan (minulla on 3 pääaineen opinto-oikeutta). Sen sijaan joitakin yksittäisiä kohtia toki lukee joskus kertaillen. Toisinaan lukemiset jäävät hieman kesken tai tulee plärättyä loppuosa kirjasta pikavauhtia, jolloin ei tule varsinaisesti täysin luettua kirjaa.
Olen kyllä lukenut saman kirjan monta kertaa tutkielmaa varten. Se onkin aivan toinen tarina kuin rivitentit.
Väärä asenne. Lukemiskertojen määrällä ei ole suurtakaan väliä - tärkeämpää on tietysti tajuta sisältö. Ja mitä pidemmälle opinnot etenevät, sitä vähemmän periaatteessa tarvitsee lukea pänttäämällä. Toisaalta lukemisesta tulee ikään kuin intensiivisempää - jos siis on opintojensa aikana jotain oppinut, pänttäämällä tämä harvoin onnistuu.
Totta kai täytyy lukea ymmärtäen. Ei kai tällaista itsestäänselvyyttä tarvitse kenellekään yliopistoon päässeelle kertoa. Mutta esim. oikiksessa on tenttejä, joissa saatetaan kysyä sivun 1234 alalaidan tekstinpätkään liittyvä kysymys. Tälläisessa tentissä kirjat on osottava lähes ulkoa, ja ne oppii ulkoa lukemalla useaan kertaan.