USA:n suurlähettiläs

Presidentti Bush on vaihtamassa maansa suurlähettilästä Suomessa.
Saattaa olla harmin paikka Annelille, koska Bonnie McElveen-Hunter oli hänelle hyvä ystävätär, joka niin ihanasti todisti, että Irak-sekoilu Suomessa ei ole vahingoittanut Usan ja Suomen suhteita.
9375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hmmm..., Minun oma henkilökohtainen mielipide on sellainen, että Yhdysvaltain presidentti George W. Bush tietää mitä tekee, kun vaihtaa kotimaansa suurlähettilään meidän yhteiskunnassamme.



Minulla on sellainen, tunne, että vanha Yhdysvaltain suurlähettiläs siirtyy meidän yhteiskunnastamme uusiin tehtäviin Yhdysvaltoihin ja tilalle valitaan sellainen amerikkalainen suurlähettiläs, joka tulee olemaan uskottava suurlähettilään tehtävissä ja, jolla on erittäin lämpimät suhteet meidän yhteiskuntaamme, Suomeen.



Minä toivotan uuden suurlähettilään lämpimästi tervetulleeksi meidän yhteiskuntaamme, Suomeen.



Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Ei anneta periksi.

Äänestä

Ilmeisesti Bushin hallinto on havainnut, että nykyinen suurlähettiläs on veljeillyt liikaa anti-amerikkalaisen Anneli Jäätteenmäen kanssa ja on muutenkin kelvoton. Raportoinut korimaahansakin tietekin virheellisesti ja Jätemäkeä suosien.

Toivottavasti saadan arvovaltainen ja hyvä lähettiläs tänne. Siitä voisi olla paljon hyötyä Suomelle.

Äänestä

Kyllä tässä on nyt kyse ennenkaaiikkea Suomen turvallisuuspolitiikan turvaaamisesta ja uskottavan puoolustuksen jälkeisen tilanteeen selvittääämisestä ennen hyökkäysaseiden hankkimista.

Uskottavan puolustuksen jälkeen on hankittava luootettava hyökkäysvalmius ja Bonnie McElveen-Hunterin nimittääminen ameriikkaan tärkeisiin virkoihin ainoastaan vahvistaa maaittemme välisiä kauppasuhteita, sekä ja varsinkin vaahvistaa käsitystämme ameriikan tuesta vahvan kansallisen puolustuksemme tukemisesta.

Kyse on ennenkaikkea kyylmän sodan jäälkeisestä tilanteesta, jossa lähettiläänä saa toimiaa myös yyhteiskunnaallisesti ansioitunuut henkilö. Jos Bonniee olisi aiinooaa suurläheettiläs Suomessa ameriikaasta, niin sillooin tämä siignaali tulkittaaisiin Suomettumiseena, joteen kyllä Bonnieen on nyt käytävä sielllä ameriikassa ja sitten se voiipi tullaa ehkää takasiin, jos Geoorge on tätää mieltä.

Jorma Kiäriäinen

Äänestä
  • Hmmm..., Minun oma henkilökohtainen mielipide on sellainen, että meidän yhteiskuntamme talous - ja työllisyyspolitiikassa on mennyt hiukan heikosti tänä vuonna, joten minä ehdotan jälleen kerran sähköisessä tietoverkossa, että kotimaamme avaa välittömästi lämpimät suhteet poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti Yhdysvaltojen kanssa, jotta me saamme nähdä ja kuulla kuinka meidän yhteiskuntamme talous - , sekä työllisyyspolitiikka lähtee jälleen kukoistavaan nousukiitoon meidän yhteiskunnassamme.



    Me tiedämme, että Yhdysvallat on vahva ja voimakas, sekä itsenäinen valtio meitä ympäröivässä maailmassa ja, että Yhdysvalloilla menee poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti erittäin hyvin meitä ympäröivässä maailmassa.



    Meidän yhteiskuntamme on solmittava Yhdysvaltojen välillä sellaisia talous - ja työllisyyspoliittisia sopimuksia, jotta kotimaamme talous - , sekä työllisyyspoliittinen tilanne muuttuu paljon valoisammaksi, että positiivisemmaksi meidän yhteiskunnassamme.



    Minä tiedän, että meidän yhteiskuntamme on poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti erittäin rikas valtio meitä ympäröivässä maailmassa, jonne amerikkalaisten pitää uskaltaa rohkeasti sijoittaa ja investoida, sillä sellainen toiminta tulee positiivisella tavalla takaisin amerikkalaisille sijoittajille, sekä investoijille.



    Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Ei anneta periksi.

    Äänestä

  • Vesa Köykkä kirjoitti:

    Hmmm..., Minun oma henkilökohtainen mielipide on sellainen, että meidän yhteiskuntamme talous - ja työllisyyspolitiikassa on mennyt hiukan heikosti tänä vuonna, joten minä ehdotan jälleen kerran sähköisessä tietoverkossa, että kotimaamme avaa välittömästi lämpimät suhteet poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti Yhdysvaltojen kanssa, jotta me saamme nähdä ja kuulla kuinka meidän yhteiskuntamme talous - , sekä työllisyyspolitiikka lähtee jälleen kukoistavaan nousukiitoon meidän yhteiskunnassamme.



    Me tiedämme, että Yhdysvallat on vahva ja voimakas, sekä itsenäinen valtio meitä ympäröivässä maailmassa ja, että Yhdysvalloilla menee poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti erittäin hyvin meitä ympäröivässä maailmassa.



    Meidän yhteiskuntamme on solmittava Yhdysvaltojen välillä sellaisia talous - ja työllisyyspoliittisia sopimuksia, jotta kotimaamme talous - , sekä työllisyyspoliittinen tilanne muuttuu paljon valoisammaksi, että positiivisemmaksi meidän yhteiskunnassamme.



    Minä tiedän, että meidän yhteiskuntamme on poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti erittäin rikas valtio meitä ympäröivässä maailmassa, jonne amerikkalaisten pitää uskaltaa rohkeasti sijoittaa ja investoida, sillä sellainen toiminta tulee positiivisella tavalla takaisin amerikkalaisille sijoittajille, sekä investoijille.



    Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Ei anneta periksi.

    muutamia kirjoituksia vastaukseksi
    >>, jonne amerikkalaisten pitää uskaltaa rohkeasti sijoittaa ja investoida, sillä sellainen toiminta tulee positiivisella tavalla takaisin amerikkalaisille sijoittajille, sekä investoijille. >> Joten kuvausta
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000001445063
    keskustelunpätkä aiheesta myös
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000001445081

    USA:lla itsellään on myös samoja ongelmia, matalapalkkatyöläisistä huolimatta yrityksiä ja työpaikkoja siirtyy sielläkin etelän halpapalkkamaihin, sinne investoidaan ja sieltä haalitaan omistuksia. Suomestahan kaikki kannattava alkaa vissiin olla jo myyty kaljatehtaita myöten...

    Äänestä

  • tässä kirjoitti:

    muutamia kirjoituksia vastaukseksi
    >>, jonne amerikkalaisten pitää uskaltaa rohkeasti sijoittaa ja investoida, sillä sellainen toiminta tulee positiivisella tavalla takaisin amerikkalaisille sijoittajille, sekä investoijille. >> Joten kuvausta
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000001445063
    keskustelunpätkä aiheesta myös
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=1500000000000104&posting=22000000001445081

    USA:lla itsellään on myös samoja ongelmia, matalapalkkatyöläisistä huolimatta yrityksiä ja työpaikkoja siirtyy sielläkin etelän halpapalkkamaihin, sinne investoidaan ja sieltä haalitaan omistuksia. Suomestahan kaikki kannattava alkaa vissiin olla jo myyty kaljatehtaita myöten...

    Hmmm..., Minun oma henkilökohtainen mielipide on sellainen, että meidän yhteiskuntamme talous - ja työllisyyspolitiikan hoitamisessa ei saa olla pessimistinen, vaan positiivinen, sillä meidän yhteiskuntamme on poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti, sekä tieteellisesti, että sotilaallisesti erittäin rikas valtio meitä ympäröivässä maailmassa, jonne kannattaa ja pitää uskaltaa rohkeasti sijoittaa, sekä investoida, koska sellainen toiminta tulee positiivisella tavalla takaisin amerikkalaisille sijoittajille, että investoijille.



    Minä olen edelleen sitä mieltä, että Yhdysvallat on voimakas ja vahva, sekä uskottava valtio meitä ympäröivässä maailmassa ja sellainen valtio on aina noussut positiivisella tavalla ylös kovista ajoista, aina.



    Mitä tulee siihen, että kotimaamme ja ulkomaiset valtiot sijoittavat mielellään Kiinaan, niin sellainen toiminta on valtava erehdys, sillä tuskinpa kiinalaiset työntekijät ovat niin tyhmiä, että tekisivät mielellään alipalkattua työtä, jos on mahdollisuus samankaltaiseen palkkaan kuin länsivaltioissa, tosin Kiinassa on paljon populaatiota, joka saattaa olla valmis tekemään halvalla työtä mutta kun totuus valkenee kiinalaisille työntekijöille saattavat he ruveta vaatimaan parempaa palkkaa ulkomaiselta työnantajalta.



    Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Ei anneta periksi.

    Äänestä

Voihan myös olla, ettei George tykkää sittä, että hänen kapitalisti ja muutoinkin rikas sukulainen olisi suurlähettiläänä maassa, jonka toimet tukevat jotain epämääräistä ideologiaa ja tuollaista alla olevan kaltaista rikollista toimintaa.


- - -

Rikoksen peittelemis- tai kätkemisyritys

Kirjoittanut: TomPomPom, 22.10.2003 klo 10.35

Vielä sen verran näistä aiemmista poistoista, että rikoksesta kertovan asian poistaminen voidaan tulkita myös "RIKOKSEN PEITTELEMIS- TAI KÄTKEMISYRITYKSEKSI". Katsokaas muuta vaihtoehtoa ei ole ollut kuin tehdä asia julkiseksi.

Joten poistele vaan, mutta hommaa itsellesi hiton hyvä lakimies, sillä lasku tulee olemaan suuri!


Åke Tyvi


Ps. Joopa joo. Seuraavaksi te kaitte tulette väittämään "että Suomi voitti II maailman sodan", "sauna on suomalainen keksintö", "Joulupukki on kotoisin Suomesta", "Joulukuusi on suomalainen keksintö" ja "Suomi on oikeusvaltio" - eiköhän se sana jo leviä maailmalla Suomen tekemi


-- -- -- -- -- -- -- --

Keikkapyyntö!

On se kumma juttu, ettei Espoossa asuva Vantaan 'johtava' kihlakunnansyyttäjä edes enää ymmärrä mitä tarkoitetaan toisen omaisuuden varastamisella tai sen anastamisella.
Poika on unohtanut tyystin tehdä työnsä ja ilmesesti jälleen sopinut lakimieskavereidensa kanssa lakia ja yleistä käytäntöä vastoin asiat.
Joten mitä pojat sanotte, jos opettaisimmi oikein käytännössä mitä kouriintuntuvasti tarkoitetaan "toiselle kuuluvan irtaimen omaisuuden varastamisella tai sen anastamisella".
Joten jos linjoilla on alan ammattilaisia, niin Tompan kämpän saa tyhjentää, kun ei sille oikein muulla tavalla mene jakeluun mitä termi "varkaus" tarkoitaa.


Terveisin Åke


Ps. Tarjoon sitten kahvit talon piikkiin, kun saat paikkani takaisin.




On se nyt kumma, ettei ilmeisesti joku henkilö ota opiksensa, että jos on näyttö poliisia ja syyttäjää vastaan, sekä liutaa lakimieskunnasta, niin kyllä siitä saa tehdä julkisen haasteen tietoverkon välityksellä. Jos ei poliisille ja Tom Södenlundille maistu hyvällä, niin pistetään maistumaan sitten pahalla. Eli vielä kerran, "jos poliisi kieltätyy kirjaamasta rikoksesta rikosilmoitusta, syyttäjä ei nosta syytettä ja lakimies pelkää ottaa juttua, ja jutun jukaisemisen sensuroimisesta on pitävä näyttö niin, onko joku niin hullu vai tyhmä, ettei ymmärrä artikkelin poistamisen vain lisäävän näyttöä?

Samalla haluan muistuttaa siitä, että juuri tuossa kävin lävitse USAlaiset liikemiesystäväni ja kertoilin ystävilleni miten hauskasti Suomessa asiat ovat. Artikkelin poistaminen on suora näyttö jonkun viranomaisen mielenvikaisuudesta ja koska artikkeli on levitetty myös Suomen ulkopuolisille palvelumille, niin ei artikkelin poistaja hyödy artikkelin poistamisesta mitenkään. Päin vastoin, hän suorittaa syyttämiskäytännön mukaisesti rikosta, sillä jokaisella poistokerralla hän vahvistaa rikkovansa muiden tavallisten kansalaisten edessä lakia. Eipä pojilla paljoa järki päätä todellakaan pakota!

Kuten tänää jo www.csc.fi:lle totesin, ei poliisin 2.5 ja 3.5 vuoden koulutus ole p:n kään väärtti, joten otappa poliisi lusikka kauniiseen käteesi, sillä olet jäänyt suomen kansan edessä kiinni ihmisten linnaan laittamisesta sopimisilla muiden vähän vaarallisempien talousrikoksiin viittavien rikosten lisäksi - siittä voit inttää vaikka jenkkejä vastaan, sillä jennkien CEOt ovat ajan tasalla. Alkaako 5 miljoonan ihmisen poliisivaltiolle mittasuhteet paljastumaan? Olisiko poliisin ja lakimiesten syytä miettiä minne päin meinaavat ulkomaanmatkansa suunnata Venäjän lisäksi...

Tämä taitaakin olla jo n:s kerta, kun tämän tekstin lisään muiden kaupunkien luettavaksi; katsokaan lain mukaan ihmisellä on oikeus valita vapaasti oma asuinpaikkansa, enkä halua ihmisten kärsivän ainakaan näitä viranomaisista.

Ja epäilijöille tiedoksi, että ole toisen henkilön läsnä, joka varmasti soittaa ambulanssin jos sekoilen kovinkin pahasti.

"Ohessa VLK:n poliisin edesottamuksia koskeva lisämateraali, sekä laskelma heidän 'munaustensa' johdosta syntyneen omaisuusmenetyksen määrästä. Vaadin täysimääräistä vahingon korvaamista.

'20030908.1.Bygglin_Gustav.Jakoehdotus' -dokumentista selviää mikä on ollut poliisin osuus asian hoitamisessa.

Pyydän kiinittämään erityistä huomiota Asianajotoimisto Procopé & Hornborg Oy / Ismo Hentulan antamaan lausuntoon, asian tutkimatta jättämisen seuraukseen (ks. laskelma) ja syyllisen osapuolen menettelyyn. Koska poliisi on rikkonut omaa lakiansa, niin en katso Suomen lain enää velvoittavan allekirjoittanutta, muutoin joutuisin tulkinnaliseen tilanteeseen missä lain rikkominen on sallittua. Koska kyseessä on todistettava ja tarkoitushakuinen toiminta ja lain väärä tulkinta, niin olen pyytänyt ulkovaltoja tutkimaan vastaavat tapaukset, joissa suomen kansalainen joutunut lähtemään pakolaiseksi omasta maastansa."

- - - -


"Ohessa VLK:n poliisin edesottamuksia koskeva lisämateraali, sekä laskelma heidän 'munaustensa' johdosta syntyneen omaisuusmenetyksen määrästä. Vaadin täysimääräistä vahingon korvaamista.

'20030908.1.Bygglin_Gustav.Jakoehdotus' -dokumentista selviää mikä on ollut poliisin osuus asian hoitamisessa.

Pyydän kiinittämään erityistä huomiota Asianajotoimisto Procopé & Hornborg Oy / Ismo Hentulan antamaan lausuntoon, asian tutkimatta jättämisen seuraukseen (ks. laskelma) ja syyllisen osapuolen menettelyyn. Koska poliisi on rikkonut omaa lakiansa, niin en katso Suomen lain enää velvoittavan allekirjoittanutta, muutoin joutuisin tulkinnaliseen tilanteeseen missä lain rikkominen on sallittua. Koska kyseessä on todistettava ja tarkoitushakuinen toiminta ja lain väärä tulkinta, niin olen pyytänyt ulkovaltoja tutkimaan vastaavat tapaukset, joissa suomen kansalainen joutunut lähtemään pakolaiseksi omasta maastansa."

- - - - - - - - - - -

Valkeaskoskin nimismies Mikael Rekola sai viikon aikaa palauttaa heidän poliisiensa toimesta minulta varastettu omaisuuteni takaisin (tänne pääkaupunkiseudulle).

Koska täällä ei ole esiintynyt samoja -ei ainakaan samassa mittakaavassa olevaa ongelmaa- kuin (punaisessa) Valkeaskoskissa ja Tampereella, ja koska näyttö on poliisia vastaan pitävä ml. Rikosilmoituksen kirjaamisesta kieltäytymiset ja aiemmat rikokset ml. Paikallisen villin lännen käräjäoikeuden laamannin todistettava rikollinen toiminta, niin pyydän fyysisesti elimioimaan entisen Hämeenläänin omgelmapesäkkeet.

Varasteleva poliisi ei ole kuin työnsä osaamaton natsi. Kun Valkeakoski poliisi antaa toiselle kuuluvaan omaisuuteen ulkopuoliselle pääsyn, niin Tampereen kommunistipoliisi myöntää hänelle mitallin - ei Tampere tai Valkeakoski mihinkään ole muuttunut. Ei kommunisti osaa tai tee eroa oman ja toisen välillä!

Kun poliisi ei välitä, niin älkää välittäkö muutkaan - ampukaan aina kohti ja kovilla.



- -- - -- -- - --- -

MEMO



Miksi Suomessa on terroria ja miksi poliisi kertoo vain toisen puolen viranomaiskoneiston toimivuudesta?



Voi vain kysyä miksi poliisi haluaa vielä enemmän oikeuksia itselleen, kun ei edes rikosilmoitusten kirjaaminen rikoksesta onnistu.

Poliisilla ilmesesti on sen verran enemmän vikaa päässä, että hän tuntuu tietävän 'asiakastaan' paremmin asiakkaan asiat. Ainakin heidän toimia sivusta seuraneena siltä heidän 'vouhkaaminen' todistettavasti vaikuttaa.

On itsestään selvää, ettei kukaan normaali ihminen katso läpi sormien valtiollisen poliisin tai oikeusjärjestelmän lain vastaisia tulkintoja; poliisien munausten tuloksena maassa on kaatunut yksi jos toinenkin instanssi, ja lukuisten ihmisten elämä on pilattu. Eivät nämä ihmiset mitään terroristeja ole, sillä he ovat päättäneet kostaa oikeutetusta heitä väärin kohdelleelle taholle sen jälkeen, kun oikeusjärjestelmä ei ole toiminut Suomen Laissa säädetyllä tavalla.

Kun rikosten selvittäminen ei lähde etenemään, rikosilmoitusten kirjaamisesta kieltäydytään ja rikokset vanhennetaan poliisin toimesta, niin ei se mikää ihme ole, että nämä viranomaiset keräävät itselleen vihamiehiä. Sitten seuraavassa vaiheessa he ovat huutamassa suureen ääneen miten maa on terrorin vallassa. Ei ole kovin järkeviä ihmisiä.

Koska tiedän järjestysviranomaisten tekevän ja menettelevän näin, niin kyllä heidän tulee ymmärtää myös se lain tulkinta, jonka mukaisesti on oikeus käyttää väkivaltaa lakia rikkovaan viranomaista vastaan kurinpidollisena toimenpiteenä sen ollessa viimeinen vaihtoehto pysäyttää rikoksen eteneminen.

Esimerkki: Kun ihminen menee palauttamaan takaisin häneltä varastettua omaisuutta, josta poliisi on kieltäytynyt kirjaamasta rikosilmoitusta, niin ei poliisi voi valittaa, jos häntä kohti ammutaan omaisuuden palauttamisen aikana kuolettavasti - hän jätti työnsä hoitamatta Suomen Lain puitteissa, eikä rikostutkinta käynnistynyt normaalilla tavalla. Edes tuomari ei voi tästä ampunutta osapuolta tuomita, sillä tuomarilla olisi ollut mahdollisuus puuttua tapahtumien kulkuun jo aiemmin, ellei hän olisi palauttanut käräjäoikeudesta asiaa notaatilla 'emme tee rikostutkintaa'. Poliisiviranomaisen ja lakimiehen rikollisen toimen pysäyttäminen voimakeinoin on oltava sallitua, sillä muutoinhan rikollista ei koskaa saataisi kiinni. Voimaa on tosin käytettävä aina tilannekohtaisen harkinnan mukaisesti ja poliisi on tunnetusta vaarallinen aseistettuna. Samoin lakimies, sillä heidän tiedetään olevan alempi akateeminen kasti - vain heistä parhaat ovat ylenneet sinne missä muut ovat, eivätkä koskaa pelkän lain tuntemuksella.

Yhteiskunnassa vallitsevaa terroria tulee ymmärtää, samoin sen syntymiseen vaikuttavat tekijät. Näin kansalaiset voivat suojautua sen mahdollisista seurauksilta, eivätkä joudu itse terroria aiheuttavan menettelyn uhriksi. Viranomaisilla on tapana kääntää asiat aina edukseen tai päinvastoin, sillä he eivät osaa ajatella asiaa kansalaisten kannalta, mutta veronmaksajan kannalta kylläkin.

Suomen tilanteen tietän kansalaisen tulee tietää, milloin on syytä 'hypätä sivuun', ettei jää jyrän alle tai jyrää jyräävän mankelin ja jyrän väliin syttömänä puristukseen. Kyse on kansalaisen osalta hänen vastuullisesta toiminnasta yhteiskunnan ongelmatilanteita ratkoittaessa.



Åke Tyvi


Ps. "Se vain on Suomessa niin rikollista (poliisin mielestä) kertoa näistä asioista kaverille".

- - -- -- - -


Kun muu ei enää auta, niin julkaistaa sitten nimet ja asiaperusteet - tehdään kuten itämaissa on tapana. Selitelkööt nyt sitten vuorostaan muut. Tässä vasta osa asiasta.




MEMO


Miksi en usko Suomessa muuhun kuin väkivallan kautta löytyvään oikeuteen?

Historia on osoittanut, ettei ole muuta ratkaisua tai tietä kuin väkivalta ja anarkia valtakoneiston jäädessä kiinni omista tavoitteistaan kansalaisia vastaan. Sopiminen on päättynyt aina sotaa, joka on ollut kaikkein nopein ja paras tapa ratkaista asia.

Suomessa Käräjäoikeuksien laamannit tapaavat muutaman kerran vuodessa. Heillä on oma verkostansa, aivan kuten poliisipäälliköillä ja syyttäjillä. He tutevat toisensa ja päättävät 'hyvä veli' tapaamississaan keitä lynkataan ja millä perusteella.

Lailla ei ole mitään tekemistä kuka rikastuu ja kuka kaatuu; se on muutamien valtapyramidissa olevien juttu. He päättävät kenet kaatavat ja miten. Samasta syystä ei heihin pääse lailla käsiksi. Kun rikoksista poliisia ja oikeusjärjestelmää vastaan on näyttö, niin ainoa tapa saada oikeutta on anarkia ja väkivalta - vai luuletteko heidän myöntävän virheensä ja menevän linnaan istumaan. Lapsellinen ajatus. "Ei korppi korpin silmää noki".

VLK: Laiton tekninen tarkkailu; Laiton tekninen kuutelu kohdistettu asuntona käytettyyn tilaan (so. poliisilain antamien valtuuksien ylittäminen), tekninen katselu ja laittomin perutein suoritetut kiinniotot ja pidätykset. Rikosilmoitusten kirjaamatta ja tutkimatta jättäminen. Lakimiesten perusteella rikosilmoitukset olisi pitänyt kirjata. Ei poliisiin pääse käsiksi tavallisin menetelmin. Heidän päälliköillä on verkosto ja he suojelevat toisiansa. He ovat rikollisia, joiden älyllinen tasonsa riittää juuri ja juuri tikkunekkuvarkauden käsittelemiseen.

Poliisi; Laittoman puhelinkuuntelun kautta saatu tietoon mm. työhnakua koskevaa tietoutta, jonka jälkeen seurattu työntantajan luo haastattelutilaisuuteen. Laittomien ja perättömien tietojen levittäminen potenttiaalisille työnantajille.

Suojelupoliisi; levittänyt perättämiä huhuja työnantajille ja esittänyt perättömiä lausuntoja. "Professori" Maijanen suojelupoliisista seurannut ja varjostanut allekirjoittanutta matkallani Ruotsiin tapaamaan turvallisuusalan ihmisiä pyytääkseni heitä rankaisemaan SUPOn jäseniä rikoksista, kun omat eivät pysty.

Poliisi tai suojelupoliisi; lähettänyt miehen perään vieraillessani Strasburgin ihmisoikeuskomissiossa. Hudellut rivouksia kiivetessäni portaita komissioon; pelle koko jätkä.

Suomen poliisi; usuttanut Ruotsin poliisin perääni käydessäni kertomassa kunkulle, miten Suomi kohtelee sairaita.

TRE, VLK, VANTAA, HKI; todistettava yhteistyö kauppaopistotasoisen koulutksen omaavien poliisien välillä.

Vantaa: "Vedä kätees!" -huutoja, kun pyytää tekemään rikosilmoituksen syyttäjää vastaan. Tomppa alias Tom Söderlund paskat välittää oman työnsä tekemisestä, syyttämis- tai syyttämättäjättämispäätöksen tekemisestä. Veli suojelee veljeä, vai toveri toveria?

Suomi; Valtiosyyttäjät syyttävät kyllä tikkunekkuvarkauksista, mutta eivät omiensa munauksista. Natseilla oli samat tavat, vai mitä Kuusinen?

European Commission; Komission palveluksessa olevan lakimies on tuominnut oman sukulaisensa vapauttavaan taposta - ei Suomi haise yhtään eihän? Olisitte edes käyttänyt 'ei sukulaistuomaria' vapauttavan antamiseen!

European Commission of Human Rights; Ex Police Prosecutor Leif Berg returing cases back to Finland.

Finnish Police; Returing post sent from European Commission of Human Rights back Strasbourg.

Paavo Nikula; Chancellor of Justice, article on 'Lakimieslehti' tai 'Yliopisto uutiset', between years -81 -01 while he was working as a deputy Chancellor of Justice only one case out of 18.000 lead into prosecution. Lightbolb took 10.000 attempts.

Poliisi; Rekisteihin perättömien tietojen kirjaaminen.

Suomen puolustusvoimat; naurettavin pelleorganisaation mitä maa päällään kantaa. Ei mitään uskottavuutta tai todellista valtaa. Soittaessani puolustusvoimien assessorille (johtava lakimies) sain linjan toiseen päähän lapsen tasolla olevan tärkeilijän, jolla ilmeisesti oli vieläkin vaikeuksia puberteetin kanssa.

Suomi: kansallisten ja monikansallisten oikeuslaitosten miinoittaminen; samanlaisia paskoja kaikki - sopivat ja tärkeilevät. Täysiä pässejä, naurun ja pilkan kohteita tutkijoille.

Loputon lista poliisin käyttämistä tekniikoista ja toimintatavoista. Kaavamainen ja toistuva toiminta jokaisen heidän uhriksi joutuvan osalle. Suora ja epäsuora lain vastainen rikollinen toiminta, josta jätetty rangaisematta. Valtio suosii tällaista toimintaa "no saathan sinä tästä sitten ainakin eläkkeen, jos potkut tulee" -politiikalla. Tämä on tyypillinen asenne sosialistisissä ja kommunistissä maissa, eikä Suomi ole poikkeus.

TRE: Yksi suurimpia lakitoimistoj, jonka nimessä esiintyy sama Merilampi, ottaa jutun sairasta ihmistä vastaan. Lakitoimistossa asianajajaa (ilman asianajajatutkintoa) esittää Jari Nevalainen, joka toimii lainopillisena neuvonantajana sairasta ihmistä vastaan. Tulos: Sen sijaan, että olisi kehoitettu asiakasta ottamaan huomioon vallitseva tilanne ja hoitamaan miehensä kuntoon ryhdytään tekemään taloudellista hallaa. Siinä tämän maan kihlaus- tai avioliittovastuu. Etenkin, kun ko. nainen jäi aisalta vähän tämän jälkeen kiinni. Kyseisen toimiston hallituksen pj. On nyt LAAMANNI. Sillä tavalla Suomi!


Toijala; LAAMANNI Paul Salmi, joka näy käsiksi ihmisiin heidän omalla maallansa - lyö ja tuuppii ventovieraita ihmisiä. Samainen laamanni lyö tuvassa jatkuvasti väärin. Lakimiehen ohjeesta hänestä tehtiin julkinen vihamies, jonka jälkeen samainen laamanni Paul Salmi menee ja istuu julkisena vihamiehenä ja näin ollen jäävinä virkamiehenä jutun. Tulos: 30.000 EUR:n halla. Mies väittää, ettei tahallista hallaa ja vahinkoa aiheuttanut osapuoli ole korvausvelvollinen, ja ennenkaikkea jatkaa vihanpitos JULKISENA VIHAMIEHENÄ, eikä sovi riitaansa. Kun soitan Suomen suuurimpien yhtiöiden omistavien henkilöiden lakimiehille niin vastaus on "niin kai sinä tiedät, jos ihminen on jäävi, mitä se tarkoittaa" siinä kontekstissa miten liikemiehet rankaisevat petoksista.

Järvenpää; Käräjäoikeuden LAAMANNI tekee tekaistuin perustein allekirjoittaneesta rikosilmoituksen tukeaksensa kavereita, joita hän tapaa pari kertaa vuodessa viinilasin äärellä. Hurraa Suomi. Todellisten sisäpiirien maa.

Mainitsemattakaan niitä 'Vihreän Rauhan' entisen lakimiehen mahdollisia sekaannuksia maakaipoissa välistävetämiseen.

VLK: Lakimies Risto Koukkula katselee lävitse sormien asiakkaansa lakin rikkomista, joka on tähdännyt hieman vajaa 20 miljoonan markan omaisuuden kavaltamiseen. AS. tsto Tapio Kantola on pitkittänyt tahallisesti pesänjakoa ja tehnyt sen epäammattimaisesti (mm. kokouspöytäkirjat ovat puutteellisia). Valkeakoski - Toijala akselin sisäpiiri pyörii.

Juttujen tuomioissa kautta linjan näkyy yleisjärjen puute ja vajaa älyisyys - perustelut voi kuunnella korkeimman oikeuden tuomari Gustav Gygglininltä kollegoineen, joka on ollut ainoa tuomari, ken asiaa on sitänyt miettiä riittävän pitkään ja kuullut myös riidan toista osapuolta.

Kyseessä ei ole yksittäistapaus, kuten julkaisustani ISBN 951-98052-2-2 voi selvästi päätellä.

Ja millä oikeudella olette tehneet kaikkea tätä saamatta tai kärsimättä ranagaistusta teoistanne? En hyväksy teitä tai lakianne. Lynkkauskin on liian lievä rangaistus henkilöille, jotka ovat teloneet oman maansa kansalaisia ja hankkineent oman vaurautensa tekemällä muille vääryyttä.

Poliisiin ja lakimiehiin pystyy vain suora toiminta ja väkivalta. He ovat jakaneet oman lakinsa vastaisesti oikeutta ja toisten omaisuutta. He ovat rikollisia, joita suojelevat vähäjärkiset virkamiehet. Yhteistä näille kaikien mk. ryhmien edustajille on se, että he osaavat tärkeillä mutteivat täytä mitään tieteellisiä vaatimuksia tai ymmärrä miksi eivät kykene tutkimaan asioita. Sama pätee myös suurimpaa osaan akateemikkoja soveltavan tieteen osalta. -Muutoinhan olisimme jokainen tutkija, vaan emmepä ole (en minäkään aivan vielä).

Vain hullu jättäisi asian tähän, sillä lakimiehenne ovat syyllistyneet rikoksiin ja jääneet rikoksista vaille rangaistusta. Tämän vuoksi asia on kerrottu myös ulkovaltojen edustajille - ei ole sellaista lakia, jonka perusteella joku laamanni saa hakata toista ihmistä itse edesvastuuseen joutumatta. Ette voi laillanne enää sen jälkeen velvoittaa, kun olette jääneet sisäriipirikoksista ja lain väärästä tulkinnasta kiinni. On aivan sama mitä intätte tai väitätte. Ihmiset, jotka teille kostavat, kostavat oikeutetusti, sillä oma järjestelmänne ei ole toiminut tai toimi.

Kuka tahansa teitä kohti ampuu kovilla ampuu syystä ja sen vuoksi, ettei teillä ole mitään oikeutta lakia rikkoa. Olette sopineet Suomessa jutut ja joudutte rikoksistanne edesvastuuseen.

Peloittelijoille sanon vain sen, että menkää soittamaan suutanne jonnekin muualle tai olkaa kuten normaalit ihmiset. Suurin osa ihmisistä kuuluu normaalien tavallisiin kansalaisiin, jotka eivät aiheuta kenellekään harmia tai mielipahaa.

Nimet on julkastu, koska olette rikkoneet lakia ja kavallatte toisten omaisuutta. 2,5 -3,5 vuoden poliisiapinat voivat painua muualle, ette hallitse työtänne näiltä osin.

Menkää loisimaan jonnekin muualle. Minun pöydästäni ette enää syö. Olen ehkä mielestänne pas##, mutta en ainakaan epärehellinen kuten suurin osa teistä.


Åke Tyvi

Äänestä
  • Hmmm..., Minä olen lukenut jossain vaiheessa kaikessa tässä melskeessä mitä tapahtuu meidän yhteiskunnassamme ja meitä ympäröivässä maailmassa sellaisen positiivisen seikan, että Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on suuri Suomen ystävä, niin minä olen ymmärtänyt.



    Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Ei anneta periksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jallu kirjoitti:

Presidentti Bush on vaihtamassa maansa suurlähettilästä Suomessa.
Saattaa olla harmin paikka Annelille, koska Bonnie McElveen-Hunter oli hänelle hyvä ystävätär, joka niin ihanasti todisti, että Irak-sekoilu Suomessa ei ole vahingoittanut Usan ja Suomen suhteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu