Kaiholla muistelen aikaa kun paradiso oli vielä pystyssä, väkeä tuli ulkopaikkakunniltakin vaikka kuinka paljon ja homma toimi, mutta mikä siinä sitten meni pieleen kun tuli nimeksi Blue Moon?
Paradiso
80-luku
255535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
niin ekahan se oli joku Good Evning Music Bar, saatto olla muitakin nimiä ennen tota Bluukkaria. Ja bluukkarin suhteen ei tarvinne miettiä mikä meni pileen - kaikki. Juoda ei uskaltanut kun pullosta, joka avattiin naaman edessä ja annettiin suoraan tiskiltä, muuten ei tiennyt mitä litkuja annetaan.
Nk. tarjoilijat ja varsinkin omistaja ei olleet kuulleetkaan asiakaspalvelusta yms. yms.
....tai siittä että paikkaa olisi joskus edes yritetty siivota! karmea läävä viimeiset vuodet!
Oi niitä aikoja kun JONOTETTIIN Paradisoon, piti lähteä ajoissa baanalle jos aikoi päästä sisään. Baarikierros aloitettiin Paroonista sitten siirryttiin Paradisoon ja vielä pikkutunneilla Pestiin. Silloin ravintolaan mentiin ihmisten aikaan ja ravintola meni kiinni yhdeltä tai kahdelta.... nykyään bileet alkaa vasta aamuyöstä kun pitäisi olla jo nukkumassa
yksi oli valomerkki Paradisossa ja Pestissa tuntia myöhemmin. Kerkesi ryyppään ihan tarpeeksi jo siinäkin ajassa. Nykyään alkaa vasta esiintyjillä ensimmäinen setti joskus klo 24.
ja kalle paras poke!!!!!
Taidetaan olla kaikki samaa ikäpolvea, kun Paradisossa on tanssittu.
Kalle antoi mulle joskus viikon porttikiellon kun eksyin miesten vessaan pissalle. Kalle oli kyllä aika kingi...
Kyll Satavirta sentään oli jotain. Kaikki muut ovat olleet vain huonoja kopioita!
Pistäkää Paroonin pojat vielä vanha Paradiso pystyyn, niin eiköhän väkee ala lappaan tännepäin!!!!!
juu ja punt ,käenpiika, lehtola,satavirta,pesti,kolmosparkki toimintaan ni kyllä väki taas alkaa kulkemaan mitähän viel unohtu ? pata jamit vai
Oli se aikaa kun Puntille mentiin katsomaan Pelle Miljoonaa. Viinapullot piilotettiin hankeen Puntin takapihalle ja käytiin vilvoitusjuomia hörppimässä siellä.
Aikoinaan kun tuli lisää ikää, siirryttiin tosiaankin Käenpiikaan ja Satavirtaan. Toi Lehtola oli hmmm...aikas mielenkiintoinen paikka.
Nyt on Parkanosta olutu pois jo yli 20 vuotta, eikä ole kyllä mitään syytä edes käydä siellä.
Kallelle tuli monta markkaa annettua.Missähän porukka nykyään käy,kun silloin pysyi kolme kunnon kokoista ravintolaa pystyssä.
siirtykää ikiteinit nykyaikaan älkääkä itkekö vanhoja
kuulkaa mitä toi pöllö boi puhuu siirtykää nykyaikaan syökää pillereitä ja potkikaa juoppoja niin tulee kovamaineisia veljeksiä......
ja paikka,niin pääset syömänn velliä pillillä.
Tänään paradison nurkalla. Asu ja tyyli vapaa.
on kylä! 25 vuotta takaisin porukkaa riitti noissa Parkanon ravintoloissa. Nyt on kaksi kuppilaa miten kuten keskaribaarit taitaa olla vallan kaikki? Pesti oli kova sana vielä 80-luvulla.
aikakausi muuttuu... ihmiset muuttuu.. tavat muuttuu... vain ain huonompaan suuntaan...
Olihan se hyvää aikaa, mutta niin kuin Iron Maiden sanoo:
"So understand. Don't waste your time always searching those wasted years. Face up and realize your living in the golden years." :)
se Paradiso nyt niin häävi paikka kans? No, tulihan siellä silloin 80-luvun puolivälin jälkeen joskun 86-88 paikkeilla käytyä. Pestistä tykkäsin enemmän siellä oli kullinkipeitä naisia torstaisin kun naistentanssit oli. Monta panoo sieltä sai, sekin paikka aikaa jo kuopattu. Parkanossa olen reilu 10 vuotta sitten käynyt viimeksi ja ei ollut Paradisoa, eikä Pestiä silloin enää. Parooni oli, mutta en missään ravintelissa poikennutkaan silloin. Alakuloiseksi jotenkin se keskustakin oli muuttunut.. Niin joo tuo Satavirta tuli tutuksi sen loppuaikoina mitä se ennen Paradisoa oli kun ravintolaan 81 vuonna ekaa kertaa pääsi
Portsari oli tarkka ikärajasta. Alle 18v ei sinne päässyt.
Eikö Pestiä enää ole? Oli hyvä paikka silloin, kun portsarina oli Esko, Hovina Lea ja tarjoilijana ihana Rakke.
pestis jumpataan nykyään hiki otsalla.. siis kuntokeskuksena on
Karviasta isolla porukalla usein Paradisossa,Yleensä jonoa portaissa joka lauantaina.Kalle oli paras.
Oi noita aikoja, parkno oli menomesta, treelta asti kävi porukat täällä, sekä paradisossa että puntilla. Millä ihmeellä saatas nuo ajat takasin. No ei ehkä millään, mutta edes saatas parkanolaiset viihtyyn täällä, toki ilman toimivaa ravintolaa se on mahdotonta. Epäilemättä toi, että oli se parooni - paradiso - pesti - grillikioski zydeemi, toi niitä asiakkaita ulkopuollta.
Paradiso oli suosikki, meillä oli mökki Parkanossa 80. - luvulla ja käytiin porukalla jalasjärvisten kera bailaamassa ko baariisa. Kaiholla muisteltu kavereiden kanssa sitä paikkaa. ❤️